Arvostelussa Max Payne

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 4.elokuu 2001

Peliarvostelu

Pelin nimi Max Payne
Alusta PC
Versio Kauppaversio
Julkaisija
< >
Avaa pelin lisätiedot

Max Payne on suomalaisen Remedy Entertainmentin kehittämä 3rd person räiskintä ja samalla eri pelimedioiden keskuudessa monta vuotta paljon odotettu pelitapaus. Odotus on kuitenkin nyt ohitse, sillä peli on saapunut kauppojen hyllyille. Max Payne kertoo samaa nimeä kantavasta New Yorkissa asustavasta kytästä, joka yhtenä iltana kotiin töistä tultuaan löytää perheensä verisesti tapettuna. Tästä pisteestä eteenpäin miehellä ei enää ole mitään menetettävää ja mielessä vain yksi asia: kosto.

Pelin tapahtumat talviseen New York Cityyn. Osa pelin ympäristöistä on mallinnettu enemmän tai vähemmän tosielämästä luomaan parempaa tunnetta autenttisuudesta. Pelissä liikutaan New Yorkin syrjäkujien lisäksi muun muassa slummitaloissa, metroasemilla, varastoalueilla, talojen katoilla, joissain virastorakennuksissa ja jopa muutaman kerran vihulaisista pääsee ottamaan mittaa ulkona pelin lumimyrskyssä.
Peliympäristöistä varastoalueet ja slummitalot ovat ehkäpä ne kaikkein tylsimmät paikat koluta, siinä missä erilaiset toimistot tuovat mieleen aivan loistavan Matrix-elokuvan. Vaikka kaikki pelin tasoista eivät ole niin hyviä kuin olisivat ehkä voineet olla, on niiden joukossa kuitenkin muutama ikimuistoinenkin pelikohtaus. Esimerkkinä palava ravintola, jossa pelaajan täytyy juosta ympäri leviävää tulta pakoon tai kun Max seikkailee pilvenpiirtäjässä ja yht’äkkiä ikkunoiden ulkopuolelle ilmestyy helikopteri tulittamaan Maxia mingunilla.. Aivan, kohtaus muistuttaa paljolti yhtä Matrixin kohtauksista.

Pelihahmon selän takaa kuvattuna toimintapelinä Max Payne uskaltautuu yrittämään jotain uutta ja hienoa. Peli esittelee pelaajalle kaksi uutta ja visuaalisesti näyttävää erikoistehostettas, jotka on ristitty nimillä Bullet Time ja Shoot Dodge. Bullet Timellä voidaan hidastaa aikaa ja siten ampua ja liikkua hidastettuna, kun taas Shoot Dodgen avulla Max onnistuu syöksymään toiminan keskellä esimerkiksi sivuttain ja taaksepäin selkä edellä erittäin elokuvamaiseen tyyliin. Kuvia katsomalla saa varmasti paremman käsityksen siitä, mitä allekirjoittanut tekstimuodossa yrittää sopertaa. Näiden kahden efektin lisäksi pelissä on kolmaskin efekti, joka näyttää parhaat ampumiset erilaisesta kuvakulmasta (ja hidastettuna tietysti)luoden pelille mukavasti toimintaelokuvamaista tyylivivahdetta. Kaikki tämä on tuntuu paikoitellen siltä, kuin pelaisi interaktiivista peliversiota Matrix -elokuvasta.

Monelle herää varmasti kysymys, että eikö pelistä tule liiankin helppo, jos aikaa voidaan hidastaa ja viholliset ampua ennen kuin ne edes huomaavat pelaajaa. Parhaimmillaan Bullet Timen avulla voi toki ammuskella kylmäksi parhaillaan jopa kolmekin vihulaista ennen kuin ne ehtivät edes reagoida, mutta tätä tasapainotetaan rajoitetulla määrällä hidastusenergiaa, joka kuluu sitä mukaa kun pelin erikoisefektejä käytetään ja palautuu hiljalleen itse takaisin. Tietystikään reikien ilmestymistä nahkatakkiin on pelissä mahdoton vältää, joten Max voikin onneksi matkan varrelta aina sieltä täältä löytää kipulääkkeitä, joita syömällä pysytään elossa. Useimmiten kipulääkkeitä löytyy loogisesti seiniin asennetuista lääkekaapeista.

Kun peliä ensimmäisen kerran esiteltiin, Remedyn ideana oli hyödyntää pelin tarinankerronnassa sarjakuvatyylisiä piirroksia sen sijaan, että juonta olisi kuljetettu eteenpäin pelin omalla moottorilla tehdyin välianimaatioin. Idea on onneksi säilynyt lopulliseen peliin saakka ja pelin tapa kertoa tarinaa onkin varsin omaperäinen ja tyylikäs.

Asearsenaalia vihollisten kylmäksi laittamiseen on kiitettävä valikoima katkaistuista haulikoista pesäpallomailoihin sekä Beretta -mallisiin pistooleihin. Poikkeuksellisesti yhden aseen voi varustaaa kumpaankin käsiin, tosin vain ja ainoastaan kaksi berettaa tai kaksi uzia, eri aseiden sekalaisyhdistelmät sen sijaan ovat kiellettyjen listalla. Olisihan ollut myös hauska päästä ammuskelemaan kahdella haulikolla tai hutkimaan kahdella mailalla, mutta ei nykyinen ratkaisu pelin toimintaa latista lainkaan.

Vaikka melkein kaikki muu pelissä onkin kohdallaan, niin ainakin tekoälyllisesti peli jättää hieman toivomisen varaa. Onko sitten hienon visuaalisuuden kustannuksella jouduttu karsimaan tekoälyn tasosta vai mitä, mutta joka tapauksessa viholliset luottavat yleensä yksinkertaiseen juokse suorinta tietä pelaajan luokse -kaavaan. Moksiskaan eivät ole, vaikka kaverit potkaisisivat tyhjää vierellä kranaatin seurauksena.

Vihollisista voisikin kait sanoa jälleen kerran, että laatu on korvattu määrällä, koska keskinkertaisen tekoälyn lisäksi pelissä kohtaa melkein aina enemmän kuin yhden vihulaisen kerrallaan. Jokaisen episodin lopussa pelaaja kohtaa eräänlaisen loppuvastuksen, jotka tietysti loppupomoille ominaiseen tyyliin ovat hieman vaikeampia päästää päiviltä kuin tavalliset rivikätyrit. Loppupomojen huvittavan sitkeyden ohella myös Oli kyllä aika naurettavaa kun ammuin ja ammuin yhtä loppuvastuksista ja se ei tuntunut kuolevan millään, joten päätin ottaa pesäpallomailan käyttöön; pari iskua niin vihulaiselta oli taju poissa. Mene ja tiedä.

Max Payne on visuaalisesti todella kaunista katsottavaa. Erityisesti lumimyrsky, joka raivoaa koko pelin läpi on hyvin realistisen näköinen ja omasta mielestäni tähän asti parasta missään näkemässäni pelissä. Staattiset pelikuvat eivät anna tarpeeksi hyvää vaikutelmaa siitä millainen se livenä on, se pitää kokea itse. Lumimyrksyn ohella muita hienoja yksityiskohtaisuuksia on tarjolla esimerkiksi tyhjien lippaiden ja hylsyjen täyttämä maa siellä missä Max on ”vieraillut”.

Peli pyöri testikoneella suurimman osan ajasta varsin puhtaasti 1024×768 resoluutiolla, 32 bittisillä väreillä ja kaikkien detailien ollessa täysillä. Ainoastaan suurimmissa rakennuksissa ja leveleissä peli hidastui paikoitellen. Kaiken sen visuaalisen loiston keskellä jäi harmittamaan yhden graafisen yksityiskohdan puute, nimittäin animoidut kasvot loistivat poissaolollaan. Pieni juttuhan sinänsä on kyseessä, mutta jos hahmoilla ei liiku suu eikä silmät silloin kun ne puhuvat(tai muutenkaan), niin kyllähän se pienesti pelin immersiota särkee.

Äänipuoli tukee hienosti käsi kädessä pelin visuaalisuutta ja antaa kivasti lisäpontta pelitunnelmaan. Aseiden äänet ovat hyvät ja tarpeeksi munakkaat, erinäisissä räjähdyksissä on sitä jotain ja erityisefektien aikaansaamaa ajan hidastusta kuvataan ruudulla tapahtuvan toiminnan lisäksi myös hidastamalla toimivalla tavalla äänimaailman tempoa.

Pelistä löytyy myös ihan toimivaa, kylmään mysrskysäähän sopivaa musiikkia, jota tosin ei kovin usein pelissä valitettavasti kuule. Pelin ääninäyttely on myös hyvätasoista, vaikkakin Max Paynen ääninäyttelijä olisi ehkä voinut ottaa hieman enemmän irti itsestään, koska tällaisenaan Max kun kuulostaa hieman siltä, että repliikit olisi luettu suoraan lapusta niihin lainkaan eläytymättä. Toisaalta ehkä tämä oli jokin tarkoituksellinen tyyliseikka, mutta niin tai näin se ei ainakaan anna haluttua lopputulosta. Pelin kaikki muut ääninäyttelijät suoriutuivatkin Maxin hahmoa hieman paremmin rooleistaan ja näiden hahmojen osalta lopptulos on riittävän uskottava.
Kun pelin jokseenkin lyhyt yksinpeli on pelattu läpi aukeavat käyttöön uusi vaikeustaso nimeltä Hard-Boiled ja uusi pelimoodi nimeltään New York Minute. New York Minutessa pelaajilla on ainoastaan yksi minuutti aikaa päästä kunkin levelin läpi. Jos ja kun pelin on pelannut läpi myös Hard-Boiled vaikeustasolla aukeaa uusi, entistä vaikeampi vaikeustaso nimeltänsä Dead On Arrival. Vakavasti ajatellen on vaikea kuvitella uusien vaikeustasojen innoittavan uudelleen peluuseen, etenkään aikarajoituksen kanssa pelattuna. Moninpeliä ei tarjolla ole yksinpelin jatkoksi, mutta onneksi Max Payne tukee modeja ja pelin mukana tulee myös editori, jolla voi tehdä omia leveleitä, joten toivokaamme kyseisten ominaisuuksien pidentävän pelin ikää.

Yhteenveto

Lähes täydellinen

Hyvää

  • + Äänimaailma
  • + Grafiikka
  • + Toiminnallinen
  • + Erikoisefektit

Huonoa

  • - Lyhyt