Arvostelussa Remember Me

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 27.kesäkuu 2013

Peliarvostelu

Pelin nimi Remember Me
Alusta XBOX360
Arvostelukappale PAN Vision
Ikäraja 16
Avaa pelin lisätiedot

Capcomilla on ollut taipumusta kehittää mielenkiintoisia pelejä ja pelisarjoja vuosien- ja vuosikymmenien varrella. MegaMan, Resident Evil, Devil May Cry, Okami, Dead Rising, Lost Planet, Street Fighter, Dragon’s Dogma, Ghosts ’n’ Goblins, Duck Tales, Chip ’n’ Dale: Rescue Rangers ynnä muut lukuisat (missään sen kummemmassa järjestyksessä) ovat juuri näitä nimikkeitä. Niistä suurin osa on vahvasti jäänyt mieleen ja nousevat pinnalle yhä uudelleen aina, kun joku sattuu kysymään allekirjoittaneelta ”mitä pelejä Capcom on tehnyt?”

Vaikkei kaikki Capcomin pelit ole pelkkää kultaa olleetkaan ideaansa enempää – edes osa yllä olevassa listassani, kuten Lost Planet – on Capcom silti aina ansioitunut todella hieosti ja mielikuvituksellisesti peliensä ideoissa, eli pohjapiirustuksissaan.
Capcomin tuoreinta antia edustaa Remember Me, eikä se ole mikään poikkeus tästä kaavasta. Kyseessä ei ole Robert Pattisonin tähdittämän romanttisen elokuvan lisenssipeliversio, vaikka niin voisi kuvitella. Sen sijaan kyseessä on scifi-toimintapeli, jonka kehitystyöstä onkin vastannut ranskalainen, Pariisissa majapaikkaansa pitävä ja kyseisellä pelillä uraansa debytoiva DontNod Entertainment.

Remember Me sijoittuukin siksi sopivalla tekosyyllä pariisilaisiin maisemiin, tosin vuoteen 2084. Jättikorporaatio Memorize on kehittänyt valtavan menestystuotteen vuosia ja vuosia aiemmin, joka on muuttanut maailmanmenon lähes täysin. 2000-luvulla ?käsiin räjähtänyt? sosiaalinen, kaiken yksityisyyden mukanaan vienyt verkostoituminen on nähnyt seuraavan askeleensa, jonka ansiosta yhtiö nimeltä Memorize on saavuttanut monopoliaseman, minkä turvin yhtiö on mahdollistanut ihmisten omien muistojen kaupallistamisen.

Kenenkään aivoihin taltioitunut muisti ei enää ole sen henkilön yksityistä omaisuutta, vaan muistista ja muistamisesta on tullut kauppatavaraa. Muistoja voi ostaa, myydä tai vaihdella toisten ihmisten kanssa. Ikäviä muistoja voidaan kokonaan poistaa. Kaikki muistaminen on digitalisoitu ja varastoitu Memorizen valtaviin tiloihin ? servereille totta kai.

Kaikki eivät kuitenkaan suostu yhteiskunnan lampaiksi ja noin vain hyväksymään muutosta selkeästi huonompaan ja yksityisyyden tuhonneeseen suuntaan, vaan on olemassa uhanalaisia aktivisteja, ”muistinmetsästäjiä”, jotka yrittävät tuhota Memorizen monopoliaseman pääosin varastamalla ja muuntelemalla tärkeiden merkkihenkilöiden muisteja.

Pelaaja omaksuu pelissä yhden tällaisen muistinmetsästäjän, Nilinin, roolin ? henkilön jollaiset roskamedia on leimannut kansalaisten silmissä ”erroristeiksi”, eli toisin sanoen muistiterroristeiksi. Pelin tarina polkaistaan käyntiin laitoksen uumenista, joka vaikuttaa valtavalta vankilalta. Laitokseen niin ikään joutunut Nilin ei muista mitään, eikä tiedä missä on ja miksi. Apuun rientää korvanapin kautta Nilinille jutteleva Edge, joka jeesaa tytön alta aikayksikön pois laitoksen uumenista.

Alussa Nilin joutuu pakenemaan jouduttuaan etsintäkuulutetuksi koko Pariisissa ja saa siten peräänsä kaupungin paikallisen poliisijoukon, Sabre Forcen kovimmat miehet. Juonen kehittyessä Nilin alkaa muistaa enemmän asioita ja samalla kissa-hiiri-leikkiin yhtyvät myös muistiltaan täysin ryövätyt, viemäreissä ja muualla slummeissa elävät ?loikkijat?, jotka ovat vain pelkkä varjo niistä ihmisversiostaan, joita joskus olivat. Pakomatka muuttuu juonen kuluessa pakenemisesta ajojahdiksi Nilinin saadessa yhä enemmän muististaan ja siten kyvyistään takaisin ja lopulta rynnistetäänkin kohti Memorizea ja sen merkkihenkilöitä.

Juoni ei kuitenkaan ole aivan näin mustavalkoinen ja yksiulotteinen kuin mitä edellä selitin. Tarinaan mahtuu juonenkäänteitä ja paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Remember Me -pelin kohdalla voisikin melkein jo puhua vähintään B-luokan halvoilla erikoisefekteillä tehdystä scifi-elokuvasta, siinä missä pelien tarinat ovat yleensä luokkaa Ö-mappi. Juoni pitääkin kivasti otteessaan itse pelattavuuden tarjotessa sitä purtavaa pelkkien välianimaatioiden katselun ohelle.

Pelattavuudeltaan Remember Me muistuttaa osittain loistavia Batman ? Arkham City -ja Asylum -pelejä. Nilinillä ei ole apunaan vaijereita tai heiteltäviä lepakkobumerangeja, mutta käsirysy tuntuu aika pitkälti samalta kuin Batmaneissa. Aseita pelissä ei itse asiassa käytetä lainkaan ? edes Sabre Forcen karjut eivät ammu Niliniä, vaan kaikki hoidetaan käsisyryinä ja se jo pelkästään tuo vaihtelua sille ainaiselle 3rd person räiskimiselle.

Tappelukontrolleihin lukeutuvat X- ja Y-nappulat, joiden käyttö ja yhdisteleminen luovat pelin tappeluliikkeet. Pelin edetessä Nilin alkaa muistaa osaamiaan erikoistaitoja ja niiden käyttö havainnollistetaan pelaajalle ajan koittaessa. Ohjaimen vasen liipaisin kun painetaan pohjaan, hidastuu ajankulku ruudulla ja pelaaja voi rauhassa valita haluamansa erikoiskyvyn. Erikoiskyvyt ovat usein tavallista mätttämistä paljon tehokkaampia, joten tasapainottamiseksi niille on asetettu ?jäähdyttelyaika?, joka ilmaistaan sekunneissa ja joka pitää odottaa joka kerta kun jotain kykyä on kerran käyttänyt. Jokaisella kyvyllä on onneksi oma laskurinsa, joten jos yksi on jäähyllä, ovat muut vielä käytettävissä ? olettaen, että mittarissa on vielä keskittymistä jäljellä. Keskittymistä eli focusta saadaan lisää pieksemällä vihollisia turpaan tavallisin nappuloin hetken aikaa.

Tappelemisesta hieman vaihtelevampaa tekee se, että pelaaja voi muunnella käyttämiään komboja pelin ?kombo-laboratioriosta?. Komboihin voi lisätä terveyttä palauttavaa, jäähdyttelyaikaa vähentävää tai iskujen tehokkuutta lisääviä painalluksia, joita kaikkia kutsutaan S-presseneiksi ja jotka tapahtuvat joko X:n tai Y:n voimin.

Lisää uusia ?S-painalluksia? aukeaa pelin kuluessa käyttöön, kunhan ensin vain tienaa itselleen riittävästi kokemuspisteitä ja sitä kautta avaimia, joita taasen käytetään uusien painalluksien avaamiseen lukkojen takaa. Esimerkkinä pelin vaikeammissa taistelukohtauksissa kannattaa pidempiä kombosarjoja muuntaa sellaisiksi, että ne palauttavat paljon terveyttä Nilinille, mutta samaan aikaan nopeuttavat erikoisliikkeiden palautumista takaisin käyttöön. Komboja voi onneksi muunnella milloin tahansa kesken pelin, eikä pelkästään ?rauhan aikana?.

Parhaimmillaan käsirysyäminen ja vihollisten piekseminen on todella nautinnollista. Kontrollit toimivat valtaosan ajasta hyvin, mutta kameran työskentely voisi olla parempaakin. Se saattaa välillä poukkoilla levottomasti sinne tänne, jolloin sen säätämiseen ja kääntämiseen joutuu turhaan keskittyä kesken taistelemisen. ?Japanilaisen leiman? peli ansaitsee ei pelkästään tarinallaan, vaan silläkin, että kamerakulma on mahdollista kääntää niin alas, että Nilinin liikkuessa eteenpäin ? etenkin rauhallisin askelein ? voi seurata kuinka tytön varsin muodollisesti pätevät kankut keinahtelevat puolelta toiselle realistisen oloisesti. Kenties, jos itse kameran käyttäytymiseen olisi panostettu enemmän ja kankun katselukulman säätämistä hieman enemmän, olisi tulos saattanut olla aavistuksen parempi.

Ei Nilin kuitenkaan edusta pelkillä kauniilla kasvoilla varustettua peppua ja tissejä. Voin valehtelematta sanoa, että tarinansa, kuin myös Nilinin persoonallisuuden ja sille annetun dialogin ansiosta tämä tummahiuksinen tyttö on erittäin kiinnostava ja samaan aikaan vahva naispersoona. Tällaiset vahvat naispersoonat videopelien maailmassa on laskettavissa yhden käden sormilla, enkä nyt tähän hätään keksi ketään muuta kuin entisen seksisymbolin ja nykyisen haavoittuvaisen tyttösen (siitä uusimmasta pelistä) Lara Croftin, sekä kenties loistavan Mirror’s Edge -pelin mustatukkaisen Faithin.

Nilin on kuitenkin omasta mielestäni roimasti mielenkiintoisempi ja menneisyytensä osalta moniulotteisempi hahmo kuin molemmat edellä mainituista ja tämä jos mikä on erinomainen saavutus DontNod Entertainmentilta, joka on luonut tällaisen tason hahmon ensimmäiseen peliinsä. Toivon mukaan jos ja kun jatkoa pelille seuraa on Nilin pysynyt hahmona ennallaan, eikä ole lähtenyt tuolloin vanhan Lara Croftin jalanjälkien suuntaan tissikirurgille.

Palatakseni vielä taistelemiseen ? on se varsin hauskaa ja on muutoinkin hienoa nähdä, kun henkisesti vahva naishahmo pieksee lauman miehiä ja muita kummajaisia yksinään. Ajoittain se myös tuntuu itsestä isolta saavutukselta. Välillä meno on kuitenkin sen suuntaista, että parin lyhyen välianimaation jälkeen ollaan taas jo uudelleen tappelemassa jotain toista satapäistä laumaa vastaan. Jatkuvasta rämpyttämisestä ei tule pelkästään sormet kipeäksi ja ohjaimen nappulat löysty, vaan myös itseään toistavuuden tunne kasvaa.

Plussana peli tarjoaa mukavan vaikeustason jo helpolla pelatessa, joten ne jotka haluavat entistä suurempaa haastetta saavat useamman vaikeustason koluttavakseen. Välipalaksi tappelemiselle, sekä pelimaailman ennalta määritetyn melko lineaarisen polun läpi kulkemisen rinnalle Remember Me tuo muistien miksaamisen sekä kiipeilemisen.

Muistien miksaaminen on yksi peli parhaita, mutta samalla turhan vähän aikaa valokeilassa saava ominaisuus. Nilin voi tunkeutua ennalta määritettyjen ihmisten mieliin ja kaivaa sieltä esiin tietyn muiston, jota sitten manipuloidaan. Esimerkkinä jokin henkilö saattaa muistaa lääkärissä käynnin onnistuneen mukavasti veljensä osalta — Nilin voi muuttaa tätä muistoa sellaiseksi, että tämä altistettu henkilö muistaakin lääkärin tappaneen tämän veljen. Homma tapahtuu siten, että aluksi koko muistipätkä näytetään pelaajalle välianimaationa, minkä jälkeen sitä voi alkaa kelata taaksepäin.

Muistin edestakaisin kelailu hoituu tattia pyörittämällä ja tuon muistipätkän mielenkiintoiset käännekohdat havainnoillistetaan välkähtävällä pikselimössöllä. Noista pikselimössöistä voi sitten valita muunnettavan asian, kuten vaikka että turvavyö onkin auki tai että auton takaistuimen miniDVD-laite olikin päällä. Miksauksen jälkeen sitten katsotaan mitä muistin lopussa käy — onnistuttiinko halutun lopputuloksen saavuttamisessa. Jos ei, niin ei muuta kuin kelataan muistipätkää uudelleen takaisinpäin ja muunnellaan käännekohtia suuntaan tai toiseen niin kauan, että tarina voi edetä käsikirjoittajien tarkoittamaan suuntaan. Aivan pelkäksi arpomiseksi touhu ei kuitenkaan mene, sillä melko pitkälti loogisella päättelyllä nämä muistien miksaukohdat voidaan ratkoa.

Kiipeileminen sen sijjaan saa pelin ajoittain tuntumaan hieman juuri kuin joltain Tomb Raiderilta. Kiipeillään seiniä, tikkaita, putkia ja muita paikkoja pitkin ja hypitään kielekkeiltä kielekkeille putoamisvaaran ollessa aina läsnä. Kiipeileminen on kuin onkin ihan onnistunutta sekin ja tuo sitä vaihtelua, mutta paikoitellen sen tärkeyttä kyseenalaistaa, minkä lisäksi vastaan tulee ainakin muutama hetki, jolloin ei välttämättä aina tiedä minne seuraavaksi tulisi mennä tai hypätä. Lisäksi kameran poukkoilu vaikuttaa joskus myös kiipeillessäkin. Kestoltaan Remember Me on jopa yllättävänkin sopivakestoinen, vaikka tarinaa osiin jakavia lukuja on vain kahdeksan. Pelin päättymisen jälkeen jää sellainen tunne, että tarina ei jäänyt millään tavalla kesken, vaikka potentiaalinen jatko-osa voisikin tarinasta syntyä.

Audiovisuaalisesti Remember Me aiheuttaa hieman kaksijakoisen tunteen. Pääasiassa sen mielikuvituksellisesti visualisoitu tulevaisuuden Pariisi kortteleita päivystävine kotitalousrobotteineen on kiehtova paikka ja paikoitellen koko maailma antaa vahvoja Blade Runner -fibojakin. Toisesa ääripäässä ovat jotkin maisemat ja sisätilat, jotka näyttävät kamalan ankeilta ja yksityiskohdattomilta ja ruudunpäivityskin saattaa kerran pari nytkähtää.
Nilin on ehdottomasti pelin parasta antia mitä tulee animointiin (aina sitä pepunkeikutusta myöten) ja etenkin animointi tappeluissa on komeaa katseltavaa. Nilinin ihmismäisyys ja tunteet on onnistuttu kaappaamaan hienosti myös lähikuvassa tytön kasvoja näyttäviin välianimaatioihinkin. Nilinin äänityöskentelystä on vastannut melko tuntematon Kezia Burrows, mutta hän osaa hommansa täydellisesti puhaltaen Niliniin hienosti eloa muodostaen hänestä eräänlaisen timantin hiilikasan päälle, siihen dystopiaan jossa hän ja muut miljoonat ihmiset asuvat.

Kokonaisuutena tämä synkkä tulevaisuudenkuva, jota Remember Me edustaa on samalla myös erittäin valoisa. Jos vain useampi muukin pelijulkaisija näyttäisi vihreää valoa tällaisille, kokonaan mahdollisesti uusia pelisarjoja synnyttäville projekteille, joissa puolta resursseista ei ole haaskattu täysin yhdentekevään moninpeliin ja joiden ruorissa on vieläpä kokematon kehittäjä niin olisi tämä asuttamamme maailma ainakin askeleen vähemmän sellainen dystopia, kuin mitä se nyt on. Remember Me ei ole suinkaan huono peli, se vain ei ole aivan täysin sellainen hiottu timantti, jonka sen soisi olevan.

Yhteenveto

Keskivertotasoa parempi

Hyvää

  • + Muistien miksaus on vaikuttava ominaisuus
  • + Tappelukontrollit ovat simppelit, mutta toimivat
  • + Nilin on voimakas ja mielenkiintoinen naishahmo
  • + Hienosti kuviteltu 2080-luvun maailma
  • + Hyvin kirjoitettu, mielenkiintoinen juoni

Huonoa

  • - Itseääntoistavuuden tunteelta ei ajoittain voi välttyä
  • - Kamerakulma ajoittain aiheuttaa sekaannusta
  • - Jotkin kiipeily- ja juoksentelupätkät tuntuvat turhilta