Arvostelussa No One Lives Forever

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 7.heinäkuu 2002

Peliarvostelu

Pelin nimi No One Lives Forever
Alusta Playstation 2
Äänituki Dolby Pro Logic II
Pelaajamäärä 1
< >
Avaa pelin lisätiedot

No One Lives Forever ja Cate Archer tulivat alunperin tutuksi PC-pelaajille noin kaksi vuotta sitten ja Monolithin kehittämä peli sai osakseen paljon kehuja muun muassa sen vielä siihen aikaan hienosta grafiikasta, huumorista ja jokseenkin omaperäisellä tavalla toteutetusta räiskintäpelistään. Nyt peli on käännetty myös PS2:llekin ja tietysti aina käännöspelien kanssa herää jonkinasteiset ennakkoluulot, että mitenköhän sekin on sitten oikein onnistunut.

Peli sijoittuu 60-luvulle ja pelissä pelaaja omaksuu entisen murtovarkaan, nykyään UNITY nimisen organisaation leivissä työskentelevän naispuolisen agentin Cate Archerin roolin. Cate Archer joutuu hommiin, kun Dmitri Volkov niminen pahis ensin saa tapettua suurimman osan UNITYn miespuolisista agenteista ja tämän lisäksi Dmitriillä on hallussaan keinotekoinen ”virus” jonka avulla mies aikoo tehdä viattomista kansalaisista käveleviä pommeja. Dmitri ei suinkaan toimi yksin, vaan herralla on toki tukenaan oma pikku kätyriarmeijansa työskentelemässä miekkosen HARM organisaatiolle. Hyvien puolella taistelevan UNITYn on tietysti pistettävä aikeille piste mahdollisimman pian ja siitäpä sitten alkaakin Caten hommat.
Peli käsittää yhteensä 15 tehtävää, joista jokainen sisältää useamman pienempikokoisen levelelin. Oikeastaan kaikki pelin leveleistä ja tehtävistä on mielenkiintoisia vaihdellen pelkästä räiskimisestä lentokoneesta laskuvarjolla hyppäämiseen, sukelteluun merenpohjaan uponneessa laivassa, salaisten dokumenttien ynnä muiden tavaroiden kuvaamiseen ja hiippailuun jäämättä kiinni. Eli siis lyhyesti sanottuna tiedossa on hauskoja ”agenttitehtäviä”.

Pelkin paljain käsin ei tietystikään Caten tarvitse tehtäviään suorittaa vaan tarjolla on useita kättä pidempiä, kuten esimerkiksi ysi millinen pistooli, revolveri, AK-47 kivääri, tarkka-ampujan kivääri ja M79 kranaatinheitin. Tavallisten aseiden lisäksi saa pelaaja ennen tärkeää tehtävää aina silloin tällöin pelin ”Q:lta” uusia ”leluja” Bond tyyliin ja täytyy kyllä sanoa, että Monolith on onnistunut keksimään hienosti erilaisia enemmän naisellisia juttuja ja niinpä tarjolla onkin hiuspinniksi naamioitu tiirikka, huulipunaräjähde, parfyymipullo josta suihkuttamalla saa uhrin nukutettua, muodikkaat aurinkolasit jotka toimivat kameran lisäksi myös miinan ja lasersäteiden paljastimena, puuteri jolla saa mukavasti ruumiit haihdutettua ilmaan ja niin edelleen.

Hieman PC-versiosta poiketen Monolithin PS2 tiimi on aika kivana yllätyksenä saanut jopa jotain uuttakin peliin, nimittäin pelin 15:sta päätehtävän joukkoon on ripoteltu myös neljä kappaletta niin sanottuja ”takautuma” tehtäviä, joissa pelataan ”murtovaras-Archerilla”. Nämä ylimääräiset bonustehtävät ovat ihan kivaa vaihtelua itse pelin päätehtäville joissa valtaosasta lähinnä räiskitään, sillä murtovarkaana kauduilla hiippaillessa ei saa käyttöönsä ollenkaan aseita, vaan tarkoitus olisi pystyä hiippailemaan muiden näkemättä pelaajaa ja siinä samalla hieman varastella mukaansa rahaa ja sen sellaista.

Bonustehtävien lisäksi No One Lives Foreverin PS2 -ja PC-versioiden väliltä ei paljoa eroa löydy, mikä onkin sitten niin hyvä kuin huonokin asia. Hyvää siinä on tietysti se, että koska PC-verio oli varsin viihdyttävä ja tavallisemmista räiskinnöistä kivasti eroava peli ilmestyessään on sitä myös PS2 veljensä, mutta huonoa tässä on valitettavasti on taasen se, että PC puolella räiskintäpeleissä hyvin toimiva hiiri+näppäimistö yhdistelmää ei ainakaan kovin moni PS2:lle omista jolloin Caten ohjaaminen lankeaa kokonaan vakio-ohjaimen harteille.

Parhaiten pelin pelaaminen onnistui siten, että peliohjaimen tateista vasemmalla liikuttiin eteen ja taakse, kun taas oikealla sitten käänneltiin sitä sievää päätä ylös, alas ja sivuille. Kyllähän peliä niillä tateillakin Caten ohjaaminen onnistuu pienen harjoittelun jälkeen suhteellisen mukavasti, mutta ongelmaksi koituukin toimineet kontrollit eivät tavalliseen räiskintäpelitapaan oikein Playstation 2:n padiin istu. Lähinnä kontrolleissa ongelmaksi koituukin ilmestyessään Paljon ei ole muuttunut sitten PC-version, mitä nyt Caten ohjaaminen on siirtynyt PS2:n padille(ellei sitten omista hiirtä) ja ehkä merkittävämpänä erona mukaan on ängetty muutama leveli, joissa toimintakohtauksissa tähtääminen. Vaikeustasosta luonnollisesti riippuen täytyy pelaajan pystyä reagoimaan ja kääntämään tähtäin oikeaan suuntaan ja oikealle kohdalle tarpeeksi nopeasti, jotta pelaaja saisi eliminoitua vihollisen ja siten välttyisi suuremmilta iskuilta itse. Tähtääminen todellakin on vaikeaa jopa easy vaikeustasolla siitä yksinkertaisesta syystä, että tateilla ei saa aikaan tarpeeksi tarkkaa tähtäintä ammusten mennessä useimmiten enemmän pitkin seiniä kesken hektisen tulitaistelun. Tähän kun vielä lisää sen, että viholliset eivät hieman realistisemmin välttämättä kuole jos niitä pamauttaa jalkaan tai käteen. Jos ei tähtäämisestä millään meinaa tulla mitään, niin onneksi pelistä sentään löytyy automaattinen tähtäin jonka päälle laittamalla pelin saa paljon helpommaksi, mutta se saattaakin sitten tuntua joistakin ehkä jo osittain huijaamiselta.
Pelin kontrollit eivät ole ainut asia, joka PS2 versiossa nousee negatiivisessä mielessä pintaan. No One Lives Foreverin kun on jo pari vuotta sitten PC:llä ilmestynyt, eikä PS2 porttaukseen ole tehty mitään muutoksia, on grafiikka jo valitettavan vanhan näköistä. Edellisen kerran kun peliä PC:llä kokeilin niin grafiikka oli silloin vielä todella hienon näköistä ja etten sanoisi jopa yksi sen hetken hienoimmista peleistä. Ajan hammas on joka tapauksessa päässyt pelin grafiikkaa pureskelemaan ja se näkyy PS2-versiossa huonotasoisina tekstuureina niin pelihahmoissa kuin itse peliympäristössäkin. Vaikka grafiikka jo ikääntyneen näköistä onkin, ei se kumminkaan tuntunut estävän pelinaikaista nykimistä ja siten peli hidastuis joissain paikoissa hieman ja joissain paikoissa sitten hieman enemmän. Jos peli olisi julkaistu vaikka vuotta aiemmin, niin grafiikka olisi todennäköisesti näyttänyt vielä siihen aikaan paremmalta.

NOLFin äänimaailma sentään on kutakuinkin pysynyt säilyttämään saman tasonsa kuin mitä se silloin PC:lle ilmestyessään oli. Etenkin ääninäyttely pelissä on ensiluokkaista ja kaikki ovatkin osanneet eläytyä rooleihinsa todella hienosti ja sen lisäksi myös muu äänimaailma kuten aseiden äänet ovat tarpeeksi hyvän kuulloisia. Pelinaikainen musiikki on niin ikään laadukasta ja peliin ja sen tunnelmaan erittäin hyvin istuvaa, Bond elokuvien tyylistä kamaa, jonka kruunaa pelin valikoissa soiva erittäin hyvin tehty tunnari joka on kuin suoraan Bond elokuvasta.

Yhteenveto

Keskivertotasoa parempi

Hyvää

  • + Äänimaailma
  • + Tehtävät
  • + Agentti-tunnelma

Huonoa

  • - Grafiikka
  • - Kontrollit