Arvostelussa Robert Ludlum’s Bourne Conspiracy

Kirjoittanut: Petteri Hemmilä, 27.kesäkuu 2008

Peliarvostelu

Pelin nimi Robert Ludlum's Bourne Conspiracy
Alusta Playstation 3
Arvostelukappale Vivendi Universal Games
Ikäraja 16
< >
Avaa pelin lisätiedot

Hollywoodin kiistattoman tehokkaan markkinointikoneiston ansiosta, valtaväestön tuntema Jason Bourne edustaa enemmän näyttelijä Matt Damonin, kuin kirjailija Robert Ludlumin hengentyötä. Huonomminkin olisi voinut käydä, sillä valkokankaalle päätynyt Bourne-trilogia on uuvuttavasta kuvaustyylistään huolimatta ihan kelvollista toimintanaposteltavaa, joskaan filmistudion markkinafiltterin läpi siivilöidystä tarinasta ei liene alkuperäisteokseen tykästyneitä ilahduttamaan. Kirjan ystäviä ei kosiskella myöskään PS3:lle ja Xbox 360:lle ilmestyneellä Robert Ludlum’s Bourne Conspiracylla, joka Ludlumin nimestä huolimatta on ehtaa elokuvaperimää. Tiedossa on siis tappelua, toimintaa ja täriseviä kamerakulmia. Ainoastaan Matt Damonin tarkoin tavaramerkitty pärstävärkki puuttuu.

Jos juonen lähtökohdat ovat entuudestaan tutut, ei Bourne Conspiracy tarjoa yllätyksiä: CIAn leivissä työskentelevä Jason saa pieleen menneen tappokeikan päätteeksi luodista ja menettää muistinsa. Välimerellä seilaavan kalastuspurkin kyydistä heräävän Bournen krapulaa pahentaa entinen työnantaja, joka työsopimuksen ohella tahtoisi päättää myös miekkosen päivät. Muistista viis, mutta karkuun pitäisi päästä ja mielellään hengissä. Tämä ei onnistu helposti, sillä mikäli Bourne-leffojen ja pelin maailmaa käy uskominen, on koko läntinen Eurooppaa valvontakameroineen CIA:n taskussa. Edes rynnäkkökiväärein ja singoin käytävä sota Pariisin kaduilla ei ole mahdoton ajatus, kun tämä touhukas tiedustelupalvelu tahtoo omansa hengiltä.
Tapahtumat seuraavat löyhästi ensimmäisen Bourne-elokuvan juonta, joskin pelillisiä vapauksia on otettu siellä täällä. Lisenssipeleille tyypilliset, leffan tarinaan kuulumattomat osiot on ympätty fiksusti mukaan Bournen muistitakaumina, mikä selittää näppärästi uusien ympäristöjen sekä leffa-Bournelle epätyypillisten tuliaseiden runsaan käytön. Vaikka nämä käänteet ovat pelillisesti perusteltavissa, ei Bournen menneellä elämällä ole mitään konkreettista tarjottavaa tarinalle, joka teknisesti pätevien, mutta kerronnallisesti etäisten välianimaatioiden kautta kerrottuna jää pelkäksi pintaraapaisuksi tarinasta, joka jo itsessään edustaa pelkkää pintaraapaisua alkuperäisestä Ludlumin Bournesta.

Lisenssipeleihin pätee onneksi jo Doomin ajoilta peräisin oleva toimintapeliviisaus: ”Se joka juonta muistelee, sitä tikulla silmään”. Ei sillä, ettäkö hyvästä tarinasta haittaakaan olisi, mutta tosiasiassa pelaajan aika kuluu yleensä enemmän pelillisten, kuin kerronnallisten aspektien ihmettelyyn. Tämä pätee myös Bourne Conspiracyyn, joka rakentaa pelattavuutensa kolmannesta persoonasta kuvatun räiskinnän sekä temmoltaan hektisen lähitaistelun varaan. Mukaan on mahtunut myös yksi, hieman orvoksi jäävä autoilukohtaus ja elokuvamaisuudesta pidetään huolta jonkinnäköiseksi lisenssipelien standarditempuksi muodostuneiden välianimaatio-refleksipelien avulla. Olipa näistä suhteellisen tiheään viljellyistä refleksikikkailuista mitä mieltä tahansa, onnistuvat ne toistamaan peliin sitä elokuville ominaista kireää ja paniikinomaista tunnelmaa.

Autenttisesta tunnelmastaan huolimatta, Bourne Conspiracy jää pelattavuudeltaan hieman yksipuoliseksi kokemukseksi. Suurin osa toiminnasta koostuu pyssyjen paukuttelusta sekä näyttävästä, mutta yksinkertaisesta lähitaistelusta. Ammuskelu noudattaa nykyräiskintöjen idioottivarmaa kaavaa, jossa lyijyä syydetään lyhyinä, tähdättyinä annoksina esteiden takaa ja superagentti Bournen ilmiömäinen aineenvaihdunta pitää huolen siitä, että muutaman sekunnin lepohetki luotisuojassa parantaa pahemmatkin lihashaavat. Kun etäisyys pelaajan ja vihulaisten välillä muuttuu niskalaukaukselle sopivaksi, livahtavat aseet automaattisesti piiloon ja välien selvittely jatkuu varsin epäherrasmiesmäisessä lähitaistelumoodissa. Tällöin kamera hyppää sivunäkymään ja nyrkkejä heilutellaan kahta iskunappulaa sekä torjuntaa sopivasti vuorottelemalla. Loppuvastustajia tai ylivoimaa vasta kamppaillessaan väliin heitetään satunnaisia refleksipelejä, joissa Bourne joutuu puolustautumaan erikoisliikkein päälle käyviä vihulaisia vastaan, mutta pääosin meno pysyttelee varsin rehellisenä lyöntinappuloiden tahkoamisena. Alkuperäisissä suunnitelmissa, mukana on varmasti ollut myös jokin taktisempikin elementti, mutta käytännössä taisteluista selviää sitä paremmin, mitä nopeammin jaksaa lyöntinappeja rämpätä. Ei hyvä.

Pientä hienosäätöä olisi kaivattu myös pelin räiskintäosuuksissa. Valittamista olisi vähemmän, jos ei tietäisi paremmasta, mutta näin Rainbow Six – Vegasin jälkimainingeissa suojauskontrollit tuntuvat tarpeettoman hankalilta ja Bournen pyssytkin ampuvat pelkkiä herneitä. Keskiverto vihollinen ottaa vastaan helposti toistakymmentä luotia ja jostain syystä suojautumiselle sekä suojan takaa kurkkimiselle on varattu kaksi erillistä nappulaa, kun yksi pohjassa pidettävä liipaisin olisi ajanut asian reippaasti intuitiivisemmin. Teräsmiehen kipukynnyksellä siunattuja vihollisia tasoitetaan hieman ylitehoisella automaattitähtäyksellä ja kertalaakista tappavilla päälaukauksilla, mutta näistä ei ole paikkaamaan sitä viimeistelemättömyyden tuntua, joka pelin ammuskeluosioita leimaa.

Bourne Conspiracyn isoin ongelma ei kuitenkaan ole toteutuksen keskinkertaisuus, vaan huutava sisällön puute. Vihollisten eliminointi, tapahtuipa se sitten nyrkein tai asein, on aivan liian yksinkertaista jaksaakseen viihdyttää paria tuntia pidempään ja vaikka puutuminen ei iskisi näinkään nopeasti, päättyy koko lysti lopputeksteihin alle kymmenessä tunnissa. Yksinkertaisessa pelattavuudessakaan ei olisi välttämättä vikaa, jos peliin olisi rakennettu jokin nokkela koukku, mutta hyvin rakennettua leffatunnelmaa lukuun ottamatta, en onnistunut tällaista Bourne Conspiracysta löytämään. Pelattavuutta on kyllä yritetty monipuolistaa, tuomalla mukaan pieniä jippoja, kuten hiiviskelyä, elokuvamaisia lopetusliikkeitä, sekä Bournen vaistoa, joka saa kulkureitit, tärkeät esineet ja viholliset loistamaan hetkeksi kerrallaan. Harmi vaan, että pelin tasosuunnittelu on niin kertakaikkisen putkimaista, ettei Bournen vaistoja taikka hiiviskelyä tule missään vaiheessa oikein käytettyä. Lopetusliikkeet ovat kaikessa elokuvamaisuudessaan ja väkivaltaisuudessaan ihan hauska lisä, mutta ei niilläkään mitään pelialan innovaationobeleita voiteta.

Kaikkiaan, Bourne Conspiracy jättää jälkeensä liian viimeistelemättömän maun, että sitä uskaltaisi varauksetta kenellekään suositella. Tämä on sääli, sillä pelin tunnelma on enimmäkseen onnistunut, eikä konseptissakaan varsinaisesti vikaa ole. Ei pelattavuuskaan aivan sinne ”rahat pois ja onnea” -lisenssipelien tasolle vajoa, mutta kyllä tässä kiusallistakin kiusallisemmassa keskinkertaisuudessa pyöritään. Jos nyt on yksinkertaisesti pakko saada jostain annos sitä Bourne-elokuvien uuvuttavaa käsivarakameraohjausta ja hektisyyttä, suosittelen katsomaan leffatrilogian kertaalleen alusta loppuun. Jos energiaa vielä tämän jälkeen piisaa, niin ehkäpä toinen kuusituntinen Bourne Conspiracyn parissa ei olisikaan niin huono idea. Tehkää tämä kuitenkin omalla vastuullanne.

Yhteenveto

Ei suositella

Hyvää

  • + Elokuvien tunnelma toistuu uskollisesti

Huonoa

  • - Lyhyt kuin mikä
  • - Kankeat ammuskeluosiot
  • - Lähitaistelussa pärjää rämpyttämällä