Arvostelussa Rise Of Nations: Thrones And Patriots

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 7.kesäkuu 2004

Peliarvostelu

Pelin nimi Rise Of Nations: Thrones And Patriots
Alusta PC
Moninpeli Internet, lähiverkko
Versio Kauppaversio
< >
Avaa pelin lisätiedot

Big Huge Gamesin Rise Of Nations on yksi viime vuoden parhaita tosiaikaisia strategiapelejä, jonka pääsuunnittelija Brian Reynolds on tunnettu muun muassa työstään pelien, kuten Alpha Centaurin ja Civilization II:n parissa. Pelin vuoropohjaisen ja reaali-aikaisen taistelemisen sekoittaminen, diplomatian korostaminen, sekä monet erilaiset oikeasti toistaan eroavat kansat olivat pelin avainelementtejä vuoden peliksi.

Nyt Rise Of Nations on saanut odotettavasti lisälevyn, joka kantaa nimeä Thrones and Patriots. Mitä uutta kyseinen lisälevy oikein tuo mukanaan? Peli lisää Rise Of Nationsiin neljä uutta yksinpelikampanjaa joiden kautta pelaaja tutustetaan kuuteen uuteen kansaan, sekä luonnolliseti näiden myötä myös yli kahteenkymmeneen uuteen yksikköön ja kolmeen uuteen maailmanihmeeseen.
Viimeisenä, mutta ei suinkaan huonoimpana pelin ehkäpä mielenkiintoisin mukanaan tuoma uusi ominaisuus antaa pelaajalle mahdollisuuden rakentaa kaupunkiinsa senaatti-rakennuksen ja tämän jälkeen valita hallitusmuotonsa useasta oikean elämän vaihtoehdoista. Tarjolla on despotismi, demokratia, tasavalta, sosialismi, monarkia ja kapitalismi. Jokainen valtiomuoto tuo mukanaan erilaiset hyödyt. Despotismi, toisin sanoen tyrannia alentaa sotilaallisia kustannuksia, kun taas esimerkiksi kapitalismi lisää öljyntuotantoa valmiiksi 100:lla yksiköllä ja näin poispäin.

Jokaisella hallitusmuodolla on myös oma kenraaliyksikkönsä, jonka nimi ja taidot tosin vaihtelevat hallitusmuodon mukaan. Demokratialla on presidentti-yksikkö, joka tuo mukanaan rakennusetuisuuksia kun taas monarkialla on kuningas-yksikkö, joka tuo mukanaan taisteluetuisuuksia. Senaatti tuokin jo ennestään toisistaan eroaviin kansoihin ripauksen lisäeroavaisuutta ja peliin hieman lisää mielenkiintoa, kun esimerkiksi maa A käyttää valtiomuotonaan despotismia kun taas maa B luottaa demokratiaan.

Valtiomuotojen tuomien erikoisyksiköiden ohella Aleksanteri Suuren ja Napoleonin kampanjassa on mukana niin sanotut sankariyksiköt. Arvattavastikin ne ovat nimiltään Napoleon ja Aleksanteri Suuri. Nämä herrat eivät itse osaa taistella, mutta auttaa lähellä olevia pelaajan joukkoja tehokkaampaan iskukykyyn. Tällaisen yksikön ”kuoleminen” taistelussa tarkoittaa sitä, että pelaaja ei voi käyttää tämän suomia lisäapuja enää meneillään olevassa taistelussa, tosin seuraavassa taas kylläkin.

Lisälevy tuo alkuperäisen pelin 18 kansan rinnalle siis kuusi uutta kansaa. Mukana tulevat uudet kansat ovat amerikkalaiset, hollantilaiset, intialaiset, persialaiset, sekä kaksi intiaanikansaa Irokeesit ja Lakotat. Kansat eroavat alkuperäisten tapaan toisistaan erilaisin ominaisuuksin. Uusista kansoista mielenkiintoisimmat ovat kaksi viimeksi mainittua, sillä niiden ominaisuudet ovat kaikkein mielenkiintoisimmat. Irokeesien puunhakkaajat osaavat kerätä puun ohella myös ruokaa ja näiden sotilasyksiköt ovat näkymättömiä silloin kun eivät hyökkää ja paranevat automaattisesti kun eivät hyökkää tai liiku. Lakotat taas eivät kerää ollenkaan ruokaa pelloista vaan sitä kertyy automaattisesti hiljalleen jokaisesta kansalaisesta ja ratsuyksiköstä. Lakotien kaupungin rakentaminen ei rajoitu omien kaupunkien rajojen sisään vaan Lakotat voivat rakentaa asumuksiaan mihin tahansa poislukien vihollisen hallussa olevan alueen.

Thrones And Patriots lisälevyn mukanaan tuomien kampanjoiden aikana pelaaja käy lävitse 6000 vuotta ihmiskunnan historiaa ensimmäisen kampanjan käsitellessä Aleksanteri Suuren valloituksia alkaen vuodesta 356 EKr. ja päättyen aina kylmän sodan tapahtumiin ja Berliinin muurin kaatamiseen vuonna 1989. Näiden kahden välissä päästään vielä kokeilemaan ranskalaisen keisari Napoleonin valloituksia sekä Amerikan alkuperäisväestön ja eurooppalaisten kahinoita Uuden mantereen taisteluissa.

Siinä missä Aleksanteri Suuren kampanjassa pelaaja joutuu pelaamaan makedonialaisilla ja Napoleonin kampanjassa ranskalaisilla, saa Kylmän sodan ja Uuden mantereen kampanjoissa valita haluamansa muutamista vaihtoehdoista. Kylmä sota tarjoaa toki oletettavastikin Yhdysvallat ja Neuvostoliiton, mutta Uuden mantereen valloituksia pelatessa pelaaja saa valita ollako Atsteekit, Inkat, Irokeesit, Lakotat tai Mayat ja puolustaa omaa reviiriään eurooppalaisilta tai sitten vaihtoehtoisesti yrittää valloittaa Uutta manteretta olemalla joko espanjalaiset, brittiläiset, hollantilaiset, ranskalaiset, portugalilaiset tai amerikkalaiset.

Pelin jokaisessa kampanjassa jokaisella kansalla on oma tavoiteensa mihin pelaajan täytyy kaikin keinoin pyrkiä saavuttaakseen voiton kyseisessä kampanjassa. Yksinpelikampanjoista mielenkiintoisin oli omasta mielestäni viimeksi mainittu, jossa siis ovat eurooppalaiset vastaan intiaanit. Eurooppalaisilla kansoilla pelatessa tavoite on kerätä 1000 tribute-yksikköä, tuhota kaikki intiaanikansat ja valloittaa enemmän maata kuin yksikään muu eurooppalainen tai amerikkalaiset. Amerikkalaisilla pelatessa täytyy päästä itsenäiseksi brittiläisten vallasta, valloittaa kaikki Pohjois-Amerikan maa-alueet ja ajaa eurooppalaiset pois koko mantereelta. Intiaanikansoilla tavoitteena on tuhota kaikki eurooppalaiset ja amerikkalaiset sekä omistaa enemmän maata toisiin intiaanikansoihin nähden.

Pelin kampanjat pelataan alkuperäisestä pelistä tuttuun tapaan. Alussa pelaaja heitetään maailmankartalle, josta sitten lähdetään pikkuhiljaa valloitustoimiin. Pelin mukana tulevissa uusissa Conquer the world kampanjoissa tarkoituksena olisi edelleen tehdä juuri mitä nimikin sanoo, eli valloittaa koko maailma. Aleksanteri Suuren kampanja on pituudeltaan 18 siirtovuoroa, Napoleonin 21, Kylmän sodan 14 ja Uusi maailma kampanjan saman verran. Liikkuminen maailmankartalla hoidetaan normaaliin tapaan vuoropohjaisesti, kun taas ne itse reaali-aikaiset taistelut pelataan tietysti reaali-ajassa.

Pelaajalla on jokaisen kampanjan alussa hallussaan historiallisesti tarkka osa maailmaa, jota saa sitten laajennettua hyökkäämällä muihin maihin ja valloittamalla ne. Peli ei suinkaan ole pelkkää sotimista vaan Rise of nations on yksi niistä harvoista strategiapeleistä, joka todellakin vaatii strategiaa ja pelisilmää. Toki taistelukentällä voittoon pääsee tuttuun tapaan parhaiten kasaamalla ison läjän kavereita yhteen, mutta pelissä on muutakin. Ensinnäkin jokaisella maalla on omat suhteensa toisiin ja melkeinpä jokainen pelaajan teko vaikuttaa suhteisiin muiden maiden kanssa. Diplomatian muodot ovat edelleen sota, rauha ja liittoutuneisuus.

Aina kunkin kampanjan alkaessa pelaaja on yleensä rauha-tilassa jokaisen muun maan kanssa, mutta tähän tulee nopeasti muutos kun lähdetään valloitusretkille ja suututetaan valloitetun maan liittolaiset. Lähdettäessä valloittamaan uusia maita, on hyvä ajatella strategisesti sen suhteen mitä aikoo valloittaa. Kahden naapurimaan valloittaminen ja kumpaankin armeijan sijoittaminen tuo etulyöntiaseman seuraavaan naapurimaahan hyökättäessä, kun taisteluun saa mukaan ekstramäärän porukkaa. Pelaaja voi myös onnistua ylivoimansa avulla kokonaan olemaan taistelematta ja silti valloittaa maan. Tietysti joskus taas voi käydä niin, ettei johonkin maahan yksinkertaisesti kannata hyökätä kun saa lisäksi maan kolme liittolaista vastaasa taistelussa.

Diplomatiallakin on edelleen varsin rooli pelissä, sillä panostamalla siihen yhtä lailla kuin itse sotimiseen voi taitava pelaaja pärjätä paremmin kuin diplomatiasta viis veisaava. Itse tuli hyödynnettyä hieman diplomatiaa ja käytän tässä esimerkkinä Uusi maailma -kampanjaa Lakota-intiaaneilla pelatessa. Aluksi siirsin kaksi armeijaani vierekkäisiin maihini, jonka jälkeen liittouduin naapurikansa Irokeesien kanssa ja lopuksi hyökkäsin Pohjois-Amerikan mantereelle rantautuneiden amerikkalaisten kimppuun kahden oman armeijan sekä Irokeesien avustuksella.

Siinä vaiheessa kun halutaan julistaa sota jollekin maalle ja hyökätä, joutuu pelaaja tuttuun tapaan maksamaan pienen summan tribute-merkkejä. Tributella on edelleen tärkeä rooli pelissä, sillä sen avulla hoituu muun muassa myös omien maiden vahventaminen ja vihollisen lahjominen. Lisää tributea kertyy edelleen vallotetuist alueista, mahdollisista diplomatiasopimuksista, siirtokunnista sekä käyttämättömistä vuoroista. Taisteluita voittamalla pelaaja myös saa kunkin valloittamansa maan pelikortin käyttöönsä sekä tämän harvinaiset resurssit.

Pelikortteja voidaan käyttää niin ikään strategiseen pelaamiseen, joko kartalla tai itse taistelukentällä. Korteilla voidaan muun muassa pakottaa kaksi valtiota sotaan keskenään, saada lisäjoukkoja taisteluun, tai lisäresursseja. Resursseista puheen ollen, itse taistelukentillä pelimekaniikka on muuttumaton alkuperäisestä pelistä. Pelaaja kerää puuta, ruokaa, metallia, viisautta sekä vaurautta, joilla sitten rakennetaan ja luodaan sotajoukkoja. Puuta saadaan metsistä, rautaa vuorista, ruokaa pelloista, viisautta yliopiston oppilailta ja vaurautta karavaanareilta. Kirjastossa ”päivitetään” teknologiaa ja tietämystä, joka taas edesauttaa sitä että voidaan rakentaa uusia rakennuksia ja nopeuttaa esimerkiksi ruoan ja metallin keräämistä sekä halventaa sotajoukkojen luomista. Eri maista saaduilla harvinaisilla resursseilla taas voidaan esimerkiksi saada uuden teknologian tutkiminen halpenemaan tai sotilaskustannukset alemmaksi.

Vihollisen valloitetut kaupungit assimiloidaan, eli ”sulautetaan” pelaajan puolella muutaman minuutin ajastimen nollaannuttua ja pelaajan valloitettua vihollisen pääkaupunki on peli voitettu. Kaikki taistelut käydään normaalisti aikarajan kanssa ja mikäli vihollinen kaupunkiaan ei ilman taistelua luovuta tarkoittaa tämä sitä, että pelaajalla on 90 minuuttia aikaa luoda kaupunkinsa ja armeijansa ja tuhota vihollinen. Jos taas käy niin päin, että pelaaja joutuu hyökkäyksen alaiseksi on pelaajalla 90 minuuttia aikaa puolustaa rakasta kaupunkiaan tai sitten vallata vihollisen rakennukset ja nujertaa hyökkäys ilman odottelua. 90 minuuttia riitti itselleni ainakin hyvin jokaiseen taisteluun, vaikkakin muutamassa taistelussa kello oli jo lähellä nollaa kun peli päättyi.

Alkuperäistä peliä pelanneiden korvaan kaikki tämä saattaa kuullostaa tylsältä saman toistolta, mutta sanoisin, että lisälevyn kampanjat ovat jokseenkin mielenkiintoisempia kuin alkuperäisen pelin kampanja, koska valloittamiseen ollaan lisätty aiemmin mainitsemani tavoin enemmän ideaa. Näin ollen pelin kampanjoiden taisteluissa tavallinen ”tuhoa vastustaja kokonaan” ei ole enää niin yksitoikkoista, kun mukana on muita pienempiäkin tavoitteita. Päinvastoin, Thrones And Patriots on alkuperäispelin tapaan jollain kumman tavalla erittäin addiktiivinen tai ehkä jopa addiktiivisempikin.. Peli saakin pelaajan koukkuunsa moneksi ja moneksi tunniksi.

Siinä missä pelimekaniikka on onneksi pysynyt ennallaan lisälevyn mukana tuomistaan uudistuksista huolimatta on asianlaita näin myös audiovisuaalisella puolellakin. Äänimaailmaan ei juurikaan ole kajottu ja yksiköiden pitämät äänet aina miekan kilahteluista konekivääreiden laulamiseen on varsin laadukkaasti tuotettu. Musiikit ovatkin pysyneet ennaallaan, vaikkakin olin kuulevinani yhden uuden kipaleen peliä pelatessani. Etenkin uutta musiikkia peliin olisi varmasti kaivannut ainakin sellainen pelaaja, joka on alkuperäisen pelin aikana niihin jo ehtinyt kyllästyä. Graafisesti peli on pysynyt samana, mitä nyt uusien kansojen yksiköiden ja rakennusten yksityiskohtainen ulkoasu ja animointi on jokaisella alkuperäispelin kansojen tapaan varsin hienosti ja toteutettu, tehden jokaisesta kansasta niiden erilaisten ominaisuuksien lisäksi myös ulkoasunsa osalta toisistaan eroavat.
Vaikeustasoltaan Thrones And Patriots on samaa luokkaa kuin itse alkuperäinen pelikin. Pelin yleinen vaikeusaste onkin allekirjoittaneen mielestä edelleen hieman epäbalanssissa, sillä jopa kaikkein helpoimmalla vaikeustasolla pelatessa peli ei ole mikään helppo, kun taas seuraavalla vaikeustasolla homma muuttuu jo paljon vaikeammaksi ja pelaaaja saa tehdä jo ihan hiki hatussa töitä voittaakseen.. Ja pelissähän on yhteensä kuusi vaikeustasoa. Vaikeustasojen melko huono balanssointi jääkin oikeastaan lisälevyn ainoiksi huonoiksi puoliksi.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Uudet lisäherkut
  • + Paljon uutta pelattavaa

Huonoa

  • - Vaikeustasot