Arvostelussa Prince of Persia: The Two Thrones

Kirjoittanut: Petteri Hemmilä, 1.huhtikuu 2006

Peliarvostelu

Pelin nimi Prince of Persia: The Two Thrones
Alusta Playstation 2
Arvostelukappale Ubisoft
PS2-Online Ei
< >
Avaa pelin lisätiedot

Harvapa on tehnyt elämässään yhtä suuria virheitä kuin Persian prinssi, vapauttaessaan aikojen hiekat The Sands of Time -pelin alussa. Hyvittääkseen virheensä, tämä kaveri on harrastanut kuolemaa uhmaavaa akrobatiaa, paennut vuosikausia mystistä aikahirviötä, Dahakaa, sekä poukkoillut edestakaisin menneisyyden ja nykyisyyden välillä sellaisella tahdilla että täysipäiseltäkin vuotaisi todellisuudentaju aivokopasta. Tämän kaiken jälkeen sitä varmaankin toivoisi kotiinpaluun olevan leppoisa ja rauhallinen, mutta savuavasta Babylonista prinssin laivaa tervehtivä nuolisade kielii hieman rankemmista paluujuhlallisuuksista. Auringossa makailun ja onnellisen loppuelämän sijaan tiedossa on vielä kerran taistelua ja telinevoimistelua.

Aivan pelin alkumetreillä, Babylonin kaaoksen takaa paljastuu vanha tuttu, The Sands of Timen suurvisiiri, joka havittelee itselleen kuolemattomuutta ajan hiekkojen kautta. Visiirin suunnitelma menee jotakuinkin nappiin ja hiekat leviävät pitkin kaupunkia, muuttaen visiirin armeijan lähes loputtomaksi hirviöjoukkioksi. Prinssikin saa osansa hiekoista sillä seurauksella, että poikaparan persoona jakautuu kahtia. Pääkopan sopukoissa piilevät itsekkyys, viha ja ahneus muodostavat oman persoonansa, pimeän prinssin, joka paitsi soittaa sarkastisesti suutaan prinssin hyvän puoliskon touhuille, ottaa myös silloin tällöin haltuunsa koko kehon.
Vaikka pimeä prinssi antaisi aineksia synkkäänkin tarinaan, täytyy antaa Ubisoftille kiitosta siitä, että edellisosan virheistä on opittu ja The Two Thronesin juonikuvioita väritetään kovien asenteiden sijasta hieman kevyemmillä sävyillä. Esimerkiksi, Warrior Withinin töykeä, gootti-angstiaan poteva prinssi on kasvanut ulos uhmaiästään, takaisin Sands of Timen karismaattiseksi ja nokkelaksi satuprinssiksi, joka purkaa ahdistustaan aateliselle sopimattoman kielenkäytön sijaan naljailemalla puolin ja toisin hauskalla tavalla kyynisen pimeän puoliskonsa kanssa. Pelin käsikirjoitus tuntuu muiltakin osin, nojaavan edellisosia vahvemmin huumoriin, mikä vetoaa kovasti ainakin allekirjoittaneeseen.

Pelattavuudeltaan, PoP: The Two Thrones jatkaa enimmiltä osin edeltäjiensä viitoittamaa turvallista tietä, joten tiedossa on siis kolmannen kerran veikeää akrobatiaa yhdistettynä monipuolisiin lyöntiyhdistelmiin ja jopa pientä taktikointia sekoittaviin taisteluihin. Vaikka taistelu on monipuolisempaa, kuin vastaavissa kolmannen persoonan toimintapeleissä useimmiten, perustuu pääosa pelin viehätyksestä vieläkin notkean sankarimme kuolemaa uhmaavaan temppuiluun. Edellisten osien tapaan, huoneesta seuraavaan johtavan reitti vaatii prinssiltä mitä uskomattomimpia suorituksia, aina seiniä pitkin juoksemisesta, poikittaisten lipputankojen käyttämiseen telinevoimisteluvoltteihin. Virheet johtavat usein äkkikuolemaan, mutta suorastaan nerokas ajan takaisinpäin kelaus pitää turhautumisen loitolla.

Kahta edellistä persian prinssiä pelanneet ovat siis kuin kotonaan, mutta tämä ei toki tarkoita etteikö The Two Thronesissa olisi tapahtunut myös edistystä: mukana on niin uusia liikkeitä, kuin ihan uudentyyppistä sisältöäkin. Uusista liikkeistä mainittakoon tikarilla seinään tarttuminen, sekä Sam Fisheriltä opittu reisilihaksin kahden seinän välissä pysyttely. Muunlaista sisältöä edustavat vaikkapa vauhdikkaat hevosvaunuin tapahtuvat takaa-ajot, joita pääsee kokemaan pariinkin otteeseen.

PoP: TTT:n ehkä ennakkoon hypetetyin uudistus on uusi pikatappojärjestelmä, jonka avulla pahaa-aavistamattomat vartijat on helppo hoitaa pois päiväjärjestyksestä ilman kummempaa taistelua. Kunhan pelaaja vaan pääsee hivuttautumaan sopivalle etäisyydelle huomaamattomasti, tarjoaa peli mahdollisuuden aloittaa pikatapon napin painalluksella. Tämän jälkeen kamerakulma sekä prinssi siirtyvät hetkeksi automaattiseen ohjaukseen ja pelaajan tehtäväksi jää lähinnä napin painaminen juuri vaadituilla hetkillä. Mikäli pelaaja epäonnistuu ajoituksessaan, pääsee kohde niskan päälle ja homma täytyy hoitaa perinteisin taistelun keinoin. Idea on revitty lähes suoraan viimevuotisesta mestariteoksesta, God of Warista, mutta eipä se hyvien ideoiden kierrättäminen millään muotoa tuomittavaa ole.

Toinen varsin keskeinen ja mainostettu lisä on varsin fyysisen muodon saava prinssin pimeä puoli. Aina silloin tällöin, kun sankarimme sisäinen ristiriita kääntyy vihan puolelle, joutuu pelaaja omaksumaan pimeän prinssin roolin. Tämä hämärämpi prinssinpuolikas on ruoskamaisesti käyttäytyvällä ketjullaan aseistettuna rutkasti normiprinssiä vaarallisempi taistelija, joskin tarvitsee hiljalleen hiipuvan henkensä pitimiksi silloin tällöin pieniä annoksia aikojen hiekkaa. Suoraan prinssin rannelihaksesta kasvava ketju toimii myös kätevänä tarttumavälineenä paitsi vaanivasta kuolemastaan autuaan tietämättömien vartijoiden kauloihin, myös kaukana käsien ulottumattomissa häämöttäviin ulokkeisiin, kuten kynttelikköihin sekä erinäisiin tankoihin.

Visuaalisesti PoP: The Two Thrones muistuttaa kovasti edeltäjiään: pelin hahmojen, etenkin päähenkilön animointi jaksaa yhä säväyttää sulavuudellaan ja kuvaa sumentava valon hehkuminen luo totuttuun tapaan teemaan sopivaa, satumaista tunnelmaa. Koneiston sallimaa piirtoetäisyyttä sekä polygonimääriä on uskallettu käyttää ehkäpä hieman edellisosia liberaalimmin, mikä ilmenee mm. muutamana melko huikeana Babylonin yli aukeavana näkymänä. Hinnan tästä maksavat PS2-pelaajat paikoin melko huonoissa lukemissa kyykkivällä ruudunpäivitysnopeudella, XBox-version rullatessa nätisti läpi monimutkaistenkin tilojen. Paikoin Playstationilla ilmenevää nykimistä ja väistämättä hieman karkeampia tekstuureja lukuun ottamatta, XBox- ja PS2-versiot ovat lähes identtiset, joten jos ei nyt satu olemaan tinkimätön kultasilmä, ei PS2-versiota ainakaan teknisten rajoitteiden takia kannata kaupan hyllylle unohtaa.
Prince of Persia: The Two Thrones on kaikkiaan niin tasapainoisesti ja miellyttävästi koottu kokonaisuus että kritiikin esittäminen tuntuu suorastaan hieman saivartelulta. Nurinaa ja turhautumista herätti lähinnä paikoin liian harvakseen asetetut tallennuspisteet, pari tylsemmänpuoleista puzzlea sekä muutamissa ongelmakohdissa hieman arvaamatonta temppuilua harrastava kamera, mutta jos toisessa vaakakupissa painaa nokkela peli-idea, loistavasti toteutettu pelattavuus ja viihdyttävä tarina, ei kenellekään pitäisi jäädä epäselväksi siitä, onko Persian prinssistä toimintapeli-valtaistuimensa säilyttäjäksi.

Yhteenveto

Lähes täydellinen

Hyvää

  • + Paikoin säväyttävät maisemat..
  • + Satumaisen otteen ja huumorin paluu
  • + Pelattavuus hiottu huippuunsa
  • + Ajan kelaus ja akrobatia yksinkertaisesti toimivat

Huonoa

  • - Kamera temppuilee välillä
  • - ..jotka kyykyttävät PS2:sta