Arvostelussa Mafia

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 1.joulukuu 2002

Peliarvostelu

Pelin nimi Mafia
Alusta PC
Moninpeli Ei
Versio Kauppaversio
< >
Avaa pelin lisätiedot

Tsekkiläisen Illusion Softworksin kehittämä Mafia PC-peli pisti pelaajat odottamaan itseään kuola valuen sen ilmoittamishetkestä eteenpäin samaan tapaan kuin suomalaisen Remedyn toimintapelihitti Max Payne konsanaan, kunnes hiljattain sitten onneksi ilmestyi iloksemme. Mikä varjosti pelin mahdollista suosiota jo ennenkuin peli oli tullut ulos, oli se että useimmat pelaajat ennakoivat Mafiasta muodostuvan vain pelkän Rockstar Gamesin Grand Theft Auto III pelin kloonin jonka ainoana erona olisi se että tapahtumat olisi nykyhetken sijasta sijoitettu menneisyyteen. No peli on nyt kumminkin tullut siis jo ulos joten spekulointi voidaan jättää sikseen ja on aika kertoa totuus pelistä. Pintapuolisesti tarkasteltuna peli vaikuttaa kieltämättä paljon juuri GTA III tyyliseltä, mutta kun peliin alkaa kunnolla uppoutumaan niin tulee huomaamaan että pinnan alta löytyy jotain muutakin.

Mafiassa pelaaja omaksuu Tommy Angelon roolin, joka työskentelee taksikuskina pelin tapahtumapaikkana toimivassa Lost Heavenin kaupungissa 1930 luvulla. Tommy elää varsin normaalia elämää kuten muutkin ihmiset ja tekee työtänsä kuskaten ihmisiä paikasta toiseen, kunnes yhtenä päivänä joutuu vasten tahtoaan mafiaporukan kuskiksi lopulta pelastaen heidän nahkansa vaarallisessa takaa-ajossa. Siitä eteenpäin Tommyn elämä muuttuu, sillä hän joutuu tempaistuksi mukaan mafiosojen maailmaan lopuksi päätyen Salieri nimisen mafiaperheen leipiin hoitelemaan jos jonkinlaisia enemmän taikka vähemmän lainvastaisia keikkoja.
Pelin alku tosiaankin menee taksikuskina pelatessa ja ainakin omalta kohdaltani voin todeta, että alku sai pelin tuntumaan varsin tylsältä ja mielikuvituksettomalta. Pelin sisältö ei sitä kumminkaan lähimainkaan ole kunhan pääsee alkua pidemmälle ja niinpä alun jälkeen tiedossa on toinen toistaan kiinnostavampia tehtäviä erittäin mielenkiintoisen ja hyvin kirjoitetun sekä näytellyn tarinan siivittämänä.

Pelin ehdoton suola on kokonaisuudessaan 20 luvun pituinen ja useampaan alitehtävään jakautuva tarinamoodi. Enemmän GTA III:n tyylistä yksinkertaisempaa tappamista/varastamista kaipaaville löytyy sitten Free Ride ja Free Ride Extreme pelimoodit, joita tosin en itse ainakaan jaksanut ruveta pelailemaan. Palatakseni tarinamoodin pariin, ”kampanjan” tehtävät eivät missään vaiheessa peliä tunnu saman toistolta, vaikka useammassa tehtävässä paukkuraudat laulavatkin. Tommy pääsee pelin aikana muun muassa sabotoimaan vastapuolen mafiaperheen ajoneuvoja, keräämään hieman suojelurahaa sieltä täältä, ajamaan kisaa formuloissa(yksissä kisoissa), saattamaan kaverin tyttären turvallisesti kotiin, katkomaan parilta huligaanilta luut ja ryöstämään pankin ynnä muuta mukavaa jokaisen kunnon mafiamiehen jokapäiväiseen arkirutiiniin kuuluvaa hommaa.

Jokaisen tehtävän välissä nähdään hienosti toteutettuja välianimaatioita ja usein tehtävien jälkeen palaillaan takaisin pelissä ”tukikohtana” toimivaan Salierin baariin. Sitten kun taas lähdetään keikalle, niin mennään baarin taka-ovesta ulos, valitaan menopeli useasta parkkipaikalla tarjolla olevasta vaihtoehdosta ja käydään kuvailemassa seuraavan keikan tyyliä Vincenzolle, Salierin perheen ”asesepälle” joka sitten varustaa pelaajan parhaaksi näkemillään apuvälineillä. Eroa tehtävien väliltä siis löytyy, mutta niin kuin jo mainitsinkin on useassa tehtävässä käytettävä kättä pidempää apuna. Aseen piipun toiselle puolelle jäävät tietysti vastapuolen perheen, Morellin mafiosot mutta usein myös poliisit(varsinkin lahjotut sellaiset) sekä joskus myös lähinnä sivullisina uhreina tavalliset kaduntallaajatkin.

Sivullisten joutuminen tulisateeseen ei ole edes kovin harvinaista, sillä pelimiljöönä toimiva Lost Heaven on erittäin laaja kaupunki ja täynnä elämää; Ihmisiä kulkee kaduilla, junia ja raitiovaunuja liikkuu ympäriinsä kaupunkia(joiden kyytiinkin voi mennä) ja autot ajelevat sulassa sovussa muodostaen liikennettä kaduille. Luodakseen illuusiota aitoudesta, saattavat kaupunkilaiset aina välillä poiketa katukäytävältä omiin ajoneuvoihinsa ja huristaa tiehensä tai sitten toisinpäin. Peli ei myöskään onneksi kärsi GTA III:n ongelmasta, jossa pelaajan käännettyään selkänsä kaikki selän takana olevat autot, jalankulkijat ynnä muut katosivat varsin nopeasti ja ärsyttävästi.

Aseita mistä valita on kiitettävä määrä erilaisia. Kaikki aseet ovat nimiään myöten mallinnettuja oikeasta elämästä ja niinpä pelaajat pääsevätkin kokeilemaan niin Tommyguneja, magnumeja, revolvereja kuin katkaistuja haulikkojakin joilla pitää muut gangsterit loitolla. Kaupungilla ammuskelua ei läpi sormien katsota ja jos poliisit sattuvat laukauksia kuulemaan niin voi olla varma siitä että pelaaja saa sinilakit peräänsä.

Mafiassa poliisit olivat mielestäni harvinaisen hyvin toteutettu. No tietystikään autolla ajettaessa poliisien tutulta aggressiiviselta törmäilyltä ei tässäkään pelissä vältytä, mutta muilta osin poliisit ovat paljon esimerkiksi GTA III:n vastaavia älykkäämpiä. Tommy ei nimittäin joudu poliisin silmätikuksi pelkästä ammuskelusta, vaan tehokas keino saada poliisit peräänsä on myös varastaa autoja, ajaa ylinopeutta/punaisia päin, pitää asetta esillä kaupungilla kävellessään, tai vaikka vain kolaroida muiden autoilijoiden kanssa. Hienona lisänä poliisit eivät heti ala ampumaan pelaajaa kun ajaa esimerkiksi ylinopeutta, vaan poliisien toiminta on riippuvainen rikkeen laadusta. Jos esimerkiksi pysäyttää auton heti kun poliisit ovat saaneet pelaajan kiinni ylinopeudesta, selviää pelkillä sakoilla. Jos taasen lähtee pillien alkaessa ulvomaan vain paniikissa karkuun taikka aikoo maksaa sakot mutka kädessä niin siitä ei hyvää seuraa. Edellä mainitut seikat lisäävät mukavasti poliisien realistisuutta ja tämän vuoksi pelaajankin on pakko tarkkailla ympäristöään enemmän ja pitää huoli siitä mitä tekee ja milloin tekee.

Lisätäkseen vielä hieman vaikeustasoa on Illusion Softworks päättänyt että peliä ei voi konsolimaiseen tapaan tallentaa kesken kentän vaan tallennus tapahtuu automaattisesti jokaisen kentän läpäistyään. Vaikka jotkin kentistä ovatkin aika vaikeita ja tästä syystä sitten vaativat hieman toistoa niin voin kyllä huoletta sanoa, ettei sitä tallennusmahdollisuutta nyt niin paljoa tullut ikävä.

Kuten serkkunsakin GTA III, myös Mafia tarjoaa pelaajille mahdollisuuden varastella autoja. Autoja onkin pitkälti 60 erilaista ja kaikki menopelit ovat mallinnettuja oikean elämän esikuvistaan. Ainoastaan autojen oikeat nimet eivät ole peliin päässeet, mutta se nyt ei menoa hidasta tipan tippaa. Hidastamisesta puheen ollen, pelin autot eivät sitten ole mitään vauhtihirmuja vaan yleisimpien kadulla liikkuvien menopelien nopeuskeskiarvoksi muodostuu sellaiset 80 KM/H. Ei autojen nopeudella tosin ole niin väliä, koska GTA III:sta poiketen pääpaino ei ole autojen varastelussa saatika sitten niillä ajamisessakaan. Autoja käytetään yksinkertaisesti vain kulkupeleinä joilla päästään paikasta toiseen suorittamaan itse tehtävää. Hienona yksityiskohtana tässäkin Tommy ei automaattisesti osaa varastaa kaikkia pysäköityjä ja lukittuja autoja, vaan ensin on käytävä Salierin perheen automekaanikon Ralphin luona katsomassa miten mikäkin menopeli puhalletaan, jonka jälkeen sitä voi itse vasta onnistuneesti kokeilla käytännössä. Yleisesti ottaen autoilla ajaminen sujuu ihan yhtä helposti ja vaivattomasti kuin GTA III:ssakin, eli mihinkään yltiörealistiseen simulointiin ei tässä ole onneksi ryhdytty, vaan auto pysyy suhteellisen hyvin hanskassa poislukien ehkä tilanteet, jossa pelaaja tulee mutkaan kovalla vauhdilla. Tällöin auton perä usein helposti yrittää vetää sivulle.

Visuaaliselta kantiltaan Mafia on lähes yhtä näyttävä kuin pelin elokuvamaisuus on hieno. Kaupunki on täynnä isoja pilvenpiirtäjiä, siltoja tunneleita ja muita rakennelmia. Pelin elokuvamaiset toimintakohtaukset ja ohjaus eivät ole ainoat osa-alueet, jotka tekevät Mafiasta niinkin elokuvamaisen kokemuksen kuin se on. Pelin grafiikallakin on iso osuutensa ja varsinkin todella hienosti mallinnettu 30-luvun New York, pelin ajoneuvot sekä hahmografiikka on jotain todella hienoa. Hahmot erityisesti korostivat pelin elokuvamaisuutta, sillä niiden tarkkuus varsinkin pelin juonta eteenpäin kuljettavissa välianimaatioissa hipoi fotorealistisuuden rimaa ja lisäsi näin realismia.

Kuten niin monesti ennenkin, kaikella tässä maailmassa on se oma ”kolikon kääntöpuolensa” ja niin on myös laita Mafian grafiikan kanssa. Pelin sai testikoneella juuri ja juuri pyörimään sulavasti 1024×768 resoluutiolla, 32 bittisillä väreillä kaikkien detailien korostaessa pelin hienoa visuaalisuutta. Siinä vaiheessa kun ruutu täyttyi toiminnasta ja liikenteestä alkoi peli hidastua älyttömästi. En kumminkaan menisi sanomaan, että peli pyörii näin huonosti kaikilla samaa vastaavilla koneilla sillä epäilenpä että vika oli vain omassa koneessani.
Sanaa ”elokuva” jollaisena me sen tänä päivänä tunnemme ei olisi olemassa ilman ääntä. Koska Mafia yrittää olla mahdollisimman elokuvamainen ja vielä onnistuukin siinä erittäin hyvin, niin on toki sanomattakin selvää ettei taustalla pulputa mitkään pilipaliäänet. Pelin ehkä parhaiten onnistunut ääniosio on ääninäyttely. Peliin kahmitut ääninäyttelijät olivat mielestäni ehkä yhdet kaikkien aikojen parhaimmat mitä missään pelissä ollaan koskaan saatu kuulla. Pelin jokainen vähänkään päähenkilön pallia lähempänä istuvat hahmot ovat taustalla häärineiden tasokkaiden näyttelijöidensä ansiosta varsin persoonallisia. Ei voi muuta sanoa, kuin että aivan toista maata on Mafian Tommy verrattuna GTA III:n tuppisuiseen ja nimettömään huliviliin. Koska näyttelyssä ollaan onnistuttu näinkin hyvin, onnistuu peli myös siten samalla dramatiikassaan sillä pelissä esiintyvistä henkilöistä, kuten Tommysta, Pauliesta, Samista, Donista ja muista kaveruksista ja siitä mitä heille pelin aikana tapahtuukaan jaksaa oikeasti välittää.

Musiikkikaan ei ole pekkaa pahempaa, vaan tyylilajiltaan hyvin 30-lukulaista ja pelin tunnelmaan varsin hyvin istuvaa. Pelin ”perusbiisi” tosin saattaa alkaa ärsyttämään jossain vaiheessa, sillä sitä pelaajille soitetaan valtaosa pelin ajasta. Kaiken lisäksi kun se vielä on musiikilliselta anniltaan pelin huonoimmasta päästä. Muussa musiikissa sen sijaan ei ole valittamista; musiikki vaihtelee ihan kivasti ja esimerkiksi China Towniin mentäessä pelaajalle soitetaan iloiselle mielelle saavaa chinatown biisiä, joka on ihan hilpeää kuultavaa. Toiminnan alkaessakaan musiikki ei jää lepäilemään laakereilleen vaan sen tyyli muuttuu ja tempokin muuttuu samalla nopeammaksi niin sanotuksi toimintamusiikiksi. Muutoksesta huolimatta pelin hyvä yleissaundi säilyy hektisimmänkin toiminnan hetkellä.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Grafiikka ja äänet
  • + Tehtävät
  • + Poliisit
  • + Elokuvamaisuus

Huonoa

  • - (Vaatii paljon koneelta)
  • - Perusbiisi ärsyttää
  • - Tylsä alku