Arvostelussa Sid Meier’s Civilization – Revolution

Kirjoittanut: Petteri Hemmilä, 6.syyskuu 2008

Peliarvostelu

Pelin nimi Sid Meier's Civilization - Revolution
Alusta Playstation 3
Moninpeli Verkkopeli, samalla koneella
Pelaajamäärä 1-4
< >
Avaa pelin lisätiedot

Sitä sanotaan, että vanha koira ei uusia temppuja opi. Kukaan ei varmaankaan muistanut kertoa tätä Civilizationin isälle, Sid Meierille. Mies nimittäin palasi ensimmäistä kertaa yli viiteentoista vuoteen Civilizationin pääsuunnitelijaksi ja lopputuloksena syntyi vuoropohjaisen strategiaklassikon kevytversio, Civilization – Revolution. Sid itse on julistanut yksinomaan konsoleille ilmestynyttä Revolutionia peliksi, jonka on aina halunnut tehdä. Kriittikot ja konsolimiehet ovat olleet enimmäkseen tyytyväisiä lopputulokseen, mutta mikromanagerointiin tykästyneitä pc-pelaajia arveluttaa: mitä tarjottavaa Civilization – Revolutionilla meille vanhoille Civ-parroille muka on?

Ennen kuin tarjoan subjektiivista näkemystäni ainoana oikeana vastauksena, kerrataanpa hieman mistä pelissä on oikein kyse. Civilization – Revolution on siis edeltäjiensä tavoin vuoropohjainen strategiapeli, jossa pelaaja asettuu valikoimansa kansakunnan diktattoriksi ja yrittää luotsata sen mahdollisimman menestyksekkäästi läpi kivikaudesta lähitulevaisuuteen ulottuvan elinkaaren. Matka mitättömyydestä maailman herruuteen on keventynyt vanhojen Civilizationien viikkotolkulla kestävistä mikromanagerointisessioista vain noin 3-6 tunnin pikaotteluihin, mutta pelisarjan peruselementit ovat vielä tallella: pelaaja rakentelee kaupunkejaan ja siirtelee sotajoukkojaan vaihtelevista maastotyypeistä koostuvalla ruutukartalla, kehitellen samalla tieteellisiä läpimurtoja ja hoidellen naapurussuhteita, milloin diplomatialla, milloin väkivallalla. Lopullisena tavoitteena on dominoida piskuista maapalloa ja sen kansoja, joko raa’alla voimalla, tieteellä, kulttuurilla taikka rahalla.
Kuten Kehä I:n sisäpuolella asuvat enemmän tai vähemmän julkisesti tiedostavatkin, sivilisaation sydän sykkii kaupungissa. Näin myös Revolutionissa; jokaisen kansakunnan taival lähtee yhdestä pienestä kylästä, joka asukkien ponnistelujen tuloksena alkaa tuotta ruokaa, tuotantopisteitä, tiedettä ja rahaa. Resurssit kääntyvät kätevästi väkiluvun kasvuksi, sotilasyksiköiksi, rakennuksiksi, sekä tieteellisiksi läpimurroiksi. Kaikkea ei voi saada, mutta pelaaja voi vaikuttaa kaupungin tuotantoon joko vaihtelemalla valmiita ”tuotantoprofiileja”, tai hallinnoimalla työläisiä manuaalisesti. Valinta eri tuotantomoodien välillä ei ole koskaan helppo, sillä kaikkea tarvitaan: korkea väkiluku lisää resurssituotantoa, tieteellisellä tutkimuksella saadaan rakennuslistalle parempia yksiköitä ja rakennuksia, mutta niiden rakentaminen vaatii puolestaan tuotantopisteitä sekä rahaa. Edes pelkän rakennusjonon hallinta ei ole yksiselitteistä: pystyttäisikö sitä tiedetuotantoa pönkittävän kirjaston, kulttuuria puskevan temppelin, vaiko ulkopoliittista painoarvoa vahvistavan ratsuväkiarmeijan? Tarpeita on paljon, mutta aikaa ja resursseja aina liian vähän.

Harmillisesti, Civilization – Revolutionin satunnaisgeneroitua maapalloa löytyy vain s-kokoisena, mikä tarkoittaa sitä että naapurivaltioiden rajat tulevat vastaan yleensä jo parin-kolmen kaupungin jälkeen. Tästä käynnistyy pelin kenties tyhjänpäiväisin osuus, nimittäin diplomatia. Suhtautuipa sitä kanssa-asujiin kuinka hienovaraisesti tahansa, saa tekoäly jossain välissä älynväläyksen ryhtyä kiristämään pelaajalta teknologiaa tai rahaa. Se, seuraako kieltäytymisestä avoin konflikti riippuu vain ja ainoastaan valtioiden voimasuhteista. Puhtaasti rauhanomaiseen rajanaapuriin en törmännyt kertaakaan, vaikka vieruskylässä olisi asustanut itse Mahatma Gandhi. Olisiko esimerkiksi valtiojohtajien yksilöllisten luonteenpiirteiden mallintaminen ollut ylivoimainen puserrus Revolutionin tekijätiimiltä? Entäs mitäpä tapahtui aiempien Civilizationeiden antoisille kauppa- ja kauttakulkusopimuksille? Pelkkä brändin konsolistuminen ei riitä selittämään, miksi kansakuntien välinen kanssakäyminen on palannut kivikaudelle.

Diplomatia ja virtuaalimaapallon mittakaava eivät ole ainoita konsolivallankumouksen leikkuriin päätyneitä komponentteja, vaan sisällön supistusta ja yksinkertaistusta on harrastettu kautta linjan. Osa muutoksista toimii, osa ei: esimerkiksi kaupunkeja yhdistävien teiden rakentaminen napinpainaluksella on tervetullut uudistus ja maata muovaavien työläisyksiköiden puuttuminen oli luultavasti ihan oikea ratkaisu, kun huomio konsoliohjaimen kankeuden. Vähän vähemmän tervetulleita piirteitä ovat härskisti yksiköiden rakentelussa hujaava tekoäly ja tavallisiksi hyökkäysjoukoiksi taantuneet tykistöyksiköt. Muutenkin tekijöiden vimma saksia yksiköiden, rakennusten, sekä tieteellisten läpimurtojen määriä ihmetyttää hieman. Ei kai pelaajia nyt valinanvapaudelta tarvitse suojella?

Revolutionin tapa suoraviivaistaa mikromanageroinnin ja yksityiskohtien viehätykseen perustuvaa pelikonseptia ei ainakaan yksinpelinä ota toimiakseen. Viimeistäänkin siinä vaiheessa, kun huomaa joka ainoan pelin päätyvän puolivahingossa joko tappioon tai kulttuurivoittoon, tekee mieli puhaltaa pölyt läppärin näppäimistöltä ja napsauttaa pari kertaa Civilization IV:n käynnistyskuvaketta. Moninpeli voisi teoriassa olla ihan hauskaakin, mutta peliseuran löytäminen vakavasti Civ IV -riippuvaisesta kaveriporukasta on, kuin yrittäisi hakea ryyppykaveria raittiusliikkeen kokouksesta. Asiaa ei edistä myöskään se, että Civilization – Revolution on karsitun sisältönsä ohella myös harvinaisen ruma ja korvia raastava esitys. Jos The Sims -pelien muka-hauska sarjakuvatyyli ja hahmojen jokeltama hirvittävä siansaksa aiheuttaa verenpaineen nousua, suosittelen kyselemään henkilääkärin mielipidettä ennen Revolutioniin tarttumista.
Eli, palatakseni alun kysymykseen: mitä tällä vallankumouksella sitten olikaan meille Civ-faneille tarjota? Rehellinen vastaus kuuluu lyhyesti ja ytimekkäästi: ”ei yhtään mitään”. Pelikonseptin yksinkertaistaminen toimii periaatteessa ihan hyvin, mutta kun yritän keksiä pätevää syytä siirtyä Civilization IV:stä pelkistettyyn Revolutioniin, en lopulta voi kuin nostaa kädet pystyyn. Jos maailmasta todella löytyy ihmisiä, jotka haluavat pelata vuoropohjaista strategiaa, haaskaamatta siihen päivätolkulla aikaa, niin Civilization – Revolution edustaa kyllä paletin kirkkainta kärkeä. Toisaalta, jos on ahminut ikänsä raskasta strategiaa, ei tällainen kevyttuote maistu oikeastaan yhtään miltään.

Yhteenveto

Ei suositella

Hyvää

  • + Osa suoraviivaistuksista toimii (esim. maanteiden rakentelu)
  • + Tuntuu pohjimmiltaan Civilizationilta

Huonoa

  • - Audiovisuaalisesti kammottava
  • - Kusinen diplomatia ja huijaava tekoäly
  • - Kartan tyyppi, koko ja kilpailijoiden määrä aina vakio
  • - Ei tarjoa mitään, mitä Civ IV ei tekisi tuhat kertaa paremmin