Arvostelussa Need For Speed – Hot Pursuit 2

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 20.joulukuu 2002

Peliarvostelu

Pelin nimi Need For Speed - Hot Pursuit 2
Alusta PC
Ikäraja 3
Pelaajamäärä -
< >
Avaa pelin lisätiedot

Lamborghini Murciélago, Opel Speedster, Jaguar XKR, Ferrari 360 Spider ja lukuisia muita jokseenkin eriskummallisia nimityksiä saaneita todella hienoja urheiluautoja löytyy tästä maailmasta joka sormelle.. Ainakin rikkaille sellaisille. Kaikkia yhdistää suurien huippunopeuksien, nopean kiihtyvyyden ja hienon ulkonäkönsä lisäksi myös se, että niiden rattiin ei mitkään tavalliset matti meikäläiset pääse kovin monesti elämänsä aikana istumaan. Ehei, me muut saamme tyytyä täällä Suomen ihanaan hintatasoon ja ostella vain niitä vielä jotenkuten inhimillisissä hinnoissa pyöriviä kaaroja.

No, ei meidänkään sentään tarvitse täysin näppejämme nuolemaan jäädä lähinnä Electronic Artsin ansiosta, joka silloin tällöin armollisesti palkitsee meitä uudella Need For Speed pelillä. Kauan on jo mennyt ensimmäisen NFS pelin ilmestymisestä, nimittäin sellaiset seitsemän vuotta. Koska ikä alkaa jo olla ihan kiitettävä ja tämä peli on ensimmäinen sarjan peli joka meillä on arvostelussa, niin ajattelin tähän alkuun heittää pientä historiikkia.
The Need For Speed ilmestyi vuonna 1995 ja ensimmäisen pelin kehittäjänä toimi Pioneer Productions niminen pelitalo ja pelattavuudeltaan peli oli hyvin paljolti samanlainen kuin sarja nykypäivänäkin tunnetaan; kilpaillaan muiden, huippunopeita autoja omistavien kanssa samalla ajaen poliiseja pakoon. Ensimmäinen NFS-peli ei kumminkaan jäänyt sarjan viimeiseksi(kuten tietysti tiedämmekin), vaan sarja poiki ensin The Need For Speed: Special Editionin, josta löytyi alkuperäiseen verrattuna vain muutama uusi rata. Tämän jälkeen siirryttiin jatko-osaan ja ilmestyi Need For Speed II ja perään Need For Speed II: Special Edition.

Juuri kun alkoi luulla, että tästä Special Edition hommasta tulisi EA:lle tapa, niin se loppuikin heti kakkososaan ja seuraavina vuorossa olivatkin sitten Need For Speed III: Hot Pursuit ja Need For Speed IV: High Stakes. Edellä mainituista peleistä kolmososa olisi sinänsä muista sarjan peleistä poikkeava, että siinä sai tuttuun tapaan ajaa karkuun poliiseja, mutta myös toimia itse lainkourana ja jahdata niitä kaahareita ja sakottaa niitä. High Stakesista tätä ominaisuutta ei löytynyt ja peli olikin taasen pelkkää tuttua ja turvallista kaahaamista.

Pelisarjan viides osa, Need For Speed: Porsche Unleashed tarjosi jälleen hieman erilaisen kokemuksen istuttamalla pelaajan nimensä mukaisesti ainoastaan Porsche urheiluautojen eri vuosimallien rattiin, mukana oli myös uramoodikin jossa pelaaja toimi Porschetehtaan ”testikuljettana”. Tämän jälkeen olikin sitten hiljaiseloa jonkin aikaa ja vaikka sarja jatkuikin vanhoilla autoilla vain moninpeliin keskittyvässä Motor City Onlinessä, ei pelaajat saaneet hetkeen uutta NFS peliä.. Varsinkaan kun MCO:ta ei Suomeen asti koskaan edes tullutkaan.

Nyt EA on kumminkin jälleen tekaissut uuden, kaaharien sydämiä lämmittävän pelin klassikkosarjaansa, joka kantaa nimeä Need for Speed: Hot Pursuit 2. Peli on periaatteessa NFS-sarjan kuudes osa, vaikkei sitä pelin hieman hämäävästä nimestään ehkä huomaakaan. Lisänimi Hot Pursuit 2 viittaa löyhästi pelisarjan kolmanteen osaan, Need For Speed III: Hot Pursuitiin tarkoittaen käytännössä sitä, että kuten sarjan kolmososassakin, myös tässä uusimmassa pelissä pääsee ajelemaan poliisina. Muuta yhteistä näillä kahdella pelillä ei siis ole.

Peli tarjoaa yksinpelattavaksi Hot Pursuit, Championship, Quick Race -ja Single Challenge pelimuodot, joista viimeinen jakautuu vielä Single Race, Free Run, Be The Cop, Tournament ja Lap Knockout moodeihin. Pelin niin sanottuna suolana toimivat Hot Pursuit ja Championship, joista kumpikin jakautuu 34 erityyliseen tehtävään. Selvittääkseen tiensä läpi kummankin moodin täytyy pelaajan pienin variaatioin kaahata talla pohjassa ja yrittää sijoittua kisoissa mahdollisimman korkealle saavuttaakseen joko kulta, hopea tai pronssimitalin. Kisoista ei saa pelkkiä mitaleja, vaan jos on aihetta niin pelaajaa palkitaan kisan aikana, kuin kisan päätyttyäkin hyvien suorituksien ansiosta eri pistemäärillä. Keräämillään pisteillä voi sitten ”vapauttaa” käyttöönsä uusia erihintaisia ratoja ja autoja, joita voi sitten testailla vaikka Single Race moodissa.

Single Racessa saa valita haluamansa asetukset poliisien ja liikenteen mukanaolosta aina vastustajien määrään ja niin edelleen. Tournamentissa saa valita haluamia ratojaan joilla kilpailla sitten eräänlaisen turnauksen muodossa ja lap knockoutissa kisataan muuten normaalisti, paitsi että jokaisen kierroksen päätyttyä viimeisenä keikkuva ajaja tippuu pois kisasta. Viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä pelillä on tarjota maksimissaan kahdeksan pelaajan yhtäaikainen moninpeli joko netissä tai lähiverkossa.

Itse tulin moninpeliä testanneeksi netissä muutamilla servereillä ja varsin mutkattomastihan se sujuikin pelin simppelin ja toimivan sisäänrakennetun serverinhakuohjelman ansiosta. Servereitä ja pelaajiakin oli ihan kiitettävästi ja pingit pysyivät pelin aikana hyvin kurissa, eikä minkäänlaista lagaamista esiintynyt. Ainut mikä moninpeliä hieman pilasi, oli ne jokaisen pelin pakolliset pellet, jotka joko aina halusivat ajaa perseessä kiinni yrittäen saada puskettua kilpailijat tien sivuun tai sitten muuten vain ottivat aina sen kaikkein nopeimman menopelin ja varmistivat itselleen aivan liian helpon ja etten sanoisi jopa raukkamaisen voiton. Hauskaa se ihmiskilpailjoiden kanssa ajaminen kuitenkin kaikesta huolimatta oli.

Homma ei totuttuun tyyliin ole pelkkien kilpakumppanien ohittelua, vaan perässä roikkuvat se iänikuinen riesa eli poliisit. Nähtävästi poliisit ovat ottaneet opikseen pelaajan kaahaamisesta edellisissä osissa ja ovatkin ottaneet uusia, järeämpiä konsteja käyttöönsä. Mukana on toki edelleen poliisien aggressiivinen käyttäytyminen ja poliisit yrittävätkin saada pelaajan haaviinsa hinnalla millä hyvänsä, vaikka siihen sisältyisi kalliiden menopelien ja niiden kuskien lyttääminen. Ei tunnu kumminkaan poliiseilla auttavan tämä, sillä jos pystyy vain hyvin pitämään autonsa hallinnassa poliisien törmäillessä peräpuskuriin tuon tuosta, eivät jeparit saa pelaajaa millään pysäytetyksi. Välillä tajuavat asian itsekin ja jokseenkin hölmösti jättävät leikin kesken antaen pelaajan mennä menojaan ja vain kuitaten poliisiradioon; ”homma alkaa mennä liian vaaralliseksi”, tai esimerkiksi ”lopetan jahtaamisen muun liikenteen turvallisuuden takaamiseksi”.

Ihan kivana lisänä poliisit pyytävät välillä apujoukkoja kaahareiden kiinniottamiseksi, tai sitten asettavat vasta edessä oleville alueille tiesulkuja tai renkaat rikkovan piikkimaton. Mikäli ei auta pelaajan pysäyttämisessä nämäkään niin sitten apuun rientää poliisihelikopteri. Ensimmäistä kertaa helikopterin nähdessään miettii, että milläköhän konsteilla se pelaajan yrittää pysäyttää, kunnes se nopeasti valkenee kun huomaa sen tiputtelevan etumaastoon palavia tynnyreitä joihin ajamalla ajokin saa sinkoilemaan ympäriinsä villisti.. No niin no. Kuten edellä tuli jo mainittuakin, pääsee pelin Be The Cop pelimoodissa myös itse kokeilemaan miltä tuntuu ottaa kiinni kaahareita. Poliisina pelaajan pitää samaan tapaan kuin tekoälypoliisienkin ottaa kiinni kaahareita ja vilkut ulvoen ja yrittää törmäillä niihin niin kauan kunnes ”uhri” on saatu kiinni. Mikäli ei yksinään pysty tähän, voi tehdä yllämainitut temput myös itse, eli apujoukkoja peliin ja niin edelleen. Poliisina toimiminen onkin pelin tavallisen kaahaamisen ohella mukavaa vaihtelua.

Graafisuudeltaan NFS: HP2 on keskitasoa. Varmastikin jos peli olisi ollut puhdas PC-peli, niin tarkkuutta esimerkiksi tekstuureihin olisi enemmän löytynyt, mutta koska asian laita ei näin ole ja peli on ilmestynyt kaikille mahdollisille laitteille, niin on peli tosiaankin ulko-asultaan sitä keskitasoa. Radat ovat pääasiassa ihan hyvännäköisiä ainakin jos ajaa vain tuhatta ja sataa ympäri rataa, jos taas rupeaa kiinnittämään maisemiin erityistä huomiota tai vaikkapa pysähtyy tarkempaa tarkastelua varten niin huomaa grafiikan ”laimeuden”. Ratoja pelissä on kaiken kaikkiaan 12 kappaletta, mikä ei määrällisesti ole kovin paljoa, mutta onneksi tätä on kompensoitu pitkillä radoilla sekä useilla oikoreiteillä joita radoille on ripoteltu. Niin ja pystyyhän niitä ratoja ajamaan tuttuun tapaan myös peilikuvanakin, joka tavallaan tuplaa ratojen määrän.

Menopelit sen sijaan olivat aivan toista maata muun grafiikan kanssa, sillä ne olivat mielestäni todella näyttävästi ja realistisesti mallinnetun näköisiä ja hyvin paljolti samaa tasoa kuin esimerkiksi Playstation 2:n Gran Turismo 3:n autot. Peli käsittää 21 menopeliä ja ajokkeihin lukeutuu tämän arvostelun alussa mainittujen lisäksi muitakin toinen toistaan upeamman näköisiä autoja, kuten Porsche 911 Turbo, Porsche Carrera GT, Dodge Viper GTS, Lamborghini Diablo 6.0, Chevrolet Corvette Z06, BMW M5 ja uusimmasta James Bond 007: Die Another Day elokuvastakin tuttu, varsin hienonnäköinen Aston Martin Vanquish V12.

Autojen lisäksi pelin tekijät ovat saaneet sentään jotain muutakin hienoa peliin, nimittäin pelaajan ajaessa radoilla esiintyvistä mäen nyppylöistä tarpeeksi lujaa auton haukatessa ilmaa, muuttuu kamera Matrix tyyliseksi hidastuskuvaksi ja kamera alkaa kieppumaan ajokin ympärillä. Vaikka hienoja hidastukset ovatkin niin on niillä omat haittansakin, sillä välillä hidastuksen alettua voi olla että ajokki liikahtaakin niin sanotusti huonoon asentoon ja koska hidastuksen aikana autoa ei voi itse kontrolloida, saattaakin hidastuksen loputtua auto lähteä yllättäen käsistä tai jotain vastaavaa siitä syystä ettei pelaaja välttämättä aina ehdi saamaan autoaan suoraksi ennenkuin ajokki lässähtää maahan.

Graafisen loiston keskinkertaisuudesta huolimatta peli oli varsin outo tehosyöppö. Testikoneella pelatessa peli töksähteli käytännössä jokaisella radalla mitä tuli kokeiltua. Pääasiassa pelasin peliä 1152×864 resoluutiolla ja 32 bittisillä väreillä, mutta outo tökkimisongelma ei hävinnyt, vaikka detaileja vähensi ja resoluution pudotti aina niinkin alas kuin 640×480. Ei tökkiminen mitenkään kovin suurta ollut, mutta silti joissain kohdissa se pikkaisen ärsytti ja jopa ehkä hieman vaikeutti ajamista. Pienestä tökkimisestä huolimatta pelistä ei ainakaan omasta mielestäni tuntunut puuttuvan yhtään vauhdin tunnetta, sillä sitä pelissä oli yllin kyllin. Varsinkin silloin kun nappasi itselleen jonkin kohtuullisen kovaa kulkevista menopeleistä (oma suosikkini Aston Martin Vanquish) ja pääsi kaahaamaan täysiä pitkillä suorilla jepareita karkuun. Kivaa!

Ajamisesta puheen ollen peli ei ole ajettavuudeltaan mikään simulaattori. Need For Speed: Porsche Unleashed pelin osittain simulaattorimaiseen ohjattavuuteen tottuneille peli saattaa olla askel taaksepäin, sillä peli on täysin puhdasta arcadekaahailua. Kyllä auton toki saa käsistä lähtemään kun tarpeeksi yritttää, mutta niin kovin realistisesti menopelit eivät ohjaudu. Itselleni ei tästä ongelmaa muodostunut, koska ennakkojuttujen ynnä muiden pelistä kirjoitettujen juttujen perusteella osasin odottaa arcadepainotteisuutta.

Jos pelin ajettavuutta tarkastelee arcadekantilta, niin se on varsin hyvä. Kisoissa pärjäämiseen ei tarvita mitään harjoittelua ja ajamiseen totuttelua, koska ajettavuus on mukavan simppeli ja painuu nopeasti sinne selkäytimeen. Arcade kun on, ei pelajaalle tule pakottavaa tarvetta hankkia rattia ja polkimia, vaan kyllä näppäimistöllä tai jonkinlaisella peliohjaimellakin pärjää aivan mainiosti. Itse olin sitä mieltä tosin, että padilla pelatessa ohjaus oli näppäimistöä tarkempi ja kovissa vauhdeissa ohjattavuus ei ollut yhtä kankea padilla kuin näppäimistöltä pelattuna.

Arcademaisuus paistaa ajettavuuden lisäksi myös vaurionmallinnuksen kohdalla. Realistisesta vaurionmallinnuksesta ei nimittäin ole tietoakaan ja niinpä pelaaja saa aika huoletta kolistella miljoonaluokan kärryään seiniin ynnä muualle tarpeellisiksi näkemiin paikkoihin. Vaurionmallintamisesta ei varmastikaan olisi tullut miinusta jos sellaista ei olisi ollut ollenkaan pelissä, mutta koska pelintekijät ovat nähtävästi kumminkin yrittäneet sellaista väsätä kumminkaan onnistumatta siinä, niin onhan sitä sitten pakko vähän haukkua.

Ensinnäkään auto ei mene lommoille heti ensimmäisestä iskusta seinävalliin. Ei, vaan pelaaja saa huoletta runnoa autoaan semmoiset parikymmentä kertaa, jonka jälkeen todennäköisesti alkaa jo näkyä muutamia ”epämuodostumia” pellissä ja ehkä jopa auton takaluukku tai nokkapelti tai molemmat alkavat törröttää aukinaisina. Vauriot eivät myöskään vaikuta mitenkään auton ohjattavuuteen, ellei sitten mukaan lasketa sitä jos ja kun pelaaja ajaa poliisien piikkimattoon seurauksena rikki menneet renkaat, jonka jälkeen ei voi muuten edes lähteä karkuun kun peli loppuu hyvin nopeasti siihen.
Äänipuoltakaan ei sovi unohtaa ja Electronic Arsin maine isona pelijulkaisijana alkaakin jo pikkuhiljaa näkyä myös sen pelien taustamusiikeissa. Siinä missä jokin toinen pelitalo saattaa säveltää omat pilipalimusiikkinsa soimaan pelin kuin pelin taustalle, ostaa EA isolla rahalla musiikit peleihinsä jo olemassa olevilta, hieman laadukkaimmilta artisteilta. NFS: HP2 ei ole poikkeus tällä saralla ja lopputulos onkin varsin hyvää kuultavaa ja ennenkaikkea pelin meininkiin kuin nyrkki silmään istuvaa. Nähtyäni toimintapätkä XXX:n elokuvateattereissa, täytyy vain sanoa että NFS: HP2:sta tulee osittain mieleen kyseinen leffa juuri todella hyvien ja samankaltaisten musiikkiensa ansiosta, mutta toki myös niiden autojensa ansiosta ja pelkästään positiivisessa mielessä.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Radat
  • + Namin näköiset menopelit
  • + Poliisina hauska pelata
  • + Vauhdintunne
  • + Ajettavuus
  • + Musiikki
  • + Moninpeli

Huonoa

  • - Vaurionmallinnus on vitsi
  • - Tökkii
  • - Poliisihelikopterit