Arvostelussa Mario and Sonic At The Winter Olympic Games

Kirjoittanut: Petteri Hemmilä, 13.tammikuu 2010

Peliarvostelu

Pelin nimi Mario and Sonic At The Winter Olympic Games
Alusta Wii/Wii U/3DS
Arvostelukappale PAN Vision
Ikäraja 3
< >
Avaa pelin lisätiedot

Segan taru pelikonsolivalmistajana saattoi tyssätä vuosituhannen vaihteeseen, mutta koko brändin heikoin lenkki, karismaton Sonic-siili porskuttaa yhä kuolemattomana kuin Zombie-Elvis. Tämä ilkeästi virnuileva maskotti iski Pekingin olympialaisten alla hynttyyt yhteen entisen perivihollisensa Marion kanssa ja epäpyhän avioliiton tuloksena syntyi (ainakin huhujen mukaan) kelvollinen ja kasuaali lisenssiurheilupeli, Mario and Sonic at the Olympic Games. Kesä vaihtui talveksi ja olympiakekkerit siirtyivät Pekingistä Vancouveriin, joten aika siis ottaa maskotista mittaa Mario and Sonic at the Winter Olympic Gamesin tahtiin.

Mario and Sonic at the Winter Olympic Gamesia voisi luonnehtia parhaiten kokoelmaksi talviurheilu-aiheisia minipelejä. Tarjolla on liuta oikeita lajeja aina mäkihypystä pikaluisteluun sekä tukku näistä väännettyjä Dream Event -fantasialajeja. Touhu on toteutettu aitoon Nintendo-henkeen, eli lajit ovat järjestäen helposti lähestyttäviä wiimoten-vispauksia, joissa sosiaalinen hauskanpito on realismia tärkeämpää. Jopa minä urheilu-ummikkona tiedän, että jääkiekossa on enemmän kuin kaksi erää ja että taitoluistelussa tarvitaan muutakin kuin rytmitajua, mutta viis uskottavuudesta niin kauan kun kaikilla on hauskaa. Nintendo-henkisyydestä kielii myös mahdollisuus käyttää pelaamiseen Mii-hahmoja sekä puolen tunnin välein nalkuttava ilmoitus, joka muistuttaa lepotauon tärkeydestä.
Kuten kaikki Wii Sportsia pelanneet tietävät, kasuaali wiimoten heiluttelu ei ole parhaimmillaan yksinpelinä, vaan peli pääsee oikeuksiinsa vasta porukassa. Jos kapuloita riittää, voi Winter Olympic Gamesin parissa häärätä jopa neljä pelaajaa. Talviurheilua harrastetaan joko laji kerrallaan tai seitsemäntoista päivän mittaisena festivaalina. Yhteistyönä taittuva festivaalimoodi on japanilaisittain outo, mutta positiivinen kokemus: olympiajuhlat koostuvat treeni- ja lajipäivistä, joiden ohella Mario- tai Sonic-peleistä tutut loppuvastustajat tulevat heittämään pelaajille ylimääräisiä urheiluhaasteita. Mukana on jopa vapaapäiviä, jolloin pelaajat voivat käydä shoppailemassa virtuaalitilpehööriä aina Mii-vaatteista pelimusiikkeihin. Pelimoodeista viimeisimpänä ja vähäisimpänä mainittakoon myös kaverien kanssa väännettävä Party Mode, jossa lajien väliin on ympätty ilmapallojen ammuntaa ynnä muita hieman turhan tuntuisia välipelejä. Vaatimattomat täytepelit eivät herättäneet testiporukassa riemunkiljahduksia ja koko Party Mode vaihtui nopeasti irtolajeihin sekä festivaalimoodiin.

Olipa moodina mikä tahansa, pelaamisen varsinainen hauskuus piilee viime kädessä itse lajeissa, joita löytyy laskentatavasta riippuen 20-32. Paketin takakanteen on painettu 25, mikä pitää suurin piirtein paikkansa kun tiputtaa pois kaikki keskenään lähes identtiset laskettelulajit. Tekemistä on joka tapauksessa sen verran runsaasti, että säästän Internetin kallisarvoisia bittejä käymällä läpi ainoastaan maininnan arvoiset.

Pakan parhaimmistoon valikoituivat yllättäen yksinkertaisimmat lajit, kuten kelkkailu, taitoluistelu ja säännön vahvistava poikkeus, curling. Kelkkailussa ideana on vispilöidä mahdollisimman kovat alkuvauhdit ja pitää menopeli optimaalisella radalla kallistelemalla pystyasentoon käännettyä Wii-kalikkaa puolelta toiselle. Todelliset kelkkajengiläiset painavat kapulansa rintaa vasten ja eläytyvät touhuun koko yläkropallaan, mikä näyttää (ja varmasti myös kuulostaa) hieman hassulta, mutta on sopivan leikkimielisessä seurassa yllättävän hupaisaa.

Curling lienee lajeista autenttisin. Peliä pelataan siten, että kapteeni osoittaa kiekon paikan ja heittäjä sysää kiven liikkeeseen hieman Wii Sportsin keilailua muistuttavalla ranneliikkeellä. Harjan varressa kiillotetaan jäätä wiimotea vispaten. Harjamiehillä riittää useimmiten veivattavaa, sillä heitot lähtivät ainakin minun heittotekniikallani melkein aina liian verkkaisesti. Mikään ei ole sen hauskempaa kuin nähdä kaveriensa hikoilevan hyvin ansaitun jännetuppitulehduksen perään, mutta väkisinkin tulee mieleen, että heittely toimisi paremmin jos pelistä löytyisi tuki Wii Motion Plus -ohjainpalikalle. Myös pökkelösti taktikoiva ja täten helposti nujertuva tekoäly ansaitsee nuhteita, mutta curlaus nousi vikoineenkin testiporukan kestosuosikiksi.

Lajien ykköseksi osoittautui se kaikista epämiehekkäin, eli taitoluistelu. Kyseessä on puhdas rytmipeli, jossa hahmot lipuvat pitkin valmiita ratoja ja pelaajan hommaksi jää kapulan oikea-aikainen heiluttelu hyppyjen, piruettien ynnä muiden temppujen edellyttämällä tavalla. Pelaaja voi itse valita taustamusiikkinsa Ave Marian, Pähkinänsärkijän sekä parin muun tutun klassikon joukosta. Hauskana yksityiskohtana valittu kappale vaikuttaa koreografiaan. Myös taitoluistelun Dream Event -versio ansaitsee tulla mainituksi: se ei eroa pelilliseltä anniltaan juuri tavallisesta jäätanssista, mutta yhden miehen esitykset on korvattu mahtipontisella neljän hengen Mario- tai Sonic-aiheisella jäämusikaalilla. Harmillisesti eri musikaaleja on vain kaksi, sillä näitä olisi tahkonnut mieluusti enemmänkin.

Hyviä lajeja tasapainotetaan tukulla hieman huonompia. Miinuslistalle päätyy b-luokan lentokoneräiskintää muistuttava riippuliitely sekä lumisota, joka jättää wiimoten erikoislaatuisuuden hyödyntämättä lähes täysin. Pelkistetysti toteutettu jääkiekko on periaatteessa ihan mukavaa, mutta se muistuttaa aivan liikaa ?oikeaa” pelaamista houkutellakseen sunnuntaipelaajia ja pelitaitoisemmat turhautuvat parin minuutin mittaisiin pikaeriin alta aikayksikön. Myös pujottelun, lumilautailun ja muut laskettelulajit voi ruksia punakynällä, sillä niitä on aivan liian monta ja ne ovat keskenään lähes identtisiä. Niitä kaikkia vaivaavat samat epätarkat wiimote-kontrollit ja ne kaikki muuttuvat jaetun ruudun moninpelinä sietämättömän nykiviksi. Laskettelulajien kuriositeettiarvoa kasvatetaan tukemalla ohjauksessa myös Wii Fit -tasapainolautaa, mutta käytännössä lankulla hapuilu tekee jo valmiiksi kiikkerästä ohjastuksesta entistäkin turhauttavampaa. Se vähäinen viihdearvo, jonka olisi voinut saavuttaa naureskelemalla kaveriensa tasapainotteluyrityksille, on hukattu rajoittamalla lankun käyttö pelkkään yksinpeliin. Sosiaalisimmissa porukoissa osataan varmasti myös vuorotella, mutta lautaa ei valitettavasti voi uudelleenkalibroida seuraavalle pelaajalle ilman turhauttavaa latailurumbaa.
Kyynisen ammattipelurin silmissä Mario and Sonic at the Winter Olympic Games näyttää ja tuntuu armottoman amatöörimäiseltä kokoelmalta pikkupelejä, joka suorastaan kerjää tulla lytätyksi. Huonosta grafiikasta, epätarkoista kontrolleista ja copy-pastetusta sisällöstä voi meuhkata kunnes pää turpoaa, mutta se ei muuta miksikään sitä tosiasiaa että Mario and Sonicin kaltaiset kasuaalipelit ovat sopivassa seurassa hillittömän hauskaa ajanvietettä. Yksinpeliksi se ei sovellu edes parhaalla tahdolla, enkä välttämättä esittelisi sitä ylpeydellä Modern Warfare / Gears of War -segmentille, mutta jos kaipaa esimerkiksi koko perheen peliä jota voi pelata kuka tahansa lapsista isovanhempiin, on Winter Olympic Games suorastaan loistava valinta. Jos Wii Sports ja Wii Sports Resort jättivät kaipaamaan lisää kasuaalia kapulanheilutusta, voisi lääkkeeksi määrätä hyvillä mielin Mario and Sonic at the Winter Olympic Gamesin.

Yhteenveto

Keskivertotasoa

Hyvää

  • + Hauskaa viihdettä sopivalla porukalla
  • + Soveltuu myös ei-pelaajille
  • + Curling ja taitoluistelu

Huonoa

  • - Kiikkerät kontrollit Balance Boardilla ja ilman
  • - Yksinpelinä tylsä
  • - Liikaa laskettelua