Arvostelussa Satellite Reign

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 24.syyskuu 2015

Peliarvostelu

Pelin nimi Satellite Reign
Alusta PC
Muuta: -
Arvostelukappale: Renegade PR
< >
Avaa pelin lisätiedot

90-luku ja varsinkin sen alkupuolisko oli mielestäni monella tapaa 80-luvun tapaan yhä videopelien parhainta kulta-aikaa. Miksikö? Koska 90-luvulla yksinkertaisesti vielä uskallettiin yrittää tuoda markkinoille paljonkin erilaisia pelejä ja uusia pelityyppejä, siinä missä 80-luvulla moni peli oli tasohyppely tai jonkinlainen sivuttain scrollaava ammuskelu, vaikka tekniikka jatkuvasti kehittyikin.

90-luvulla peligenrejä syntyi laidasta laitaan ja niin tuntui syntyvän myös peli-ideoitakin. Esimerkkinä kokonaisen genren liekkeihin sytyttänyt klassikkopeli Doom oli yksi 90-luvun merkkipaaluja pelimielessä. Kuin oli myös ensimmäinen Command & Conquer -peli sekä sen isukki Dune II. Omasta mielestäni Electronic Artsin lopulta nielaisema ja tuohon aikaan Peter Molyneuxin luotsaama Bullfrog Productions oli myös yksi tällainen studio, joka uskalsi kokeilla ja tuoda ulos varsin erilaisia pelejä. Populous, Magic Carpet, Dungeon Keeper, Theme Park ja Syndicate ovat kaikki varsin erityyppisiä omalla sarallaan.
Kun kelataan ajassa eteenpäin, oli vuonna 1996 ilmestynyt Syndicate Wars yksi viimeisiä Bullfrogin pelejä. Sen jälkeen studio lopulta pistettiin kiinni ja kaikki nimikkeet jäivät EA:n kirstuun, lukkojen taakse. Itseäni Syndicaten ja etenkin Syndicate Wars -pelin fanina jäi tämä harmittamaan kovastikin. Näkisimmekö enää koskaan uutta Syndicatea tuotettuna EA:n tallista? Näimme ja se oli kaikkea muuta kuin sellainen Syndicate, jollaista pitkän linjan fanit olivat odottaneet. Räiskintäpeli ei ole sama kuin ylhäältäpäin kuvattu strategiapeli. Haloo EA, haloo…

Olen vuosien varrella monesti kaivanut kaapista oman Syndicate Wars -laatikkoni ja asentanut pelin koneelle. Matalaresoluutioinen pikseligrafiikka vaan ei oikein näytä hyvältä enää nykypäivänä, vaikka kuinka fani olisi ja silmiä siristelisi. Pientä hienoutta toki oli se, että EA viimein julkaisi molemmat Syndicate-pelit gog.comiin yhteensopivina versioina nykypäivän koneita varten, niille jotka haluavat peleihin nostalgiamielessä tutustua tai verestää vanhoja muistojaan. Vaikka uusi Syndicate oli täysi susi jaksoin yhä toivoa ja odottaa, että joku tekisi Syndicate Warsiin jonkinlaisen grafiikkapäivityksen, jolla tekstuurit ja resoluutio olisi saatu ajan tasalle. Onhan tämmöinen ollut kovaa huutoa Doomin ja Duke Nukem 3D:nkin kohdalla, joten miksei myös Syndicate Warsin. Googletin ja googletin, mutta sellaista päivitystä tai modia pelille ei koskaan ole löytynyt.

Kickstarterin noustua kovaksi jutuksi, päätti Syndicate Wars -pelin pääkoodarina toiminut Mike Diskett perustaa oman studionsa nimeltä 5 Lives Studios ja nuori studio hyppäsi vuonna 2013 Kickstarter-kelkkaan projektillaan Satellite Reign. Peli keräsi lahjoittajilta yli puoli miljoonaa euroa ja pääsi tavoitteeseensa.

Satellite Reign lupasi sen mitä moni (mukaan lukien allekirjoittanut) oli vähintäänkin odottanut: hengellinen seuraaja Syndicatelle. Nyt eletään loppuvuotta 2015 ja peli on viimein poistunut myös Steamin Early Access -ohjelmasta ja on vihdoin kuluttajien saatavilla ainakin Steamista alhaiseen hintaan, 28 euroa.

Katsastin pelin esi-alpha -versiota alkuvuodesta ja se vaikutti jo silloin erittäin lupaavalta: visuaalisesti Satellite Reign oli kuin HD-versio Syndicate Warsista. Unelmien täyttymys. Pelattavuudeltaan Satellite Reign oli omaksunut Syndicaten kuvakulman ja perusidean: ohjataan nelihenkistä joukkoa agentteja ja suoritetaan tehtäviä synkän futuristisessa cyberpunk-maailmassa.

Miltä lopullinen peli vaikuttaa?

Satellite Reign tulee sanoista ?Project Satellite Reign?, jonka ovat käynnistäneet pelaajan luotsaama organisaatio, joka vaatii oikeutta maailmaan, vaikka se synkkä paikka onkin. Eletään tulevaisuudessa, jossa ihmisten kloonaaminen on arkipäiväistynyt. Maailmaa pyörittävät ja pitävät tossun alla valomainoksillaan kaupunkikuvaa roskaavat yhtiöt, joiden sotilaat sotivat keskenään kaupungin herruudesta. Etunenässä on megakorporaatio Dragogenics, jonka ihmeteknologia Res-Tech mahdollistaa ikuisen elämän.

Kun tulevaisuuden kansalainen kuolee, kehon mieli voidaan siirtää uuteen ruumiiseen ? olettaen siis, että mielensiirtoa itselleen haluavalla on tarpeeksi käteistä mistä erota. Kaduilta väkisin mielenvaihtolaitoksiin vietävät köyhät toimivat tahtomattaan siirtokehoina leveän leivän kansalaisille. ?Rikkaat kusipäät puvuissaan?, kuten pelin juonikuvaus sanoo, saavat vastavuoroisesti elää niin kauan kuin haluavat. Pelaajan nelihenkinen poppoo on vähän niin kuin anarkistihenkinen Robin Hood -ryhmittymä. Tasa-arvoa kehiin ja kaikille samat oikeudet ja mahdollisuudet.

Pääideana olisi siis päästä soluttautumaan Dragogenicsin päämajaan ja lopulta käsiksi Res-Techiin, mutta pelaaminen ja tavoitteet aloitetaan pohjalta. Pikkuhiljaa, palanen kerrallaan pelaaja etenee kohti tärkeintä päämääräänsä. Pelimaailma on jaettu viiteen alueeseen ja viimeinen ja kauimmainen alue on Dragogenicsin päämaja. Muille uusille pelialueille pääsee tehtäviä suorittamalla ja lopuksi voi ostaa itselleen erittäin kalliin kulkuluvan uuden alueen avaamiseksi, jonne kuljetaan kansan liikkeitä kovalla kädellä valvovien tarkastuspisteiden kautta. Kooltaan pelin maailma on oikeastaan melko isokokoinen ja tutkailtavaa riittääkin, vaikka pelin kaupungissa ei sinänsä olekaan mitään sen kummempaa tekemistä tai sivupuuhailtavaa kuin itse tehtävät. Pelin hienouksiin kuuluu ehdottomasti se, että pelin käynnistyksen ja pelitallennuksen lataamisen jälkeen lataustaukoja pelissä ei ole lainkaan.

Pelaajan ohjaama anarkistijoukko koostuu neljästä taidoiltaan erilaisesta hahmoluokasta; on sotilas, tuki, soluttautuja ja hakkeri. Hakkeri osaa hakkeroida päätteitä sekä kaapata ihmisten kuin yhtiösotilaidenkin mieliä. Soluttautujalla on tarkka-ampujan kivääri ja osaa muutaman tasopäivityksen jälkeen hiippailla jonkin aikaa jopa näkymättömänäkin. Tukiyksikön ja pitkälti koko pelinkin ehdottomasti tärkeimpiä ominaisuuksia on ympäröivän maailman tutkiminen skannerinäöllä, joka muuttaa koko kuvan eräänlaiseksi vihreäksi rautalankaverkoksi ja maalaa sotilaat punaisella ja siviilit valkoisella. Ovet ja niitä kontrolloivat päätteet taas on yhdistetty eri värisillä kaapeleilla, jotta näkee kätevästi missä oveen X tarvittava pääte sijaitsee. Jos pitää paikantaa joku tietty henkilö, esimerkiksi sellainen, joka ottaa lahjuksia pääsykoodeja tai oven avaamista vastaan, on tällainen kohde keltainen väriltään. Ennen skannaamista tätä eroavaa kohdetta ei voi mitenkään erottaa muista kansalaisista, joten tässäkin mielessä ympäristön skannaaminen on elintärkeää.

Pelaajan agentit keräävät sotiessaan kokemuspisteitä, jotka sitten lopulta antavat agenteille taitopisteitä, joita voi ripotella kunkin hahmon ylle. Taitojen lisäksi on varusteltava agentteja paremmilla aseilla, puettavilla panssareilla sekä implanteilla ja saatava aikaiseksi suhteellisen tasainen tulonlähde, jotta uusien varusteiden ostot voitaisiin rahoittaa. Nämä kaikki ovat avain menestykseen pelissä.

Rahan saamisen osalta käytännössä tarkoitetaan sitä, että hakkeroidaan kaupungista löytyviä Otto-automaatteja tuottamaan silloin tällöin vähän rahaa pelaajan tilille. Isomman köntän rahaa voi saada ”käymällä pankissa”. Pelaajan varusteiden parantamiseksi on soluttauduttava Dragogenicsin sekä muiden pienempien yhtiöiden laitoksiin ja varastettava sieltä kulloinkin varastettavissa olevaa tietoa ja teknologiaa.

Satellite Reignin maailma onkin periaatteessa jaettu periaatteessa kahteen osaan: on paikkoja, joissa voi kulkea vapaasti kansalaisten ja yhtiöiden sotilaiden seassa (kunhan pitää aseet visusti piilossa) ja sitten on korkein betonimuurein aidattuja yhtiöiden kiellettyjä alueita, jonne sisään pääsee ainoastaan hakkeroimalla turvasysteemit (tai lahjomalla vaikkapa vartijan). Suurin osa pelin tehtävätavoitteista liittyy muurien sisäpuolella tapahtuvaan toimintaan, sillä monesti tehtävätavoite on: soluttaudu muurien sisäpuolelle, hiippaile toivottavasti mahdollisimman näkymättömissä, mene sisälle rakennukseen, jonka ovi hohtaa vihreää valoa ja tule ulos teknologian tai muun kanssa ja poistu kielletyistä tiloista.

Pääsy sille luvatulle ?vihreälle ovelle? ei aina olekaan niin helppo juttu. Muurien sisäpuolella pelaajan edesottamuksia hankaloittavat partioivat vartijat sekä useat valvontakamerat. Vihoviimeinen idea olisi saada täysi hälytystila päälle yhtiöiden aidatuissa ja ahtaissa tiloissa, joissa ei paljoa pakopaikkoja ole. Jos ei halua turvakameroita kiusakseen, voi ne ampua päreiksi, mutta tällöin paikalle hälytetään oitis joukot tutkimaan tapahtunutta ja sen jälkeen ne hajaantuvat. Joukoilta voi piiloutua, mutta aina sekään ei takaa sitä etteikö ne lopulta löytäisi pelaajaa etsiessään. Toinen vaihtoehto on hakkeroida hakkerilla päätteet, jolloin kamerat sammuvat tietyksi aikaa ja pelaaja voi toimia vapaammin. Partioiden ammuskelu äänekkäillä aseilla aiheuttaa muiden vihollisten saapumisen paikalle. Äänenvaimentimesta ei ole haittaa, jos halutaan hoitaa homma äänettömästi. Soluttautujalta löytyy näkymättömyysominaisuus, joka tosin syö paljon virtaa eikä kestä kauaa.

Satellite Reignissä on paljon samaa kuin Syndicate Warsissa, mutta suurimmat erot tulevat muun muassa juuri erilaisissa hahmoluokissa. Siinä missä Syndicate Wars toimi enemmänkin kaavalla ?varusta kyborgiagentit tehokkailla aseilla ja suojilla ja iske päälle?, olisi Satellite Reignissä vähemmän suorana vaihtoehtona edetä harkitummin ja hyödyntää jokaisen hahmoluokan erityisominaisuuksia. Ei sillä toki etteikö tehtävissä voisi edetä aseet laulaen Syndicaten malliin ? toimii sekin. Suorempi toiminta tosin paljastaa monesti pelin heikoimpiin lenkkeihin kuuluvan tekoälyn ja sen heikonlaisen tason.

Omat agentit kun eivät tee mitään jos saavat vihollistulta niskaansa, vaan odottavat pelaajan käskyä toimia. Viholliset taas usein juoksentelevat suoraan päälle tai sitten ?unohtavat? rahtikontin takana piilottelevan pelaajan poppoon sekunneissa. Kunnes kenties taas hetken päästä tulevat takaisin katsomaan. Räiskintää on siinä mielessä modernisoitu, että nykyajan 3rd person toimintapelien ja tuoreimman Xcom pelin tapaan pelaajan agentit voivat suojautua objektien taakse. Suojien takaa ammuskelu tosin on vain paljon tehottomampaa kun kukaan ei tunnu osuvan kehenkään. Onkin siis monesti paras idea jättää suojat sikseen ja juosta suoraan vihollisen luokse ja räiskiä uhka vierestä hengiltä. Ellei sitten vastassa ole isompi määrä kavereita ja kovempia sellaisia.

Toinen isompi ero Syndicate Warsiin löytyy siitä, ettei yhden suoritetun tai mokatun tehtävän jälkeen palatakaan takaisin päävalikkoon valitsemaan uutta tehtävää tai varustelemaan omaa tiimiä. Pelissä kun ei ole lataustaukoja lainkaan ja kaikki tapahtuu samassa kaupungissa ja kun lataustaukoja ei ole, on kokemus pitkälti saumatonta sorttia.

Jos pelaajan agentti tai ne kaikki kuolevat palautuvat nämä lähimmälle ?elvytysmajakalle?, josta ne voidaan ottaa uudelleen käyttöön. Agentit kannattaa klikkailla mahdollisimman nopeasti kuolemisen jälkeen takaisin majakalle, sillä jokainen sekunti syö kerättyjä kokemuspisteitä ja siten heikentää agentin sen hetkistä kokemusta.
Kavereita voi myös tietyn aikaa yrittää elvyttää takaisin taisteluun, ellei sitten kohtaa ylivoimaa ja kaikki menehtyvät. Majakalle herääminen maksaa myös hieman käteistä ja jos matkassa oli jotain erikoisempia aseita, ne kaikki menetetään. Jos pelaaja saa jostain haltuunsa täysin uusia aseita eli ?prototyyppejä?, kannattaa harkita uskaltaako sellaista ainutlaatuista kappaletta välttämättä antaa suoraan yhdenkään agentin käyttöön, vaan kannattaisiko sittenkin antaa se suoraan tuotekehittelytiimille, jotka pistävät sen massatuotantoon. Uuden aseen kehitys maksaa rahaa ja aikaa, mutta sen jälkeen sitä voi jaella kaikille agenteille, rahaa vastaan totta kai.

Yksi pelin heikoimpia lenkkejä alpha-versiossa olivat kaduilla huristelevat autot, joilla sai ajella sekä heikoiksi näin myös pelin valikot ja osittain sekavan käyttöliittymänkin. Lopullisesta versiosta mahdollisuus ajaa kaupungissa huristelevilla leijuautoilla on otettu kokonaan pois, koska ilmeisesti 5 Lives ei saanut niitä toimimaan millään toivotulla tavalla. Alphassa niiden käyttäminen bugasikin siihen malliin, että peli oli pakko välillä kokonaan lopettaa. On silti hieman sääli, että autot on jätetty nyt pelkäksi kosmeettiseksi ominaisuudeksi. Onneksi sieltä täältä löytyvät ja aktivoitavat elvytysmajakat toimivat kuitenkin samalla myös pikasiirtymislaitteina, joten koko kaupungin lävitse ei helposti hengästyviä agentteja tarvitse välttämättä juoksuttaa, vaan niitä voi hyppyyttää eteenpäin salamannopeasti majakoiden välityksellä.

Mitä valikoihin ja käyttöliittymään tulee, löytyi alpha-versiostakin jo jonkinlainen alkuun opastava tutoriaali, joka ennen varsinaisen pelin aloittamista potkaistaan käyntiin ja peli havainnollistaa pelaajalle tukun perusjuttuja. Tutoriaali vaan on alphan tapaan yhä hieman sekava ja itselläni oli hieman vaikeuksia hahmottaa, että milloin tutoriaali oikeastaan päättyikään. Jossain vaiheessa olin myös sormi keskellä suuta, kun en ymmärtänyt mitä tehdä seuraavaksi. Alkuun onkin pelissä hieman hankala päästä, ennen kuin palat viimein loksahtavat paikalleen.

Oppimiskäyrään ei auta yhtään se, että pelin valikot ja käyttöliittymä on jokseenkin sekavia. On ihan hienoa ja upeaa, että 5 Lives on osannut vangita Syndicate Warsin tunnelmaa niinkin hyvin kuin on, mutta ei sitä olisi kuitenkaan tarvinnut apinoida aina 90-lukulaista käyttöliittymää ja valikoita myöden. Siltä peli välillä nimittäin tuntuu ? kuin olisi sukeltanut takaisin aikakaudelle, jolloin peleistä monesti löytyi ?arvaa mistä tapahtuu mitäkin nappulasta? -tyyppistä tahatonta haastetta.

Esc-näppäimellä päästään pelin aikana valikkoon ja sieltä voidaan suoraan hallita omia kloonisotilaita, sekä näiden varustelua ja vaatetuksenkin väriä. Valikosta löytyvät myös research sekä mission control, joista jälkimmäisen kautta voidaan suoraan valita tarjolla olevia tehtäviä, minkä jälkeen peli asettaa pelikartalle sykkivän ympyrän eli eräänlaisen X-merkin, jossa tehtävän kohdepaikka on. Ruudun vasemmassa ylälaidassa roikkuva minikartta tosin ei aina näytä ympyrää, jos pelaaja on liian kaukana kohteesta. Tällöin pitäisi tajuta katsoa pientä keltaista nuolta ruudun jossain kulmassa, joka osoittaa oikean ilmansuunnan, minne pitäisi ruutua rullata. Vasta sitten kun on riittävän lähellä kohdetta, alkaa sykkivä ympyrä näkyä kartallakin. Itse tulinkin pelatessani siihen tulokseen, että aina kun aktivoin jonkin tehtävän, avasin suosiolla valikon esc-näppäimellä, katsoin mission controllin kartalta minne mennä ja sitten siirsin joukot ensitöikseni lähimmälle majakalle.

Pelaajan jokainen neljästä sotilaasta tarvitsee pohjalleen Res-Techin tavoin toimivan mielensiirron. Kloonin taidot ja mieli siirretään kadulta kaapattuun siviiliin, joka sitten kuljetetaan pelaajan kloonauslaitokseen. Jokainen pelaajan sotilas tarvitsee oman kaapattunsa. Kadulla kuljeksivien kansalaisten tasokkuus vaihtelee ja ominaisuuksia ovat terveyden palautumisnopeus, liikkumisnopeus, sekä terveysmittarin koko.

Pelaaja voi parantaa omien klooniensa ominaisuuksia kaappaamalla kadulta tasokkaamman siviilin ja asettamalla sen valikossa uudeksi pohjaksi jollekin klooneistaan. Mielen kaappaamista ei kannata kuitenkaan suorittaa valvontakameroiden edessä tai kaduilla partioivien sotilaidenkaan nähdessä, sillä nämä ovat yhtä kuin virkavalta ja pelaaja saa vihat heti niskoilleen. Pelistä löytyy eri etsintäkuulutustasoja modernien hiekkalaatikkogenren pelien tapaan. Mitä suuremmaksi ne äityvät, sitä pahemmat joukot saa kimppuunsa. Kun hälytys lähtee päälle kannattaakin yrittää kadota mahdollisimman kauas kaikkien näköpiiristä.

Pelin valikosta löytyy myös se aiemmin mainittu research, joka on tarkoitettu pelaajan tutkimustyölle ja aseiden ja varusteiden sarjavalmistukselle. Edetäkseen mihinkään suuntaan kehitystyö tarvitsee Syndicate Warsin tapaan (yllätys, yllätys) osakseen tiedemiehiä. Näitä kaapataan pari haltuun jo tutoriaalin aikana, joten alkuun päästään niillä. Lisää voi kaapata skannaamalla väestöä ja erottelemalla taviksista nerot. Jos ei jaksa etsiä uutta työväkeä on myös mahdollista ulkoistaa työtä (käytännössä vaan laitetaan lisää tiedemiehiä työn pariin, vaikka omat olisi jo loppuneet) jolloin kehitystyö tosin maksaa vain entistä enemmän dollareita per sekunti, kun ei käytetä porukkaa talon sisältä. Toinen mahdollisuus kehitystyön ohella on tutkailla mitä ostettavaa pelin musta pörssi -kauppias tarjoaa. Myytävät ovat usein todella kallista sorttia, mutta samalla myös tehokkaitakin.

Kokonaisuutena Satellite Reignin kampanja on varsin klassista, vanhan ajan tehtäväsuunnittelua ja tehtävätavoitteet toistavat aika pitkälti samaa kaavaa kaupunginosasta riippumatta. Soluttaudutaan laitoksiin, haetaan arvokasta teknologiaa ja pistetään se tuotantoon. Toistetaan tätä kaavaa ja samalla kehitetään omia agentteja yhä paremmille ja paremmille tasoille.

Audiovisuaalisesti Syndicate.. tarkoitan Satellite Reign on varsin ihastuttavan näköinen. Ihastuttavalla tässä tarkoitan tietysti siis sitä, että peli muistuttaa enemmän kuin vähän Syndicate Warsin kolkkoja kaupunkimaisemia pilvenpiirtäjineen loputtomana jatkuvan sateen kera. Valaistusefektit ovat paikoin jopa upeita ja kaduille kertyvät vesilätäköt heijastavat hienosti megakorporaatioiden loputonta neonvalomainoksien sumaa luoden peliin erittäin tunnelmallisen valaistuksen. Kuvakulmaa voi käännellä suhteellisen vapaasti ja myös zoomaillakin lähemmäs katutasoa. Lähempää katsomisesta ei strategian tai pelattavuuden kannalta ole juurikaan mitään etua, mutta kaupungin yksityiskohtaisuutta, sinne tänne kuljeksivia kansalaisia kuin pelaajan omaa agenttijoukkoakin on paikoitellen vaan ihan pakko ihailla läheltä. Ja miksei, kun ei tehtävissä ole aikarajaa eikä tehtävien välissä etenkään ole mikään kiire mihinkään.

Siinä missä pelaajan agentit ovat mukavalla tavalla eri tavoin pukeutuvia, tuntuu erinäköisiä ja tyyppisiä kansalaisia kaduilla vaeltelevan lähes loputtomat määrät. Tuntuu, että aina tulee bongattua jokin uudennäköinen kansalainen sen sijaan, että kaikki olisivat pelkkiä toistensa kopioita. Jos Syndicate Warsin synkkä cyberpunk-maailma otti aikoinaan vaikutteita Blade Runner -elokuvasta niin sitä tekee totta kai myös Satellite Reign perässä ? entistä paremmalla grafiikalla vain.

Kaiken kruunaa hieno ääniraita. Tehtävien juoniselosteet ja juonen eteneminen kerrotaan vanhaan 90-luvun alun CD-aikaa edeltävään malliin pelkin luettavin tekstilaatikoin, eikä minkäänlaista ääninäyttelyä pelissä ole, mutta se ei haittaa mitään se. Kunnollinen, painostavatunnelmainen scifi-ääniraita, kun riittää varsin hyvin aseiden äänien rinnalle. Etenkin toiminnan aikaan hieman jumputtavammaksi muuttuva syntikkapainotteinen ambienssiraita on lähes häpeilemättömän suoraan apinoitu Syndicate Warsista, mutta eihän toisaalta Syndicate-pelitkin aikoinaan säveltänyt, 5 Livesin rivehin palkattu Russell Shaw kai pystyisikään olemaan apinoimatta itseään tässä kohtaa.

Pienenä miinuksena esikuvansa tapaan ääniraita on jokseenkin lyhytkestoista sorttia, eikä ne muutamat eri raidat tee siitä kovinkaan pitkäkestoista. Pidempien pelisessioiden aikana musiikki saattaakin ehkä hiukan alkaa rasittaa pääkoppaa, mutta toisaalta sen tempo ?rauhan aikana? on niin hidasta, että mistään päätä kivistävästä toistojumputuksesta ei siis voida puhua. Kaiken kaikkiaan ääniraita on kuitenkin ehdotonta nannaa ? etenkin Syndicaten musiikeista tykänneille.
Satellite Reign on juuri sellainen peli mitä se Kickstarter-kampanjansa alusta asti lupailikin: hengellinen seuraaja klasikkopelille Syndicate Wars. Jos olit ?SW:n? fani aikoinaan, tulevat varmastí pitämään ainakin pelin audiovisuaalisesta suunnittelusta, joka kutsuu ystävällisesti kylään. Pelisuunnittelu ja mekaniikka ovat hieman muuttununeet vanhoista ajoista, mutta useampi asia on mennyt parempaan suuntaan ? esimerkiksi pikasiirtymiseenkin käytettävät elvytysmajakat sekä yksi isompi pelimaailma suljetun tehtävärakenteen sijaan toimivat ideoina mainiosti ja tekevät pelaamisesta nautinnollisempaa. Heikkoja puolia ovat tekoälyn heikkous ja sekoilut sekä valikoiden ja käyttöliittymän sekavuus ainakin aluksi. Tehtäväsuunnittelu noudattelee perinteistä kaavaa oikeastaan läpi koko pelin keston, mutta kehittyvät hahmot ja taidot pitävät mielenkiintoa sopivasti yllä.

Satellite Reigniä on helppo suositella kaikille Syndicate-pelien faneille ja etenkin sellaisille, jotka allekirjoittaneen tapaan ovat jo vuosia toivoneet jonkinlaista HD-versiota Syndicate Warsista. Tämä peli ei ole identtinen kopio siitä, eikä Satellite Reign ole mikään täydellinen peli muutenkaan, mutta tämän lähemmäksi ei ehkä koskaan tulla pääsemään vanhan liiton Syndicate-kokemusta. Jos taas et tiedä Syndicate-peleistä entuudestaan juuri mitään, katso riittävästi pelivideoita ja vastaavaa, ennen kuin sukellat tämän 90-luvun pelityyliä mukailevan cyberpunk-strategian pariin.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Synkkä ja sateinen maailma on näyttävä, kuin Syndicate Wars HD-versiona
  • + Syndicate-säveltäjän tekemä ääniraita viimeistelee pelin hienon tunnelman
  • + Yksi yhtenäinen pelikaupunki ilman lataustaukoja tai pilkkomista
  • + Edullinen hinta
  • + Hahmonkehitys tuo lisää syvyyttä
  • + Elvytysmajakat ja suojien käyttömahdollisuus sekoittavat näppärästi modernia vanhaan
  • + Riittävän simppeli peli-idea..

Huonoa

  • - Tehtäväpaikan sijainti ei aina näy riittävän kauas
  • - Leijuautoilla ei pääse ajamaan
  • - Kaupungissa ei ole juurikaan muuta puuhasteltavaa kuin tehtävät
  • - ..Joka pidemmän päälle toistaa itseään tehtävien osalta
  • - Hieman sekavat valikot ja käyttöliittymä
  • - Tekoälyn taso