Arvostelussa Puppeteer

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 23.syyskuu 2013

Peliarvostelu

Pelin nimi Puppeteer
Alusta Playstation 3
Arvostelukappale Nordisk Film/Republic
Ikäraja 12
Avaa pelin lisätiedot

Sony näyttää jälleen, että sen tallista tulee aina tasaisin väliajoin erittäin mielikuvituksellisia pelejä, jotka eivät kaihda poiketa valtavirrasta pienen riskin kera. Tällä kertaa vuorossa on Sonyn Japanin studion luoma tasohyppely, Puppeteer, jossa pelaaja ottaa ohjakset pienestä Kutaro -nimisestä nukkepojasta. Japan Studio on luonnollisesti vastuussa sellaisista takavuosien PS2-hiteistä, kuten ICO ja Shadow Of The Colossus ? joten ansiolistaa ainakin riittää.

Puppeteer-pelissä päähenkilö Kutaro asustaa Kuumaassa ja joutuu aloittamaan suuren seikkailun taistellakseen Kuumaata piinaavaa Kuukarhukuningasta vastaan. Koko show on lavastettu nukketeatterin muotoon, joten Kutaro kuin tämän mukana roikkuva lentävä kissa sekä haltija ovat kaikki ?teatterin puisia nukkeja? teatterimaisissa lavasteissa.
Puppeteer on seitsemän näytöstä pitkä esitys, joista jokaiseen kuuluu kolme pelattavaa kohtausta. Kaiken kaikkiaan siis 21 tasoa hypittäväksi ja pompittavaksi. Edukseen Puppeteer eroaa muutamalla ominaisuudella, joita ovat Kutaron kultaiset taikasakset, sekä keräiltävät päät. Päät ovat käytännössä kosmeettisia eroavaisuuksia ja pelaaja voi vaihtaa mukana kantamiaan kolmea päätä koska haluaa ? mikäli useampi pää siis on matkassa. Jos vihollinen osuu pelaajaan, tai pelaaja putoaa vaikkapa tuliliekkeihin, lähtee pää irti ja pomppii pitkin maisemia, kunnes katoaa tai päätön Kutaro saa päänsä juostua kiinni.

Kolme päätä edustavat käytännössä Kutaro-pojan elämiä, mutta kaikkien päidenkään menettäminen ei tiedä ?game over? ruutua vaan pelaaminen jatkuu jo hetken päästä uudelleen samoilta paikoilta mihin jäätiin. Päiden rooli pelissä jääkin loppujen lopuksi vähän kyseenalaiseksi, mutta onpahan ainakin hupaisan näköistä katsoa kun pelkkä jousi pään tilalla juoksenteleva Kutaro yrittää saada irronneen pään takaisin.

Pelin toinen mielenkiintoinen erikoisuus on Kutaron sakset. Saksilla voidaan leikellä vihollisia pois tieltä, mutta niiden avulla Kutaro voi myös ?liitää? ilmassa. Taivaalla leijuu irrallisia puun lehtiä? Pyykkinarulta putoaa rivillinen pyykkejä hitaasti? Ei muuta kuin vinhasti leikkaamaan niitä, jolloin Kutaro etenee pitkin kulloinkin valjastettua polkua niin pitkälle kuin vain pääsee ja on tarvetta päästä. Saksia käytetään myös etenemisen lisäksi useissa välivastuksissa ? joskus pitää leikata jättimäiseltä tiikeriltä hammas irti tai sitten leikata pääosin kankaasta tehty iso loppuvihollinen keskeltä kahtia, jotta sitä saadaan vahingoitettua. Myöhemmässä vaiheessa saksien rinnalle ilmaantuu tarrautumiseen tarkoitettu kettinkikoukku sekä pommit, joita tarvitsee nakella tiettyjen objektien päälle, mutta näistä huolimatta sakset pysyvät aika pitkälti pääosassa pelissä.

Apunaan Kutarolla on työkalujensa lisäksi aiemmin mainitsemani lentävä kissa sekä myöhemmin kissan korvaava tyttökeiju. Näiden apurien rooli pelissä jää melko pieneksi, mutta pelaaja pääsee silti liikuttamaan näitäkin hahmoja itse. Siinä missä vasemmalla tatilla liikutetaan Kutaroa ja ohjaimen nappuloilla käytetään saksia sekä hypitään, hoitaa oikea tatti kissan ja keijun liikuttamisen ja R2-nappula näiden apurien ainoan toiminnon. Nämä apurit voivat pudottaa korkealla ilmassa leijuvia kattiloita alas, joista saadaan uusia päitä kokoelmiin. Apurit voivat myös ravistella taustalla olevia esineitä, kuten tauluja ja tynnyreitä, joista voi löytyä keltaisia timantteja Kutaron kerättäväksi.

Mikään pakko apureita ei ole edes liikuttaa ja pelaamisessa voi keskittyä kokonaan Kutaroon, mutta lisäpäiden kerääminen ainakin ennaltaehkäisee edes sen lyhyen välikuolemaruudun näkemistä. Peliä voi pelata yhdessä kaverinkin kanssa mikäli haluaa, mutta tällöin kakkospelaaja joutuu omaksumaan apurin roolin. Kaksinpeli olisikin ollut paljon parempi, jos molemmilla olisi ollut pelissä tasapuolinen rooli, mutta tällaisenaan kakkospelaaja jää todella pahasti statistin rooliin taustalle, eikä kakkospelaajana ole lainkaan hauska pelata. Kakkospelaajan roolia on mahdollista pelata joko perinteisesti ohjaimella tai sitten Move-kapulaa käyttäen.

Ei peli onneksi tarvitse toista pelaajaa päästäkseen täyteen potentiaaliinsa ? mikä harmi kyllä ei ole aivan sitä kaikkea mitä voisi olla. Tasohyppeleminen on hauskaa ja kentät erittäin mielikuvituksellisia sekä vaihtelevia, kuten ovat isommat välivastuksetkin. Peli on kuitenkin pääosan ajasta niin äärettömän helppo, että kahdentoista vuoden ikäsuositus tuntuu yllättävän korkealta ? varmasti pienemmätkin pärjäisivät pelin parissa.
Kun otetaan vielä huomioon, että peli on täysin suomennettu, ei ikäsuositusta voi kuin ihmetellä.

Siinä missä pelin grafiikka on upeaa ja mahtavan omaperäistä ja nuket ihastuttavan puumaisia ovat puitteet ja lavasteet kuin oikeasta nukketeatterista: pelihahmoja seuraa pimeimmissä lavasteissa aina valokeila. Kuumetsä -nimisessä tasossa vesi on vain valaistua kangasta ja eräässä toisessa se taas on esitetty liikkuvien pahvin palasien muodossa. ?Taivaalla? leijuvissa pilvissä on narut ja niin edelleen. Visuaalisen annin lisäksi myös pelin äänipuoli on erittäin toimivaa. Taustalla soi milloin haitaria, milloin viuluja, jotka ovat omiaan lisäämään pelin eriskummalliseen tunnelmaan. Valikoiden ja muiden tekstien ohella suomennettua myös ääninäyttely on suomennettu ja se toimii erittäin hyvin.

Koko pelin ajan taustalla tapahtumia valottamassa on pehmeä-ääninen kertoja, joka puhuu sekä pelin aikana, että staattisten välianimaatioidenkin taustalla. Kertojan ääneksi on hetimmiten tunnistettavissa Jukka Voutilainen, joka sinänsä on aivan loistava kertojan roolissa, mutta valitettavasti miehen ääni on ainakin omassa päässäni päässyt pahasti kulumaan hänen juontamansa ? tai pikemminkin ?selostamansa? roskaohjelman, ?neljän tähden illallinen? parissa.

Puppeteeria pelatessa en sitten millään voinut olla kuvittelematta kyseistä reality-TV:tä ja odotin kertojan suusta jatkuvasti jotain pientä naljailua ? aivan kuten ohjelmassakin. Niille, jotka ohjelmaa eivät koskaan edes vahingossakaan ole katsoneet on asianlaita varmasti paljon paremmalla tolalla. Keijutyttönä kuultava ääninäyttelijä, jonka nimeä en mistään onnistunut kaivamaan, kuulostaa hänkin varsin tutulta monista piirretyistä ja siksi kokemusta varmasti onkin, sillä hän on keijutyttönä aivan loistava, lyhytpinnainen järkeilijä, jonka repliikit tuovat hymyn huulille tuon tuosta. 3D-tukeakin pelistä löytyy visuaaliselle puolelle, mutta valitettavasti ? toisin kuin monissa muissa Sonyn peleissä ? Puppeteerin 3D-efekti on täydellä asetuksellakin kamalan vaisu ja mitäänsanomaton. Älä siis ainakaan Puppeteerin vuoksi lähde ostamaan 3D-televisiota, tai hanki Puppeteeria 3D:tä esitelläksesi ? nolaat vain itsesi.
Kokonaisuutena Puppeteer jakaa mielipidettäni siitä. Se on kestoltaan mukavan pitkä, ei liian lyhyt eikä ylivenytetty. Toisaalta taas pelin teatterimaisuuden vuoksi siitä löytyy aivan älyttömän paljon pelinaikaisia, pelin omalla grafiikalla tehtyjä välianimaatioita, joiden aikana pelkästään muut hahmot ovat äänessä tai pääosassa eikä pelaaja voi tehdä mitään. Välillä niiden katseleminen on hauskaa, mutta välillä ne taas katkovat ikävän paljon peliä. Onneksi kaikki välipätkät saa halutessaan ohittaa jos haluaa. Tämä tulee hyödylliseksi etenkin välipomotaisteluissa, joita ei aina välttämättä yhdellä yrittämällä läpäise, ennen kuin keksii oikean niksin. Samojen, välillä pitkien animaatioiden katseleminen uudelleen olisi ollut todella puuduttavaa.

Lisukkeena päävalikkoon avautuu tarinamuotoa pelatessa hienosti tehtyjä satukirjoja, joissa kerrotaan pelin hahmoista, mutta nämä eivät ole interaktiivisia eivätkä innosta yhtä katselukertaa enempää. Tasohyppeleminen pelin vaihtelevissa ja äärimmäisen mielikuvituksellisissa tasoissa on hauskaa, mutta kenties suurimman osan ajasta liiankin helppoa. Suomenkielisyydestä tulee paljon plussaa, mutta erilaisten päiden roolia ja niiden vaihtelemista olisi pitänyt mielestäni korostaa enemmän, koska tällaisenaan se jää pelkäksi kosmeettiseksi jutuksi ja ainoa oikea iso ero ovat Kutaron taikasakset, joilla leikellään vähän kaikkea. Kaksinpelinkin toteutus on niitä heikoimpia esimerkkejä mitä lähimuistiini mahtuu, eikä ketään kovin helpolla luultavasti saa innostumaan kakkospelaajan roolista.

Puppeteer on todennäköisimmin peli, joka on enemmän omiaan nuorempien pelaajien keskuudessa, siitäkin huolimatta, että peli paikoitellen huokuu selvää LittleBigPlanet-pelien tuntua, joka taas ei ole mitenkään aikuisen sietokyvyn ulottumattomissa. Suositellaankin siis pienellä varauksella myös hieman vanhemmillekin tasohyppelyn ystäville.

Yhteenveto

Keskivertotasoa parempi

Hyvää

  • + Täysi suomenkielisyys
  • + Tarinassa sopivasti pelattavaa ja tasot vaihtelevia
  • + Visuaalisesti omaperäinen
  • + Sakset ovat erikoinen ominaisuus
  • + Tasohyppeleminen toimii jämäkästi
  • + Jukka Voutilainen ja muut ääninäyttelijät

Huonoa

  • - Välianimaatioita on turhan paljon ja ne katkovat peliä
  • - Erilaisten päiden rooli on mitätön
  • - Jukka Voutilainen
  • - 3D-efekti on olematon
  • - Kaksinpeli sössitty
  • - Pelinä vähän liiankin helppo