Arvostelussa Lost Planet: Extreme Condition

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 19.helmikuu 2007

Peliarvostelu

Pelin nimi Lost Planet: Extreme Condition
Alusta XBOX360
Ikäraja 16
Arvostelukappale EA
< >
Avaa pelin lisätiedot

Jos lukeudut scifi-elokuvista pitävien joukkoon, olet varmasti nähnyt Paul Verhoevenin ohjaaman Starship Troopersin 90-luvulta? Ja jos olet erittäin harras scififani, olet varmasti nähnyt myös kasariklassikko The Thingin, elokuvan jonka erittäin arktiset olosuhteet muistetaan hyvin siinä missä itse elokuvan juonikuviokin? Jos nämä kaksi edellä mainittua elokuvaa yhdistettäisiin keskenään, minkälainen voisi olla lopputulos? Esimerkiksi vaikkapa Capcomin kehittämän, Lost Planet: Extreme Condition nimeä kantavan pelin tapainen tuotos. Tai tällainen tunne allekirjoittaneelle ainakin heti alkuun tuli Lost Planetia pelatessa.

Lost planet heittää pelaajan Waynen rooliin ja taistelemaan hieman pienempiä, kuin sitten isompiakin, tarkemmin sanottuna parin ruudun kokoisia jättiläisötököitä vastaan, jäisessä ja erittäin arktisessa maisemassa. Ihmiskunnan yritys asuttaa uusi planeetta nimeltä E.D.N III menee poskelleen, kun muuten niin rauhallisella planeetalla törmätään sen alkuperäiseliöihin, Akrideihin. Samalla pelin sankari ja yhden miehen armeija Wayne menettää isänsä taisteluissa. Kun ihmiskunta lopulta keksii keinon Akridien kukistamiseksi, alkaa uusi yritys planeetan asuttamiseksi ja samalla laajamittainen sota Akrideja vastaan, kuin myös Waynen oma henkilökohtainen ristiretki isänsä kuoleman kostamiseksi.
Tämä tietää käytännössä pelaajalle 12 yksinpelitehtävän aikana loputtomassa lumihangessa ja paikoitellen lumipyryssäkin tarpomista loputtomien Akridien ja näiden pesien tuhoamiseksi. Akridien ohella pelaajan riesana ovat ensimmäisessä epäonnistuneessa planeetan asutusyrityksessä planeetalle oman onnensa nojaan jätetyt sotilaat tai toiselta nimeltään ”lumipiraatit”, jotka tietysti kantavat kaunaa takaisin planeetan pinnalle ilmestyneille valtion sotilaille(pelaaja mukaan lukien)ja ovat siten tietysti myös vihamielisiä.

Käytännössä Lost Planetin yksinpeli jakautuukin kahteen osaan. Toisessa ammuskellaan kasoittain Akrideja ja kukistetaan jättimäisiä Akridipomoja, kun taas toinen puolisko käsittää lumipiraattien teilaamista. Valitettavasti pelin eri puoliskot eivät ole kummatkin yhtä nautittavia. Akridien ammuskelu ja etenkin jättimäisten Akridien kukistaminen on hauskaa kuin myös hieman vaihteluakin tavallisiin 3rd person räiskyttelyihin verrattuna ja tuo jollain tapaa mieleen sen alussa mainitun Starship Troopers -elokuvan meiningin. Tämä toinen puolisko, eli jokseenkin tekoälyttömien lumipiraattien ammuskelu sen sijaan on umpitylsää ja tuo mieleen ne surkeimmat 3rd person räiskyttelyt mitä on joskus saanut epäkunnian pelata.

Avukseen Akrideja sekä lumipiraatteja vastaan pelaaja saa muutamista erilaisista aseista koostuvan arsenaalin, joskin tähän arsenaaliin lukeutuvista vain rynnäkkökivääri ja kranaatit on ainoastaan ne jotka pelaajalla on heti kunkin kentän alusta alkaen käytössä. Muut aseet, kuten miinat, haulikko, sinko ja esimerkiksi minigun on yleensä löydettävissä pitkin kenttää sinne tänne ripoteltuina.

Pelaaja voi kantaa kerrallaan vain kahta asetta ja yhtä räjähdetyyppiä, eikä raskaimpia aseita, kuten plasmakanuunaa tai minigunia voi laittaa selkään ”roikkumaan” mikäli tekee mieli vaihtaa asetta, vaan isommat aseet joutuu tällöin kokonaan pudottamaan maahan. Kaikki tämä tekeekin asearsenaalin hallinnasta hieman taktisemman elementin, joskin useimmissa kentissä paras aseyhdistelmä löytyy lopulta vain yritys-erehdys kaavan avulla. Kättä pidempien ohella pelaaja pääsee kivana sivulisänä myös ohjastamaan erilaisia ”Vital Suiteja”, jotka ovat käytännössä erilaisia ja hieman erikokoisia ja kykyisiä, aseistettuja mech robotteja. Mecheillä on mahdollista hetkellisesti saavuttaa jonkinasteista haavoittumattomuutta taisteluissa, mutta useimmiten heikoimmat mechit eivät kauaa pieksemistä kuitenkaan kestä.

Lumihangessa tarpoessaan pelaajan paras ystävä aseiden ohella kuitenkin vain keskikestävien mechien sijaan on – jotakuinkin ironisesti – ne samat Akridit ja lumipiraatit, jotka ovat myös pelissä ne pelaajan ainoat viholliset. Pelaaja nimittäin kestää pieksemistä käytännössä niin kauan, kun elinvoima-energiaa on jäljellä. Esimerkkinä mainittakoon Halo -pelien ”suojakenttä”. Halossahan pelaaja kestää pieksemistä niin kauan, kun suojakenttää on jäljellä. Kun itsestään uusiutuvaa suojakenttää ei enää ole jäljellä, alkaa pelaajan varsinaiset energiat vähentyä pieksemisen myötä.

Lost Planetissa pelaajan elinvoima on käytännössä toteutettu samalla menakiinalla toimii, joskin sillä poikkeuksella, että Lost Planetissa pelaajalla ei ole uusiutuvaa suojakenttää, vaan elinvoimaa uusivaa energiaa, joka uusii elinvoiman niin kauan kun energiaa riittää. Mistä lisää elinvoima-energiaa sitten saa? Akrideista, lumipiraateista ja muista lämpöä tuottavista lähteistä tietysti. Ja siksi koska kyseinen energia on ”lämpöenergiaa”, hupenee se arktisessa ulko-ilmassa siksi itsekseen ja mikäli saavuttaa lukeman nolla, lähtee pelaajalta henki.

Usein taistelut ulko-ilmassa pelaajan vihollisia vaativatkin pientä tarkkaavaisuutta myös sitä elinvoima-energiaa kohtaan, ettei se tyystin ehdi hupenemaan tyhjilleen. Etenkin Akridipomoja vastaan taistellessa energian vahtaaminen nousee esille ja muutenkin muutama isoista Akrideista on ärsyttäviä yritys-erehdys taisteluita pelaajan yrittäessä erilaisia taktiikoita ja erilaisia aseita näihin.

Valitettavasti Lost Planetin yksinpeliä vaivaa kokonaisuudessaan vahva keskinkertaisuus. Kuten sanottua, on suurimman osan ajasta Akrideja vastaan taistellessa hauska Starship Troopers -elokuvan fiilis ja peli tuntuukin tältä osin kerrankin hieman erilaiselta muihin 3rd person peleihin verrattuna. Tätä fiilistä pelissä kuitenkin riittää aivan liian vähän, sillä osan pelin pienestä, 12 tehtävää pitkästä kakusta syö tylsät kohdat joissa räiskitään lumipiraatteja.

Audiovisuaalisesti Lost Planet on onnistunut etenkin visuaalisella puolella. Peli ei ehkä ole niitä kaikkein näyttävimpiä Xbox 360 -pelejä, mutta valtavat määrät Akrideja samanaikaisesti ruudulla, sekä muutamat isot, parin ruudun kokoiset Akridijätit ovat vakuuttavan näköisiä ja tuntuisia. Myös valtavat ”lumipellot” ja muutenkin erittäin vakuuttavasti luodut arktiset maisemat luovat peliin sitä oikeanlaista ”kylmää” fiilistä. Audiopuolella peli ei tarjoile mitään mullistavaa tai uutta musiikillisesti taikka ääniefekteiltään. Osa pelin ääninäyttelystä on useimmiten japanilaisille peleille ominaisesti kornin kuuloista, eikä välttämättä aina sovi täysin tarkoitetun hahmon suuhun.

Lost Planetin lyhyttä yksinpeliä paikkaamaan on työstetty 16 pelaajan moninpeli, joka tarjoaa pelattavaksi neljä erilaista pelimuotoa. Mitenkään erikoinen kokemus ei valitettavasti kuitenkaan ole myöskään Lost Planetin moninpeliosio ja se jääkin periaatteessa vain tasolle Ok. Tarjolla on käytännössä vain perustason pelimuotoja naamioituna nimien taakse joita ovat elimination, team elimination, post grab ja fugitive. Kaksi ensinnä mainittua ovat perusdeathmatchin kummatkin eri variaatiot, kun taas post grab on käytännössä esimerkiksi Battlefield peleistä tutun tyyppinen alueenvalloitus pelimuoto, jossa ei valloiteta lippuja vaan yksinpelissäkin nähtäviä GPS-laitteita. Viimeisimpänä, fugitive asettaa yhden pelaajista pakoilemaan loppua pelaajista.
Osaksi moninpelin toimimattomuus johtuu vähäisistä pelaajamääristä ja ainakin arvostelun kirjoitushetkellä pelaajia ja servereitä oli usein todella vähän ja nyt puhutaan muutamasta vaivaisesta serveristä ja yhteensä noin 10-15 pelaajasta koko serverinhakuohjelmassa. Kun pääsi sitten viimein pääsee pelaamaan, niin pelaajia ei yksinkertaisesti ole riittävästi karttojen kokoon nähden.

Erittäin rasittavaksi piirteeksi Lost Planetin moninpelissä nousee myös se, ettei käynnissä olevista peleistä voi loikata lainkaan pois kesken matsin, ellei sitten paina Xboxin opas-nappulaa ja pomppaa takaisin 360:n ”työpöydälle” ja kokonaan pois pelistä. Erittäin ärsyttäväksi pelistä poistumisen mahdottomuus(ilman opas-nappia siis)muodostuukin, mikäli pelaajia on pelissä vähän ja voittoon vaadittavat tavoitteet asetettu liian suuriksi. Tämä tietää sitä, että pelin eteneminen kohti ratkaisua tulee olemaan täten erittäin, erittäin hidasta.

Yhteenveto

Keskivertotasoa

Hyvää

  • + Grafiikka
  • + Isot Akridit ovat vakuuttavia..

Huonoa

  • - Moninpelistä ei ole pelastajaksi (vaikka tasoa Ok onkin)
  • - Lyhyt yksinpeli, joka myös tylsenee nopeasti
  • - ..Joista muutaman kukistaminen on rasittavia yritys-erehdys kokemuksia