Arvostelussa Mini Ninjas

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 9.syyskuu 2009

Peliarvostelu

Pelin nimi Mini Ninjas
Alusta XBOX360
Content Download Ei
Tuki omille musiikeille On
< >
Avaa pelin lisätiedot

Tanskalainen IO Interactive nousi aikoinaan pinnalle hieman vaihtelevaa kritiikkiä saaneen Hitman: Codename 47 -pelinsä kanssa, jossa pelaaja omaksui palkkamurhaajan roolin. Pelisarja nousi vuosien saatossa supersuosituksi ja siitä tehtiin jokin aika sitten jopa surkea elokuvakin. Kun kelataan pikaisesti tähän päivään, on IO saanut neljän Hitman -pelin ohella myös luoda kaksi muuta täysin Hitmaneista poikkeavaa peliä; Freedom Fightersin, sekä Kane & Lynch: Dead Menin.

Kane & Lynch: Dead Menin jälkeen IO ei edelleenkään palaa Hitmanin pariin, vaan nyt vuorossa on hauskasti nimetty Mini Ninjas. Toisin kuin IO:n kaikissa aikaisemmissa peleissä, Mini Ninjasissa ei lennä veri eivätkä aseet laula. Pelin ikäraja on asetettu seitsemään ikävuoteen, joten peli on siis jotain todella poikkeavaa IO:n ansioluettelossa.
Pelin tarinan mukaan joskus muinoin kukistettu iso paha samurai on jälleen herännyt haudastaan, aikeinaan tuhota maailman massiivisen armeijansa avulla. Ninja toisensa perään samuraita ja tämän armeijaa lähdetään tuhoamaan, mutta turhaan. Tässä kohti pelaaja astuu kuvaan. Pelaajan viisihenkinen ninjaporukka on maailman viimeinen toivo pysäyttää pahuuden aikeet.

Mini Ninjas on 3rd person kuvakulmasta kuvattu, yksinkertainen toimintapeli, jossa pelaaja ohjastaa kerrallaan yhtä ninjaa. Pelin pääosassa on käytännössä ninja nimeltä Hiro, mutta pelaaja voi vaihdella käyttämäänsä ninjaa lennossa ohjaimen vasemman olkapäänappulan kautta, kunhan vain ensin käy etsimässä käsiinsä nämä neljä muuta ninjakaveriansa. Jokainen ninja on taidoiltaan erilainen ja tämä tuokin taistelemiseen kivasti vaihtelua. Isokokoinen Futo on paras isokokoisia vihollsia vastaan, Shun on taitava pitkän matkan taistelija jousipyssynsä kanssa, kun taas esimerkiksi Kunoichi on erittäin akrobaattinen keihäänsä kanssa.

Koska paha samurai on luonut oman armeijansa muuttaen viattomat metsäneläimet samuraiksi, on pelissä keskeisenä elementtinä eläinten pelastus. Kaikki kukistetut samuraipahikset muuttuvat lopulta kilteiksi metsäneläimiksi, mutta tämän lisäksi eläimiä on myös vangittu häkkeihin muuttamsita varten. Pelaaja voi pelatessaan pelastaa näitä eläimiä mikäli tahtoo ja kunkin tason lopussa sitten näkee, kuinka paljon tuli pelastettua. Eläimet eivät ole ainoat ”keräiltävät” jota pelistä löytyy. Eläinten lisäksi peli nimittäin pitää kirjaa kerätyistä kivipatsaista, loitsuista, kasveista, sekä kolikoista. Tavaroiden kerääminen tuo peliin hieman lisää ulottuvuutta, sillä mikäli kaikki tavarat jättää keräämättä, on pelikokemus paljon suoraviivaisempi.

Käytännössä pelaaja etenee tasosta toiseen mätkien lukuisia samuraipahiksia kumoon ja täten vapauttaen näiden sisään vangitut eläimet. Ninjoilla on omien perusaseidensa, kuten katanan ja nuijan ohella tarjolla on myös muitakin taistelukonsteja. Shurikeneilla voi hetkellisesti tainnuttaa vihollisia, kun taas isoa puuhattua voidaan käyttää suojana nuolisateelta, minkä lisäksi se toimii myös veneenä pelaajan ollessa veden varassa. Erilaiset loitsut, kuten eläimeksi muuntautuminen, tulipallon heittäminen, tai tornadon kutsuminen vihollisen pään menoksi ovat nekin kivoja erikoistaitoja, joskin ne kuluttavat Ki-energiaa, jota taasen kertyy kukistetuista vihollisista. Loitsuja löytyy pelistä kaiken kaikkiaan 12 kappaletta ja ne kaikki eroavat toisistaan. Pelin edetessä ninjojen yleiset taidot paranevat, jonka lisäksi esimerkiksi elinenergia- ja Kuji-mittarit kasvattavat kokoaan.
Kokonaisuutena Mini Ninjas on hauska pelitapaus, mutta muutaman kentän jälkeen se alkaa toistamaan melko lailla itseään, eivätkä pidempien pelisessioiden puuduttavuuteen auta edes uudet loitsut, eivätkä ne etsittävät, uudet ninja-apurit. Pienempinä pelisessioina Mini Ninjas sen sijaan on varsin hauskaa ja rentoa ajanvietettä, joskin varttuneemmat pelaajat voivat suosiolla säätää pelin vaikeustason vaikeimmalle asetukselle heti alusta asti. Jonkinlaista kaksinpelimahdollisuutta olisi myös peliin kaivannut ja sellainen olisi siihen sopinut, mutta valitettavasti tällä kertaa tarjolla ei ole lainkaan moninpeliä, Live-tuenkin rajoittuessa pelkkään ystävälistaan. Tasojen uudelleenpeluuun arvoa yritetään pönkittää juurikin keräiltävillä esineillä ja puuttuvaksi jääviä esineitä voi myöhemmin mennä keräämään uudemman kerran jo pelatun tason uudemman kahlauksen myötä.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Useampi pelattava hahmo
  • + Helppo pelattavuus
  • + Sarjakuvamainen grafiikka

Huonoa

  • - Turhankin helppo varttuneemmille pelaajille
  • - Toistaa itseään
  • - Ei kaksinpeliä