Arvostelussa Silent Hill 4: The Room

Kirjoittanut: Petteri Hemmilä, 5.joulukuu 2004

Peliarvostelu

Pelin nimi Silent Hill 4: The Room
Alusta Playstation 2
Ikäraja 18
Moninpeli Ei
< >
Avaa pelin lisätiedot

Monilla meillä lienee jokin henkilökohtainen, ikävä lapsuusmuisto kotiarestista, mutta siinä vaiheessa kun joku vielä aikuisiällä huomaa jääneensä ansaan asuntoon, jonka ulko-ovi on teljetty sisäpuolelta, on ehkäpä syytä jo huolestua ihan oikeasti. Kun ulko-oven alta alkaa sujahdella verellä tahrittuja viestejä, TV ja radio alkavat elää omaa elämäänsä, eivätkä naapurit tunnu kuulevan huutojasi, kannattaa nykäistä pleikkarin johto hetkeksi irti ja palata maan pinnalle. Mikäli kylpyhuoneesi seinässä ammottava valtava musta aukko ei umpeudu tämänkään jälkeen, on psyykeesi niin herkkä, ettei Silent Hill 4: The Roomin pelaamista varmaankaan kannata jatkaa yhtään pidempää.

Konamin loistava ja perinteikäs Silent Hill sarja on lopultakin edennyt neljänteen osaansa. Niille, jotka ovat jättäneet koko aiemman sarjan huomiotta, valotettakoon hieman mistä on kyse. Elikkä, siis Silent Hill on Konamin vastine Capcomin suositulle Resident Evil-sarjalle (joka sekin on olemassaolonsa velkaa iänikuiselle PC:llä nähdylle Alone in the Dark:ille). Kumpikin sarja tarjoilee kauhua kolmannesta persoonasta kuvatun, kevyesti toimintaan kallistuvan seikkailupelin muodossa. Suurin ero sarjojen välillä lienee, että siinä missä Resident Evil pelottelee pelaajaparkaa nopeiden säikäytysten ja perinteisen Zombi-elokuvaelementtien avulla, perustuu Silent Hillien kauhu enemmänkin tunnelmointiin vainoharhaisen äänimaailman ja ahdistavien visuaalisten kikkojen avulla. Ei sinäänsä, etteikö sydäntäpysäyttäviä säikäytyksiäkin olisi mukana aivan riittämiin.
Nimi Silent Hill tulee syrjäisestä kaupungista, johon pelisarjan aiemmat osat ovat sijoittuneet. Tätä perinnettä rikkoen (joskin oman nimensä mukaisesti) Silent Hill 4: The Room sijoittuu pitkälti tämänkertaisen päähenkilön, Henry Townshedin omaan pieneen, Etelä-Ashfieldissä sijaitsevaan asuntoon. Kuten arvostelun alkukin vihjasi, on Henry joutunut eriskummallisen kotiarestin uhriksi. Sisäpuolelta ketjuin teljetty ovi ja kiinni juuttuneet ikkunat estävät tehokkaasti poistumisen normaaleja teitä pitkin, eikä asiaa auta myöskään se, etteivät naapurit kuule Henryä vaikka tämä kuinka yrittäisi ulko-oveaan paukuttaa. Ikkunat, ovisilmä, sekä tirkistelyreikä naapuritytön asuntoon suovat Henrylle oman suppean perspektiivinsä asuntonsa ulkopuolisesta elämästä. Pienen tutkailun jälkeen paljastuu, että ainoa tapa poistua nopeasti ahtaaksi käyvästä kaksiosta on kylpyhuoneen seinässä alati laajenevan ammottavan reiän kautta. Toisin kuin tosielämässä, aukon takaa ei paljastu seinänaapurin keittiö, vaan tunnelin toisessa päässä on jokin Silent Hill 4:n ahdistavista maailmoista. Liikaa juonta paljastamatta, näistä maailmoista Henry toivoo löytävänsä ratkaisun avaimet mysteeriin, joka kotiarestin ohella paisuu pitämään sisällään kliseisiä kauhuelementtejä aina itseltään hengen riistäneestä sarjamurhaajasta, orpokotia pitävään mystiseen uskonlahkoon.

Silent Hill 4: The Room haiskahtaa vahvasti edeltäjilleen, joten sarjan fanit voivat huokaista helpotuksesta. Toimintaa kuvataan useimmiten Henryn ulkopuolisesta, usein varsin huimaavasta kuvakulmasta. Alkuun hieman häiritsevästi, pelin valitsemat kamerakulmat ovat turhankin usein niin keskittyneitä päähenkilöön, että sankarin edessä aukeavat näkymät jäävät kuvan ulkopuolelle.Yleensä tällaisesta on syytä verottaa pelin pisteitä, mutta Silent Hill 4:n tapauksessa kyse lienee kuitenkin aivan tarkoituksellisesta tehokeinosta lisätä jo ennestään ahdistavaa tunnelmaa. Koska peli ei sisällä äkkikuolemia, eivät kamerakulmat aiheuta suurta päänvaivaa, vaan pikemminkin onnistuvat tuomaan oman pienen lisänsä The Roomin kauhufiilikseen. Poikkeuksena edellisiin osiin, kuvataan Silent Hill 4:ssä osa tapahtumista myös Henryn silmien takaa. Tämä kulma on käytössä Henryn asunnossa, joka toimii läpi pelin eräänlaisena maailmojen risteyspaikkana, sekä myöskin koko pelin ainoana tallennuspaikkana. Sankarimme ohjastelu tässä moodissa on hieman opettelun takana, mutta ohjauksen kankeus ei muodosta suurta ongelmaa pelitahdin pysytellessä melko rauhallisena aina Henryn kaksiossa liikuttaessa.

Muilta osin Silent Hill 4: The Roomin pelilliset ominaisuudet ovat lähes suoraa perua sarjan aiemmista osista, mikä ei ole välttämättä hyvä asia ottaen huomioon, että The Roomin edeltäjät jättivät tältä saralta toivomisen varaa. Pahimpana kömmähdyksenä lienee pelin taisteluita piinaava Henryn krooninen tapa tähdätä aina juuri sitä väärää öttiäistä, kun vastaan marssii useampia hirviöitä. Pahimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että uljas sankarimme tuijottaa metrien päässä vaanivaa pahista, vaikka sen läheisempi lajitoveri vaatisi välittömämpää huomiota. Toivottavasti Konami ymmärtää puuttua ongelmaan ennen pelin seuraavaa osaa, koska turha kuolema johtuen päähenkilön tekoälyttömyydestä ei paljoa naurata. Toinen maininnan arvoinen moka liittyy pelin inventaariosysteemiin. Jostain täysin käsittämättömästä syystä Silent Hill 4:ään on ympätty hyvin Resident Evil-henkinen rajoite, joka sallii päähenkilön kantaa vain kahdeksan esinettä kerrallaan. Taskujen täyttyessä on pelaajan palattava Henryn asunnolle, koska ylimääräistä rojua ei voi tiputtaa minnekään muualle. Kuten arvata saattaa, tästä seuraa runsaasti turhauttavaa ravaamista asunnon ja pelimaailman välillä, jonka olisi voinut täysin välttää harkitummalla pelisuunnittelulla.

Vaikka Silent Hill 4:n pelitekniset mokat ovat luonteeltaan hyvin rasittavia, eivät ne varasta koko showta, vaan pääosin huomio keskittyy pelin eittämättä onnistuneeseen presentaatioon. Jo alkudemosta käy selväksi, että The Roomin tekijät ovat pyrkineet mahdollisimman elokuvamaiseen lopputulokseen ja tässä tavoitteessaan he ovatkin onnistuneet kiitettävästi. Pelin audiovisuaalinen anti on selvästikin toteutettu rakkaudella. Visuaalisella puolella tämä ilmenee paitsi teknisesti loistokkaassa grafiikassa (kuten esim. tavallista terävämpien tekstuurien käytössä), myös elokuvamaisessa ohjauksessa, sekä tunnelmaa vahvistavien kameraefektien käytössä. Myös tasojen ulkoasun suunnittelu on kauttaaltaan toimivaa. Pelialueet ovat aiempien Silent Hillien tapaan pienellä painajaismaisella psykedelialla höystettyjä, autioita ja korroosion kuluttamia versioita paikoista, jotka ovat joskus olleet kenties ihmisten kansoittamia. Pelin maailmoissa ihmisten tilalla vilistävät aaveet ja muut epäsikiöt ovat nekin riittävän häiriintyneen mielikuvituksen tuotteita aiheuttaakseen ajoittaisia pelonväreitä pelaajan selkäpiihin. Niiden luonnoton liikehdintä yhdistettynä sieltä täältä paistaviin etäisesti inhimillisiin piirteisiin saa esimerkiksi tämän vuoden ehkä nimekkäimmän kauhuteemalla surffanneen pelin, Doom 3:n hirviödesignin näyttämään varsin kliiniseltä ja suorastaan laimealta esitykseltä.
Kuten sanottu, myös Silent Hill 4:n äänipuoli onnistuu tehtävässään melko kiitettävästi, joskaan ihan puhtaasta suorituksesta ei voida puhua. Sopivaa vainoharhaa ylläpitävät taustaäänet ja pelin pari Japanilaisittain mahtipontista teemakappaletta istuvat hyvin SH4: The Roomiin. Samaa ei voi sanoa pelin hirviökaartin tuottamasta metelistä, joka ensinnäkin kuuluu aivan liian lujalla suhteessa muuhun äänimaailmaan ja toisekseen, koostuu kovasti itseään toistavista lyhyistä pätkistä. Englanniksi dubatut puheet on sentään näytelty säädyllisen tasokkaasti, joskin päähenkilö Henry Townshedin äänestä olisi toivonut erottavansa edes pientä inhimillistä pelonvärettä. Tällaisenaan Henry kuulostaa unenpöpperöiseltä David Duchovnylta mikä sinänsä on hieman hämmentävää, mutta ei onnistu rikkomaan pelin utuista tunnelmaa.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Kaunis katsella..
  • + Oikeasti pelottava
  • + Elokuvamainen tunnelma

Huonoa

  • - Henryn rajoittunut kantokyky
  • - Kankeat taistelut