Arvostelussa Rise Of The Guardians

Kirjoittanut: Teemu Laitinen, 25.joulukuu 2012

Peliarvostelu

Pelin nimi Rise Of The Guardians
Alusta XBOX360
Arvostelukappale Namco Bandai Partners
Ikäraja 12
Avaa pelin lisätiedot

Mitä saadaan, kun lyödään yhteen viisi lapsille tuttua satuhahmoa; pakkasukko, pääsiäispupu, joulupukki, hammaskeiju ja nukkumatti? Dreamworks Animationin uusin elokuva Rise Of The Guardians, joka on päätetty kyhätä myös peliksi uusimmille konsoleille. Se onkin sitten täysin eri asia, että miten hyvin elokuvan tunnelma on välittynyt peliksi asti.

Kaikki viisi taruhahmoa joutuvat lyömään hynttyyt yhteen, kun painajaisten valtias, Pitch, uhkaa maailman lasten unia, valtaamalle ne painajaisilla ja tuhoamalla uskon viiteen legendaan. Sankarit taistelevat Pitchin painajaisarmeijaa vastaan läpi viiden pelialueen, joulupukin työpajan, hammaskeijun palatsin, sekä muiden taruolentojen omien maailmojen läpi. Jokaiseen maailmaan astutaan lyhyen välianimaation saattelemana, jossa Legendat uhoavat Pichin temppujen olevan pian ohi.
Valitettavasti pelin viisi eri aluetta eivät tuo muuta kuin graafista vaihtelua, sillä koko pelin idea on selvillä jo puolen tunnin pelaamisella. Maailma kolutaan läpi keräillen aarteita, pelastaen vankina olevia tonttuja, hammaskeijuja, lapsia ja tuhoten suuria määriä painajaismaisia Pitchin varjo-olentoja. Kaikki tämä tapahtuu lähes yksinomaan yhtä nappulaa painamalla. Alueet käydään läpi puolilineaarisesti, sillä jokaisessa kentässä on useampi portaali, josta voi vaihtaa joko kyseisen pelialueen toiseen portaaliin, tai vaihtoehtoisesti hypätä maailmankartalle ja kokonaan toiseen maailmaan. Tämä estää sitä tunnetta, että peli olisi täysin putkimainen.

Hammaskeiju ja neljä muuta hahmoa kehittyvät sitä mukaa kun tummaa armeijaa laitetaan lakoon. Jokaisella pelattavalla hahmolla on perushyökkäyksen lisäksi kolme erikoishyökkäystä, jotka avautuvat pelaajan kerättyä pelikentiltä aarteita, täten nostaen hahmon voimia. Harmi vain, että kaksi ensimmäistä erikoishyökkäystä ovat jokaisella sankarilla aika turhia ja jäävät vähemmälle huomiolle. Kolmannen kun saa käyttöönsä, on kuolema lähes mahdotonta. Erikoishyökkäykset käyttävät pelaajan energiaa, joka lisääntyy aina kun osuma saadaan perille ja nämä erikoishyökkäykset myös lisäävät tätä energiaa. Tämä tarkoittaa sitä, että jos painajaistonttuihin saadaan tarpeeksi monta osumaa, on energiat taas täysillä ja uutta erikoisuutta saadaan heitettyä päin pahuutta. Myös se riittää lisäämään energiaa, kun osutaan kentällä notkuvaan roskapönttöön. Doh.

Epäselväksi jäi, että voiko pelissä ylipäätänsä menehtyä, sillä tekoälyn vaikeustaso on surkuhupaisaa. Tietokone ei nimittäin kehity pelaajan mukana, päinvastoin, se on vaikeimmillaan pelin alussa, koska pelattavat hahmot eivät ole vielä päässeet kehittymään. Vihollisten räiskiminen helpottuu sitä mukaan kun pelissä edetään, eikä näin missään nimessä saisi olla ja tämä puree pahasti pelinautintoa entisestään. Tämän lisäksi, näiden painajaismaisten tonttujen ja lepakoiden älykkyysosamäärä on jotakuinkin pienen kiven tasolla, sillä ne osaavat kyllä tulla pelaajaa kohti, mutta siihen se melkein jääkin. Mikäli lepakon tai suden antaa möllöttää tarpeeksi kauan vieressä, ymmärtää se lyödä pelaajaa.

Valuuttana toimii jalokivet, jotka saadaan taskuun vihollisia tuhoamalla. Näillä jalokivillä avataan hahmoille kykyjä tai vaihtoehtoisesti saadaan auki galleriassa olevia still -kuvia elokuvasta tai pelin kehittäjien consept art -kuvia. Erittäin outo ratkaisu yhdistää pisteet pelaajan palkitsemiseen ja kykyjen haalimiseen. Gallerian tarjoamat kuvat ovat kaikenlisäksi hyvin laiha lohtu, varsinkin kun kuvien zoomaus on mahdotonta ja latausruudut jo tarjoavat enemmän visuaalista karkkia.

Taruhahmoilla on tarjolla kolme erilaista timanttia, jotka lisäävät esimerkiksi lyönnin tehoa, tuovat lisää voimaa suojaukseen tai antavat tapetuista vihollisista enemmän jalokiviä. Näitä timantteja on useita valittavana ja ne aukeavat pelin valuuttaa käyttämällä. Valitettavaa kuitenkin on se, että vaikutusta ei tunne pelatessa juuri lainkaan. Näiden kolmen timantin lisäksi, sankareiden voimia voi parantaa, aina kun ollaan kerätty tarpeeksi aarteita. Kehityksen voi jättää joko täysin tietokoneen harteille, tai nämä valkoiset pallukat voidaan myös itse asettaa eri osiin, kuten iskujen nopeuteen, tehoon, puolustukseen tai energian lisäämiseen. Harmi vain, että nämä hahmonkehitysominaisuudet on lisätty tuomaan vain näennäistä nippelitiedon tunnetta, sillä vaikutusta ei juurikaan tunne vihollisia tapettaessa. Puolustusta on ainakin täysin turha lisätä sen enempää, kun tekoäly on vanhaa saapasta tyhmempi.
Rise Of The guardians -pelin visuaalinen loisto on aika antiikkista, eikä mitään ahaa-elämystä ole tiedossa. Välianimaatiot on päätetty tehdä söpön piirrosmaisesti, joka on ?ihan OK? ratkaisu, mutta jotain elokuvaan viittaavaa grafiikkaa olisi kuitenkin toivonut, sillä tällaisenaan yhdistäminen elokuvaan jää aika laihaksi. Itse pelikenttien grafiikka on värikästä ja pelikentällä tapahtuu paljon viiden hahmon juostessa ruudulla, tappaen painajaisia. Homma menee kuitenkin sekavaksi räiskimiseksi jo heti alkumetreillä, eikä tilanne juuri muutu pelin edetessä. Kohti tulevia varjotonttuja on liian usein vaikea erottaa ja ne jopa sekoittuvat sankareiden omiin varjoihin. Ajoittain pelaamiseen ei edes tarvitse keskittää minkäänlaista huomiota, vaan voi jopa tuijottaa maalin rappeutumista kotiseinällä tai ikkunan jouluvalojen välkkymistä.

Äänimaailma sen sijaan on hieman toista luokkaa, siitäkin huolimatta, että animaatioelokuvan alkuperäiset ääninäyttelijät loistavat poissaolollaan. Minkäänlaista ylinäyttelyä ei onneksi ole tiedossa, mutta pelikentillä tapahtuvat jatkuvat sutkautukset alkavat pidemmän päälle rasittamaan. Niitä kun satelee ihan vaan pelimaailmassa liidellessä. Musiikki toimii hyvin jokaisessa pelikentässä, mutta mikäli pelisessio venyy pitkäksi, aarteita keräillessä, alkaa levy toistamaan itseään.

Tarinaltaan pelin anti jää hyvin laihaksi, eikä hahmoihin saa oikein mitään kosketuspintaa. Maailmaa kolutaan läpi tappaen Pitchin armeijaa, siinä sivussa keräillen tavaraa ja pelastaen porukkaa, siinäpä kaikki sitten onkin. Tilannetta pahentaa se, että kaikkia alueita ei edes tarvitse käydä läpi, eikä yhtäkään maailmaa tarvitse kokonaan koluta aarteista, kohdatakseen painajaisten valtias. Se riittää, että pelistä on saatu 80% läpäistyä. Pitch kohdataan kuusi kertaa ja kun hänet on kohdattu viidennen kerran, viedään Legendat suoraan kuudenteen taistoon. Nämä loppukähinät eivät eroa paljoakaan toisistaan ja taktikointi on hyvin vähäistä. Pelin ainoa haaste taitaakin olla tuossa kuudennessa taistossa, kun taktikointia joutunee hieman harrastamaan.
Moninpeli olisi voinut pelastaa paljonkin, mutta tällaisenaan se ei peli-intoa juurikaan lisää, sillä Live-tukea ei ole. Samalta konsolilta voi kuitenkin neljä kaverusta pelailla keskenään, mikäli ohjaimia riittänee. Kaikki aarteiden keräily ja vihollisten tappaminen ja haaste -moodin läpäisy jäävät hieman ontoksi, kun näitä voittoja ei voi verrata Live -maailman muihin pelaajiin.

Kokonaisuutena peli on ontto lisenssituote, joka saattaa jopa tuoda pettymyksen tunteen, mikäli elokuvan on käynyt katsomassa. Pelikokemus jää hyvin lyhyeksi ja idea on selkeä jo heti alkumetreillä, eikä vaihtelua tule olemaan pelin edetessä. Tarina on elokuvasta tuttu, mutta hahmojen syvyyden kannalta homma jää täysin ontoksi. Mikäli suomenkielinen, sekä alkuperäinen elokuvaversio on käyty katsomassa jo monta kertaa, eikä kyseisiä pätkiä vielä ole kotiversioina julkaistu ja Viisi Legendaa nälkä on kova, saattaa peli tarjota edes hieman helpotusta. Ilman elokuvaan yhdistämistä, kyseessä on yllätyksetön toimintaseikkailu, joka tarjoaa vain pieneksi hetkeksi ajantappoa.

Yhteenveto

Rimaa hipoen julkaisukelpoinen

Hyvää

  • + Lisää Viisi Legendaa meininkiä...
  • + Nelinpelimahdollisuus samalla konsolilla

Huonoa

  • - Livepelaaminen puuttuu
  • - Tekoäly surkea
  • - ..Mutta pelattavaa on liian vähän ja toistaa itseään