Sid Meier's Pirates!

Sid Meier’s Pirates! - arvostelu

Peliarvostelu

Pelin nimi: Sid Meier's Pirates!
Lajityyppi: Strategiapelit
Alusta: PS Vita/PSP
Pelaajamäärä 1-4
< >
Avaa pelin lisätiedot
Teksti: Petteri Hemmilä, 1.5.2007 Arvioitu lukuaika: 4 minuuttia
Arvostelun Sid Meier's Pirates! kansikuva

Nykyisin Firaxis gamesin luovana voimana toimiva Sid Meier ei ole mikään ihan turha tyyppi; legendaarisen pelisuunnittelijan maineesta nauttivan herran CV:stä kun löytyy ajan hammasta kestäviä klassikkopelejä aina Civilizationista Railroad Tycooniin. Yksi miekkosen ensimmäisistä isoista peleistä, 1987 Apple II:lle ja PC:lle ilmestynyt (ja sittemmin Amigalla ja C64:llä laajempaan suosioon noussut) Sid Meier’s Pirates kääntyi pari vuotta takaperin useimmille nykyaikaisille pelialustoille nostalgianjanoisten kriitikkojen ylistämänä. Nyt tämä melkein kaksikymmentä vuotta vanha aavelaiva on palannut kummittelemaan myös PSP:n omistajille.

Sid Meier’s Piratesin peli-idean selostaminen siisteihin genreihin tottuneelle nykypelaajalle on haaste jo itsessään; kyseessä on itsensä näköinen merirosvoseikkailu joka sekoittaa surutta strategiaa, toimintaa ja seikkailua, vältellen silti tarkasti rajattuja muotteja kuin porvari perintöveroa. Peli lähtee liikkeelle tarinantyngästä, jossa pelaaja jää sukunsa ainoaksi vapaaksi jäseneksi, ilkeän markiisi Montablán riistäessä suvulta omaisuuden sekä vapauden vastineeksi saamattomista veloistaan. Kymmenen vuotta myöhemmin, pelaaja nousee sattuman kaupalla erään laivakapinan myötä pienen sluupin kapteeniksi ja kas kummaa, maailma onkin taas auki nuorelle seikkailijalle. Mikäpä sen kunniakkaampaa kuin uran luonti Karibian legendaaristen kapteenien joukossa ja eipä niiden kadonneiden sukulaistenkaan löytyminenkään tekisi nuoren kapteeninalun mielenrauhalle pahaa.
Nukkavierun sluupin omistajuudesta on kuitenkin matkaa Karibian kauhuksi, mutta onneksi Meksikonlahden ja Karibianmeren kattava pelialue tarjoaa paljon mahdollisuuksia maineen ja mammonan haalimiseen. Kauppalaivojen ryöstely, kadonneiden sukulaisten sekä merirosvoaarteiden metsästys ja kaupankäynti ovat vain muutamia esimerkkejä, joilla tunkea Karibian rikkaimpien silmäätekevien joukkoon. Mikäli omaa riittävän suuren miehistön sekä annoksen uhkarohkeutta, voi sitä halutessaan ryövätä jopa kokonaisia satamiakin.

Rannikot ovat pullollaan Espanjalaisten, Hollantilaisten, Englantilaisten ja Ranskalaisten siirtomaaisäntien kansoittamia satamia, joissa voi käydä jutustelemassa paikallishallinnon edustajien, kauppiaiden ja muiden rikollisiksi luokiteltavien asukkien kanssa. Persoonallisuudesta ei näiden täysin samasta puusta veistettyjen satamien kanssa viitsi hyvällä tahdollakaan puhua, mutta ainakin voi luottaa siihen että jokaisesta kyläpahasesta löytyy kauppias, kapakka, kuvernööri sekä telakka.

Turhaa turismia ei satamissa kuitenkaan harrastella, vaan jopa kapakassakin juostaan lähinnä kullanarvoisten juorujen ja miehistön jatkeeksi rekrytoitavien romminkatkuisten merimiesten perässä. Kauppiaiden kanssa neuvotellaan lähinnä tonnikaupalla myytävien kulutushyödykkeiden, kuten ruoan tai sokerin ostosta sekä myynnistä. Oikeasti hyödylliset esineet, kuten kaukoputket, kultakätköille johdattelevat aarrekartan palaset ja naisten hurmaamiseen käytettävät timanttisormukset hankitaan kapakan nurkapöydässä istuvalta hämärähemmolta. Telakoilla voi puolestaan käydä korjauttamassa tai muuten vaan parantelemassa laivastoaan. Kukapa ei olisi joskus unelmoinut kaljaasista tripla-riippumatoilla, taikka ketjutetuista tykinkuulista, joilla kaataa maston kuin maston? Syystä tai toisesta kokonaiset laivat ja kanuunat puuttuvat tyystin ostomenyystä, joka toki harmittaa suuresti siinä vaiheessa kun rahaa alkaa kertmään taskun pohjalle.

Vierailut kuvernöörien luona ovatkin aivan kokonaan oma lukunsa. Vähää väliä sodan ja rauhan rajamailla kiikkuvien siirtomaavaltojen kuvernöörit jakelevat auliisti ylennyksiä ja maaomistuksia merirosvojen ja sen hetkisten kiistakumppanien laivastoa ja satamia terrorisoiville yksityisyrittäjille. Silloin tällöin, luottomieheksi noussut pelaaja saa mahdollisuuden todistaa uskollisuuttaan myös muutaman satunnaisesti luodun tehtävän muodossa. Riittävän komean tittelin omaava pelaaja saattaa jopa saada positiivista huomiota tanssikutsujen muodossa kuvernöörien tyttäriltä, jotka peli asiaankuuluvasti arvioi tavallisen näköisten (rather plain looking) ja kauniiden välille. Riittävä vonkaus ja timanttisormus onnistuneiden tanssikuvioiden päätteeksi poikii yleensä kullan arvoisia vinkkejä kadonneiden sukulaisten tai intiaanikaupunkien löytämiseksi ja kunhan touhua jaksaa jatkaa tarpeeksi pitkälle, voi sitä tulla jopa tuomituksi ikuiseen avioliittoon.

Hakipa sitä siirtomaavaltojen arvostusta tai ei, voi meritaisteluilta tuskin Piratesissa välttyä. Tämä paitsi siitä syystä että laivojen valtaus on ainoa tapa saada uutta kalustoa laivastonsa jatkeeksi, mutta myös siitä että pidättäytyminen ryöstelypuuhista on huomattavan vaikeaa helpoksi riistaksi antautuvien aarrekaljaasien ja kauppalaivojen kansoittamalla pelialueella. Kun diplomatiaa aletaan hoitaa tykein, siirtyy näkymä pääkartasta pienemmän mittakaavan areenaan, jossa kaksi laivaa pyrkivät nakkelemaan kuularyppäitä toistensa niskaan, vältellen samalla itse osumia. Tämä on usein helpommin sanottu kuin tehty, sillä laivan nopeutta säätelee tuulen ja menosuunnan välinen kulma, eikä tykeistäkään ole ampumaan kuin sivusuuntiin.

Tulenkatkuista kuulien vaihtelua kestää siihen saakka, kunnes jompikumpi antautuu, pakenee tai uppoaa. Taistelun voi siirtää myös laineilta kansille, ajamalla laivat yhteen ja yrittämällä valtausta. Tällöin ratkaisua haetaan miekkamittelöin vastapuolen kapteenin kanssa, miehistön selvitellessä välejään taka-alalla. Panokset ovat kovat; voittaja kerää koko potin laivoineen, rahteineen ja kultarahoineen, häviäjän joko liftatessa kyytiä autiolla saarella, tai lukiessa tiilenpäitä lähimmässä satamassa. Armollisesti, pelaajan ura ei yhteen vankilakeikkaan katkea, mutta ylimääräiset lepokuukaudet linnassa alkavat näkyä pidemmän päälle pakollista eläkeikää kohti karttuvien ikävuosien ja heikkenevän terveyden muodossa.

Kaikkiaan, Sid Meier’s Pirates on niin sekalainen ja monimuotoinen soppa, ettei sen kaikkia piirteitä ja yksityiskohtia ole yksinkertaisesti mahdollista tiivistää yhteen selkokieliseen arvosteluun. Vaikka avoimuutta ja tekemisenvapautta pursuava pelikokemus jättää enimmäkseen hyvän mielen, ei Sid Meier’s Piratesin PSP-käännös ole silkkaa retromiesten euforiaa, vaan mukaan on jäänyt enemmän kuin riittävästi kauneusvirheitä, hutilointia ja jopa suoranaisia bugeja.

Hutilointia edustavat Piratesin lukuisat alipelit, joista ainoastaan kuvernöörien tyttärien tanssittamiseen tehty rytmipeli ja satamien valtauksessa pelattava vuoropohjainen ministrategia ovat oikeasti edes jollain tasolla viihdyttävää tavaraa. Kamalimpia ilmestyksiä ovat aarteiden, perheenjäsenten ja kadonneiden intiaanikaupunkien etsimiseen rakennettu alipeli, jossa pelaaja johdattaa viiden miehen joukkoa läpi nykivän ja kulmikkaan viidakon, vältellen nykiviä ja kulmikkaita kissaeläimiä sekä tämän variaatio, jossa viidakko ja kissaeläimet ovat vaihtuneet nykiväksi ja kulmikkaaksi kaupungiksi, nykivine ja kulmikkaine vartijoineen. Mikä pahinta, nykivyys ja kulmikkuus ei tässä tapauksessa tarkoita pelkkää ala-arvoista grafiikkaa, vaan samat adjektiivit pätevät myös pelattavuuteen.

Hieman keskeneräiseltä vaikuttaa myös PSP-versioon tungettu yksinkertainen moninpeli, jossa pääsee koettelemaan meritaistelutaitojaan kavereitaan tai tekoälylaivoja vastaan. Teknisesti ihan toimivasta osiosta ei ole tarjoamaan viihdettä kymmentä minuuttia pidemmäksi ajaksi, sillä pelkkä kontekstistaan irroitettu meritaistelu ilman vihollisen upottamista kummempaa päämäärää vetää yksinkertaisuudellaan vertoja jopa yhdeksän ruudun ristinollalle. Jo lipunryöstön sisällyttäminen olisi tuonut tälle osiolle paljon lisäarvoa.

Kauneusvirheet löytyvät puolestaan pelin audiovisuaalisesta toteutuksesta. Alipelejä lukuun ottamatta, pelin suhteellisen karu grafiikka ajaa asiansa, mutta äänipuolella negatiivisen papukaijamerkin ansaitseminen on harvoin ollut yhtä paikallaan, kuin Sid Meier’s Piratesin PSP-version kanssa. Päällimmäisenä tajuntaan iskevät pelin hirveät Karibia-aiheiset musiikkitiluttelut, jotka tuovat elävästi mieleen ajat jolloin Adlibin FM-synteesi edusti tietokonepelimusiikin huippua, eikä kukaan ollut kuullutkaan MP3-tiedostoista. Valitettavasti musiikin kytkeminen pois ei paranna tilannetta, vaan tällöin Piratesin karun minimalistinen äänimaailma paljastaa mitättömyytensä, tehden pelin tunnelmasta aution ja kuolleen.

Ongelmia siis riittää enemmän kuin peliklassikon arvolle sopii, mutta kokonaisuutena Piratesin tuotantolapsukset ovat enemmän pelkästään ärsyttäviä, kuin suoranaisesti pelikokemusta vesittäviä. Viimekädessä Sid Meier’s Piratesin ruman kuoren alta paljastuu koukuttava ja arvonsa hyvin säilyttänyt peli, joka on tosiasiassa enemmänkin kun pelkästään karkeiden osiensa summa.

Yhteenveto

Keskivertotasoa parempi

Hyvää

  • - Helposti omaksuttava, mutta yllättävän syvä
  • - Avoin maailma ja vapauksia tarjoava pelattavuus
  • - Addiktiivinen

Huonoa

  • - Yhdentekevä moninpeli
  • - Kuollut äänimaailma ja korvia raastavat musiikit
  • - Osa alipeleistä limboaa laatumittareita