Arvostelussa Soldier Of Fortune – Payback

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 27.tammikuu 2008

Peliarvostelu

Pelin nimi Soldier Of Fortune - Payback
Alusta PC
Ikäraja 18
Pelaajamäärä 1-12
< >
Avaa pelin lisätiedot

Vuonna 2000 julkaistu Activisionin julkaisema Soldier Of Fortune räiskintäpeli oli ilmestymisvuotenaan kova kohupeli. Pelissä saattoi räiskimällä irrottaa vihollisilta raajoja ja jopa posauttaa päänupit kokonaan pieniksi kappaleiksi. Graafisesti peli oli varsin näyttävä ja siksi myös väkivalta siihen aikaan varsin realistisen näköistä. Peli oli juuri nimenomaan realistisen väkivaltansa vuoksi suuri hitti, eikä niinkään melko olemattoman tekoälynsä tai varsin simppelin pelattavuutensa vuoksi. Peli poiki myös jatko-osankin vuonna 2002, joka ei tosin enää kuitenkaan jaksanut samalla tavalla innostaa, koska pelin jippo oli jo kertaalleen nähty eikä mitään uutta oltu saatu oikeasti aikaan. Soldier Of Fortune-sarja katosikin lopulta vähin äänin kokonaan kartalta unholaan.

Lähes yhtä vähin äänin on Activision nyt kuitenkin tehnyt varsin oudon tempun ja kaivanut kyseisen pelisarjan pois naftaliinista tuodakseen markkinoille sarjan uusimman osan, Soldier Of Fortune: Paybackin. Miksi? Sitä tuskin kukaan osaa sanoa. Pelin kehittämisen epäkunnian on tällä kertaa ottanut harteilleen Cauldron, joka ei ole aiemmin kehittänyt mitään kovin muistettavaa peliä, eikä Payback myöskään sellaiseksi tule muodostumaan.
Peli heittää kaikki korttinsa pöydälle jo pelaamisen ensi minuuteilla. On jokseenkin uskomatonta, että vielä kuuden vuodenkin jälkeen pelisarja luottaa yksinomaan tapaansa mallintaa ammuskelun aiheuttamaa vahinkoa vihollisille. Toisaalta sehän se on mistä muuten varsin tasapaksu kyseinen perusräiskintäsarja parhaiten tunnetaan. Payback ei siksi olekaan FPS-pelisaralla mikään vallankumous, vaan pelkkää perusammuskelua näteillä grafiikoilla ja ainakin jollain tapaa realistisen näköisellä ”vahingonmallinnuksella” varustettuna. Pahat terroristit pudottavat jalkoja ja käsiänsä, sekä vanhaan malliin myös viholliselta voi posauttaa jopa päänkin paloiksi verisuihkun saattelemana. Jokelan koulusurmien vanavedessä pelin yksinkertaista raakuutta ja realismin tavoittelua luotien osuessa nahkaan on vaikea mennä puoltamaan, varsinkaan kun se ei mitään peliin oikeasti edes tuo. Vihollisten paloittelun mahdollisuudella yritetäänkin ainoastaan myydä peliä, koska muita valttikortteja(onko yksinkertaisen raaka väkivalta sellaista?)pelillä ei yksinkertaisesti ole näyttää.

Paybackissa eteneminen soljuu useimmiten täysin identtisellä tavalla tehtävästä toiseen. Ennen tehtävän alkua pelaajalle kerrotaan tehtävätavoitteet, sekä valitaan mieleinen asevarustus, jonka jälkeen hypätäänkin jo itse tehtävään. Tarkoituksena olisi päästä sen annetun tehtävätavoitteen luokse, jota havainnollistetaan ruudulla näkyvällä etäisyyslaskurilla, joten itse tavoitteen löytäminenkään ei kovin vaikea homma edes ole. Mikään puistossa kävelemisreissu tavoitteen luokse pääseminen ei kuitenkaan ole, sillä onhan pelissä niitä vihollisiakin. Useimmiten tehtävät etenevätkin seuraavalla tavalla: Pelaaja etenee hetken, kohtaa laumoittain aivottomia terroristeja, jotka joko juoksevat suoraan päälle tai sitten hakevat suojaa kääntymällä selkä pelaajaan päin avomaastossa tai muuten vain huonosti suojautuneina. Nopeastikos terroristeja sitten makaakin kasapäin kenen jalka ja käsi missäkin. Paybackin ”tappolaskuri” per yksittäinen kenttä hakee muutenkin vertaistaan ja tällainen voidaan löytää ei ehkä niinkään helposti pelimaailmasta, mutta esimerkiksi ainakin Arnold Schwarzeneggerin klassisesta kasarielokuvasta nimeltä Commando. Jos Commandolle tehtäisiin nyt 2000-luvulla virallinen lisenssipeli, olisi se varmasti Sof: Payback. Ainoastaan ne heiteltävät sirkkelinterät puuttuvat.

Vihollisten täydellistä tyhmyyttä ja kuolemisherkkyyttä kompensoidaan pelissä jälleen kerran sillä, että ensinnäkin terroristeja saa kimppuunsa aina laumallinen kerrallaan, mutta myös sillä, että vaikka pelaajalla onkin käytössään ”lepää hetki osuman jälkeen ja parane sitten ennalleen” -tyyli säilyä hengissä, kuolee pelaaja usein yhdestä tai kahdesta vihollisen iskusta tästä huolimatta. Kaiken kukkuraksi muuten niin aivottomat viholliset ovat kuitenkin erittäin nopeita ja tarkkojakin ampumaan. Joskus jopa niinkin tarkkoja, että luodit viuhuvat kallioidenkin lävitse pelaajan nahkaan.

Jos edellä mainitussa ei ole riittävästi saamaan hermoja räjähtämään, niin lisättäköön vielä, että peli tallentelee checkpointit itse ja aina ole riittävän lähellä toisiaan, josta seuraa useiden kohtien ärsyttävää alusta yrittämistä monia kertoja. Eli toisin sanoen aivottomien laumojen teurastusta, kunnes joku aivottomista lauman jäsenistä ampuu kerran supertarkalla ja nopealla reaktiokyvyllään pahimmassa tapauksessa tappaen pelaajan. Tavallisten paloiksi hajoavien idioottivihollisten lisäksi pelaaja kohtaa silloin tällöin myös eräänlaisia välipomoja, jotka ovatkin sitten tietysti aivan toista maata kuin tavalliset rivisotilaat. 30 kertaa pumppuhaulikolla lähietäisyydeltä kehoon ei riitä tällaisen välivastuksen eliminointiin! Naurettavaa. Yleensä välipomotaisteluja vielä lisävaikeutetaan taistelun ajan loputtomana virtaavalla vihollisvyöryllä, joita joutuu sitten napsimaan siinä sivussa.

Jos olet jaksanut lukea arvostelua tähän saakka, tiedät jo varmasti, että kyseessä on erittäin huono peli ja varsin ruostunut naula Soldier Of Fortune -pelisarjan arkkuun.. Olisivat suosiolla jättäneet sarjan naftaliiniin tai keksineet jotain oikeasti järkevää. Mitä hyvää pelissä sitten on? No, peli on ainakin graafisesti varsin pätevä, tai ainakin joiltain osin. Hieman tosin ihmetytti se, että ainut grafiikkaan liittyvä asia mitä pelissä sai säätää oli resoluutio. Haloo pelin tekijät? Missä ovat kaikki yksityiskohtaisuus-asetukset, reunanpehmennykset ynnä muut vaihtoehdot? Ei kaikilla varmasti puhti riitä pelaamaan peliä samoilla asetuksilla. Tietysti mikäli tällä ratkaisulla yritetään saada potentiaaliset ostajat jättämään Payback kaupan hyllylle, niin asia on ymmärrettävissä.

Isoilla resoluutioillakaan pelin tarjoamat visuaalisen groteskit irtoraajat ja paloitellut terroristit eivät kaikesta huolimatta säväytä enää samalla tavalla kuin kahden ensimmäisen Sof-pelin kohdalla. Tämähän on sinänsä varsin ironista, sillä juuri tällähän peliä yritetään pelaajille kaupata. Grafiikka kai kuitenkin on sittenkin hitusen vanhahtavaa. Pelissä käytettävät aseet sen sijaan ovat varsin näyttävästä mallinnettu, niin kuin on myös niiden äänetkin. Ihan hyvä, että edes jossain on onnistuttu. Musiikki on melko lailla ponnetonta siinä missä ääninäyttely on vain jollain tapaa onnistunutta.
Hyvänä puolena voidaan kai pitää sitä, että peli maksaa normaalia PC-peliä ainakin jonkin verran vähemmän, jolla varmasti saadaan jotkut vanhat Sof-veteraanit ostamaan tämä roskajulkaisu. Ai niin ja onhan pelissä myös tarjolla moninpelimahdollisuuskin tutuilla ja turvallisilla pelimuodoilla ryyditettynä. Pelaajiakin tuntui löytyvän ainakin muutama kourallinen. Allekirjoittanut ei tosin peliä moninpelin vuoksi hankkisi, kun on olemassa niin paljon muitakin paljon yksinpeliltään sekä moninpeliltään parempia räiskintäpelijulkaisuja tarjolla, kuten Crysis ja Call Of Duty 4.

Yhteenveto

Heikko esitys

Hyvää

  • + Normaalipeliä hieman halvempi hinta
  • + Grafiikka ja aseiden äänet

Huonoa

  • - Köyhät grafiikan säätömahdollisuudet
  • - Liika luottaminen irtoraajoilla mässäilyyn
  • - Tekoälyttömyys
  • - Ylikestävät väliviholliset