Arvostelussa Moto GP 07

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 3.lokakuu 2007

Peliarvostelu

Pelin nimi Moto GP 07
Alusta XBOX360
Pelaajamäärä 1-16
Versio
< >
Avaa pelin lisätiedot

Eipä ole Electronic Arts ainut pelijulkaisija joka nykypäivän peliteollisuudessa taitaa jokavuotuisten pelisarjojen uusimmat versiot. EA:sta oppia ovat ottaneet lisäksi muun muassa pelijulkaisija Take 2 2K Sports -urheilupeleillään, sekä THQ, joista jälkimmäisellä tosin se suurin jokavuotinen julkaisu on lähinnä vain ja ainoastaan MotoGP -pelisarja.

Jokavuotiselle pelisarjalle ominaisena seikkana sarjan uusin tulokas, MotoGP 07 ei vie kyseistä kaksikumisten moottoriurheilupelisarjaa oikeastaan mitenkään älyttömän paljoa edellisvuoden versiota pidemmälle sisällöltään saatikka pelattavuudeltaan, vaan tuo mukanaan lähinnä pieniä muutoksia.
Sisällöllisesti pelin valikoima on edelleen suunnilleen edellisvuoden versioon nähden sama. Yksinpelaajalle tarjolla on jälleen MotoGP-mestaruus(luonnollisesti), sekä uramoodi, joista jälkimmäisen alle kätkeytyy itseasiassa kolme eri pelimuotoa; grand prix, extreme sekä challenge.

MotoGP-pelimuoto on tietysti pelin pelimuodoista SE aito pelimuoto, josta löytyvät kaikki kuluneen MotoGP-kauden oikeat radat, tallit, niiden väritykset kuin kuljettajatkin aina Valentino Rossista Olivier Jacqueen. Pelaaja voi valita MotoGP-pelimuodossa kenet tahansa kuskin, vaikkapa kauden voittaneen Nicky Haydenin. Mitään sen suurempia taito tai teho-eroja eri kuskeilla ei ole, joten mieleisensä idolin voi valita kuskin nopeutta vaakakuppiin laittamatta.

Uramoodin grand prix-osiossa pelaaja luo itselleen kuskin, sekä ostaa itselleen kisapyörän, joka kauden alkaessa luonnollisesti on se kaikkein halvin mitä saa. Kauden edetessä pelaajalle kertyy menestyksen myötä rahaa tilille, sekä taitopisteitä, joita voi sitten ripotella oman kisapyöränsä eri osa-alueille. Ensimmäinen kausi ei välttämättä takaa mestaruutta, mutta uramoodissa omaa aloittelijan uraansa voikin jatkaa monta kautta, kunnes se mestaruus sieltä kilahtaa.

Challenges, eli ”haasteet” -pelimuoto istuttaa pelaajan prätkän selkään voittamaan erilaisia haasteita, kuten tietyn minimiajan saavuttamisen(tai alittamisen)jollain radalla. Haasteet ovat hetken hauskaa hupia, kunnes niihin kyllästyy niiden haasteellisuuden ja täydellisyyden tavoittelun takia vaativasta pitkäjänteisyydestä. Kun grand prix-mestaruus on kerran jollain pelin vaikeustasoista läpäisty, avautuu vielä pelattavaksi pelin ehkäpä oikeastaan hauskin yksinpelimuoto extreme.

Extremessä pelaaja istutetaan niin ikään kisapyörän selkään, mutta kyseisessä pelimuodossa meno on jonkin verran erilaista. Ensinnäkin meno on paljon nopeampaa ja esimerkiksi mutkiinkin mennään MotoGP-pelimuotoon verrattuna paljon nopeammin, vaikka jarruja tässäkin pelimuodossa tarvitaan. Toinen mikä pelimuodosta tekee hauskan, on sen radat. Radat eivät ole MotoGP -ja Grand prix-pelimuodoista poiketen oikeasta elämästä tuttuja kisaratoja, vaan sen sijaan extremessä kisataan muun muassa kaupunkien ja muiden mielenkiintoisempien maisemien halki. Extremeä voi grand prixin tapaan pelata useita kausia putkeen. Samaa on myöskin se, että jokaisen menestyksekkään kisan jälkeen pelaajaa palkitaan kahisevalla sekä taitopisteillä prätkää varten. Rahalla voi luonnollisesti sitten jossain vaiheessa ostella tehokkaampaa pyörää alle.

Pelattavuudeltaan MotoGP 07 on edellistä osaa pelanneille lähestulkoon sitä samaa tuttua kauraa, joskin hitusen verran ehkäpä on ajomallinnusta viety jälleen realistisempaan suuntaan. Ajomallinnus on silti edelleen vahvasti arcadehenkisempi, eli peli antaa joitain töppäilyjä anteeksi, joka taatusti oikean elämän MotoGP:ssä johtaisi kaatumiseen ja ulosajoon. Mutkiin tullessa kuitenkin on oikeasti syytä hiljentää vauhtia ja painaa jarru pohjaan, sillä muuten mopo ajautuu nopeasti ulos ja siitä seuraa usein kaatuminen tai muuten vain tilanne, jossa kaikki muut kurvaavat ohitse pelaajan vielä körötellessä hiekalta takaisin radalle.

Peli tekoäly ei nimittäin rookie tasoa ylempänä ole mitenkään liian anteeksiantavaista sorttia. Tyypiltään pelin tekoäly kokonaisuudessaan on kuminauhamainen, eli jos töppäilee saa porukan ajamalla kiinni, kun taas mitään etumatkoja ei pelissä voida saavuttaa, sillä kaatuminen tai ulosajo yleensä tuo tekoälykuskit takaisin vähintäänkin pelaajan takapuskuriin. Rookie-tasolla saa tosin töppäillä ja kaatuilla melkoisesti ja silti mestaruus koko kaudesta, yhden kisan voittamisesta puhumattakaan tulee yleensä varsin helposti. Rookie-taso onkin vaikeudeltaan ehkäpä hieman turhankin haasteeton, sillä kunhan pelin ajomallinnuksen on iskostanut selkäytimeen, ei mestaruus jää saavuttamatta tällä tasolla.

Ylempänä olevalla Pro-tasolla voitosta saakin sitten taistella jo ihan tosissaan, joka tekee kisaamisesta erittäin jännittävää ja hektistä aina viimeiselle kierrokselle saakka, kun välillä voitto ratkaistaan vasta maaliviivalla pyörän pituisella mitalla. Tässä on tosin omat varjopuolensakin, sillä näin tiukka ja etenkin näin teennäisen tiukka kisaaminen ei aina naurata. Varsinkaan, kun aina ei edes riitä, että ajaa hyvin ja äärirajoilla, kun tekoäly vain yksinkertaisesti on jostain syystä pelaajaa nopeampi vieden sen voiton nokan edestä. Tekoälystä pitämiseen ei ainakaan auta se, että tekoäly on paikoitellen myös hieman liian huoleton ajamaan. Välillä ei yksinkertaisesti auta temput eikä mitkään, kun etenkin tiukoissa jarrutukisissa ja mutkissa tekoälykuskit ajavat pelaajan takapyörään kiinni surutta tai sitten pakottavat itsensä pelaajan viereen liimaantumalla tämän kylkeen, johtaen lopulta pelaajan sekä tekoälykuskin kaatumiseen. Tekoälyn pitäisi olla MotoGP 07:ssä entisestä paranneltu, mutta ei se kylläkään aivan täydellinen vieläkään ole.

Pelkkien tekoälykuskien kanssa kisaamiseen tosin ei tarvitse tyytyä. Peli tarjoaa moninpelaamista niin samalla koneella kuin Liven kauttakin pelattuna. Moninpeliä on mahdollista pelata niin MotoGP, kuin Extreme-kisoinakin. Kisaaminen onnistuu tavallisten yksittäiskisojen lisäksi myös siten, että moninpelinä voi myös pelata kokonaisen MotoGP-kaudenkin siten, että tyhjät kisapaikat täyttää tekoälykuskit. Mikään pakko tosin tyhjiä ruutuja ei ole täydentää lainkaan. Koko kausipelaaminen on ideana loistava ja harvoin moottoriurheilupeleissä näkee mahdollisuutta kisata kauden voitosta yhdessä ihmispelaajien sekä tekoälykuskien kanssa.

Moninpelin toteutus, etenkään kokonaisen kauden pelaaminen ei ole kuitenkaan valitettavasti aivan loppuun asti toteutettu. Ensinnäkin kokonaista kautta pelatessa ainoastaan ihmispelaajat keräävät mestaruuspisteitä, tekoälykuskien ollessa mukana vain niin sanotusti sekoittamassa soppaa. Toiseksi – ja tämä on vielä pahempaa – moninpelissä pelattavaa kautta ei voi tallentaa lainkaan missään välissä(ei edes saman koneen ääressä), joka taas tarkoittaa sitä, että koko kausi on pelattava yhdellä istumalla lävitse. Käsittämättömän typerä suunnittelumoka allekirjoittaneen mielestä. Livessä pelaaminen sujui melko vaivatta ja peliseuraakin tuntui löytyvä, joskin lähinnä ainoastaan MotoGP-puolelta, eikä niinkään Extremestä, joista jälkimmäisen peliaula tuntui ammottavan tyhjyyttään.

Audiovisuaalisesti peli ei tarjoile juurikaan mitään mullistavuuksia. Visuaalisesti peli on kyllä MotoGP 06 -peliä jonkin verran nätimpi ja esimerkiksi liikeanimaatiot ovat hieman sulavampia, mutta mitään merkittäviä eroja edeltäjään sarjan uutukainen ei vedä. Aivan täysin sulava ei pelin ruudunpäivitys kaiken aikaa ole ja välillä kisatessa onkin nähtävissä pieniä töksähdyksiä ja etenkin jaetun ruudun moninpelissä tätä tapahtuu useammin.
Pyörien äänet ja niihin liittyvät ääniefektit(luisuminen, kaatuminen jne)ovat kunnossa ja muutahan sitten ei oikeastaan tarvitakaan.. Ei varsinkaan niitä oletuksena taustalla jumputtavia musiikkeja, jotka häiritsevät suunnattomasti pelaamista ja jotka eivät ole oikeastaan edes mistään kotoisin.

Yhteenveto

Keskivertotasoa parempi

Hyvää

  • + Moninpeli
  • + Hieman parantunut grafiikka
  • + auhdikasta menoa
  • + Mahdollisuus pelata kokonainen kausi moninpelinä..

Huonoa

  • - Aivan liian helppo helpoimmalla vaikeustasolla
  • - Pelinaikaiset musiikit
  • - ..Jota ei kuitenkaan ole mietitty aivan loppuun asti
  • - Paikoitellen epätasainen ruudunpäivitys