Arvostelussa Saints Row IV

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 24.syyskuu 2013

Peliarvostelu

Pelin nimi Saints Row IV
Alusta Playstation 3
Arvostelukappale Deep Silver
Ikäraja 18
Avaa pelin lisätiedot

Arvostelijamme Teemu käsitteli Saints Row IV:n vain vähän aikaa sitten omassa PC-arvostelussaan (http://www.gamereality.org/arvostelut/pc/saints-row-4) ja antoi pelille kiitettävät 4,5 tähteä, mutta koska jostain syystä arvostelukappaleita ilmestyi luukusta kaksi, päätin itsekin kastaa jalkani veteen ja sanoa oman sanaseni. Omassa katselmuksessani oli pelin PS3-versio.

Suuria eroja näiden kahden version välillä ei synny ja ne jotka haluavat kärsimättöminä tietää, mistä tämä puolen tähden heitto arvosanassa tulee PS3-versiossa, totean; vaisummasta grafiikasta sekä ajoittain nytkähtelevästä ruudunpäivityksestä. Muutoin yhdyn lähes täysin Teemun mielipiteeseen pelistä. Niille, jotka haluavat lukea koko arvosteluni alusta loppuun on tarjolla alla oleva teksti. Olkaapa hyvät.

Terroristit yrittävät räjäyttää atomipommin. Saints Row-pelistä tuttu Third Street Saints -poppoo jäsenineen (pelaaja mukaan lukien) menevät paikalle ja pistävät hommalle lopun. Pommin kanssa korkeuksiin liitävä pelaaja putoaa pommin purettuaan lopulta takaisin maanpinnalle ja eikö vieläpä Valkoisen Talon katosta läpi ja suoraan itse Presidentin tuoliin.

Tästä varsinaisesti alkaa Saints Row IV. Pelaajan hahmosta (joka tässä vaiheessa vielä on kokonaan varustustensa ja visiirikypärän verhoama) tehdään USA:n seuraava presidentti. Ensi alkuun luodaan oma pelihahmo. Saints Row-pelien tapaan hahmonluontityökalu on järjettömän monipuolinen. Pelaaja voi luoda mies tai naishahmon, tai naishahmon miesäänellä. Peli jopa huomioi peliteollisuuden nykyisen ilmiön, jossa mies nimeltä Nolan North löytyy nykyisin joka toisessa pelissä miesäänenä. Siispä hahmolleen voi halutessaan antaa geneerisen nais- tai miesäänen lisäksi myös Nolan Northin äänen. Hahmo ulkoisesti taasen voi olla lihava laiha, valkoinen tai tumma tai ihan mitä tahansa siltä väliltä. Tummaihoinen punkkari Presidenttinä? Tai entäpä valkoihoinen ja viisisataakiloinen ryppyinen mummo? Saints Row-pelisarjan fanit tämän jo tietävätkin.
Kun hahmo on viimein luotu, on aika astua ulos Presidentin toimistosta ja marssia kohti lehdistöhuonetta, jossa olisi tarkoitus pitää lehdistötilaisuus. Sitä ennen pelaaja kuitenkin saa varapresidentiltä, itseltään näyttelijä Keith Davidilta tilaisuuden poistaa kokonaan joko syövän tai nälänhädän maailmasta. Itse valitsin nälänhädän. Jos tämä alku ei luo hymykuoppia suupieliin, seuraava kohta sen tekee: juuri kun lehdistötilaisuus on alkamassa, marssii paikalle iso vihamielinen, Zin-rotua edustavan avaruuden muukalainen, joka puhuu brittiläisaksentilla ja myöhemmässä vaiheessa peliä lainaa jopa sanoja Shakespearen Macbeth-näytelmästä.

Sota rakasta Maatamme vastaan alkaa siltä istumalta kun alienit hyökkäävät ja ihmiset säntäilevät paniikissa ympäriinsä. Presidentin on aika ottaa Air Force One-elokuvan hengessä aseet omiin käsiinsä ja alkaa räiskiä ? no ? tässä tapauksessa ulkoavaruuden alieneita pitkin Valkoisen Talon käytäviä. Tämä ei kuitenkaan pelasta mielikuvituksellisen Steelportin kaupunkia tuholta, vaan Presidentti varapresidentteineen ja assistentteineen päivineen kaapataan ja heitetään alieneiden luomaan virtuaaliversioon Steelportista.

Alkaa taistelu vapautumisesta sekä virtuaalimaailman ?rikkomisesta? ja sieltä pakenemisesta. Pelattavuudeltaan neljäs Saints Row on tuttua huttua, toisin sanoen täysin älyvapaa versio Grand Theft Auto-pelisarjasta ? luonteenpiirre, joka erottaa sen riittävästi kilpailijastaan. Omasta mielestäni edellisen GTA:n, GTA IV:n perusversio oli hieman liian synkkä ja vakavamielinen aikanaan, mutta pelin vanavedessä julkaistut kaksi ladattavaa lisäosaa ? etenkin The Ballad Of Gay Tony paransivat kokemusta tarkasti kuvatussa New Yorkin kaupungissa paljon ja palauttivat GTA:ta enemmän siihen kevytkenkäisempään suuntaan, jossa se vielä San Andreaksen aikaan oli.

Saints Row-pelisarjassa tämä hauskuuspykälä ? etenkin tässä neljännessä pelissä ? on kuitenkin paljon korkeammalla kuin yksikään GTA on ollut ja se on tällä kertaa yksinomaan pelin virtuaalisen fantasiamaailman ansiota, jossa oikeastaan kaikki on mahdollista. Jos pelin alkuasetelma Valkoisesta Talosta ja pelaajan yllättäen saamasta Presidentin virasta ei saa nauramaan, loppu peli saa. Saints Row IV nojaa parodiointikorttiinsa vahvasti ja tekee sen niin hyvin, että myötähäpeän tunnetta Volitionin suuntaan ei tule missään vaiheessa.

Osansa parodioinnista saavat niin elokuvat kuin erilaiset pelitkin. Pelin alkuosiossa on kaikenmaailman 50-luvun avaruuden muukalaisia sisältävien scifielokuvien tuntua, mutta pelin pääraamit erilaisine supervoimineen ja virtuaalimaailmoineen on revitty suoraan vuonna 1999 julkaistusta klassikkopätkästä The Matrix. Yhdessä vaiheessa peliä päähenkilöt jopa löytävät keinon irrottautua alieneiden virtuaalimaailmasta ja tässä vaiheessa pelaajan hahmo joutuu kulkemaan alastomana laitoksen lävitse, jonka uumenissa tuhannet ja sadat ihmiset ovat säilöttyinä nestemäisiin säiliöihin, kytkettyinä virtuaalimaailmaan ? kuten pelaajakin vielä hetkeä aiemmin. Kuulostaako tutulta? Niinpä. Vaikka The Matrix elokuvan kaksi jatko-osaa olivatkin jo sitten melkoista tuubaa ja ratsastusta ensimmäisen maineella, eivät Saints Row IV:ssä näistä jälkimmäisistä elokuvista revittyjen superominaisuuksien läsnäolo tunnu lainkaan irralliselta ja typerältä, koska pelin muu järjettömyys ja yliampuvuus tukee näitä elementtejä niin hyvin.

Keräämällä datasiruja sieltä täältä talojen katoilta, saa pelaaja mahdollisuuden parannella saamiaan supervoimia, joita ilmaantuu lisää mitä pidemmälle pelissä pääsee. Muun muassa lähes pilvenpiirtäjien katoille ylettävä superhyppy sekä supernopeaksi tekevä juoksu ovat suoraan kuin The Matrixista, mutta samaan aikaan nämä kaikki tuovat myös pelien saralla mieleen ainakin muutaman avoimen maailman pelin, joita ovat Crackdown- sekä Prototype-pelit.

Muita hahmon superominaisuuksia Saints Row IV:ssä ovat muun muassa kyky jäädyttää sekä polttaa vihollisia kuin autojakin sekä telekinetiikka, jonka avulla voi napata ja viskellä niin autoja kuin jalankulkijoitakin mielensä avulla vaikkapa vihollisten päälle. Pelin edetessä ja tehtäviä suorittamalla kertyy pelaajan tilille niin käteistä kuin XP:täkin. Kokemuspisteet nostavat hahmon tasoa, joka taas avaa uusia kykyjä ostettavaksi. Rahalla voidaan ostaa myös uusia aseita sekä vaatekerrastoa. Ajan myötä hahmon energiamittarin koko, sietokyky luodeille, staminan parantuminen juostessa kuin autoihinkin saatava nitro tulevat kaikki tutuiksi, kun pelaaja päivittelee hahmonsa ?maallisempia? kykyjä.

Steelportin virtuaalinen kaupunki on isokokoinen ja puuhattavaa riittää. Tarjolla on pääjuoni sekä nippu erilaista sivupuuhasteltavaa, kuten juuri datasirujen keräilyä, mutta myös alieneiden pystyttämien generaattoreiden tuhoamista, kauppojen hakkeroimista omaan käyttöön, sekä virusten ujuttamista alieneiden virtuaalimaailmaan. Hakkeroiduissa kaupoissa pelaaja voi lisäksi jatkokustomoida omaa hahmoaan aina vaatetuksesta koruihin ja lävistyksiin. Jopa alusvaatteetkin (tai niiden poiston) saa valita. Nakuna juoksentelua varten peli kuitenkin valitettavasti sumentaa kaikki strategiset kohdat kehossa. Sivutehtävien suorittamiseen kannustetaan sillä, että niiden läpäisystä palkitaan muun muassa uusilla alieneiden teknologiaa (dubstep-ase on aivan hullu keksintö!) olevilla aseilla sekä uusilla jengiläisillä, joita voi kutsua hätiin toiminnan yltyessä hektiseksi.

GTA-henkisten pelien tapaan kaupungista löytyy myös paljon varasteltavia autoja, suuttuvaa virkavaltaa kuin tietysti erilaisia tuliaseitakin. Autoilla ei kuitenkaan pelissä tee (nitronkaan kanssa) juuri mitään eikä virkavallasta kannata huolestua, sillä jo heti alkumetreillä Steelportin virtuaalimaailmassa pelaajaa siunataan mainitsemillani superhypyllä ja superjuoksulla, joista jälkimmäinen on niin tehokas, että se voittaa kaikki autot nopeudeltaan mennen tullen ? etenkin siinä vaiheessa kun sen suomaa nopeutta on päivittänyt entistä paremmaksi. Itse en supervoimien saamisen jälkeen autoja käyttänyt juuri lainkaan, muuta kuin pakollisina hetkinä esimerkiksi joidenkin sivutehtävien aikana. Onneksi jalan kuljettaessakin on mahdollista kuunnella pelin radiokanavia, joten pelaajat jotka pitävät juoksentelusta ilman autoja ? kuten allekirjoittanut ? eivät jää paitsi pelin musiikillisesta tarjonnasta.

Pelaajan voimakkuus tarkoittaa toki myös sitäkin, etteivät poliisit millään pysy pelaajan perässä, eikä niistä siksi koidu GTA-pelien tapaan varteenotettavaa uhkaa pelaajan hengissä pysymiselle. Joku voisi sanoa peliä liian helpoksi ja haasteettomaksi, mutta itseäni poliisien voimattomuus sekä etenkin jengitoverien kanssa paljon helpommin lahdattavat isommatkin alienjoukot ei häirinnyt, sillä koko sen ajan, kun peliä pelasi oli allekirjoittaneella hauskaa.

Sivu- ja päätehtävät voi aktivoida suoraan valikon kautta, jolloin ruudulle ilmestyy oikean reitin ilmaiseva polku sekä etäisyysmittari. Tehtävät vaihtelevat paljon, eikä oikeastaan koskaan tiedä mitä odottaa seuraavaksi. Yhdessä vaiheessa paetaan alieneiden avaruusaluksesta Keith Davidin kanssa pienemmällä aluksella Haddawayn ?what is love? -klassikkobiisin soidessa taustalla. Toisena hetkenä taas lähdetään kunnolla naureskelulinjalle ja heitetään peli 80-luvun virtuaalimaailmaan, joka muistuttaa erehdyttävästi Tron-elokuvan visiota neonvaloineen sekä valotankkeineen ja valopyörineen päivineen. Kunnon vanhan ajan tekstiseikkailukaan ei jää pelissä kokematta.

Audiovisuaalisesti Saints Row IV ei pärjää kilpailijasarjalleen ? etenkään konsoliversiona. Grafiikka on menettelevää, mutta mitään hurraamisen aihetta siitä ei oikeastaan löydy ja paikoin kaikki on kamalan yksityiskohdatonta. Tämän lisäksi ainakin arvostelussa PS3-versiossa esiintyi ajoittaista nytkähtelyä ruudunpäivityksessä.

Äänipuolen osalta ? vaikka musiikkia on seitsemän radiokanavan verran ja se on pääasiassa hyvää ? ei pelistä löydy GTA:n kaltaisia hyvin käsikirjoitettuja satiirisia, amerikkalaista kulttuuria naljailevia radiokanavia. Sen mitä Saints Row IV kuitenkin häviää presentaatiossaan, voittaa se takaisin loistavan hyvin toimivalla pelattavuudellaan, napakoilla kontrolleillaan sekä älyvapaan huvittavalla meiningillään.

Kokonaisuutena Saints Row IV on hyvä kokonaisuus ja hyvä vaihtoehto realistisempana asiat pitävälle GTA-pelisarjalle, kuin muille sen kaltaisille kilpailijoillekin, sillä Saints Row IV:n kaltaista järjetöntä sekoilua ei kovin usein tule vastaan. Yksinpelailun ohella peli tarjoaa myös co-op pelitilankin, mutta valitettavasti arvostelukappaleemme ei sisältänyt vaadittavaa online pass-koodia, joten kyseinen pelimuoto jäi kokematta. Epäilemättä yhteistyömoodi kuitenkin lisää peliin paljon ulottuvuutta.

Lue loput arvostelusta

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Todella monipuolinen hahmonluontieditori
  • + (Co-op pelitila)
  • + Paljon puuhasteltavaa sivu- ja päätehtävien muodossa
  • + Pariodiointi toimii ja huvittaa
  • + Järjetön meininki

Huonoa

  • - Vaisu grafiikka..
  • - ..Joka ajoittain tökkiikin