Arvostelussa SingStar Suomipop

Kirjoittanut: Petteri Hemmilä, 13.toukokuu 2009

Peliarvostelu

Pelin nimi SingStar Suomipop
Alusta Playstation 3
HDTV-Tuki 720p/1080i/1080p
Äänituki Dolby Digital 5.1
< >
Avaa pelin lisätiedot

Kiitos Sonyn ja SingStarin, laulamisesta on tullut muidenkin, kuin lähiöpubien epävireisten juopporuusujen etuoikeus. Laulukilpaa ovat viimeaikoina yrittäneet kiristää Microsoftin Lips ja PC-puolen avoimen lähdekoodin Ultrastar, mutta pallo on pysynyt visusti Sonyn hallussa. Genren kirkkaimpana tähtenä loistaa yhä vuodesta toiseen porskuttava SingStar, josta on ponnahtanut kesän etkoja (ja jatkoja) silmällä pitäen kaksi uunituoretta painosta: SingStar – Pop Edition ja SingStar – Suomipop, jotka kuitenkin tästä yhteisarvostelusta huolimatta ovat kaksi täysin eri julkaisua.

SingStarin konsepti lienee jo niin läpeensä tuttu, että sen kertaus olisi kuin kertoisi kraanasta tulevan vettä. Yksi tai useampi pelaaja tarttuu mikkiin ja hoilaa mieleisiään biisejä kunnes keuhkoista loppuu happi, tai naapureilta palaa pinna. Laulun myötä ruudulle piirtyvä viiva ja lopussa jaetut pisteet kertovat siitä, menikö homma syteen vaiko saveen. Pisteytykseen ei kannata suhtautua liian ryppyotsaisesti, sillä krediittiä heruu kun sattuu vinkaisemaan oikealla korkeudella oikeaan aikaan. Sillä, menevätkö sanat oikein tai kuulostaako laulu likimainkaan hyvältä, ei ole mitään merkitystä sen koomin pisteiden, kuin peli-ilonkaan kannalta. Puolet porukasta päästelee kuitenkin nuotin vierestä. Mutta se ei menoa haittaa – pääasia on, että kaikilla on hauskaa.
Pop Edition ja Suomipop eivät tätä hyväksi havaittua kaavaa juuri muuta. Ainut maininnan arvoinen uudistus on muihinkin PS3-SingStareihin päivityksenä saatava ääniohjaus, joka mahdollistaa menuissa navigoimisen, sekä biisivalinnan tekemisen mikrofoniin pulisemalla. Jossain välissä SingStar on saanut myös PS3-Trophy -tuen, mutta tämä ei Santtu Satunnaisen SingStar-kokemukseen vaikuta. Nämä detailit poislukien, uudet poppilätyt ovat käytännössä puhtaita biisikokoelmia.

Suomipop keskittyy nimensä mukaisesti kotimaisiin radiorallatuksiin. Genrejä katetaan aina Suomi-hiphopista ohimon verisuonia nyppivään teinirokkiin. Modernien radiohittien parhaimmisto tulee naisartisteilta. Irinan Pokka, Jonna Tervomaan Rakkauden Haudalla sekä PMMP:n Joutsenet ovat kaikki hyvin melankolisia, mutta riittävän iskeviä, että niitä viitsii hoilata porukassakin. Aivan samaa en voi sanoa itseäni teinimmälle yleisölle suunnatusta Negativen Won’t Let Go’sta, Uniklubista tai Happoradiosta. Mukana on myös hieman ikääntyneempiä poppiralleja: Movetronen Ei kenekään maa, Neon 2:n Tässä Talossa ja Aikakoneen Odota kapsahtavat niin kovaa camp-sektorille, että niille löytyy takuuvarmasti laulajia joka bileistä. Sama pätee luultavasti myös Eppu Normaaliin, joskaan Suolaista sadetta tai Joka päivä ja jokaikinen yö, eivät liene Eppu-fanien ehdottomia ykkösvalintoja. Aidosti hyvää makua edustavat vuosien takaiset Kemopetrolin Child Is My Name ja Don Huonojen Seireeni. Kumpaisellakin poppoolla on ollut pitkä ura, josta olisi toki irronut puolen tusinaa parempiakin biisejä, mutta eipä näistäkään valinnoista voi pahoillaan olla.

Pop Edition keskittyy ulkomaiseen populäärimusiikkitarjontaan. Lautaselle on painettu se tavallinen sekoitus tuoreita hittejä ja hieman ikääntyneempiä klassikoita. Mukana on hälyyttävän paljon kotimaiselle yleisölle tuntematonta tavaraa. Hyvinä esimerkkeinä voisi mainita sinänsä mainiot Kaiser Chiefs, Klaxons ja Kings Of Leon, joita kyllä hehkutetaan tasaisin väliajoin brittien musatabloidilehdistössä, mutta joita ei Suomessa tunne kuin kourallinen Converse-raitapaita -yhdistelmään sonnustautuvia klubikävijöitä. Harva on kuullut myöskään melkoista poppipontentiaalia omavasta The Scriptistä, vaikka porukka kävi tuossa taannoin vetämässä keikkaa Helsingin Nosturissa. Lienen myös itse auttamattoman pihalla nykyisestä radiosoittomateriaalista, sillä The Killersin Human, Pinkin So What!, Sugarbabesin Girls, tai Nellyn ja Fergien Party People eivät tunnetuista esittäjistään huolimatta kuulostaneet laisinkaan tutuilta. Joku muu osannee arvostaa näiden läsänoloa allekirjoittanutta enemmän.

Klassikkolinjaa vetävät Queenin Bohemian Rhapsody, The Policen Every Little Thing She Does Is Magic, Chris De Burghin Lady In Red sekä bileiden lattealyriikkainen takuuhitti, Bon Jovin Livin’ On A Prayer. Lähes yhtä varman yleisösuosion saa Robbie Williamsin Angels, joka – myönnettäköön kyllä – on aika pahuksen hyvä biisi ja vieläpä sopivan helppo laulettava. Se pakollinen camp-numero on tällä kertaa Rockwellin Somebody Is Watching Me, joka on ikääntynyt niin huonosti, että se olisi luultavasti kirvoittanut meheviä nauruja jopa ilman tietoisia huumorielementtejään.

SingStar on aina SingStar ja loppujen lopuksi se, kannattaako Pop Editionia tai Suomipoppia hankkia, riippuu paljolti henkilökohtaisista musiikkimieltymyksistä. Itse koin että kumpaakin poppilättyä vaivaa hieman sama tauti, kuin aiempiakin PS3:n SingStar-julkaisuja: niiden biisivalinnoilla yritetään miellyttää liian suurta yleisönä. Lopputuloksena kaikki saavat vähän, mutta vain harva on täysin tyytyväinen. Suomipopin korkea kotimaisuusaste lievittää tuskaa hieman, mutta Pop Editionin kohdalla tämä on todellinen ongelma, sillä SingStore -nettikaupasta saa kolmekymmentä varmasti itseään miellyttävää biisiä lähes samaan hintaan. Levypainosten tulevaisuus on selvästi SingStar Queenin ja ABBAn tyylisissä, rajatuille faniporukoille kyhätyissä kokoelmissa, joista voi suurin piirtein jo kansikuvan perusteella sanoa, kiinnostaako sisältö vaiko ei. Pop Editionin ja Suomipopin kohdalla kannattaa syynätä biisilistat läpi ja tehdä ostopäätös vasta sitten.

SingStar Suomipop biisit:

Aikakone – Odota
Anna Abreu – End of Love
Anna Eriksson – Huojuva talo
Cheek – Liekeissä
Disco – Ilkeitä asioita
Don Huonot – Seireeni
Elastinen – Anna soida
Eppu Normaali – Suolaista sadetta
Eppu Normaali – Joka päivä ja jokaikinen yö
Fintelligens – Hoida homma
Happoradio – Che Guevara
Happoradio – Hirsipuu
Irina – Pokka
Jonna Tervomaa – Läpikulkumatkalla
Jonna Tervomaa – Rakkauden haudalla
Kemopetrol – Child Is My Name
Kim Herold – Social Butterfly
Kristiina Wheeler – Sunny Day
Movetron – Ei kenenkää maa
Negative – Won’t Let Go
Neon 2 – Tässä talossa
Olavi Uusivirta – On niin helppoo olla onnellinen
PMMP – Joutsenet
PMMP – Matkalaulu
Retropop – Pieni ja ihmeellinen
Scandinavian Music Group – Hölmö rakkaus
Scandinavian Music Group – Minne katosi päivät
The Rasmus – Livin’ In A World Without You
Ultra Bra – Sinä lähdit pois
Uniklubi – Kaikki mitä mä annoin

Yhteenveto

Keskivertotasoa parempi

Hyvää

  • + Kotimaisuus takaa suosion
  • + SingStarin koukuttava perusidea

Huonoa

  • - Sekava linja biisivalinnoissa