Arvostelussa R: Racing

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 28.toukokuu 2004

Peliarvostelu

Pelin nimi R: Racing
Alusta Playstation 2
Ikäraja 11
Moninpeli Samalla koneella
Avaa pelin lisätiedot

Namcon Ridge Racer arcadekaahailupelisarja on tunnettu niin kolikkopelihalleissa kuin hieman vanhemilla kotikonsoleillakin. Tähän asti Ridge Racer sarja on noudattanut paljolti peruskaahaamisen kaavaa. Nyt pelisarjan uusin osa, R: Racingkiksi nimetty peli yrittää ottaa hieman etäisyyttä tähän. Brittiläinen Codemasters oli ensimmäinen pelitalo, joka kokeili jotain erilaista autopelien parissa tekemällä TOCA Race Driver autopelinsä pääpelimuodosta tarinapohjaisen, jossa seurattiin nuoren Ryanin edesottamuksia aloittelevasta kuskista mestariksi nättien välianimaatioiden ryydittäessä tarinaa eteenpäin itse kisojen välissä.

Tätä samaa temppua yrittää nyt myös Namco omalla R: Racing pelillään laittamalla pelaajat seuraamaan japanilaisen tytön, Renan kisaamista samaan TOCA Race Driver tyyliin pelin Racing Life pelimuodossa. Rena on pelin alussa tavallinen ambulanssikuski, mutta pääsee kilpa-auton rattiin sen jälkeen kun erään kilpatallin tallipäällikkö huomaa tytön raivopäiset otteet ambulanssin ratissa.
Tämän jälkeen homma tietää käytännössä neljäntoista ”luvun” läpikäymistä kisaamalla ja kuten arvata saattaa mahtuu kisojen väliin aina muutamia välianimaatioiden pätkiä, jotka vievät Renan tarinaa kilpakuskina eteenpäin. Renan lisäksi välivideoissa esiintyy silloin tällöin myös päähenkilön pahin kilpakumppani Gina, joka piruilee ja pälättää tuon tuosta Renalle kaikkea yhdentekevää. Tarinamuotoisuus olisi voinut onnistuakin tässä pelissä, jos välianimaatioiden pituuteen ja syvyyteen oltaisiin jaksettu panostaa. Tällaisenaan kun välianimaatiot kestävät noin viisi sekuntia, eikä niistä oikein saa mitään irti. Tämä on hieman huono, sillä pääosin Racing Lifeä jaksaa pelata juuri siksi, että näkisi sen seuraavan videon… Vain pettyäkseen. Omasta mielestäni pelin tarinan paras kohta oli se kun tarinan viimeisessä pätkässä kävelevä Michelin-maskotti vilahtaa ruudulla sekunnin ajan. Kaikesta huolimatta Racing Life on selkeästi pelin parasta antia, mikä tietysti ei välttämättä ole automaattisesti kohteliaisuus…

Erilaisia kisoja ajetaan Racing Lifen kuluessa useita ja ne eivät ole pelkkää katukisaamista, vaan mukaan mahtuu myös rallia ja kiihdytyskisojakin. Pelistä löytyy kahdeksan eri autoluokkaa GT-luokasta Ralliluokaan. Pelin autot ovat kaikki oikeita merkkejä ja kisaamaan pääsee muun muassa sellaisilla autoilla kuin Honda NSX, Audi TT, Mitsubishi Lancer Evo VIII, Peugeot 206 ja Mini Cooper S. Jokaisesta autoluokasta löytyy yli kymmenen valittavaa autoa. Autojen välinen ero perustuu huippunopeuteen, ohjattavuuteen, kiihtyvyyteen ja jarruttamiseen. Ratoja pelissä on 14 erilaista joista Suzukan ja Monacon tunnistavat ainakin kaikki Formula 1-fanit. Pelin kaikki radat ovat varsin hyviä ja poikkeavat toistaan tarpeeksi kun kaikki radat eivät perustu samanlaiseen kisaamisluokkaan.

Kisoista kivoimmat oli omasta mielestäni katukisat ja kiihdytyskisat. Rallikisat eivät olleet kovin hauskoja siitä yksinkertaisesta syystä, että pelin ajettavuuden huonous korostuu tässä pelimuodossa kaikkein eniten. R: Racingin ajettavuus kun on välillä vähän kuin ajelisi liukkaalla jäällä, eikä menopeleillä tunnu olevan muutenkaan ollenkaan oikean fysiikan mukaista massaa ja autot tuntuivatkin välillä paperin kevyestä aineesta väsätyiltä.

Ajettavuuden herkkyys aiheuttaa paikoitellen sen, että menopeli lähtee, jopa ihan suorallakin käsittämättömän helposti ja ärsyttävästi käsistä. Ensi kertaa peliä pelatessa ohjattavuus on juuri tämäntuntuinen ja vaikka se missään vaiheessa ei hyväntuntuiseksi muutukaan niin sen kanssa oppii elämään, eli kisoissa voi siitä huolimatta pärjätä varsin hyvin. Tosin jonkin muun ajopelin, esimerkiksi Xboxin Rallisport Challenge 2:n parin päivän pelaaminen ja sen jälkeen R: Racingin pariin takaisin palaaminen aiheuttaa sen, että pelaajan on totuteltava pelin käsittämättömän herkkään ohjattavuuteen uudelleen lähinnä siksi, että näiden kahden pelin välinen ero on niin suuri ohjattavuuden osalta.

Peli oli normal-vaikeustasolla melko helppo pelikokemus, kisat pääsi yleensä yhdellä istumalla lävitse ja vain muutamaa joutui yleensä kokeilemaan pariin otteeseen. Kisakumppanit ovat pelissä varsin aggressiivisia ja ohittavat pelaajan samantien jos tekee yhdenkin virheen. Tekoälykuskit eivät kuitenkaan ole mitään huippulahjakkaita ja jos onnistuu ajamaan suhteellisen virheettömiä kisoja niin tulee niissä myös melko varmasti aina ensimmäisenä maaliinkin. Tekoälykuskeja silmällä pitäen pelaajan ajaessa tekoälykuskin puskurissa kiinni lähtee eräänlainen ”painostusmittari” rullaamaan.

Kun painostusmittari on saavuttanut punaisen värin, tarkoittaa se sitä, että kun vielä painostaa pari sekuntia lisää niin edellä ajava kuski tekee jonkin ajovirheen esimerkiksi pyörähtäen radalla, josta sitten joko pääsee tai ei pääse niskan päälle. Tällainen on mielestäni hölmöä ja kertoo siitä, ettei Namcon pojilla ole ollut tarvittavia kykyjä tai kiinnostusta koodata peliin kunnollista tekoälyä, joka tekisi virheitä itsekseen sattumanvaraisesti ihan ilman tällaisia viritelmiä. Painostusmittarin hyöty ei muutenkaan ole niin kovin suuri ainakaan radoilla, joilla ei ole kaiteita sillä mutkaan tultaessa tuhatta ja sataa voi tekoälykuskin menopelin kylkeen surutta posauttaa samalla kimmoten tämän kuin flipperipallon pois radalta.

Minkäänlaista vaurionmallinnusta kun pelissä ei ole niin on kolaroiminenkin varsin turvallista. Pelissä ei myöskään tuntunut olevan minkäänlaisia sääntöjä, eli mutkat pystyi huoletta vetämään suoriksi kivuten tällä tavalla helposti joissain sijoituksissa ylemmäs. Etenkin Suzukan viimeinen shikaani ennen maalisuoraa oli hyvä vetäistä suoraksi jokaisella kierroksella, sillä jos sitä olisi ruvennut laillsin keinoin ajamaan niin varmasti olisi menopeli karannut jälleen kerran käsistä.

Mitä muuta pelillä on tarjota? Racing Lifessä kisoja voittamalla avautuu pelaajan käyttöön uusia autoja sekä ratoja joilla pelaaja on kisannut. Tämän jälkeen näitä kumpiakin voi kokeilla aivan omassa rauhassaan joko yksin event challenge, arcade tai time attackina, tai maksimissaan kahden pelaajan moninpelinä Vs-pelimuodossa. Event challenge on ehkäpä Racing Lifen jälkeen pelin kiinnostavin yksinpelimuoto, jossa ajetaan kisoja, viritetään omia autoja sekä ostetaan myös kokonaan uusia vähän samaan tapaan kuin Xboxin Sega GT 2002:ssakin. Uusia osia ja autoja voi ostaa kisapisteillä joita taas kertyy pärjäämällä kisoissa. R: Racingin loput pelimuodot eivät oikeastaan tarjoa sitten mitään sen kummempaa harmaasta massasta edukseen erottuvaa, vaan tiedossa onkin lähinnä perusarcadekisailua joko yksin tai kaverin kanssa.

Visuaalisuus on yksi pelin kantavimpia kulmakiviä. Hienon tarkat ajomaisemat pitävät huolen, että pelaajalla on hauskaa ajaa pelin kisoja(kunhan vain tottuu siihen ajettavuuteen)ja pelin hienosti mallinnetut menopelit pitävät huolen autenttisuudesta. Racing Life-pelimuodossa nähtävät välianimaatiot ovat niin ikään hienonnäköisiä. Racing Lifen immersiota särkemässä lyhyiden välianimaatioiden lisäksi tosin on välianimaatioissa esiintyvä melko koominen ja huono ääninättely, sekä kisan aikana varikkoradion kautta kuuluvat kanssakisaajien, sekä oman tallipomon jatkuvat ja toistuvat kommentit. Pelissä ei kisan aikana tarvitse eikä liioin edes voi käydä varikolla tankkaamassa tai vaihdattamassa renkaita ja siksi varikkoradio onkin melko turha keksintö.
Kisakumppanit huutelevat sen kautta lähinnä pelaajalle tyyliin ”otan sinut kiinni!” tai ”kerjäätkö verta nenästäsi?!”. Tämä jälkimmäinen tulee silloin tällöin ämyreistä siinä vaiheessa kun lähtee ohittamaan kyseistä kisaajaa. Tallipäällikkö taas kehuu jos ajat hyvin ja haukkuu jos ajat huonosti. Koko varikkoradio on ärsyttävä keksintö ja sen sulkee mielellään kokonaan pois päältä kisasuoritusta häiritsemästä. Musiikkiakin pelistä löytyy 11 kipaleen verran ja ne ovat tyyliltään japanilaista konemusiikkijumputusta. Musiikkikappaleista melkeinpä kaikki on ärsyttäviä ja itseään toistavia jumputijumputuksia eikä niitä hirveästi jaksaisikaan kuunnella.. Pelin paras kappale soitetaan pelin lopputeksteissä ja tämä ei sitten lukeudu niihin edellä mainittuun yhteentoista. Tässä pelissä olisi ollut paljon hyötyä Xboxin tyylisestä mahdollisuudesta soitattaa omia kipaleita taustalla. Ääniosaston parhaimmistoon lukeutuu ainoastaan autojen pitämät moottoreiden äänet, jotka ovat keskitasoa paremmin toteutettu, kun ottaa huomioon että useimmissa autopeleissä vielä nykyäänkin mennään siitä mistä aita on matalin ja tyydytään vain mallintamaan sen kotoa löytyvän pölynimurin äänet peliin.

Yhteenveto

Keskivertotasoa

Hyvää

  • + Autojen äänet
  • + Grafiikka
  • + Radat tarpeeksi erilaisia
  • + Racing Life menettelee..

Huonoa

  • - Musiikki
  • - Ohjattavuus olisi saanut olla parempi
  • - ... Mutta on lyhyt ja helppo
  • - Varikkoradio ärsyttää