Arvostelussa Mad Max

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 17.syyskuu 2015

Peliarvostelu

Pelin nimi Mad Max
Alusta Xbox One
Muuta: -
Arvostelukappale: WB Games
Avaa pelin lisätiedot

George Millerin ohjaama Mad Max ? Fury Road on mielestäni tätä kirjoittaessa yhä vuoden 2015 paras elokuva. Voi tietysti olla, että vielä vuoden lopulla ensi-iltaan saapuva uusi Star Wars -elokuva nappaa ykköspaikan itselleen. Alkuperäisten, Mel Gibsoninkin maailmanmaineeseen nostattaneiden klassikkoelokuvien ohjaaja teki paluun tänä vuonna erittäin näyttävästi kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Vaikka vanhentuneen Gibsonin paikalle palkattiin nuorempi Tom Hardy, ei se estänyt elokuvaa olemasta käytännössä yksi pitkä ja äärimmäisen vauhdikas ja otteessaan pitänyt non stop takaa-ajo.

Alkuperäisten Mad Max -elokuvien hengessä hienosti työstetyt romuautot sekä vastenmieliset pahikset olivat kaikki varsin onnistuneita ja vaikka tarina oli varsin peruskamaa piti elokuva liimaantuneena penkkiin, kun sen elokuvateatterissa katsoin. Bonusta tuli pahisten sotajoukkoja lähes koko elokuvan keston ajan motivoineesta kitaramiehestä, joka sai hymyn suupielille pariinkin otteeseen. Kaiken kaikkiaan kyseessä oli kova pätkä.

Alkuperäisen Mad Max -trilogian pohjalta on työstetty pelejä vuosien varrella kovin vähän. Mindscape yritti saavuttaa jotain vuonna 1990 pelillään Mad Max ja myöhemmin autopelillään Outlander, jonka nimestä Mad Max pudotettiin pois lisenssin menetyksen vuoksi. Sen koommin kukaan ei ole tohtinut yrittää tehdä toimivaa ja nautittavaa versiota Asfalttisoturin edesottamuksista, vaikka sanoisinkin, että muutamat Twisted Metal -sarjan pelit, sekä etenkin omalle henkilökohtaiselle top 5 -listalleni kuuluva Interstate ´76 ovat kaikkien aikojen parhaita autotaistelupelejä ? ja samalla harvoja sellaisia. Edes kyseisen pelin surkea jatko-osa, Interstate ’82, ei tajunnut sitä mikä edeltäjästään teki niin hyvän. Eikä konsoleille julkaistu kaukainen hengenheimolainen Vigilante V8 -pelikään. Segan surkeat Full Auto -pelitkin olivat sälittäviä yrityksiä tällä saralla.

Varsinaista Mad Max -peliä ei kuitenkaan kukaan ole yrittänyt tehdä pitkiin aikoihin, ennen kuin vasta nyt. Mad Max -elokuvien oikeudet omistavan Warner Bros. studion peliosasto sekä Just Cause -peleillään kunnostautunut Avalanche Studios lyöttäytyivät yhteen ultimaalista Mad Max -peliä varten.

Lopputuloksena on toimiva, mutta laadullisesti kenties hieman heittelehtivä pelikokemus. Peli, joka yksinkertaisesti kantaa nimeä Mad Max seuraa tuttuun tapaan mieluiten yksinään erakkona viihtyvän päähenkilön, Max Rockatanskyn edesottamuksia maailmanlopun joutomaan loppumattomien hiekan ja dyynien keskellä. Ensimmäisessä elokuvassa Max oli vielä australialainen lainvalvoja, mutta kovaa vauhtia rappeutunut yhteiskunta tuhon partaalla teki Maxista lopulta vihaisen sekopään, kun jengiläiset tappoivat raakamaisesti miehen perheen ja vielä parhaan ystävänkin. Niinpä Maxista tuli Mad, eivätkä vierineet vuodet helpottaneet tuskaa tai parantaneet käsistä lähteneen maailman olosuhteita, jossa piikein ja panssarein viritellyt autot sekä harvenemaan päin oleva bensiini ovat johtavia elementtejä.
Mad Max -pelissä homma potkaistaan käyntiin vähän Fury Road -elokuvan tarinan hengessä; Max saa heti alussa turpaansa joutomaan jengiläisiltä ja hänen elämän ainoa ylpeydenaiheensa, poliisihommista muistoksi jäänyt tehokas V8 Interceptor anastetaan mieheltä ja se katoaa purettavaksi koko joutomaata pelolla hallitsevan Scrotusin leiriin, pahamaineisen Gas Townin uumeniin. Kostolle on löytynyt uusi kohde ja Max on jälleen hyvin, hyvin vihainen. Jälleen kerran Max joutuu ikään kuin vasten tahtoaan ensin auttamaan muita saavuttaakseen lopulta sen mitä itselleen haluaa.

Pian turpaan saamisen jälkeen joutomaassa asusteleva kyttyräselkäinen mutantti nimeltä Chumbucket löytää Maxin ja ottaa tämän leirinsä suojiin. Kaiken autoista tietävästä kyttyräselästä tuleekin Maxin paras kaveri ja roikkuu aina mukana autossa, valmiina auttamaan ja korjaamaan ruosteisen menopelin, jos siihen tulee vikaa. Käytännössä pähkinänkuoressa Mad Max -pelin tarina on seuraava: etene Gas Towniin ja vedä Scrotusia turpaan ja hommaa V8 takaisin.

Pelin maailma on todella isokokoinen ja hiekkaa ja horisonttia riittääkin todella silmänkantamattomiin. Pelaaminen aloitetaan kartan eteläisimmästä kolkasta ja Gas Town taas sijaitsee aivan pohjoisessa. Joutomaa on jaettu näiden lokaatioiden välillä useisiin muihin osiin ja kaikkia alueita hallitsee eri jengipomo. Jengipomoja ei tarvitse tappaa, koska ne kaikki vihaavat Scrotusia itsekin ja tarjoavatkin päinvastoin Maxille suojaa. Niiden luo voikin suoraan ajaa autollaan juttelemaan asioista. Yksinkertaista.

Päämajoihin voi kiikuttaa vihollisjengiläisten autoja, jotka sitten siirtyvät pelaajan käytettäväksi ?autotalliin?. Päämajat tarjoavat myös tehtäviä sekä rakennettavia ?projekteja?, joihin pelaaja voi metsästää tarvittavia osia ympäri joutomaata. Projektit parantavat päämajoja ja samalla esimerkiksi auttavat pelaajaa. Erästä projektia varten pitää noutaa rantakirppu sekä koira, jotka sitten yhdessä mahdollistavat miinakenttien raivaamisen sieltä täältä. Päämajat toimivat myös pikamatkustuspisteinä mikäli ei ihan aina jaksa ajella kartan päästä päähän, joten näitä voi käyttää oikoreitteinä. Pelimaailmalla kun riittää kuitenkin tarpeeksi kokoa, vaikka ei ajeleminen nitro pohjassakaan ihan liian kauaa kestäkään. Yleensä myös matkan varrella löytyy aina jotain mielenkiintoista nähtävää (lue: tuhottavaa), joten huristeleminen paikasta A paikkaan B harvemmin jää täysin turhaksi reissuksi.

Pelimaailman sisältö jakautuu ohutta juonta edistäviin tehtäviin sekä sivutehtäviin ja muuhun pikkupuuhasteltavaan. Esimerkiksi jokaisen jengipomon alueella on eräänlaisia Scrotuksen possen pystyttämiä ?variksenpelättimiä?. Tuhoamalla näitä voi alentaa Scrotus-uhkaa kyseisellä alueella. Mitä vähemmän patsaita on pystyssä sitä vähemmän ikävät jengiläiset kiusaavat autoillaan, mutta samalla jotkin asiat jopa vaativat sitä, että uhkataso tietyn jengipomon alueella on vaikkapa korkeimman viitosluokituksen sijaan alennettu kolmeen. Uhkaa voi pienentää lisäksi tuhoamalla tarkka-ampujien torneja sekä jengiläisten katapultteja.

Lisäksi maailmasta löytyy vaeltelevia janoisia joille voi tarjota vettä ja saada vastalahjaksi infoa. Sieltä täältä löytyy myös lukuisia tutkittavia kohteita, joista löytyy jotain saaliiksi kelpaavaa. Mukana on myös jengiläisten tuhottavia leirejä, kuumailmapalloja sekä death run -nimisiä autokisoja, joista viimeksi mainitussa on ideana tulla ensimmäisenä maaliin ? kisakuskeja saa totta kai teilatakin jos haluaa. Kuumailmapallot on tarkoitettu lähialueiden tähystämiseen. Ei muuta kuin koriin ja pallon ilman ja kiikarit käteen. Kiikareilla voi maalata mielenkiintoiset kohteet ja sen jälkeen ne näkyvät pysyvästi kartalla. Kuumailmapalloja on pelissä useita, joten vain yhteen nouseminen ei paljasta koko karttaa.

Rautaa vai roskaa

Toisin kuin voisi luulla, voi suoraan Gas Towniinkin huristella jo hyvissä ajoin peliä. Ainoastaan alkupuolella löytyy yksi isompi portti, joka estää matkaamista ja vaatii muutaman tarinatehtävän suorittamisen ennen kuin portin voi oikeasti tuhota. Itse olin pelannut peliä laskurin mukaan yksitoista tuntia, kunnes päätin huvikseni kokeilla Gas Towniin asti ajamista. Yllätyksekseni pääsin kuin pääsinkin perille. Paikan päällä tarinaa edistääkseen on kuitenkin otettava osaa Death Run -kisaan ja tämä taas on omat vaatimuksensa. Auton kun pitää olla tietyillä osilla varusteltu ennen kuin voi ottaa osaa.

Tässä kohtaa tulee esiin Mad Max -pelin lineaarisuus. Pelissä valuutan virkaa toimittaa rautaromu. Romua keräämällä pelaajan tilille kilahtaa romuyksiköitä, jotka ovat yhtä kuin roposia. Romulla tehdään kaikki: viritellään autoa uusilla osilla sekä parannetaan myös Maxin itsensä varustetasoa.
Rautaromua tosin kertyy per löydetty rautamöhkäle hyvin vähän. Vaikka jokaisesta tuhotusta jengiläisautosta saa romua ja tutkittavilta saalispaikoilta saa romua ja tuhottavilta jengileireiltä löytyy romua, ovat määrät yhdestä romunpalasta niin mitättömiä kolmen tai neljän yksikön, parhaimmillaan kenties kymmenen luokkaa, että 300 tai 600 romuyksikköä maksavia päivitysosia tai Maxin varusteita varten saa kerätä romua aika kauan.

Tässä kohtaa tulee esiin Mad Max -pelin lineaarisuus. Pelissä valuutan virkaa toimittaa rautaromu. Romua keräämällä pelaajan tilille kilahtaa romuyksiköitä, jotka ovat yhtä kuin roposia. Romulla tehdään kaikki: viritellään autoa uusilla osilla sekä parannetaan myös Maxin itsensä varustetasoa.
Rautaromua tosin kertyy per löydetty rautamöhkäle hyvin vähän. Vaikka jokaisesta tuhotusta jengiläisautosta saa romua ja tutkittavilta saalispaikoilta saa romua ja tuhottavilta jengileireiltä löytyy romua, ovat määrät yhdestä romunpalasta niin mitättömiä kolmen tai neljän yksikön, parhaimmillaan kenties kymmenen luokkaa, että 300 tai 600 romuyksikköä maksavia päivitysosia tai Maxin varusteita varten saa kerätä romua aika kauan.

Toisin sanoen pelkällä ahkeralla romunkeruulla ei varmisteta auton päivittelyä ja siten kaiken päivittämisestä tulee yksi tylsän lineaarinen polku: peli käytännössä sanelee sen mitä ja milloinkin päivitetään, vaikka tarvittava määrä romua olisikin lompakossa. Maxin ja auton varustetasoa voi sentään päivittää suoraan valikkoon siirtymällä, ei tarvitse erikseen ajella minnekään pajalle. Sen sijaan Maxin taitoja, kuten terveysmittarin kokoa nostattavia Griffa-tokeneja voi käyttää ainoastaan joutomaan ulkoilmassa ja vain tietyssä paikassa, jonne mystinen, Mad Max -elokuvien Gyro Captainia etäisesti muistuttava Griffa-shamaani ilmestyy ja kaiketi noituu pelaajan paremmaksi.

Griffan luo ei voi edes ajaa autolla, vaan kapean vuorensolan läpi pitää loppumatka kulkea aina jalan. Jokaisen päivityksen jälkeen Maxin taso nousee ja Griffa antaa saman tien pari uutta tokenia palkkioksi. Näitäpä ei tosin heti voi käyttää, koska Griffa katoaa kuin pieru Saharaan. Vasta suorittamalla vähän lisää pelin tarjoamia haasteita Griffa taas ilmestyy samaan paikkaan ja pelaaja voi ajaa takaisin uusia päivityksiä noutamaan. Uusia päivityksiäkin voi tosin lisätä vain, jos on saavuttanut tietyn hahmotason Maxille. Käytännössä pelaaja ei siis voi käyttää peliä hyväkseen ja yrittää päivittää esimerkiksi romunkeräämisestä enemmän valuuttaa antavaa taitoa mahdollisimman korkeaksi, vaan näitä kaikkia erinäisiä tasoja päivitetään varuste- ja autopäivitysten tapaan lineaarisesti, hallittuna toimintona. Tällä estetään jokseenkin hölmönä ratkaisuna se, että peli ei missään vaiheessa muuttuisi liian helpoksi. Päivitysten ostamisesta ja asentamisesta ei valintavaiheessa tulekaan saavutuksenkaltaista tunnetta, vaan pikemminkin tunne, että peli on sitä mieltä, että nyt on ansaittu päivitellä tiettyjä ominaisuuksia. Kas kun peli ei hoida hahmopäivityksiä ja muita automaattisesti kun on ?oikea? aika, sehän olisi melkein sama asia.
Hullut kontrollit

Sen lisäksi, että romunkeräämisestä ei tienaa juuri mitään, on niiden noukkiminen tuhotuista autonraadoista, leireistä tai mistä niitä löytyykään oma työnsä sekin. Jostain kumman syystä, vaikka Mad Maxin pelimaailma sivuaakin tuttua GTA-hiekkalaatikkoformaattia (ajetaan autoilla, autosta voi tulla ulos, jengiläisten autoja voi anastaa ja niin edelleen) on pelin kontrollit etenkin jalkautumispuolella menty tekemään vähän eriskummallisiksi.

Autoileminen kyllä toimii pääasiassa vaivatta; liipaisimet ovat auton liikuttamista varten, kuten autopeleissä yleensä. Tornien, lukittujen porttien, auton ovien ja renkaiden, kun pahistenkin repimiseen tarkoitettu harppuuna sekä auton takakontista käytettävä tarkka-ampujan kivääri toimivat kohtalaisesti toiminnallisimpinakin hetkinä, vaikka monesti ketuttaakin se, että peli tykkää laittaa useimmiten patruunoiltaan tyhjän haulikon oletusaseeksi ja se pitää jokaisella kerralla vaihtaa pois jos tarvitseekin harppuunaa. Ristiohjaimella valitaan haluttu ase, esimerkiksi harppuuna tai kivääri. Jos käytetään harppuunaa painetaan LB pohjaan ja silloin auton luukuttomassa takakontissa majaileva Chumbucket ottaa harppuunan käteensä. B:llä ammutaan harppuuna, sitten kun löytyy joku kiinnekohta minkä peli maalaa. Ihmiset voidaan repiä torneista harppuunalla alas, mutta torneihin kun kiinnitetään harppuuna pitää lähteä autolla toiseen suuntaan, jotta kiinnitetty harppuunavaijeri kaataisi tornin. Kivääri taas toimii siten, että painetaan ristiohjainta alaspäin hetki, jolloin Max siirtyy konttiin väijymään. LB tähtää ja oikea liipaisin ampuu. Silloin kun ei tähtää voi autoa siirtää eteenpäin Chumbucketin ohjaamana.

Jalan kun ollaan ovat pelin kontrollit jostain syystä aivan käsittämättömästi päälaellaan. Oikealla liipaisimella Max juoksee, kun taas vasen on hyppimistä varten. Hyppynappulalla tosin ei yleensä tee mitään, koska Max ei jaksa hypätä edes matalan aidan ylitse saatikka kiivetä ylös mitään muuta kuin tikkaita ja ennalta määrättyjä keltaiseksi maalattuja tarttumakohtia. LB kaivaa kulloinkin valittuna olevan aseen esiin ja B ampuu. Romun kerääminen, Scorotus-symbolien rikkominen, bensakanisterin noukkiminen sekä esimerkiksi rappujen kiipeäminen hoituu kaikki A-nappulalla ja lähes aina nappulaa täytyy ensin pitää pohjassa ennen kuin mitään tapahtuu.

Kun kerätään yksittäinen romunkappale maasta, menee muutama sekunti ennen kuin Max saa sen ylös. Romuja päin ei voikaan siis noin vain juoksennella, kuten Super Mario kolikkohurmiossaan eikä romua myöskään noukita suinkaan yhdellä nopealla A:n painalluksella. Miksi tikkaita kivutessakin täytyy pitää A:ta ensin pohjassa? Miksi autoon ei pääse sisälle yhdellä Y:n painalluksella vaan on pidettävä pohjassa nappulaa? Kontrolleja ei näiltä osin edes saa muuttaa, koska tarjolla ei ole riittävästi nappuloita muuntavaa vaihtoehtoista profiilia. Omasta mielestäni, vaikka kontrolleihin tottuu jotenkuten, ovat nappulat ja toiminnot jalan kuljettaessa suoraan sanottuna kömpelöt ja ei-hauskat. Missään vaiheessa niistä ei tullut allekirjoittaneen mielestä nautinnolliset käyttää. Kontrollit tuovat myös entistä enemmän kuvotusta romunkeräämistä kohtaan, kun jokainen mitättömästi tilille yksiköitä kilauttava romunkappale pitää noukkia hitaasti mukaan.

Yksittäisten romujen keräämisen sijaan kannattaakin keskittyä enemmän tuottavampiin vaihtoehtoihin. Kerrallaan romua saa mukaansa vähän enemmän jos onnistuu viemään jengiläisiltä varastetun romunkuljetusauton johonkin päämajaan, mutta tällaisia autoja näkee joutomaassa huristelemassa harvemmin. Toinen tapa on tuhota jengiläisten kansoittamia pikkuleirejä, joissa joko tuhotaan propaanitankkeja tai sitten vaan yksinkertaisesti hakataan iso määrä kirkuvia ja sekoilevia jengiläisiä. Leirien haastavuus vaihtelee laidasta laitaan ja joidenkin tuhoaminen on jopa vaikeaa, jos pelaajan varustetaso ja Griffa-taidot ovat liian alhaisia. Leireissä on yleensä aina sama idea: tuhoa X määrä propaanitankkeja tai hakkaa tietty määrä jengiläisiä, jonka jälkeen leiri tuhoutuu ja Maxin liittolaiset valtaavat paikat ja lähettävät silloin tällöin tilille vähän rautaromua. Mitä enemmän leirejä vallattuna sitä enemmän kilahtaa kerralla tilille romun synkronoidussa yhteislähetyksessä. Nämä lahjoituksetkin ovat kuitenkin melko pieniä määriä, eikä niilläkään rikastu kovin helposti. Leirien tuhoaminen on myös kaiken lisäksi pidemmän päälle puuduttavaa.

Kaikkia jengiläisiä leireissä ei ole pakko tappaa silloin kun kyse on tankeista, mutta yleensä vihollisia on vaikea välttää ja pysyä siinä sivussa hengissäkin. Tässä vaiheessa kuvaan astuukin mukaan tappeleminen eli käsirysyt ja lähitaisteluaseiden heiluttelu. Toki haulikollakin voi posauttaa jonkun heti hengiltä, mutta kuten aiemmin tuli mainittua, yleensä aina patruunat ovat lopussa eikä lisää löydy yhtä usein kuin rautaromua.

Pelin lähitaistelumekaniikka tuntuu pitkälti Batman Arkham -sarjan peleistä apinoidulta ja liekö aivan sattumaakaan, kun Mad Maxin julkaisija on samainen Warner Bros Games. X-nappulalla hakataan ja kun jengiläisen pään päälle ilmestyy Y niin painetaan Y:tä juuri oikeaan aikaan, jotta saadaan estettyä isku ja tehtyä vastaisku. Aina iskun blokkaus ei kuitenkaan tunnu syystä tai toisesta onnistuvan, vaikka kuinka painaisi oikeaan aikaan. Y:tä pitääkin painaa täsmälleen oikeaan aikaan eikä pienikään viive ole hyväksyttävissä. Toinen vaihtoehto on se, että ei ennätä enää reagoida sen seuraavan aivan vieressä odottavan tyypin kohdalla Y:n painamiseen, jolloin saavutettu kerroin katkeaa ja pahimmassa tapauksessa saa monta nyrkiniskua vihollisilta putkeen. Pahimmillaan Y:tä saa hakata ihan jokaisen perusiskun jälkeen jengiläisten piirittämänä ja kyllä siinä kyydissä meinaa vähänkin vanhemmalta pelaajalta pudota refleksit kyydistä.

Välillä tappeleminen siksi turhauttaakin, kun Y:n vääräaikainen painaminen on niin anteeksiantamatonta eikä tappeleminen tunnu niin saumattomalta ja palkitsevalta kuin Batman-peleissä. Jos taas pystyy pitämään kerrointa yllä, Max ajautuu furymoodiin ja jengiläiset saavat entistä tehokkaammin kuonoonsa. Mitä kauemmin pystyy kerryttämään kertoimia, sitä pidempään furymoodi pysyy päällä. Myös jengiläisillä on tälle vastine. Jokaisessa leiristä löytyy ?Sotahuutaja?, joka motivoi joukkoja rummuttamalla rumpujaan ja jengiläiset kovenevat asteen jos toisenkin. Jos tappaa rummuttajan heti kättelyssä on homma toki helpompaa.

Jos Max taas kuolee tappelun aikana, joutuu koko leirin hoitelemisen aloittamaan pahimmillaan alusta ja sekös ottaa päähän. Leirit kun eivät ole mitään pikkukarsinoita, vaan niissä joutuu rasittavimmillaan kiipeilemään tikkaita, puikkelehtimaan sokkelomaisia käytäviä pitkin. Etenkin jos vielä metsästetään niitä tankkeja, jotka on levitelty sinne tänne, on leirien putsaaminen välillä turhauttavaa ja tylsää edes takaisin juoksentelua. Aina niitä viimeisiä tankkeja ei meinaa millään löytää, vaikka ruudulla näkyy minikartta ja tankit pieninä pallukoina havainnollistamassa. Onneksi omaa kuolemistaan voi ehkäistä syömällä matoja tai koiranruokaa, sekä täyttämällä vesipullonsa vesipisteessä ja juomalla siitä vähän elämän eliksiiriä tarvittaessa, joten kuolemisen todennäköisyys on ainakin hiukan pienempi.

Leireistä löydettäviä tankkejakaan ei tuosta vain tuhota, vaan ne pitää joko ampua tai räjäyttää. Ammuksia kun ei yleensä matkassa ole, pitää monesti turvautua räjäyttelemään. Sieltä täältä löytyy bensakanistereita, joita voi tuikata tuleen ja heittää tankkien päälle. Voisi kuvitella, että Mad Maxin maailmassa bensakanisterin tuhoaminen olisi se vihoviimeinen juttu ja jumalanpilkkaa, etenkin kun oman autonkin hiljalleen tyhjenevää tankkia pitäisi aina silloin tällöin muistaa tankata, mutta pelissä kanistereita löytää niin usein ja välillä useamman samasta läjästäkin, että voisi kuvitella koko bensapulan olevan pelkkää bensaa imppaavien jengiläisten fantasiaa.

?I’m just here for the gasoline.?

Kokonaisuutena Mad Max jättää suuhun hieman kummastuneen maun. Se on pienempinä annoksina kiistämättä nautinnollisinta, kun joidenkin seikkojen itseään toistavuus ei ennätä niin pahasti tällöin puskea pintaan. Parhaimmillaan pelaamisessa onkin todellista fiilistä ja onhan peli aivan taatusti se kaikkien aikojen paras Mad Max -aiheinen peli. Pelkkä joutomaan loputtomilla aavikoilla ruostuneiden lentokoneiden ja laivojen keskellä kurvailu auringonlaskun luodessa pitkää varjoa auton pinnasta kellertävän hiekan pinnalle on näkynä hieno ja paikoin vain pelkkä ajeleminenkin on siksi siistiä puuhaa, kun saa kuulla hieman epävireisen V6-moottorin murahtelua.

Pelin valtavankokoinen maailma, sekä loputtomiin siintävä horisontti maalaavat lohduttoman kuvan tästä Australian maailmanlopusta. Kaikenlaista pikkupuuhasteltavaa kun löytyy tarinan ohessa, joten aina ei ole pakko edes pelata tuntikaupalla saadakseen jotain aikaiseksi. Vastapainoärsykkeinä ja pisteiden viejinä ovat oudot kontrollit, lineaarinen tasonnousu sekä ajoittain rasittava tappeleminen. Tästä tulikin mieleen ? onko Mad Max -elokuvissa koskaan ollut kyse nyrkkitappeluista? Mielestäni pääidea on ollut hienoissa takaa-ajoissa, joten on vaikea käsittää miksi niinkin paljon hakkaamista ja pieksemistä on tarvinnut peliin sisällyttää.

Visuaalisesti Mad Max on upeannäköinen ja samalla vangitsee aika hyvin tuoreimman elokuvankin tyylin. Jengiläisten kuin pelaajankin erilaiset autot sekä päämajojen eriskummalliset ja kuvottavat jengipomot sopisivat hyvin elokuvienkin maailmaan. Max sen sijaan on ehkä hieman liian geneerisen näköinen Nathan Draken tai vastaavien tusinasankareiden ilmentymä. Mies ei näytä Hardylta eikä Gibsonilta, joskin enemmän muistuttaa kuitenkin jälkimmäistä ja pelin kansikuvastakin tulee mieleen The Road Warrior -elokuvan kansi.

Pelin edetessä Maxin vaatetusta saakin hieman muunnettua juuri kyseisen elokuvan suuntaiseksi nahkaolemukseksi ja partaa ja tukkaakin voi laittaa tuuheammaksi ilman romuveloitusta. Silti olisi ollut hienoa saada hahmolle Gibsonin kasvot. Yksi pelin näyttävimpiä ja makeimpia ominaisuuksia on silloin tällöin alkavat hiekkamyrskyt. Myrskyissä käveleminen ei tukehduta Maxia, mutta liikkuminen muuttuu vaikeammaksi ja räjähtelevät objektit saattavat lennellä päälle ja aiheuttaa vahinkoa. Olisi hyvä hakeutua vähintään autoon suojaan. Erittäin tunnelmallista on kuitenkin vetää tusinan verran jengiläisiä kumoon armottoman hiekkamyrskyn piiskatessa ympärillä.

Ääninäyttely Mad Max -pelissä on kauttaaltaan toimivaa sorttia, mutta ei mitenkään erikoista. Maxin ääntä tuottava Bren Foster on ehta australialainen, mutta olisi saanut tuoda aksenttiaan enemmän esille. Nyt lopputulos kuulostaa enemmän jenkiltä, joka imitoi aussia. Tämä tuo jostain syystä erehdyttävästi mieleen alkuperäisen Mad Max -elokuvan säälittävästi amerikanenglanniksi dubatun ääniraidan, kun pelättiin näyttelijöiden aussiaksentin pelottavan yleisön pois Amerikassa. Musiikkia on eniten lataustaukojen aikana, mutta siitä tulee enemmänkin mieleen Christopher Nolanin Batman-elokuvat kuin Mad Max.

Pelin aikana musiikkia ei juurikaan ole mitä nyt hieman silloin kun on jokin tilanne päällä, mutta silloinkaan ?jännitysmusiikki? ei soi jatkuvasti. Musiikki kokonaisuudessaan onkin varsin unohdettavaa sorttia. Kenties ääniraidan olisi voinut täyttää mieluummin didgeridoo-puhallinsoittimella ? se olisi ainakin tuonut peliin lisää aussihenkisyyttä ja samalla omaperäisyyttä. Mitä tulee pelin ruudunpäivitykseen, pyörii toiminta pääosan ajasta erittäin jouhevasti, mutta kärsii joillain alueilla välillä melko pahastakin ruudunpäivityksen töksähtelystä. Toivottavasti tämä sekä se, että pelitallennukset eivät ihan joka kerralla suostu latautumaan saataisiin korjattua päivityksen myötä pikaisesti.

Parhainta hupia pelissä ehdottomasti mielestäni ovat taistelut tekoälyautoja vastaan aavikolla ja autotaisteluita näin ylipäätään onkin nähty aivan liian vähän nykypeleissä. Omasta mielestäni koko peli olisikin voinut pyöriä pääasiassa autoilun ympärillä ja Interstate ’76:n runoilijan Tauruksen viisaat sanat, ?never get out of the car? olisivat mielestäni perimmäisajatuksena sopineet myös Mad Max -peliinkin vallan hyvin. Vaikka autoihin ei Mad Max -pelissä pultatakaan konekiväärejä eikä takapäästä pylläytetä miinoja takana tulevien kiusaksi, on törmäily, puskeminen ja kilkkaaminen yhtä hauskaa puuhaa. Niin ja saa autoihin sentään liekinheittimen sivulle tai taakse.
Pelistä löytyy jopa erityisiä saattueita, joiden kimppuun pelaaja voi hyökätä ja ne entisestään tuovat mieleen elokuvien kiivaimmat kohtaukset, vaikka isoja rekkoja vastaan ei pelissä voikaan hyökätä. Vähän hölmönä yksityiskohtana saattueet sahaavat samaa ennalta määritettyä, lähes ympyränmuotoista rataa loputtomiin, kunnes pelaaja on ne tuhonnut. Jos taas käy niin, että oma auto leviää kesken jahdin ja pitää käskeä Chumbucket sammuttelemaan ja korjaamaan palaavaa autoa, ilmestyy sillä välin tyhjästä lisää jengiläisautoja suojeltavan ympärille ja itse Maxia kiinnostava kohdeautokin saa kuin tyhjästä täyden kuntonsa takaisin. Saattueiden tuhoaminen on kuitenkin sen verran hauskaa, ei-tehtäväpitoista ajanvietettä, että samaa kokeilee ihan mielelläänkin useamman kerran putkeen.

Loppuun todettakoon, että jos olet Mad Max -elokuvien tai autotaistelupelien fani ? ja tiedät vaikkapa pariin otteeseen mainitsemani klassisen Interstate ’76 -pelin, suosittelen ehdottomasti tutustumaan Mad Maxin peliversioon.

Lue loput arvostelusta

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Elokuvien tunnelma melko hyvin vangittu peliin
  • + Autotaistelut ja saattueiden tuhoaminen
  • + Paljon erilaisia autoja jotka kaikki näyttvät elokuville uskollisilta
  • + Visuaalisesti upeannäköinen
  • + Isokokoinen pelimaailma, jossa on paljon puuhasteltavaa
  • + Auton tankkaaminen on kiva yksityiskohta..

Huonoa

  • - Jengileirien putsaaminen on itseääntoistavaa puuhaa
  • - Ruudunpäivityksen töksähtelyt joissain tietyissä paikoissa
  • - Maxin ja auton parantelu on kamalan lineaarista
  • - Pelissä on vähän turhan paljon nyrkinheilutusta
  • - Romun grindaaminen on työlästä ja puuduttavaa
  • - Kontrollit jalan kulkiessa ovat vähän oudot
  • - Maxin ja auton parantelu on kamalan lineaarista
  • - ..Mutta bensakanistereiden ylenpalttisuus antaa vähän vääränlaisen kuvan bensan loppumisesta