Arvostelussa Rise Of The Tomb Raider

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 9.helmikuu 2016

Peliarvostelu

Pelin nimi Rise Of The Tomb Raider
Alusta PC
Muuta: -
Arvostelukappale: Koch Media
< >
Avaa pelin lisätiedot

Arvostelin viime vuoden lopulla PS4:lle remasteroidun The Uncharted Collectionin, joka sisälsi kaikki kolme tähän saakka julkaistua The Uncharted -sarjan peliä. Kaikki varmasti tietävät, että kyseessä on siis Sonyn vastine Tomb Raider -pelisarjalle, jossa seikkailee hieman päinvastaisesti miespuolinen Nathan Drake.

Tomb Raider -sarjan tavaramerkkinä on ensimmäisestä pelistä saakka ollut kiipeileminen, hyppiminen lähes mahdottomilta tuntuvien kuilujen ylitse sekä aarteiden etsiskely sekä muinaisten ja kauan sitten kadonneiden paikkojen tutkailu. The Uncharted -pelit ovat olleet kutakuinkin samaa maata, paitsi että pääpaino on ollut enemmänkin toiminnallisuudessa ja 3rd person kuvakulman räiskimisessä sekä hollywoodmaisissa näyttävissä ja vauhdikkaissa ja räjähdysmäisissä kohtauksissa tarinan kulkiessa eteenpäin.

Kartoittamattoman jäljillä

Muutama vuosi sitten uudelleenkäynnistetty Tomb Raider -sarja poiki varsin menevän ensimmäisen osan, mutta kehittäjä Crystal Dynamics oli selkeästi imenyt vaikutteita peliinsä kilpailijasta The Unchartedista. Vuoroin vieraissa siis. Peli kertoi Lara Croftin ensimmäisestä kuolettavan vaarallisesta seikkailusta, joka muovasi hänestä sen vahvan ja itsevarman aarteenetsijänaisen, joka sarjan muissa peleissä on nähty ammuskelemassa tuplapyssyillään susia ja jopa ihmispahiksiaksiakin vailla pelkoa.

Sarjan seuraava ja nyt arvostelussa oleva osa, Rise Of The Tomb Raider sen sijaan tuo ruudulle Lara Croftin joka on jo valmis aarteenmetsästäjä, mutta silti ehkä vielä hieman kokematon, vaikka ainakaan tappamisen ei enää pitäisi olla ongelma. Ammuskeltiinhan aiemmassa pelissä hengiltä lähemmäs satakunta aseistautunutta pahista. Miten Lara nukkuukaan yönsä…

The Unchartedista vielä sen verran, että pelattuani koko trilogian ensimmäistä kertaa PS4-arvosteluani varten, saatoin helposti tulla siihen tulokseen, että sarjan toinen peli oli kaikkein paras ? mikä tuntuu aika pitkälti oleva yleinen mielipide. The Uncharted 2:ssa riitti vauhtia ja jännitystä, mutta samaan aikaan lumiset maisemat ja jääluolastot tekivät pelistä kivaa vaihtelua tutuille sademetsille ja viidakoille tai hiekkamaisemille. Ensimmäisestä pelistä löytynyttä massatappamistakin tarjottiin hillitymmin ottein, eikä pelaajan kimppuun siten ryöpytetty ihan samanlaisella loppumattomalla syötöllä tykinruokaa kuin aiemmin. Tämä antoi enemmän mielestäni painoarvoa tutkailulle ja sellaiselle seikkkailumeiningille, jota tämän genren pelien soisi tarjoilevan enemmän.

Rise Of The Tomb Raider on omasta mielestäni selkeästi ottanut vaikutteita The Uncharted 2 -pelistä. Pelissä seikkaillaan muun muassa Syyriassa, mutta valtaosa pelistä seikkaillaan kuitenkin lopulta hyvin hyisissä ja lumisissa maisemissa, Siperiassa, jossa pakkanen puree ja paljaat näpit jäätyvät (miksei kummassakaan pelisarjassa hahmot älyä käyttää lainkaan hansikkaita?) Toki välissä palaillaan vähän vihreämpienkin maisemien pariin, mutta lumiset maisemat ovat se keskeisin miljööuudistus tässä uudessa Tomb Raiderissa.
Olen täysin samaa mieltä arvostelijamme Petterin kanssa (joka jo aiemmin ehti katsastaa pelin One-version) siitä, että pelin juoni on aika pitkälti täyttä höpöä.

Rise Of The Tomb Raiderin juoni ja sen ennalta-arvattavat käänteet kun ovat yhtä tyhjänpäiväistä ja kamalan kliseiseistä kuin ainakin osassa The Uncharted -pelejä sekä edellisessä Tomb Raiderissakin. Lara Croft etsii tällä kertaa mystistä Kadonnutta Kaupunkia, jota johti jokin heppu nimeltä ?Profeetta?. Löytämällä nämä kaksi päästäisiin sitten sen päätavoitteen eli ?jumalainen lähde? -nimisen mystisen artifaktin jäljille, joka taas mytologiassa on yhtä kuin SE alkuperäinen kieli, jota ihmiset puhuivat ja johon kaikki Maapallomme kielet oikeasti pohjautuvat.

Samaisen pakkomielteen pyörteissä oli myös Laran isä kun tyttö oli pieni ja olisi vain halunnut indianajones-isän sijaan mieluummin ihan tavallisen läsnä olevan isän. Näitä Laran ja tämän isän välisiä takautumia heitetään aina käsikirjoittajien mielestä sopiviin väleihin varsinaisen juonen lomaan. Sanoisin silti, että ketä kiinnostaa Laran isäsuhde, oikeasti? Tänne ollaan tultu hyppimään ja kiipeilemään, ei pohtimaan oliko Laran lapsuus traumaattinen vai ei.

Totta kai jollain ihmeen kaupalla atleettisen, fiksun ja ketterän aarteenmetsästäjän jäljillä maailmalla ovat myös raskaasti aseistautuneet palkkatappajat, joita rahoittaa omien harhakuvitelmiensa mukaan Jumalan asialla oleva uskonlahko Trinity, joka hamuaa löytävänsä saman kuin Larakin. Ja totta kai näiden heppujen johdossa pitää olla se pakollinen mielipuolinen periksi antamaton psykopaatti.

Tarinan murusia voi (jos jaksaa) selvitellä homeisia päiväkirjoja lukemalla, sekä palkkasotilaiden sinne tänne levittelemiä ääninauhureita kuuntelemalla. Kylmien luontomaisemien ohella Laran seikkailupaikoista löytyy myös ihan ihmisrakennelmiakin, jotka taas selittyvät sillä, että Neuvostoliiton aikaan venäläiset pystyttivät leirejä ja kaivoivat tunneleita ynnä muuta löytääkseen samaisen kadonneen kaupungin. Tällä tavoin päästään siis pienen tekosyyn turvin välillä sisätiloihinkin seikkailemaan.

Tarinaan kuitenkaan jos ei liiaksi keskity, on Rise Of The Tomb Raider varsin toimiva 3rd person toimintakiipeilyseikkailupeli. Uutta edelliseen peliin nähden on raaka-aineiden hamstraaminen ja erilaisten varusteiden rakentelu. Jousipyssyn, parannustarvikkeita kuin parempia vaatetuksiakin rakennellaan raaka-aineista joita kerätään suoraan luonnosta. Luontoa kansoittavista susista, peuroista ja jäniksistä saadaan nahkaa, puista revitään oksia, sienistä myrkkyä nuolenkärkiin, linnunpesistä höyheniä, kiipeilyhakulla louhittavasta kalliokivestä mineraaleja ja niin edelleen.

Myös ihmisten hylkäämästä irtaimistosta, kuten täysistä viinapulloista sekä avatuista säilyketölkeistä voi Lara ?McGyver? Croft rakennella molotovin cocktaileja sekä sirpalekranaatteja vihollisten pään menoksi. Maailma on lisäksi pullollaan tavaraa mitä Lara voi hamuta taskunsa täyteen. Aseiden ammuksia ei sentään voi itse rakennella, mutta niitäpä löytyykin sieltä täältä sopivasti valmiina laatikoista. Uusia aseita sen sijaan pääsee rakentelemaan, kunhan vain löytää tarpeelliset osat niiden rakentamiseen. Yleensä osat löytyvät melko helposti kunhan vain muistaa kääntää ja tutkia lähes jokaisen eteen sattuvan olevan puu- tai peltilaatikon. Muinaisilla kultakolikoilla voidaan sitten ostaa uutta tulivoimaa asekauppiailta, jotka ovat loikanneet Trinityn leivistä yksityisyrittäjiksi keskelle ei mitään.

Tasosuunnittelultaan Rise Of The Tomb Raider on melko lineaarista sorttia, mutta valinnaista lisä-XP:tä tuottavaa sivupuuhasteltavaa sekä esimerkiksi vapaaehtoisesti tutkailtavia luolia ja hautakammioita ilmaantuu näköpiiriin edellisen pelin tapaan aina silloin tällöin. Paikoitellen maisemat ovat vähän tavallisempia avarampia, jotta pelaaja voi tutkailla maisemia vähän laajemmaltikin, vaikka mikään avoimen maailman hiekkalaatikkoherkuttelu Rise Of The Tomb Raider ei ole. Pääasiassa kuitenkin edetään aina sitä juonta edistävää, keltaisena hohtavaa merkkiä kohti. Silloin tällöin Lara törmää jonkun sytyttämään nuotioon, johon voi sitten pystyttää oman leiripaikan pystyyn. Leiripaikat toimivat myös pikamatkustuspisteinä, mikäli haluaa vaeltaa taaksepäin sinne mistä on tullut ja koluta kaikki tutkimattomat luolastot vielä lävitse.

Ainoastaan leiripaikoilla vierailtaessa voidaan parannella aseita, rakennella uusia varusteita ja päivitellä Laran taitoja kokemuspistemittarin täyttymisestä kertyneillä taitopisteillä. Muun muassa metsästystaitoja sekä hiiviskelytaitoja on mahdollista parantaa. Hiiviskelytaidotkin ovat ihan oleellisia, sillä lumisia maisemia partioivat lähes aina Trinityn sotilaat. Hiiviskely on totta kai se turvallisin keino ja Lara voi piiloutua pusikoihin ja yllätyksellisesti napsauttaa miehiltä niskat poikki tai hakata kivellä päähän niin että tämän kaverit eivät sitä kuule.

Joskus sotilaita on kuitenkin sen verran paljon, että saa tosissaan miettiä kenet napsii pois päiviltä ensimmäisenä. Laran ?selviytymisvaistoa? käyttämällä voidaan maalata keltaiseksi kiinnostavia kohteita, kuten lähistöllä olevia raaka-aineita, mutta samaan aikaan näköpiirissä olevat vihollisetkin samalla hohtavat joko keltaisena tai punaisena.
Punainen väri olevinaan havainnollistaa sen, että kyseisen palkkasoturipahiksen kaverit näkevät tämän. Eli jos Lara käy laittamassa punaiselta mieheltä nirrin pois, muut huomaavat oitis ja syntyy tulitaistelu. Näin ei kuitenkaan käytännössä aina ole, vaan joskus tyypit eivät älyä vaikka punainen kaveri tapettaisiin selkeästi näkökentässä.

Missä älyttömyys, siellä palkkasotilaat

Yleisellä tasolla tutkailtuna pahistekoäly yksinkertaisesti sanottuna on aika heittelehtivää tasoa. Useimmiten jännittävästi alkavat tulitaistelut, jossa viholliset ovat noin kymmenen metrin päässä puulaatikoiden takana ? Laran ollessa laatikoiden takana toisella puolella ? päättyvät siihen, että viholliset työntävät ruhoaan liikaa laatikon takaa esiin Laran tähtäimen eteen tai sitten niiltä loppuu kärsivällisyys ja ne rynnistävät suoraan pelaajaa kohti. Yleensä tämä jälkimmäinen tuppaa olemaan se pahiksien suosima vaihtoehto. Ehkä kylmyys on sotkenut miespolojen päät. Vaikka välillä jopa naurettavan hölmölle asteelle vajoavat pahikset (edes mellakkakilvin varustautuneet panssaripahikset eivät saa tyttöä hengiltä) saavat vähän pyörittelemään silmiä.

Ei tekoäly silti huonompaa ole kilpailijasarjaan The Unchartediin verrattuna ja ammuskelusta saa siitä huolimatta oman nautintonsa irti muun seikkailemisen ja kiipeilemisen lomassa, joten sen voi jollain tapaa sulattaa. Lisähaastetta toki saa nostamalla vaikeustasoa, joka tosin ei kuitenkaan vaikuta älykkyysosamäärään. Luonnollisesti tällainen peli kliseisen juonensa kanssa vaatii myös niitä kliseisiä rivipahiksiakin, eli kun suurin osa on perustason tykinruokaa, heitetään välillä sitten kehiin kohtia missä saakin taistella panssaroitua liekinheitinmiestä vastaan tai nakella räjähteitä mellakkakilpijengien jalkoihin. Ehkä kaikille palkkasotureille ei yksinkertaisesti riittänyt näitä hienompia varusteita ?eliittitason? Trinity-jäsenyyttä varten…

Kokonaisuutena Rise Of The Tomb Raider on varsin toimiva, maailman kuuluisimman aarteenmetsästäjättären toinen tuleminen (uudistettuna siis). Se ei ole mikään maata mullistava Tomb Raider -kokemus, mutta pelin 3rd person toiminta on juuri sellaista kuin parhailta genren peleiltä voisi kontrollien ja pelattavuuden suhteen odottaakin ja kiipeily sekä hyppiminen ovat nekin kunnossa. Pelaaminenkin sujuu varsin mallikkaasti joko perinteisemmällä hiiri-näppäimistöllä tai sitten esimerkiksi Xbox One -ohjaimella tai muulla peliohjaimella jos sellainen kotoa löytyy. Resurssien keräily jäätävänvalkean luonnon helmassa tuo mukanaan oman pienen viehätyksensä sekä ehkä hitusen realismiakin ja ainakin pientä pesäeroa edeltäjäänsä jos ei muuta.

Sen minkä pelin tunnelma häviää varsin geneerisentylsässä toimintamusiikkiraidassaan, voittaa peli Laran ääninäyttelyssä (hommasta vastaa jälleen taitava Camilla Luddington) sekä visuaalisuudessaan. Grafiikan osalta peliä PC:llä on tavattoman nätti katsoa, jos vain potkua riittää kaikkiin hienouksiin. Ajoittaiset pyryt, Laran vaatteisiin tarttuva lumi sekä pelkästään jo aarteenmetsästäjän liike -ja kasvoanimointi ovat upeaa katsottavaa. Laralla on myös muutamia erilaisia vaihtoehtoasujakin tarjolla, joita ei ole laitettu maksullisten DLC-pakettien listalle ja joilla saadaan hieman vaihtelua pelaamiseen.

Jo edellisestä pelin niin ikään PC-versiosta tuttu ?AitoTukka? -efekti jo yksinään vaatii koneelta tehoa melkoisesti ja ei olekaan mikään ihme, että erittäin aidonoloinen hiusefekti päällä ollessaan koskee vain ja ainoastaan Laraa.
Kaikkien muiden hahmojen hiukset ovat tönkköjä ja liikkumattomia. Kenties liikaa hiusten muotoiluaineita? Silti, ilman hienoa tukkaa pelaaminen on jotenkin vähän.. tylsempää.

Kohtalaisen sopivan pituisen yksinpelin kylkiäiseksi tarjoillaan pelimuotoa nimeltä expeditions. Sen pelivariaatioista score attack, chapter replay ja chapter replay elite tosin aukeavat vasta ensimmäisen läpipeluun jälkeen. Score attackissa tulisi pärjätä mahdollisimman hyvin ja tienata sitä kautta pisteitä ja rahaa, kun taas chapter replayt ovat nimen mukaisesti kenttien uudelleenpelaamista varten, mutta keräilykortteja hyödyntäen. Kyllä, myös Square Enix on lähtenyt omalla pelillään tähän omasta mielestäni outoon ?keräilykorttitrendiin? mukaan.

Ennen vanhaan sitä keräiltiin jääkiekko- ja jalkapallokortteja kansioihin ihasteltavaksi, tänä päivänä ilmeisesti suosittuja ovat virtuaaliset keräilykortit, jotka eivät vie tippaakaan tilaa. Ensin FIFA-pelisarja laajensi korttien puolelle Ultimate Teamin voimin, sitten tuli Halo 5 ja nyt viimeisimpänä vanavedessä myös Rise Of The Tomb Raider. Pelin markkinapaikalta voidaan ostaa uusia korttipakkoja ja jos virtuaalivaluuttaa ei lompakossa ole niin kyllä saa jos haluaa tuhlata myös ihan oikeita eurojakin Steamin kautta. Kortteja käyttämällä saadaan aikaan luonnollisesti erilaisia kertakäyttöisiä etuja. Expeditionsin kiinnostavin pelimuoto ei kuitenkaan ole chapter replay tai sen elite-versio, vaan sen sijaan remnant resistance.

Remnant resistancessa voidaan pelata muiden käyttäjien luomia ?kenttiä? tehtävätavoitteineen (kuten esimerkiksi panttivankien pelastamista tai ammuslaatikoiden noutamista) stai vaihtoehtoisesti voidaan luoda omia muiden kokeiltavaksi. Myös remnant resistancessa kortit ovat se oleellinen osa juttua. Remnant resistancessa kilpaillaan leaderboardien avulla muiden samaa tehtävää pelanneiden kanssa: se jolla on eniten pisteitä pelatusta tehtävästä, keikkuu listan ykkösenä ja odottaa tehtävästä saatavia palkintorahoja ja h-hetkeen menevä aika näkyy tunneissa tehtävän vierellä.
Ideana olisi toki hinkata tehtävää niin kauan, että pääsee itse kärkeen ja vastaanottamaan lopulta virtuaalikahisevat, jotta voidaan sitten ostella lisää korttipakkoja. Expeditions ja etenkin remnant resistance sinänsä on ihan kiva lisä, jos ajattelee, että onpahan ainakin jotain lisäpuuhasteltavaa yksinpelitarinan jälkeenkin, mutta henkilökohtaisesti en näe kyseisen pelimuodon pointtia enkä oikein ymmärrä kuka sen pelaamisesta jaksaisi edes pidemmän päälle innostua pelkästään virtuaalikahisevan toivossa ja uusien korttien hankkimisessa.

Näin lopuksi mitä pelin ruudunpäivityksen jouhevuuteen tulee, allekirjoittanut ei voinut testilaitteistolla pelata peliä valitettavasti aivan maksimaalisilla säädöillä ? joitain hienouksia oli pelaamisen aikana pakko alentaa laadultaan ja niinpä esimerkiksi varjostusefektien sekä tekstuurien tasoa väänsin suurinta asetusta alemmaksi. Tekstuurienkin very high -asetusta varten suositellaan näytönohjaimesta löytyvän jopa neljä gigaa muistia. Eli tehoa siis on syytä löytyä, eivätkä pelin minimilaitevaatimuksetkaan ole todellakaan vähäteltyjä. Esimerkiksi Direct X 11-tuki on löydyttävä näytönohjaimesta ja suosituskokoonpanonkin listalle luetaan jo mielellään 6-ytiminen prosessori.
Jos asiat ovat oman pelilaitteiston osalta kunnossa, en näe mitään syytä miksei peliä voisi noukkia kaupasta konsoliversion sijaan myös PC:llekin.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Tutkailtavaa ja sivuhtehtäviä on riittävästi kyllästymisen estämiseksi
  • + Raaka-aineiden kerääminen sen sijaan antaa oman erikoisuutensa pelaamiseen
  • + Lumiset maisemat tuovat vaihtelua miljööseen
  • + Visuaalisesti huikean näköinen, kykenevällä laitteistolla
  • + Peruspelattavuuden ja mekaniikan osalta kaikki on kunnossa

Huonoa

  • - Expeditions-pelimuoto ei kauaa jaksa innostaa
  • - Juoni on täyttä kliseistä höttöä
  • - Pahisten tekoäly vähän niin ja näin