Arvostelussa Resident Evil: Revelations

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 1.lokakuu 2017

Peliarvostelu

Pelin nimi Resident Evil: Revelations
Alusta Playstation 4
Kehittäjä/Julkaisija: Capcom
Pelaajamäärä/Moninpeli: 1-2 pelaajaa/Verkossa
< >
Avaa pelin lisätiedot

Resident Evil: Revelations julkaistiin alunperin Nintendo DS -käsikonsolille vuonna 2012 ja vuotta myöhemmin portattiin HD:nä Xbox 360 -sukupolven konsoleille. Nyt eletään vuotta 2017 ja Capcom on halunnut tuoda pelin remasteroituna uusimmille konsoleille. Ottaen huomioon, että Resident Evil: Revelations 2 julkaistiin episodipohjaisesti neljässä osassa pari vuotta sitten, on sinänsä vain loogista, että myös ykkösosa päätyi Xbox One- ja PS4 -alustojen valikoimaan.

Resident Evil: Revelations 2 -pelissä pelaaja omaksui punatukkaisen Claire Redfieldin roolin. Tässä ykkösosassa pelaaja sen sijaan liikuttelee vuoroin sarjan faneille tuttuja Jill Valentinea sekä Chris Redfieldiä.

Ajallisesti Resident Evil: Revelations sijoittuu pelien RE4 ja RE5 välimaastoon. Pelin tapahtumat lähtevät liikkeille melkein heti terrorisminvastaisen turvallisuusyksikön, BSAA:n perustamishetken jälkimainingeissa, jonka agenteiksi (jostain kumman syystä) myös Chris ja Jill ovat päätyneet.

Revelations kertoo tarinan valtameren päälle rakennetusta omavaraisesta, aurinkoenergiaan luottaneesta megakaupungista nimeltä Terragrigia. Lopulta se joutuu terroristijärjestö Veltran bioasemonsterihyökkäyksen kohteeksi. Ottaakseen tilanteen haltuunsa, Federal Bioterrorism Commission (FBC) kuljettaa paikan päälle agenteistaan Jessica Sherawatin sekä Parker Lucianin.

Asiat eivät kuitenkaan mene niin kuin on suunniteltu ja lopulta ollaankin tilanteessa, jossa Jessica saa parikseen Chrisin ja Parker parikseen Jillin.

Aivan pelin alussa Jill ja Parker lähetetään Välimerelle etsimään tätä toista parivaljakkoa, joka tuntuu kadonneen. GPS-paikannin kuljettaa Jillin ja Parkerin merellä ajelehtivan, vähän isomman risteilyaluksen, Queen Zenobian luokse, jonka tiloihin pelin tapahtumat pääosin sijoittuvat.

Capcom halusi vaihtelua klassiselle pelisarjalleen ja ajatteli, että ison laivan mukanaan tuomat klaustrofobisen ahtaat tilat monstereineen olisivat hieno miljöö survival horrorille. Idea ei kuitenkaan ole sinänsä uusi, koska Ubisoft kokeili tätä lähestymistapaa samaan genreen kuuluvalla Cold Fear -pelillään jo vuonna 2005.

Aivan ensimmäisenä on hoidettava pois alta pelin remasteroitu grafiikka; PS4-konsolilla peli näyttää pääosan ajasta ihan kelvolliselta ja kuten remasteroinneissa yleensä, eniten huomiota on kiinnitetty selkeästi pelihahmojen tekstuureihin ja yleisilmeeseen grafiikan parantelussa. Vihollisetkin ovat saaneet osakseen kohennusta kuin ovat myös monet tekstuuritkin sieltä täältä ja jopa valaistusefektitkin näyttäisivät olevan ainakin jossain määrin tätä päivää. Paikoin pelistä kuitenkin paistaa se vanhuus – etenkin joissain pelin omalla pelimoottorilla tehdyissä välipätkissä, joita ei ole sen kummemmin uusittu.

Välillä taas saattaa jostain paljastua joku tekstuuri, jolle ei ole ”muistettu” tehdä mitään. Kaiken kaikkiaan visuaalinen puoli on tasoa OK – kunhan et odota peliltä liikoja niin se ajaa asiansa. Pelin normipeliä alhaisempi kahdenkymmenenkahden euron hintalappu on myös plussaa. Vertailuna Revelations 2 maksaa edelleen konsoleille uutena noin 40 euroa.

Vaikka tutut hahmot heitetäänkin alustaltaan vähän vellovampaan ympäristöön, on Resident Evil: Revelations silti käytännössä vähän kuin se ensimmäinen Resident Evil. Kun kyseessä kerran on isokokoinen laiva, on sen sisukset ahtaiden käytävien ja harmaiden seinien ohella myös täynnä tiloja, jotka muistuttavat pikemminkin jotain kartanoa kuin merellä seilaavaa aavelaivaa.

Peli jakautuu episodeihin ja tarinan edetessä peli vaihtelee Chrisin ja Jillin välillä ja välillä pelataan vähän jotain takautumaakin, jossa FBC-agentit Jessica Sherawat sekä Parker Lucian vielä seikkailevat parina. Pelaajan seurana pelissä on pääosan ajasta tekoälyhahmo, joku neljästä pelin päähahmosta. Parina eteneminen on realistisempaa, mutta kun mennään käsi kädessä, syö se pakostikin osan pelin tunnelmasta. Etenkin, kun se pari on täysin kädetön ampumaan niitä vastaan tulevia mömmömonstereita. Eräässä kohdassa peliä olin vailla ammuksia ja ammuksilla kyllästetty parini sen kun vain juoksi perässä kuin päätön kana tumput suorina – siitäkin huolimatta, että perässä laahusti samassa tilassa monsteri. Kaiken kaikkiaan apurin tekoäly onkin varsin naurettavalla tasolla.

Jos partneri jätetään hetkeksi pois kuvioista, tarjoaa peli pohjimmiltaan sitä perinteistä RE-pelattavuutta. Seikkaillaan sokkeloisissa ympäristöissä (tällä kertaa laivan tiloissa) ja jostain kumman syystä ne ovet on aina lukittu tietynlaisilla avaimilla. Ruorikuviollinen avain menee ruorioveen ja sitä rataa. Huolettomasti lojumaan jätettyjä ammuslaatikot on syytä havaitessa noukkia matkaan, kuin myös terveyttä palauttavat syötävät yrtitkin. Isojen varustelaatikoiden luona voi päivitellä hahmon aseita lisäammuksien tapaan sieltä täältä löytyvillä modeilla tehokkaammiksi. Kirjoituskonetallentamista ei sentään ole mukana – peli tallentaa automaattisesti tietyissä kohdissa, minkä lisäksi jokaisen pelatun tason lopussa pelaaja voi manuaalisesti tehdä omankin tallennuksen.

Alkuun peli vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta ja juoni mukaansatempaavalta ja onhan se laivamiljöökin sinänsä ihan kiva juttu, vaikka koko laivaa harvoin edes muistaa pelatessa. Pelin suurimpia mokia ovat kuitenkin se tekoälytön apuri, joka roikkuu mukana, mutta myös se fakta, että peli muistuttaa vähän liikaa peliä Resident Evil: Operation Raccoon City ja nimenomaan huonolla tavalla.

Operation Raccoon City julkaistiin samana vuonna kuin RE: Revelationsin alkuperäinen 3DS-versio. Tuohon aikaan Capcom kun oli sitä mieltä, että survival horror on genrenä jo liian suuri riski ja siispä saimme muun muassa sellaiset pelit, kuten RE6, Operation Raccoon City sekä sitten tämän vähän hillitymmän Revelationsin.

Revelationsin suurin ongelma on kuitenkin se, että se yrittää pitää kiinni sarjan vanhoista faneista, jotka nauttivat tunnelmasta sekä toivottomuudesta, mutta samaan aikaan se yrittää nostaa pykälää ja olla 3rd person toimintakauhu, siinä kuitenkaan onnistumatta. Välillä pelissä tuleekin vastaan hetkiä, kun ammuksia onkin yhtäkkiä kaikki nurkat väärällään – se tietää sitä, että seuraavaksi lahdataan iso kasa monstereita ennen kuin päästään jälleen eteenpäin.

Pelin klassiset, hidastempoiset ja rajoittuneet kontrollit ovat kuitenkin yksinkertaisesti liian kankeat sujuvaan 3rd person räiskyttelyyn, eikä se toivoton tekoälykaveri auta tippaakaan hernepyssyllään.

On se kumma, että pelissä ei voi edes juosta, vaikka vaara kuinka uhkaisi! Pieni entuudestaan tuttu kevythölkkäily vain sallitaan, vaikka tässä pelissä välillä tarvittaisiin enemmän. Peli ei myöskään anna tehdä sujuvia väistöliikkeitä tai hyppiä vaikkapa matalien esteiden ylitse, mikäli sitä ei ole erikseen tietyissä tilanteissa sallittu. Tällaisilla kontrolleilla pitäisi sitten pystyä toimimaan nopeasti tai hoitelemaan useampia vihollisia kerrallaan.

Eräässä tällaisessa toiminnallisemmassa pelin kohtauksessa, jossa paikkana oli vähän avoimempi ja kaksikerroksinen tila, ehdin hetken jo miettiä, että olenko pelaamassa Resident Evil -sarjan peliä, vaiko kenties jonkinlaista 3rd person nettimoninpeliä, jossa hölkkäillään ympäriinsä, napataan ammuksia matkaan ja räiskitään menemään.

Resident Evil: Revelationsilla on omat hetkensä yksinpelissä, silloin kun se jaksaa asettua aloilleen ja keskittyä olemaan sitä mitä se parhaiten osaa – etenkin tällä klassisella pelimekaniikalla ja rajoittuneilla kontrolleillaan. Silloin, kun peli taas vyöryttää tavaraa ruudulle ja haluaa pelaajan sekoavan kanssaan, romahtaa koko pakka käsiin.

Yksinpelitarinan rinnalle peli tarjoaa raid moden, joka keskittyy entistä enemmän suoraan toimintaan. Kyseessä on soolona tai sitten nettikaverin kanssa co-op -tilassa pelattava pelimoodi, jossa kolutaan tiettyjä pelin kenttiä lävitse laivalla haahuillen. Vihollisten tappamisesta ja muun muassa avaimien löytämisestä ja lukkojen avaamisesta saa pisteitä ja XP:tä. Tasot nousevat ja omaa hahmoaan voi parannella ja aseita päivitellä.

Viholliset ovat raid modessa sitkeämpiä ja niiden sijainnit tasoissa ovat myös poikkeavia kampanjatilasta, jonkinlaisen yllätyksellisyyden tuottamiseksi. Monstereilla on myös päänsä päällä näkyvissä energiapalkki, mikä helpottaa hahmottamista, ovatko ne lähellä vai kaukana kukistumista. Jokaisen tason päätteeksi olisi ideana paikantaa BSAA:n logo ja murskata se.

Raid modea ei kauaa jaksa yksinään pelata ja netistä ei tunnu peliseuraa löytyvän – en toisaalta ihmettele pätkääkään, sillä sen verran keskinkertaisesta pelijulkaisusta on kyse.

Yhteenveto

Ei suositella

Hyvää

  • + Edullisempi hinta
  • + Ne rauhallisemmat hetket muistuttavat vanhoista RE-peleistä
  • + Peli osaa tallentaa itsekin
  • + Tuttu pelimekaniikka ja klassikkokontrollit

Huonoa

  • - Tuttu pelimekaniikka ja klassikkokontrollit eivät sovellu toimintakohtauksiin
  • - Raid mode on tylsä eikä kukaan pelaa sitä
  • - Uudet hahmosankarit eivät liiemmin innosta
  • - Tekoälytoveri on hyödytön ja syö tunnelmaa