Arvostelussa Operation Flashpoint: Cold War Crisis

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 9.heinäkuu 2001

Peliarvostelu

Pelin nimi Operation Flashpoint: Cold War Crisis
Alusta PC
Moninpeli Internet, lähiverkko
Versio Kauppaversio
< >
Avaa pelin lisätiedot

Operation FlashPoint on tsekkiläisen Bohemia Interactiven debyyttipeli ja erinomainen debyytti onkini. Pelin tapahtumat perustuvat mielikuvitukselliseen kylmään sotaan joka käydään vuonna 1985 venäläisjoukkojen ja NATOn rauhanturvaajien välillä, joka luonnollissesti koostuu jenkeistä. Peli pitää sisällään erittäin tiivistunnelmaisen ja kiitettävän pitkän yksinpelikampanjan, joka on täytetty monipuolisilla tehtävillä. Operation FlashPoint pitää sisällään kaksi eri vaikeustasoa, jotka ovat kadetti ja veteraani.

Vaikka periaatteessa kadettitaso vastaakin helppoa, tai aloittelijaa, ei homma silläkään pelattuna suinkaan ole mikään helppo juttu. Viholliset eivät nimittäin muutu sinä pelatessa tyhmemmiksi tai heikommiksi, koska vaikeustasot vaikuttavat vain siihen mitä lisäapuja pelaaja saa käyttää pelin aikana. Esimerkkinä kadettitasolla pelatessa saa halutessaan sotilaille näkymään ”nimilaput” avun, joka kertoo kenen puolella se maastossa vipeltävä solttu oikein onkaan. Muita apuja ovat esimerkiksi kellokompassi, parempi ja tarkempi kartta, jonka avulla näkee omat kaverit kartalla, sekä apu, jonka avulla näkee niin omien kuin vihollistenkin luotien liikeradan viivoina. Veteraanitasolla pelatessa näistä avuista ei saa oikeastaan mitään käyttöönsä.
Ennen kuin pelaaja heitetään sodan keskelle, käy pelaaja kuin tämän sotakaverinsakin lävitse perusharjoituksen. Pelistä löytyy yksi harjoitustehtävää jalkaväelle ja yksi tankille. Kummatkin ovat aika lyhyitä ja olisivat ehkä saaneet olla hieman pidempiä sisältäen enemmän asioita, jotta pelaaja saisi parhaan mahdollisen koulutuksen ennen astumista kuoleman kentälle. Kun harjoitus on käyty läpi heitetään pelaaja nopeasti keskelle toimintaa, mutta ei kannata suinkaan heti menettää hermojaan pelille, vaikka ensimmäiset tehtävät pieleen menisivätkin, sillä kestää ainakin jonkin aikaa ennen kuin tottuu kaikkiin kontrolleihin.

Kampanjan aikana pelaajat tutustuvat ensimmäiseksi jalkaväkisotilas David Armstrongiin ja sen jälkeen pelin kuluessa muutamaan muuhunkin pelattavaan henkilöön. Useampi pelattava hahmo lisää mielenkiintoa peliin, sillä kukin hahmoista sotii eri osa-alueella. Peli aloitetaan siis perussoltulla, joka ylenee pelin edetessä ja jossain vaiheessa peliä pääsee jopa johtamaan omia joukkoja. Enemmän joukkojen kontrolloimisesta kuitenkin myöhemmin tässä arvostelussa. Perussoltun lisäksi jossain vaiheessa peliä hypätään Robert Hammer -nimisen tankkikomentajan kenkiin tankilla tuhoa kylvämään. Kahden edellä mainitun lisäksi muutamassa tehtävässä pääsee kokeilemaan myös helikopteripilotin elämää ja viimeisenä, mutta ehkä kaikkein mielenkiintoisimpana hahmona pelaajat pääsevät tutustumaan erikoisjoukkojen komentajaan, James Gastovskiin.

Useamman ja monipuolisen hahmovalikoiman ansiosta tehtävätkin ovat monipuolisia, eikä oikeastaan koskaan tunnu liian samanlaisilta. Toiminta vaihtelee suorasukaisemmista kylien valloituskeikoista, yöllisiin tiettyjen kohteiden tuhoamiskeikkoihin, rekkasaattueiden suojelemiseen ja tankkien tuhoamiseen. Operation FlashPointissa ei tarvitse välttämättä kuitenkaan onnistua kaikissa annetuissa tavoitteissa tehtävän aikana. Jokaisen kokonaisen tehtäväsuorituksen jälkeen pelaajalle näytetään lista tappojen määrästä, uhrit omasta tiimistä ja pistemäärä jonka sai suoritetusta tehtävästä. Mitä paremmin pärjäsi, sitä isompi pistemäärä on. Pisteillä on ihan oma tarkoituksensakin pelissä: Jos saa miinuspisteitä liian monessa tehtävässä, saa pelaaja jossain vaiheessa varoituksen ja jos meno jatkuu samanlaisena, saa kokonaisuudessaan potkut armeijasta.. Näin kävi allekirjoittaneelle, koska alussa mokailin paljon lähinnä sen takia, että opettelin vasta pelaamaan peliä. Onneksi pelissä kuitenkin on mahdollisuus pelata uudestaan aiemmin suoritettuja tehtäviä parhaansa mukaan, jotta voisi taas edetä pelissä eteenpäin.

Pelin tallennus tapahtuu OFP:ssä automaattisesti tiettyjen kohtien jälkeen, jonka lisäksi kussakin tehtävässä saa tallentaa yhden kerran missä kohdin haluaa. Ihan hyvä, sillä välillä tehtävät ovat melkoisen pitkiä ja tarkistuspisteiden välillä saattaa olla melkoinen matka pelattavaa. Helpotuksena tehtävän jos toisenkin läpi pääsyyn pelaajat pääsevät ajamaan erilaisia ajoneuvoja, kuten jeeppejä, tankkeja, rekkoja, sekä joitain siviiliajoneuvoja, kuten traktoreita ja Skoda -merkkisiä henkilöautoja.

Herää varmasti ajatus, että jos pelissä on sekä jalan sotimista ja ajamista, on jompikumpi varmasti toteutettu huonosti. Operation FlashPoint on kuitenkin varmasti ensimmäisiä pelejä, joissa kumpikin osa onnistuu hyvin. Pelaaja voi jopa valita onko ajoneuvon kuski vai vaan matkustajana kyydissä. Tankeissa ja muissa aseistetuissa ajoneuvoissa voi myös valita ampujan paikan ja koska itse ei välttämättä tarvitse tehdä kaikkea, tuntuu peli paljon realistisemmalta.

Operation Flashpoint on todellakin realistisin sotapeli, jota allekirjoittanut on koskaan kunnian saanut pelata. Ensinnäkin kuten mainitsin, ajoneuvoja käytettäessä voi valita paikkansa niiden sisällä, jättäen loput paikat tiimikavereiden täytettäviksi. Toiseksi pelaaja voi kantaa kerrallaan vain yhtä asetta, muutamaa kranaattia ja sinkoa kerrallaan maksimissaan, toisin kuin esimerkiksi useissa muissa sotapeleissä missä pelaaja pystyy kantamaan useita eri aseita, miinoja ja muita räjähteitä siinä yhdessä pienessä repussaan.

Sama juttu OFP:ssä on ammusten kanssa: Pelaajalla ei yleensä ole niin paljoa ammuksia mukanaan, että voisi ruiskia huvikseen ympäriinsä. Jos ammukset loppuvat, se voi tarkoittaa kuolemaa, varsinkin jos sattuu olemaan vihollisen ampumaetäisyyden läheisyydessä, mutta jos mukana on tiimikavereita, voi pysytellä taustalla, sillä aikaa kun tiimikaverit ampuvat vihollisia tai sitten voi tutkia kentällä jo ammuttuja sotilaita, jos niiltä olisi vaikkapa jäänyt jälkeen ase ja ammuksia.

Ammukset eivät ole ainut asia, jota tulisi säästellä kaikin mahdollisin keinoin. Pitäisi myös olla varovainen liikkuessaan maastossa, jotta pelaaja tai pelaajan tiimikaverit eivät joutuisi maalitauluiksi. Tämä on tietysti itsestäänselvyys, mutta OFP:n realisimia tavoittelevassa pelattavuudessa sotilaat eivät kestä montaa iskua ja etenkin jos pelaa veteraanitasolla voi kuolema korjata jopa yhdestäkin iskusta, eikä pelin aikana ei löydy mitään lääkepakkauksia lojumassa pitkin maastoa. Yksi hyvistä asioista on, että muutamasta osumasta ei aivan välttämättä heti kuole ja esimerkiksi jos pelaajalta on jalat ammuttu hajalle, on silti mahdollista vielä ryömiä oman lääkintämiehen luo ja pyytää tätä parantamaan pelaaja. Jos joukossa ei satu lääkintämiestä olemaan, olet käytännössä kuollut.

Vaikka OFP realistinen suurelta osin onkin, löytyy siitä myös muutama vikakin. Esimerkiksi jalkaväen yliajaminen tankilla oikeassa elämässä eliminoisi kohteen saman tien eikös vain? FlashPointissa se useimmiten ainoastaan ”upottaa” kohteen maan sisään hetkeksi eikä muuta, kohde ei saa edes minkäänlaista vauriota siitä saatikka, että se yliajamista edes noteeraisi. Mutta jos itse edes yrität kiivetä oman puolen rekkaan sen ollessa liikkeessä, tappaa pieninkin kosketus rekkaan pelaajan. Muilta osin realistisuus OFP:ssä on uskomattoman korkealla.

Kuten kaikissa muissakin tiimipohjaisissa peleissä, on yksi tärkeimmistä seikoista tekoäly myös OFP:ssä. Pelin tekoäly ei ole aivan kelvoton, mutta parantamisen varaa siinä kuitenkin olisi. Ensinnäkin yksikköjen reitinhaku on joskus hirveää katsottavaa, välillä jopa hirveämpää kuin missään tosiaikastrategiassa. Välillä näyttääkin siltä kuin katselisi päissään olevien sotilaiden hoipertelua. Valtaosan peliajasta vihollisen ja omien tiimikavereiden tekoäly on kyllä kelvollinen; Kun vihollista tai omaa kohti ammutaan etsivät ne suojaa ja jos lähellä ei ole puskia tai puita joiden taa suojautua, heittäytyvät ne maahan tai perääntyvät ja jos näkevät vastapuolen sotilaita, alkavat ne yleensä samantien ampua.

Välillä tosin reitinhaku-ongelman lisäksi pelin tekoäly tuntuu kärsivän satunnaisesta tyhmyydestä silloin tällöin. Kummankin osapuolen tekoäly tekee välillä todella typeriä juttuja ja käyttäytyvät kuin aivokuolleet, joka usein johtaakin niiden kuolemiseen. Esimerkkinä, kun piti saattaa muutama rekka määränpäähänsä. Jossain vaiheessa reittiä tekoälykuskit joutuivat ajamaan kapean kylän läpi. Tuloksena rekkasaattueen johtaja ajoi päin seinää ja yritti kaikin keinoin ajaa talon läpi. Valitettavasti kuskia ei pystynyt heittämään ulos ohjaamosta, jotta olisi itse voinut pakittaa rekan pois seinästä ja ajaa sen kylän lävitse, joten otinpa sitten oman rekkani ja aloin puskemaan sillä jumiutunutta rekkaa saadakseni sen liikkeelle. Ajettuani sitä päin rekan kuski välitti seuraavan radioviestin: ”Rekkasaattue on hyökkäyksen kohteena!” Se oli aika hupaisaa kuultavaa.

Silloin kun pelin tekoäly kuitenkin viitsii yrittää kunnolla, on pelin pelaaminen sujuvaa pitäen sisällään erittäin vahvan siellä olemisen tunteen. Pelin yksinpelin aikana, kuten sanottua, pääsee tietystä vaiheesta eteenpäin useammassakin tehtävässä komentamaan itse omia joukkojaan. Komentaminen muistuttaa osittain tosiaikaisia strategiapelejä: Pelaaja voi luoda erillisiä ryhmiä, komentaa sotilaita ajoneuvoihin ja ajattaa ne paikkaan X klikkaamalla haluttua kohtaa kartalta ja antaa sotilailleen erilaisia komentoja hyökkäämisestä suojan etsimiseen ja niin edelleen. Joukkojen johtajana pelaaja voi valita käyttääkö pelin normaalia kuvakulmaa vaiko erityisesti komentamiseen tehtyä kuvakulmaa, joista jälkimmäisen käyttö helpottaa huomattavasti käskyttämistä.

Yksi huonoista puolista itse joukkoja komentaessa on se, että tekoäly tuntuu tällöin olevan hieman tyhmempi kuin silloin, kun joukkoja ei itse käskytä. Seuraavassa hyvä esimerkki tästä: eräässä tehtävässä kommandojoukon komentajana toimiessani mukanani oli kolme tiimikaveria. Tehtävä oli mennyt siihen asti todella hyvin, enkä odottanut menettäväni yhtään tiimikaveria enää tässä vaiheessa tehtävää. Luulin tietysti väärin. Itseltäni loppuivat ammukset ja vihollisleirissä oli vielä muutama venäläinen, jotka täytyisi eliminoida. Annoin kullekin tiimikaverille saman käskyn tappaa näkyvissä seisoskelevan venäläissotilaan, joka kumminkaan ei nähnyt minun puskissa piileskeleviä joukkoja, kyseessä oli yötehtävä. Annettuani komennon, kommandot tekivät ryhtyivät tuumasta toimeen, vai pitäisikö sanoa kuolivat yrittäessään.

Kun ”kolmen kopla” oli edennyt kohti vihollista jonkin matkaa, vihollinen huomasi kommandoni ja alkoi tulittaa. Kommandot eivät tuntuneet tästä välittävän, vaikka lähetin radioviestejä komentaen heitä heittäytymään maahan ja ampumaan vihollisen.. Eivät totelleet ja tuloksena olikin kolme kuollutta kommandoa yhden sotilaan tappamana! Kyllä siinä meinasi hermo mennä. Loppujen lopuksi tekoälyn satunnaisesta tyhmyydestä huolimatta peliä on todella kiva pelata, koska se on niin realistinen ja itsensä pystyy helposti kuvitella kaiken sen toiminnan keskelle.

Operation FlashPointin kehitys aloitettiin neljä vuotta sitten ja se onkin varmasti suurin syy siihen miksi pelissä on visuaalisesti niinkin vaisu kuin on. Vaikka graafisesti peli onkin melko iäkkään näköinen ovatkin, oli yllättävää huomata, että peli ei pyörinyt testikoneella puhtaasti 1024×768 resoluutiolla ja 32 bittisillä väreillä. Edes 800x600x32 ei pyörittänyt peliä puhtaasti ennen kuin grafiikan yksityiskohtaisuutta pudotettiin puoliväliin. Varmasti yksi syy siihen miksi peli on niin raskas, on se että kaikki pelin kentät ovat todella valtavan kokoisia. Jos juoksisi yhden kentän päästä päähän, on hyvinkin mahdollista, että siinä vierähtäisi tunti jos toinenkin. Kenttien laajuuden lisäksi hidastamista varmasti myös aiheuttaa se, että pelissä on todella paljon puita ja ne eivät ole mitään spritemössöä. Lisäksi kun mennään metsään, tarkoittaa se myös sitä, että siellä on tuhansittain puita eikä vain muutamaa. Yleisesti ottaen pelin grafiikka on tasoa Ok ja siihen tottuu, eikä se enää sen jälkeen paljoa häiritse muun pelattavuuden ollessa niin vahvoilla, mutta silti peli menettää hieman pisteitä tästä syystä.
Usein peleissä äänimaailma on tärkeä osa peliä, koska se luo helposti lisää tunnelmaa jos se on hyvin suunniteltu. Onneksi Operation FlashPointissa kuitenkin on hyvät äänet. Pelaaja pystyy helposti kuvittelemaan itsensä toiminnan keskelle, osittain juuri äänimaailman ansiosta. Esimerkiksi EAX -ääni auttaa hienosti paikantamaan äänen tulosuuntaa. Pelissä ei kuulla lainkaan pelin aikaista musiikkia. Onneksi, sillä kyseessähän on realismihakuinen sotasimulaattori. Paikoitellen pelaajaa hemmotellaan heviräminä-musiikilla pelin välianimaatioissa, mutta se on hyvin harvinaista, onneksi.

Yksi tärkeimmistä osa-alueista OFP:n äänissä on pelin aikana kuultavat radioviestit. Niissä ei ole oikeastaan mitään valittamista, ne ajavat asiansa, mutta niiden laatu olisi ehkä saanut olla hieman korkeampi. Pelissä on myös ihan hyvin puhuttua dialogia usein välianimaatioiden aikana ja parasta niissä on se, että venäläiset todellakin puhuvat venäjää eikä mitään naurettavaa amerikkalais-venäläis korosteella puhuttua englantia. Kokonaisuudessaan pelin äänipuoli on muutamia pikkujuttuja lukuun ottamatta hyvin suunniteltu ja erityisesti räjähdykset.. Ne ovat jotain mitä pitää itse kuulla. Kun kampanja on päästy läpi, voi yrittää päästä läpi pelin mukana tulevat 11 erillistä yksinpelitehtävää. Yksinpelitehtävät ovat tyyliltään varsin erilaisia toisistaan: Yhdessä pääsee lentämään helikopteria, kun taas toisessa pelataan yksinäisellä tarkka-ampujalla ja sitä rataa. Kuten kampanjan tehtävissä, niiden vaikeusaste vaihtelee helposta vaikeaan. Jos pääsee kaikki edellä mainitut läpi, on mahdollista pelata peliä netissä tai sitten suunnitella omia tehtäviään pelin mukana tulevalla editorilla. Editori vaatii tutustumista ennen kuin sitä oppii käyttämään, mutta onneksi pelin mukana tulee jopa tutoriaali editoria varten, joten omien tehtävien tekeminen ei pitäisi olla mahdotonta.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Tunnelma
  • + Realistisuus
  • + Musiikki ja äänet
  • + Editori

Huonoa

  • - Tekoälyssä parantamisen varaa
  • - Grafiikka