Arvostelussa Project Zero II: Crimson Butterfly – Director’s Cut

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 12.helmikuu 2005

Peliarvostelu

Pelin nimi Project Zero II: Crimson Butterfly - Director's Cut
Alusta Xbox
Ikäraja 16
Äänituki Dolby Digital 5.1
< >
Avaa pelin lisätiedot

Project Zero 2: Crimson Butterfly on jatkoa alunperin vuonna 2002 ilmestyneelle Tecmon kauhupelille. Kakkososa ei kuitenkaan laita pelaajaa Miku Hinasaki -nimisen tytön kenkiin etsimään veljeään kummittelevasta kartanosta. Tällä kertaa tarina keskittyy kahden kaksostytön, Mion ja Mayun ympärille, jotka jostain kumman syystä kuljeksivat synkän metsän keskellä sijaitsevan aution kylän liepeille. Tytöt lähtevät tutkimaan kylää ja nopeasti selviää, etteivät he olekaan yksin?

Project Zero 2: Crimson Butterfly on siis kauhupeli, mutta ykkösosan tapaan kuitenkaan ei aivan samoin tavoin kuin tämän hetken tunnetuimmat kauhupelisarjat Resident Evil ja Silent Hill. Pelissä ei ammuta ja mätetä lihallisia epäkuolleita vaan sen sijaan muuten niin autio kylä pitää sisällään kuolleiden ihmisten aaveita joita täytyy kuvata Obscure nimisellä neulansilmäkameralla, joka on pelin ainoa ”ase”.
Aaveet näkee jo paljainkin silmin kiitos pelaajan omaaman kuudennen aistin ansiosta, mutta kamera sen sijaan osaa nimensä mukaisesti näyttää ja tallentaa filmille yliluonnollisia asioita, joita ei paljain silmin näkisi. Päästäkseen pelissä eteenpäin, on yliluonnollisten yksityiskohtien, toisin sanoen johtolankojen filmille saaminen elintärkeää. Tämän lisäksi kameralla joutuu ottamaan kuvia siis myös pelissä vaeltavista aaveista. Koska kyseinen kamera myös altistaa kuvaajan suoraan kosketukseen aaveiden kanssa, ei peli ole mikään pelkkä rauhallinen kuvausretki. Välillä liikkeessä olevia aaveita saa tosin kuvata aivan rauhassa, joista niiden filmille saamisesta palkitaan pisteillä.

Paparazzimainen, kuvattavien kohteiden perässä roikkuminen käy myös jossain vaiheessa joidenkin aaveiden(ei kaikkien)hermoille ja tässä vaiheessa kuvattavat käyvätkin pelaajan kimppuun yksin tai kavereiden kanssa. Aaveiden lopulliseen taltuttamiseen täytyy niin ikään käyttää filmiä. Mitä paremman kuvan saa hyökkäävästä aaveesta otettua, sitä enemmän se menettää energiaansa. Pelaajaan käsiksi asti pääsevät aaveet pelästyttävät pelattavaa hahmoa ja siten syövät tämän terveyttä. Tarpeeksi monta kertaa lähelle päästyään saa pelaajan hahmo sydänkohtauksen(?) ja peli päättyy. Onneksi kuitenkin ympäristöstä löytää sieltä täältä energiaa palauttavaa juomaa, sillä pelissä saa tallentaa ainoastaan erillisissä tallennuspaikoissa.

Jos ja kun haamun saa lopullisesti kukistettua, jää tästä välillä jäljelle eräänlainen taikapallo. Taikapalloilla ja edellä mainituilla pisteillä sitten voidaan parannella pelin ainutta asetta, eli itse kameraa. Kameraa parantelemalla saadaan tietysti entistä järeämpi ase muodostettua yhä pahempia ja pahempia tilanteita taltuttamaan. Jännitystä peliin lisää se, että vanha kamera latautuu jokaisen otoksen jälkeen hetken ennen kuin sitä voi taas käyttää, minkä lisäksi onnistuakseen joidenkin aaveiden kuvaamisessa mahdollisimman hyvin joutuu ne päästämään pelottavan lähelle.

Pelilliseltä toteutukseltaan Haamujengi -elokuvien kaltainen ”kaapataan haamu laatikkoon” pelimekaniikka toimii yllättävän hienosti ja ehkäpä pienen alun totuttelemisen jälkeen Project Zero 2 imaisee hienosti mukaansa. Minkä tahansa muun kauhupelin tapaan PZ2 on parhaimmillaan illalla pimeän aikaan, äänet kovalla ja yksin pelatessa. Peliä pelataan tyypillisen kauhupelin tapaan 3rd person kuvakulmasta ennalta määrättyjen kamerakulmien kera. Aivan yhtä ärsyttävästi PZ2 ei kuitenkaan kuvakulmiaan leikkaa kuin esimerkiksi Resident Evil pelit ja kyseinen seikka ei häiritse läheskään yhtä paljon, jos pienen alun totuttelun jälkeen laisinkaan. Kun kamera on käytössä, pelin kuvakulma muuttuu kameran kautta kuvattuun first person kuvakulmaan”.

Pelin Xbox-versioon on myös lisätty ikään kuin bonuksena erillinen FPS-moodi, jossa pelaaja voi nimensä mukaisesti pelata pelin lävitse kokonaisuudessaan first personissa. Tämä kyseinen lisä on ihan kiva esimerkiksi juuri sellaisia pelaajia ajatellen, joille 3rd person kuvakulma kaikesta huolimatta saattaa tuottaa päänvaivaa. Pienen testin jälkeen allekirjoittanut tuli siihen tulokseen, että fps-kamera kyllä auttaa imaisemaan hieman 3rd person kuvakulmaa paremmin peliin sisälle, onnistuen myös pelottamaan ehkä hitusen verran paremmin, mutta kyseisen moodin hieman liian herkkä ohjattavuus ja tunne puoli metriä ilmassa leijumisesta nakersivat first personissa pelaamisen iloa. Niinpä päädyin pelaamaan pelin lävitse alkuperäisellä kuvakulmalla.

Audiovisuaalisesti peli on kauhupelien kärkeä. Grafiikka on pelin kehittäneelle Team Ninjalle tyypilliseen tapaan Xbox-pelien parhaimmistoa yhdessä Ninja Gaidenin ja Dead Or Alive pelien kanssa, vaikka peli onkin PS2:lta käännetty. Toisaalta pelin kehittäjät sanovatkin, että grafiikkaa on paranneltu Xbox-versiota varten ja kyllähän se on melko helppoa uskoakin. Pelin siskokset ovat näyttävästi animoituja useiden muiden japanilaispelien tapaan. Pelissä kuvattavia aaveita on useita erilaisia ja ne kaikki on onnistuttu luomaan hyytävän näköisiksi. Myös pelin maisemat ovat uskottavasti suunniteltuja ja pelin kauhutunnelmaa korostaa hienosti väriskaalaltaan vahva harmaasävytteisyys, sekä ruudulla jatkuvasti läsnä oleva kuvan rakeisuus-efekti.

Ruudulla taskulamppu kädessään pimeässä kuljeksiva päähenkilö saa myös lampullaan aikaan näyttävännäköisiä varjostusefektejä, jotka niin ikään tuovat oman lisäripauksensa pelin tunnelmaan. Tämän lisäksi pelin tarinaa siivitetään ja tunnelmaa kohotetaan myös pelin omalla moottorilla tehtyjen näyttävien ja elokuvamaisien välianimaatioiden avulla. Etenkin hyytävät mustavalkovideot toivat paikoitellen mieleen kauhuelokuvan The Ring. Omiaan tunnelmaa ovat lisäämään myös sieltä täältä löydettävät erilaiset muistiinpanot joita voi ja kannattaakin lukea, sekä kristallit ja kivet joiden sisällään pitämiä ääniä voi kuunnella henkiradion avulla.

Äänimaailma on oikealla tavalla aavemainen ja pelin tukema Dolby Digital 5.1 äänimaailma pääsee hyvin oikeuksiinsa ja tukee pelaajan silmiin välittyvää visuaalista antia. Yleisimmät äänet taustalla ovat ympäristöstä lähteviä, kuten esimerkiksi puisen lattian aiheuttama narina käveltäessä sellaisella sekä ajoittain kuuluvat epämääräiset rapinat ja niin edelleen. Taustalla kuuluu myös aavemainen, etäisesti tuulikelloilta kuulostava tunnelmamusiikki, joka ei kuitenkaan nouse häiritsevästi esille. Haamun vilahtaessa ruudulla kuuluu taustalta pelottavaa tunnelmaa herättävä ääniefekti, joka katoaa yhtä nopeasti kuin kuuluikin taustamusiikin palatessa normaalille tasolleen.

Kaiken kaikkiaan Project Zero 2: Crimson Butterfly on hyytävätunnelmainen kauhupeli, joka onnistuu siinä mitä tavoitteleekin. Pelikokemuksena PZ2 on kuitenkin sieltä lyhyimmästä päästä ja pelin läpipelaamiseen normaalivaikeustasolla meneekin nopeimmilta varmasti alle vuorokausi. Ensimmäisen läpipeluukerran jälkeen voi toki pelata pelin myös toisena vaihtoehtona löytyvällä hard vaikeustasolla, sekä vielä myöhemmin avautuvalla nightmare vaikeustasoilla lävitse.
Näiden lisäksi voi kokeilla kuinka kauan kestää käyttöön aukeavissa Survival -ja Mission pelimuodoissa, joista ensinnä mainitussa on tarkoituksena on selvitä mahdollisimman kauan, kun taas jälkimmäisessä tarkoituksena on selvittää läpäistä 25 erilaista tilannetta rajatulla määrällä filmiä. Viimeisenä lisukkeena Xbox-versioon on lisätty Tecmolle tyypilliseen tapaan erilaisia asusteita pelin tytöille, joita saa käyttöön pelaamalla peliä. Tarjolla on muun muassa mahdollisuus laittaa tytöt seikkailemaan pelkissä bikineissä, joka joitain saattaa ehkä innostaa.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Audiovisuaalisesti upea
  • + Peli-idea
  • + Pelottava tunnelma

Huonoa

  • - Lyhyt pelikokemus