Arvostelussa Robinson – The Journey

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 15.tammikuu 2017

Peliarvostelu

Pelin nimi Robinson - The Journey
Alusta Playstation 4
Kehittäjä/Julkaisija: Crytek/Sony
Pelaajamäärä/Moninpeli: 1 pelaaja, ei moninpeliä
< >
Avaa pelin lisätiedot

Robinson – The Journey on ensimmäisestä Far Cry -pelistä sekä Crysis -pelien sarjasta tunnetun Crytekin käsialaa. Peli on järjestyksessään studion toinen virtuaalilaseille suunniteltu peli. Ensimmäinen oli Oculus Riftille ilmestynyt vuorikiipeilypeli The Climb. Robinson – The Journey sen sijaan on Playstation 4 eksklusiivinen peli PSVR-laseille.

Robinsonissa seikkaillaan vähän eri tunnelmissa, kun The Climbissä. Tässä uudessa pelissä pelaaja omaksuu nuoren pojan, Robinin roolin, joka on yksi monista jättimäisellä, Esmeralda -nimisellä avaruusaluksella matkaan lähetetyistä uudisasukkaista, joiden oli tarkoitus löytää uusi planeetta, mikä mahdollistaisi ihmiskunnan muuttamisen uusiin maisemiin ja uuteen alkuun. Alus kuitenkin syystä tai toisesta hajoaa ja putoaa alas, sitä ennen pakokapselit kuitenkin laukaistaan.

Kapselissaan yksin matkannut, pelaajan ohjastama Robin ei kuitenkaan perillä Tyson III -nimisellä planeetalla tiedä muiden uudisasukkaiden kohtalosta, edes omien vanhempiensa. Asioista on otettava selvää. Pelin tarina ja perimmäinen idea paperilla kuulostaa varsin hyvältä. Onkin harmi, että pelin muu toteutus ontuu.

Asuttuaan jo useamman kuukauden ”leirissään”, poika päättää ryhtyä uteliaaksi ja lähteä tutkailemaan planeettaa vähän laajemmin, leijuvan HIGS-tekoälypallon vastusteluista huolimatta. Ei kai kuitenkaan hätää, kun mukana reissussa ovat tuo ei-niin-hauska, aina hölisevä pallo sekä Laikaksi nimetty T-Rexin poikanen. Siis dinosaurus?

Kyllä vain, Tyson III saattaa olla asuttamaton viidakkoplaneetta mitä tulee avaruuden vihreisiin pieniin muukalaisiin, mutta nuo Maasta miljoonia vuosia sitten kadonneet hirmuliskot kuitenkin asuttavat ihmiskunnan uutta potentiaalista kotia, muiden merkillisten pienempien eliöiden ohella.

Pelattavuudeltaan ja mekaniikaltaan Robinson – The Journey on käytännössä sitä mitä pelin nimikin jo sanoo; matka tai seikkailu halki viidakon. Pelissä on läsnä The Climbin pelillisiä elementtejä. Välillä viidakon haasteellisissa maisemissa joudutaan kiipeilemään vuorenseinämää ja nappaamaan otetta elävistä sienistä tai kiipeillään käsien varassa pitkin paksuja puunrunkoja pitkin. Muu osa ajasta menee maisemien ihmettelyyn, sinne tänne kävelemiseen sekä niiden ajoittain nenän eteen ilmaantuvien dinosaurusten hämmästelemiseen.

Pelinä Robinson – The Journey ei ole mikään pitkä ilmestys. Kestoltaan kenties jotain neljän tunnin luokkaa, eikä pelissä juurikaan tehdä muuta kuin kävellään, kiipeillään ja analysoidaan erehdyttävästi move-kapulalta muistuttavalla scifi-skannerilla ympäristön elukoita tarpeellista tietokantaa varten. Välillä pitää pariin kertaan uudelleenjärjestellä virranjakelua joitain laitteita varten eräänlaisen minipelin muodossa. Kaiken tutkailun, skannailun ja kävelyn sivussa sitten yritetään löytää muita selviytyjiä. Aivan kaikkialle Laika-lemmikki ei seuraa, mutta leijuva HIGS sen sijaan on koko ajan läsnä. Älypalloksi melko tarpeeton seuralainen loppujen lopuksi, mutta kaipa se nimenomaan onkin oikeastaan vain sitä – puhuva seuralainen.

Pelissä kun Robin itse ei höpise hirveästi ja varmasti vielä vähemmän jos olisi seikkailemassa aivan yksinään. Ehkäpä Crytekin mielestä tämä olisi saattanut käydä pidemmän päälle tylsäksi – kuunnella olematonta äänimaailmaa. HIGS on kuitenkin ehkä enemmän ärsyttävä höpöttäjä kuin mitään muuta, niin kovin innoton tuntuu olevan kaikkea tutkailua kohtaan. Kyllä sitä mieluummin olisi kuunnellut pelkkää äänimaailmaa ja luonnon ääniä ja nauttinut rauhasta. Pallon poissaolo olisi myös entisestään vahvistanut sitä ahdistus-elementtiä, mikä tulee siitä pelosta, että oletkin aivan yksin ja viimeinen ihminen koko maailmassa. Tämä olisi voinut olla mukava lisäelementti pelille, mutta ei.

Robinson – The Journey ei ole mikään toimintapeli ja luonnon skannaaminen tietokantaankin on melko lailla vapaaehtoista. Ainoat pakot ovat tiettyjen esineiden ja Esmeraldalta paenneiden muiden selviytyjien jäännösten (varjojen tai tavaroiden) tai muiden tärkeiden löydettyjen esineiden skannailu, jotta peli etenisi.

Suurin osaa muista FPS-kuvakulmassa pelattavista PSVR-peleistä on tähän asti luottanut kiskoilla liikkumiseen. Esimerkkinä Until Dawn – The Rush Of Bloodissa istutaan tukevasti kauhujunan kyydissä koko peli, kun taas aivan loistava (mutta lyhyt) Batman Arkham VR päätti käyttää liikkumista varten kiinteitä hot-spotteja. Robinsonissa liikkuminen on täysin vapaata. Kameraa saa käännellä vapaasti ja tatilla liikutaan minne halutaan, niin kuin räiskintäpeleissä.

Toteutus kuitenkin jotenkin ontuu, sillä ainakin allekirjoittaneella tuli paha olo jokaisen pelisession aikana ja vielä sen jälkeen. Ensimmäisen kerran jälkeen ensimmäiset kymmenen peliminuuttia riittivät oksettavaan tunteeseen, myöhemmin pystyi pelaamaan pidempiä aikoja, kun ensin muutti pelin oletuskontrolleja hieman erilaiseksi. Oletuksena kun kamera kääntyy asteittain töksähdellen, kun tattia liikutetaan. Kun muutetaan asetus sulavaksi, kääntyy kamera täysin portaattomasti, niin kuin FPS-peleissä normaalisti. Tämä oli parempi asetus omalla kohdallani, mutta ei silti poistanut kokonaan pahan olon tulemista, joka ilmeni aina vajaan tunnin jälkeen ja kesti lasien pois ottamisen jälkeenkin useita minuutteja.

Robinson on ensimmäinen, minkä parissa olen kokenut VR-pahoinvointia – edes nopealiikkeinen ja vapaata kamerankääntöä salliva Battlezone VR ei aiheuttanut itselleni mitään tällaista oloa. Pahasta olosta Robinsonin parissa ovat maininneet myös monet muut peliä kokeilleet pelaajat, joten en ole yksin ongelmani kanssa.

Paha olo Robinsonin parissa saattaa silti johtua osittain vapaasta kamerasta; pääsi pysyy paikallaan, mutta käännät silti tatilla kameraa ja näkökenttääsi esimerkiksi oikealle. Ei hyvä yhdistelmä. Toinen vaikuttava tekijä voisi olla se, että Robinin liikkuminen tuntuu aivan siltä kuin leijuttaisiin ilmassa lähes samaan tapaan kuin mukana roikkuva tekoälypallokin. Jos katsot pelissä jalkoihisi, ei mitään virtuaaliräpylöitä pojalla edes ole ja selkeästi ollaan muutenkin maasta irrallaan. Jos liikkumisesta oltaisiin tehty enemmän ”karkeampaa” ja elävämpää – vähän sellaista kuin aikoinaan klassinen Doom teki ”head bob” -ominaisuutensa kanssa, niin kenties huonoa oloa tuova efekti olisi vähän laimentunut.

Robinson – The Journeyn parasta antia ovat ehdottomasti korkeanpaikan kammoa ajoittain tuottavat hiostavat kiipeilyhetket, sekä ne mahtavilta parhaimmillaan vaikuttavat jättimäiset dinot, joita loppujen lopuksi kuitenkin kohdataan vain muutamia. Tiheä viidakko ja sen isot korkeuserotkin ovat välillä vaikuttavia – katsot massiivisen puun oksalta alas kuolemanpudotukseen ja siellä virtaa joki. Nämä ovat toki hienoja hetkiä seikkailun aikana, mutta koska pelin tasosuunnittelu on niin lineaarista ja putkimaista vapaasta liikkumisesta huolimatta, latistuu tämä ”vautsi-efekti” pidemmän päälle vain vähäiseksi viehätykseksi. Pääset pelissä vain sinne minne Crytek haluaa sinun menevän.

Jokseenkin pettymys on myös tapa, jolla pelissä hahmoa kontrolloidaan. Kun näin pelistä ensimmäisiä kuvia ennen kokeilemista, ajattelin, että movekapulasta on tehty virtuaaliseksi varsin hauskannäköinen valkoinen scifivekotin. Peli kuitenkaan ei tue movekapuloita missään muodossa. Kaikki pelaaminen tapahtuu ihan tavallisella ohjaimella. On outoa nähdä ruudulla koko pelin ajan tuo ”moveskanneri”, mutta käsissäsi tunnet peruspadin. Oliko alun perin tarkoitus tukea movea, mutta rahat loppuivat?

Näin loppuun lyhyesti sanottuna, noin neljän tunnin mittaiseksi ja monessa kaupassa fyysisenä jopa järkyttävät 70 euroa maksava peli ei mielestäni ole rahansa väärti. Digitaalisena latauksenakin pelillä on vähän liikaa ylihintaa. Jos Robinson – The Journeyta verrataan vaikkapa Batman Arkham VR:ään, niin pari kymppiä euroja sekä yksi makeimmista (ellei makein) PSVR-kokemus ja huikea tunnelma. Sen minkä Batman häviää noin kolmella tunnilla pituudessaan, voittaa se ehdottomasti laadukkuudellaan ja suunnittelullaan.

Kuten jotkut ovatkin maininneet, Robinson – The Journey olisi voinut scifiteemansa sijaan toimia aivan huikeana virallisena Jurassic Park -pelinä, joka olisi vienyt pelaajan vaikkapa alkuperäisen klassikkoelokuvan katastrofaalisiin puistomaisemiin ja jos peli olisi toteutettu Batmanin tapaan hot-spotein vapaan liikkumisen sijaan, olisi peli voinut olla täyttä rautaa.

Yhteenveto

Rimaa hipoen julkaisukelpoinen

Hyvää

  • + Ne dinot
  • + Ajoittain kiipeily ja korkeuserot tuottavat korkeanpaikan kammoa
  • + Visuaalisesti ihan toimivaa sorttia

Huonoa

  • - Paha olo tulee helposti
  • - Ei tue movea, vaikka hahmolla on samannäköinen kapula kädessään
  • - HIGS on vähän ärsyttävä seuralainen
  • - Robin tuntuu leijuvan pelimaailmassa
  • - Viidakko on loppujen lopuksi varsin lineaariseksi suunniteltu
  • - Lyhyt ja ylikallis kokemus