Arvostelussa Rally Trophy

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 26.helmikuu 2002

Peliarvostelu

Pelin nimi Rally Trophy
Alusta PC
Moninpeli Internet, lähiverkko
Versio 1.01
< >
Avaa pelin lisätiedot

PC:lle ei hyviä rallipelejä ole tätä kirjoittaessa ilmestynyt kuin muutama ja nekin ovat oikeastaan olleet samaa sarjaa, eli Codemastersin Colin McRae Rally ja sen jatko-osa. Bugbearin Rally Trophy ei pelkästään ole erinomainen rallipeli, vaan se on myös ensimmäinen rallipeli joka keskittyy historialliseen ralliautoiluun. Peli koostuu viidestä maasta; Suomesta, Ruostista, Venäjästä, Keniasta ja Sveitsistä ja jokainen rata on tyyliltään erilainen; Suomi on hieman syksyisessä ympäristössä ajettava kisa, kun Ruotsi taas on saanut tällä kertaa kunnian olla se talvinen rata, Venäjä on maalaismaisemissa hiekkateillä ajettava kisa, Kenia hieman savannityylinen ja Sveitsi on kapeita reittejä sisältävä vuoristoralli. Jokainen maa koostuu viidestä eri erikoiskokeesta, joten kaiken kaikkiaan pelissä on siis 25 pätkää pelaajan ajettavaksi. Eri radoille pelaaja päästetään 11 erilaisen menneisyyden menopelin voimin, joista jokaisesta on kaksi eri variaatiota, joilla värityksen lisäksi eroa on hevosvoimien määrässä. Eli siis melkein voisi sanoa, että pelissä on kaiken kaikkiaan 22 autoa. Pelin eri autot ovat Mini Cooper S, Ford Lotus Cortina MK1, Opel Kadett Rallye, Alfa Romeo Giulia GTA, Saab 96 V4, Volvo 122 Amazon, Lancia Fulvia 1.6 Coupe HF, Fiat 600 Abarth, Ford Escort RS2000 MK1, Renault Alpine A110 1600 ja Lancia Stratos.

Pelissä on valittavana kaksi eri pelimodea; Arcade ja Rally joista ensimmäisessä tietysti ajetaan kilpaa siten että autoja on useampi kerrallaan radalla. Arcadesta löytyy Championship, Single Rally ja Single Stage pelivaihtoehdot, joista ensimmäisen läpäistyään saa tietysti käyttöönsä pelin kaikki radat ja autot. Single Rallyssa ja Single Stagessa pelaaja voi valita haluamansa rallin tai haluamansa pelkän yhden erikoiskokeen ajettavakseen. Rally modesta löytyy kaikki samat plus Trial mode jossa voi yrittää ajaa ennätysaikoja ja/tai rikkoa edellisiä vaikkapa haamuauton kanssa kilpaa ajamalla. Pelistä löytyy kolme vaikeustasoa, jotka lähinnä vaikuttavat siihen kuinka periksiantava peli on aikojen suhteen. Esimerkiksi noviisitasolla saa töppäillä jo useampaan otteeseen ja silti vielä pystyä ajamaan pohja-ajan, kun taas expert tasolla jo hiemankin liian pitkäksi aikaa nostettu jalka kaasupolkimelta saattaa tiputtaa pelaajan useita sijoja alaspäin. Intermediate vaikeustaso taas on tietysti näiden kahden edellä mainitun välimuoto. Auton ohjattavuuteen en ainakaan itse huomannut eri vaikeustasojen vaikuttavan millään lailla.
Kaikissa simulaatioissahan pyritään aina nimensä mukaisesti simuloimaan mahdollisemman paljon oikeaa esikuvaansa, joten esimerkiksi rallipeleissä auton ohjattavuus on aina yksi tärkeimmistä seikoista. Onneksi Rally Trophyn ajomallinnus on onnistunut erinomaisesti ja pelin ohjattavuus onkin hyvin todentuntuinen ja siten myös kiva ajaa. Itse tuli peliä testattua näppäimistöllä, padilla ja ratilla. Näppäimistöllä kyllä pärjää jotenkuten ainakin etuvetoisilla autoilla ajettaessa, mutta hieman vaikea on kumminkaan pärjätä pelkän näppäimistön avulla ajettaessa takavetoisilla autoilla, jotka lähtevät paljon helpommin käsistä. Padilla oli näppäimistöä paljon parempi ajaa ja yleisesti ottaenkin padilla ajaminen oli ihan hauskaa ja menopeli pysyi hyvin hallinnassa sekä etu että takavetoisilla ajettaessa, joten jos ei omista rattia ja sattuu omistamaan padin, voi pelin silti huoletta hankkia. Mikään ei tietystikään vedä vertoja kunnon rattiin ja polkimiin ja varsinkin forceratilla pelin ajettavuus on aivan omiaan. Auton ohjaaminen ratin avulla onnisuu erittäin tarkasti ja sillä myös luodaan ne kaikkein parhaimmat ennätysajatkin. Pelin Force Feedback efektitkin ovat sieltä parhaimmasta päästä varsinkin juuri testikoneessakin käytetyn MOMO Force ratin kanssa ne pääsevät ainakin samalle tasolle kuin Colin McRae Rally 2.0:n vastaavat, ellei vielä hieman korkeammallekin.

Osa simulaatiota on tietysti erilaiset vaurionmallinnukset ja RT:ssä pelti vääntyilee ja menee kivasti lommoille ja valot ja ikkunat rikkoutuvat. Kaikki tämä on erittäin hienonnäköistä, mutta jotenkin homma on jätetty puolitiehen ja omasta mielestäni ainakaan vaurioituneen auton ohjattavuus tai muukaan käyttäytyminen ei eronnut täysin ehjästä menopelistä mitenkään, mikä myös tekee jokseenkin turhaksi menopelin korjailun erikoiskokeiden välillä. Edellä mainitun lisäksi vauriot eivät aina synny edes täysin loogisella tavalla, koska esimerkiksi välillä jos pelaaja ajaa nokka edellä kiveä päin, saattaakin sen seurauksena auton nokan lisäksi sen peräkin mennä siinä samalla lyttyyn. Mitään moottorivaurioita tai muita samantyyppisiä ei peliin ole sisällytetty ollenkaan. Toisaalta jos miettii, niin en ainakaan itse muista yhtään sellaista rallipeliä jossa nyt olisi ollut sen paremmin toteutettuja vaurionmallinnuksia, joten ei Rally Trophylle voi tästä oikein miinuksia antaa.

Rally Trophyn ainoaksi miinukseksi koituu sen ratojen vähyys, joka saattaa aiheuttaa nopean kyllästymisen peliä kohtaan joillekin, tosin kyllähän pelistä moninpelikin löytyy. Moninpelaamistakin netissä oli kyllä tarkoitus kokeilla, mutta ainakaan arvostelun kirjoitushetkellä ei GameSpy:n kautta tuntunut löytyvän oikeastaan yhtään peliservereitä, joka suoraan sanoen ihmetytti. Tietystikään muutenkin aika ikävään GameSpy ohjelmaan ja sen tarjontaan ei ole pakko tyytyä, sillä jos sattuu omistamaan kaksi konetta voipi niillä pelata peliä lähiverkossa tai sitten viimeisenä vaihtoehtona maksimissaan kuusi pelaajaa voi ottaa toisistaan mittaa myös samalla koneella vuorotellen ajamalla.

Suomalaisen Remedy Enterainmentin huippusuosittu Max Payne esitteli erittäin hienot grafiikat räiskintäpuolella ilmestyessään ja niin tekee Bugbearin Rally Trophykin autopelipuolella. Grafiikka on todella kaunista ja varsinkin autot ovat todella tarkasti mallinnettuja ja siten myös näyttävät paljolti esikuviltaan. Romuuntuessaankin autot näyttävät hienosti menevän ryttyyn ja pelti lommoille, autojen ikkunoiden ja valojen niin ikään mennessä myös hajalle. Muita hienouksia ovat esimerkiksi taivaalla silloin tällöin näkyvä aurinko, auton perästä tulevat hiekka ja lumipöllyt sekä niistä auton pintaan jäävä pöly ja lumi ovat kaikki myös hienosti toteutettuja.

Testikoneella peliä pelattiin 1024×768 resoluutiolla ja 32 bittisillä väreillä detailien ollessa täysillä ja peli pyöri suurimman osan ajasta puhtaasti, ainoastaan hidastuen jonkun verran silloin kun esimerkiksi hiekka tai lumi pöllysi auton perästä.
Äänipuolellakaan Rally Trophylla ei ole mitään hävettävää; autojen äänet on toteutettu mallikkaasti ja pelin jokainen menopeli kuullostaakin erilaiselta näin luoden lisää autenttisuuden tunnelmaa ja mutkiin perä edellä mentäessä esimerkiksi hiekkatiellä sora rapisee kivasti renkaiden alla. Kartanlukijan äänikin pelistä löytyy, joka on kyllä hyvä lukiessaan pelaajalle nuotteja, mutta jos ja kun pelaaja töppäilee rallin aikana esimerkiksi ajamalla puuta päin, alkaa kartanlukija surutta kitisemään ja vinkumaan erittäin ärsyttävällä äänensävyllään. Valitettavasti kartanlukijan tappaminen pelissä ei onnistu, eikä pelin 1.0 versiossa ollutkaan siten muuta mahdollisuutta kuin joko kestää vikinät tai säätää kartanlukijan ääni kokonaan pois päältä. Onneksi päivitettyyn, 1.01 versioon Bugbear on joko itse tajunnut, tai ison ja ennenkaikkea negatiivisen palauteryöpyn seurauksena sisällyttänyt mahdollisuuden säätää vain typerät kommentoimiset pois päältä, joka kieltämättä on erittäin hyvä ratkaisu ja jonka avulla ihan hyvin äänneltyjä nuotteja on silti mahdollisuus kuunnella ajaessaan. Musiikkiosastoltakaan ei oikein mitään valittamista löytynyt ja musiikki onkin erittäin rennon oloista eikä mitään peliin sopimatonta jumputusta. Jokaiselle radalle on erilaiset musiikkinsa, jotka kaikki ovat yksinkertaisesti onnistuneita.

Yhteenveto

Lähes täydellinen

Hyvää

  • + Ajettavuus
  • + Autot
  • + Grafiikka ja äänimaailma
  • + Hyvät force-efektit

Huonoa

  • - Vähän ratoja