Arvostelussa Rainbow Six – Vegas 2

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 22.toukokuu 2008

Peliarvostelu

Pelin nimi Rainbow Six - Vegas 2
Alusta XBOX360
Content Download On
Tuki omille musiikeille On
< >
Avaa pelin lisätiedot

Las Vegas, tuo synnin, uhkapelien ja Elvis-avioliittokappeleiden Mekka, on jälleen kerran uhattuna. Amerikan valkoisen keskiluokan parhaiten tuotteistetut pelot kävivät taas toteen ja showkaupungin kaduilla loisii parisatapäinen joukkio puolisotilaallisia terroristeja, tavoitteenaan tuoda vaihtelua paikalliskulttuuriin biologisin asein. Aika siis kutsua kehiin Rainbow Six ja julistaa tämän vuoden terroristinkaatokausi avatuksi.

Vaikka Clancy-brändättyjen pelien juonet ovat aina olleet sitä hampaissa narskuvaa terroritöhnää suoraan Hollywoodin roskaämpäreistä, ovat viimeisimmät Ghost Reconit sekä Tom Clancy’s Rainbow Six – Vegas olleet taktishenkisten räiskintäpelien mittapuulla mitä rautaisinta tavaraa. Vegas 2 jatkaa samoilla linjoilla: terroristeja kumotaan kuin jallushotteja liksapäivänä ja juoni ottaa itsensä liian vakavasti tajutakseen sijoittuvansa uskottavuudeltaan tosiasiassa jonnekin Virtua Copin ja 24:n välimaastoon. Kunhan tarinan, teeman ja pakollisena kylkiäisenä tulevat ikivihreät orkesterimusiikit osaa kuitata valkoisen miehen mauttomana vitsinä, onkin loppu sitten silkkaa räiskintäpelimannaa.
Mikäli runsaan vuoden takainen Tom Clancy’s Rainbow Six – Vegas on jo koettu, on tämän arvostelun lukeminen enemmän tai vähemmän ajan haaskausta, sillä kyseessä on käytännössä sama peli, uusilla tasoilla ja uudella juonella. Moninpelimoodeja on tuotu lisää, tekoälyä hieman kohennettu ja pelaaja pääsee tällä kertaa myös kustomoimaan alter-egoaan ennen peliä, mutta perusasiat ovat pysyneet entisellään: meno on kuvattu yhä pyssyn takaa, aseiden jykevyys saa niskavillat harottamaan ja yksikin laaki saattaa viedä hengen niin pelaajalta, kuin vihollisiltakin. Doomista opitut ”juokse ja ammu” -tyyliset älynväläykset piestään pelaajasta pois jo tutoriaalitehtävässä, eikä tarkkasilmäisten ja liipasinherkkien vihulaisjanttereiden metsästys pelin edetessä ainakaan helpotu. Onneksi pelaajalla on hihassaan kelpo valikoima ässiä, aina miehekkäistä pyssyistä oven alta ujutettavaan optiseen tirkistelypiuhaan, eikä hännyksillä peesaavista tiimikavereistakaan yleensä haittaa ole.

Vegas 2:n taktinen puoli perustuu muutamaan ylikäytettyyn, mutta sitäkin vetävämpään temppuun: kulmien ja esteiden takana piilotteluun, joukkuetovereiden käskyttämiseen sekä hyvin koordinoituihin yllätyshyökkäyksiin. Innovaatiopisteitä on siis turha odottaa, mutta homman juju onkin jouhevassa toteutuksessa. Vasen liipaisin saa pelaajan painautumaan seiniä ja muita kiinteitä esteitä vasten, joiden takaa on helppo roiskia luotia joko sokkona, tai lyhyinä, tähdättyinä pyrähdyksinä. Joukkuetovereiden komentelu hoituu puolestaan tähtäimen osoittamaan suuntaan, A-namiskaa painelemalla ja tilanteen mukaan vaihtelevia lisäohjeita huudellaan puolestaan ristiohjaimesta. Ristiohjaimen tavoin, myös A:n näpyttely on kontekstiriippuvaista touhua; siitä hoituvat niin pommin purkaminen, oven ali kurkkiminen, kuin tekoälykamujen opastaminenkin. Lopputulos riippuu täysin siitä, missä kohden pelaaja seisoo ja mihin hän sattuu osoittamaan.

Hyvin suunnitellut kontrollit ovat puoli ruokaa, mutta kohdallaan ovat yhtälailla aseiden tuntuma sekä tasosuunnittelu. Tuliluikkujen äänet vievät vaikutkin korvista ja ohuen suojaseinän läpi singahtaneen luodin pössäyttämä veripilvi, muistuttaa omalla karulla tavallaan siitä, että tappovälineillähän tässä, piru vie, leikitään. Tasosuunnittelu on hieman putkimaista, mutta toisaalta miljöiden uskottavuus ja vaihtelevuus jaksavat kantaa helposti läpi pelin. Toki se nyppii, kun väärään paikkaan kaatunut kokisautomaatti sanelee raavaille antiterroristeille mihin saa mennä ja mihin ei, mutta onhan se virkistävää vaihtelua päästä sotimaan iänikuisten viemäreiden sijasta julkisissa kirjastoissa ja Vegasin huippuhotellien kattohuoneistoissa. Putkimaisuuskin on käsitteenä hieman suhteellinen, sillä vaikkei mitään hiekkalaatikkopelin avoimuutta olekaan, pääsee melkein jokaiseen huoneeseen parin tai useamman sisäänkäynnin kautta, mikä mahdollistaa pahaa-aavistamattomien terroristiparkojen yllättämisen samanaikaisesti monesta suunnasta.

Ihme kyllä, edes tällaisten pelien heikkona lenkkinä usein ansioituva tekoälykään ei aiheuta kovin vuolaita tuskankyyneleitä, vaan hoitaa roolinsa enimmäkseen ihan asiallisesti. Tiimikaverit muistuttavat ihan aitoja sotilaita; aloitekyky on sitä luokkaa, ettei verissä makaavaa kaveria auteta ilman erillistä käskyä, mutta aggressiiviset etelä-amerikkalaiset eliminoidaan nopeammin, kuin pelaaja ehtii huutaa ”jättäkää pari minullekin”. Vihollisten tekoäly nojaa jonkin verran ennalta määrättyihin skripteihin, mikä tarkoittaa paikoin sitä, ettei kiivasta keskustelua käyvä terroristikaksikko lotkauta korvaansakaan sille, kun kavereita teurastetaan viereisessä huoneessa, mutta enimmäkseen vihulaiset tarjoavat ihan reilun ja haastavan vastuksen. Kranaattien viskely, suojissa piilottelu ja vastapuolen aggressiivinen savustaminen pois suojan takaa eivät ole vain pelaajan yksinoikeus ja jos tätä ei juonikampanjassa ehdi tajuta, on yllätys kahta kauheampi irtonaisissa Terrorist Hunt -tehtävissä, joissa skripteihin ei nojata ja viholliset hengittävät niskaan pahemmin kuin lauma tv-lupatarkastajia.

Kun mielenkiinto yksinpeliin tulee usean täyteläisen pelitunnin jäljiltä vääjäämättömään loppuunsa, jatkuu Tom Clancy’s Rainbow Six – Vegas 2:n elinkaari lukuisten moninpelimoodien muodossa. Juonikampanjaankin jaksaa palata paremmin kaverin kanssa, joskaan ensimmäisen Vegasin nelipeli-co-op -moodia ei löydy enää kuin Terrorist Hunt -tehtävistä. Yhteistyömähinöinti on hektisimmillään muutenkin kahden pelaajan split screenina, joten menetys ei ole suuri. Muut moninpelimoodit ovat odotusten mukaisesti ensiluokkaista jälkeä: pakollisena peruskaurana paketista löytyy deathmatch sekä sen joukkueversio, vaativampaan makuun tarjoillaan Attack & Defendiä, Team Leaderia sekä ensimmäisen Vegasin Conquest -moodista pyöräytettyä Total Conquestia. Total Conquestissa kaksi joukkuetta yrittää pitää hallussaan samanaikaisesti kolmea kartalta löytyvää radiolähetintä ja Attack & Defend on silkka Rainbow Six -versiointi klassisesta ”hyökätkää te, niin me puolustamme”-pyssyhipasta. Pakan mielenkiintoisin kortti on Team Leader, jossa kilpailevat joukkueet yrittävät teilata vastapuolen johtajan, samalla kun oma pitäisi evakuoida alueelta elävänä. Erikoiseksi touhun tekee se, että pelaajat heräävät henkiin ainoastaan niin kauan, kuin omassa päällikössä henki pihisee, mikä puolestaan johtaa monesti jännittäviin ”Last Man Standing” -tyyppisiin lopputaisteluihin.

Ollakseni täysin rehellinen, ei moninpeli ole oikeastaan koskaan ollut se minun teekupposeni, mutta jos pelimuotojen vaihtelua, verkkoviiveen suuruutta ja pelaajamääriä voi pitää minkäänlaisina laadun mittareina, onnistuu Vegas 2:n moninpeli vähintäänkin edeltäjänsä veroisesti. Itselleni tärkeintä antia edustivat yksinpeli, sekä jaetulla ruudulla pelattu kahden pelaajan co-op, jotka olisivat jo yksinään tehneet pelistä hintansa arvoisen kokemuksen. Hollywood-juoni ja melkinpä liiallinen identtisyys ensimmäisen Vegasin kanssa pitävät Tom Clancy’s Rainbow Six – Vegas 2:n kivenheiton päässä täydellisyydestä, mutta väliäkös tuolla niin kauan kun terroristeja riittää ja meininki on iskevää.

Tom Clancy’s Rainbow Six – Vegas 2 on edeltäjänsä tavoin taktisen räiskinnän aatelia. Vaikka alkuperäisen sateenkaarikuusikon ajoista ollaan tultu huomattavasti populaarimpaan suuntaan, on sarjan taktiikkahenkisyys ja tietynlainen armottomuus saatu säilytettyä. Toisin sanoen, vaikka huippukoulutettuja terroristeja lahdataan satamäärin, voi yksikin luoti tappaa, eikä meininki äidy missään välissä päättömäksi ryntäilyksi, vaan voittoon tarvitaan refleksien ohella sopiva sekoitus itsesuojeluvaistoa, harkintaa ja tiimityöskentelyä.

Toimivaa yksinpeliä jatketaan lukuisilla moninpelimoodeilla, joista allekirjoittanutta viihdytti eniten kahden pelaajan co-op, mutta jos aikaa ja intoa riittää, pääsee nettikavereitaan lahtaamaan Attack & Defendin, Total Conquestin ja Team Leaderin kaltaisten huipputason joukkuerähinöintien parissa. Kunhan pelin ylipatrioottisen teeman kuittaa Bush-hallinnon kaltaisena evoluution irvokkaana vitsinä, on Rainbow Six – Vegas 2:sta kertakaikkisen vaikea löytää pahaa sanottavaa. Sitä on helppo suositella kaikille rehdin ammuskelun ystäville.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Aseiden äänet herättävät kuolleetkin haudoistaan
  • + Tasaisen laadukas toteutus aina kontrolleista tekoälyyn
  • + Rutkasti moninpelisisältöä
  • + Taktikointia ja räiskintää sopivassa suhteessa

Huonoa

  • - Teema kutkuttaa vain militanttipervoja