Arvostelussa Risen

Kirjoittanut: Petteri Hemmilä, 10.marraskuu 2009

Peliarvostelu

Pelin nimi Risen
Alusta XBOX360
Content Download Ei
Tuki omille musiikeille On
< >
Avaa pelin lisätiedot

Ihmisillä on mitä kummallisimpia tapoja ja tottumuksia. Joku kaivaa nenää, toinen herkuttelee korvavaikuillaan ja kolmas nauttii bensan tuoksusta. Oma outouteni piilee siinä, että olen aina tykännyt saksalaisen Piranha Bytesin Gothic -roolipeleistä. Ulkoisin mittarein ne eivät todellakaan ole mitään kolmen A:n laatutuotteita, vaan vaillinaisia roolipelikyhäelmiä, joita riivaavat lukemattomat bugit, raivostuttava vaikeustaso, tönköt taistelut, sekä dialogi jonka surkeudelle vetää vertoja ainoastaan pelien pohjattoman huono ääninäyttely. Törkyisen pintakerroksen alta paljastui kuitenkin mielenkiintoinen, hieman selviytymishenkinen fantasiapelisarja, jonka kulmakiviä olivat uskottava miljöö sekä tekemisen vapaus. Vanhana Ultima-kasvattina tätä osasi arvostaa.

Vuonna 2009 Piranha Bytesin tarjottimelta ei enää löydy Gothicia vaan sieltä kurkistaa Risen. Nimi voisi olla ihan mitä tahansa, sillä sisällöltään peli on niin ehtaa Gothicia ettei sitä voi erehtyä luulemaan miksikään muuksi. Risenin tarina ponnahtaa liikkeelle, kun pelaaja ? mies vailla muistia tai menneisyyttä ? haaksirikkoutuu tuntemattomalle saarelle. Pelin käsikirjoitajalla lienee ollut jonkinmoinen keskittymishäiriö, sillä mielenkiintoinen alkuasetelma hukataan nopeasti, päähenkilön ryhtyessä täysin selittämättömästi juoksupojaksi joko saarta hallitsevalle inkvisiitiolle, tai suolla piilottelevalle rosvojoukolle. Tärkeimmät kysymykset, kuten ?kuka olen? ja ?miksi haluaisin osallistua saarta repivään valtakamppailuun? jäävät autuaasti vaille vastausta. Pelaajan pitäisi ilmeisestikin kiinnostua kommendantti Carloksen, inkvisiittori Mendozan, rosvopäällikkö Don Estebanin ja muiden yhtä mielipuoliseseti nimettyjen hahmojen touhuista vain siksi, ettei ennalta määrätty dialogi anna muita vaihtoehtoja. Lopputulokseksi saadaan hyvin pakkopullamainen juoni, joka on suurin piirtein yhtä kiinnostava kuin Kauniiden ja rohkeiden uusintamaratoni.
Jos Risenin juoni kuulostaa tutulta, johtuu se varmaan siitä että suurin piirtein samaa konseptia on kierrätetty hieman eri mausteilla jo ensimmäisestä Gothicista saakka. Sama pätee itse peliin, joka lähtee liikkeelle totutun tahmaisesti: pelaaja on alkuun kepillä tapettava heittopussi, joka tarvitsee rahaa ja kokemusta kehittyäkseen luolastoissa samoavaksi seikkailijasankariksi. Kokemuksen kerryttäminen on hidasta ja vaikeaa, sillä Risen toistaa Gothicin moneen kertaan kiroamaani dogmaa, jonka mukaan joka ainut luonnossa asustava susi tai piikkisika on seikkailijoita aamiaiseksi ahmiva tappajapeto. Nokka verestyy todella helposti, mistä seuraa se ettei pelaaja uskalla tutkia ympäristöjään, sillä väärään paikkaan eksyminen tietää lähes vääjäämätöntä kuolemaa. Etenkin alkutasojen pelaajahahmolla saa olla jatkuvasti varpaillaan. On toisaalta hienoa ettei Risen lähde paapomaan pelaajaa Oblivion-tyylisellä pehmoprogressiivisella vaikeustasolla, mutta kun ensimmäinen vastaan sattuva haahkalintu popsii pelaajan suihinsa jo reilun viiden peliminuutin jälkeen, uskaltaisin väittää että jossain päin pelisuunnittelua on menty metsään. Muutaman helppo tusinavihollistyyppi olisi ollut tervetullut lisä.

Turvallisin tapa kokemuksen ja mammonan haalimiseen on suorittaa tehtäviä Risenin lukuisille NPC-hahmoille. Joka toisella vastaantulijalla tuntuu olevan tarjota hanttihommaa, johon luonnollisesti vain pelaaja uskaltaa tarttua. Ilahduttavasti läheskään jokainen tehtävä ei edellytä taistelua tai hirviölaumojen lahtaamista, vaan iso osa hoituu yksinkertaisesti ympäristöään tutkimalla ja sivuhahmojen kanssa jutustelemalla. Mukaan on mahtunut joitain ihan nokkeliakin viritelmiä ja pelin kaksinapainen asetelma pitää huolen siitä että ratkaisutapoja löytyy useimmiten enemmän kuin yksi.

Tehtäväsuunnittelu on Risenin ainoa osa-alue josta ei tule välittömästi mieleen, että Piranha Bytesilla omistettaisiin aikakone, jonka ainoa funktio on ammentaa pelisuunnitteluvinkkejä vuosituhannen alusta. Muilta osin Risen toistaa henkisten edeltäjiensä vahvuuet ja heikkoudet suorastaan häikäisevän uskollisesti. Hyvänä puolena pelimaailma on yhä erittäin persoonallinen ja siellä voi tehdä kaikkea seikkailun kannalta epärelevanttia, kuten paistaa avotulella itse metsästämiensä elikoiden kylkipaloja tai sauhutella vesipiippua bordellin lattialla. Avoin maailma antaa pelaajalle melkoisesti vapauksia myös törttöilyyn. Tämän takia on ihan mukavaa ettei varastelusta tai muusta häiriköinnistä narahtanutta pelaajaa aina tapeta, vaan ihmisten välisistä konflikteista selviää useimmiten turpakeikalla sekä kukkaron menettämisellä. Tällaisia hieman raadollisia mutta uskottavia detaileja olisi kiva tavata joskus myös amerikkalaisessa kiiltokuvafantasiassa.

Sitten ne huonot puolet: peli on niin buginen että järki lähtee, taistelu on sekä vaarallista että kankeaa ja audiovisuaalinen ulosanti on kuin junan vessa ? puistattava ja tukkoinen. Esimerkkien löytäminen on valitettavan helppoa. Taistelu on toimivimmillaankin turhauttavaa suojausnapin takaa kyttäämistä, joka päättyy neljässä tapauksessa viidestä johonkin seuraavista kolmesta vaihtoehdosta: a) vihollinen hyppää sivuun, pelin automaattilukitus hämmentyy ja pelaaja saa puukosta kylkeen, b) vihollisia on useita, pelin automaattilukitus hämmentyy ja pelaaja saa puukosta kylkeen, c) vihollinen jumittuu tasogeometriaan ja pelaaja voittaa taistelun tilannetta hyödyntäen. Ötökkäsektorilla tavataan puolestaan koko kirjo mitättömistä grafiikkabugeista tehtävien läpäisyä haittaaviin showstoppereihin. Holtittomasti tärisevä kamera ja seinien sisään uppoavat hahmot ovat arkipäivää, mutta räikeimmillään peli pakottaa skippaamaan kokonaisia tehtäviä, kun kohteeksi merkittyä hirviötä ei syystä tai toisesta löydykään kartan osoittamasta paikasta. Surullisinta koko hommassa on se, etteivät nämä hutiloinnit ole mitenkään uusi juttu vaan Gothic -veteraanit ovat saaneet kärsiä samoista ongelmista jo kolmen pelin ajan. Nyt lienee korkea aika katsastaa niitä laadunvalvontaprosesseja.

Risen on Piranha Bytesin ensimmäinen konsolijulkaisu, mikä näkyy käytännössä siten että peliä riivaa tuttujen perusvirheiden ohella liuta uunituoreita käännösmokia. Hiirelle ja näppäimistölle suunniteltu käyttöliittymä on lätkäisty Xboxin padille huolimattomasti: taistelukontrollit on ympätty oikean käden peukalolle, mikä tekee väistöjen ja torjuntojen ketjuttamisesta sanalla sanoen hankalaa. On vaikea käsittää miksei näitä nappeja ole isketty konsolistandardien mukaisesti liipaisinpainikkeisiin, jossa ne toimisivat noin ziljoona kertaa nykyratkaisua paremmin. Melkoinen käyttöliittymäkukkanen on myös kokonaiset yhdeksän napinpainalusta edellyttävä save-toiminto, jonka ansiosta peli tulee tallennettua paljon harvemmin kuin sen sadistinen vaikeustaso edellyttäisi. Toivottavasti edes PC-versiosta löytyy tähän jonkinmoinen pikanäppäin. Edes itse pelikoneisto ei ole taipunut Xbox-raudalle ongelmitta: Risen on ruma kuin spitaalinen ja ruudunpäivitysnopeus kyykkää intensiivisimmissä paikoissa alle kymmenen kuvan sekuntivauhtiin. Luulisi että roskalaatuiset tekstuurit ja suurin piirtein Gothic 1:n tasolle saksittu piirtoetäisyys olisivat tienanneet suorituskykyyn edes muutaman ylimääräisen ruudun per sekunti, mutta ei niin ei.
Pyörittelipä asiaa miten päin tahansa, Risen on liian karu ja buginen esitys ansaitaakseen paikkaansa modernien konsoliroolipelien markkinoilla. Piranha Bytesin visio avoimesta maailmasta rujoine yksityiskohtineen oli vaikuttava juttu joskus silloin 2000-luvun alussa, kun lähin vertailukohta oli vieläkin bugisempi Ultima IX. Nyt eletään kuitenkin vuotta 2009 ja pelikaupan kierrätyshyllyltä löytyy laatukamaa Oblivionista Mass Effectiin. Joku retromielisempi saattaa löytää Risenin rujon pinnan alta ne hyvät puolet jotka sinne kiistatta kätkeytyvät, mutta helppoa se ei ole.

Yhteenveto

Rimaa hipoen julkaisukelpoinen

Hyvää

  • + Tehtäväsuunnittelu monipuolista
  • + Persoonallinen pelimaailma

Huonoa

  • - Vilisee bugeja
  • - Xbox-käännöksen ala-arvoinen laatu
  • - Täynnä amatöörimäisiä käyttöliittymäkukkasia
  • - Tönköt taistelut
  • - Järkyttävän ruma