Arvostelussa Sonic Heroes

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 28.maaliskuu 2004

Peliarvostelu

Pelin nimi Sonic Heroes
Alusta Xbox
Xbox Live Ei
Äänituki Dolby Digital 5.1
< >
Avaa pelin lisätiedot

Aikoinaan varsin kilpailukykyisiä pelikonsoleita kehittänyt japanilainen yritys, nykyään pelkäksi pelinkehittäjäksi/pelijulkaisijaksi ryhtynyt Sega tuli varmasti aikanaan monelle tutuksi lukuisten Sonic-pelien myötä. Segan konsoleilla maskottina Nintendon Marion tapaan häärinyt sinisenvärinen siili Sonic oli niitä ensimmäisiä tasohyppelyitä. Pelissä oli tosin yksi muista eroava idea joka oli se, että jaloistaan erittäin vikkelä Sonic pystyi liikkumaan todella lujaa ja juoksemaan muun muassa älyttömällä vauhdilla mitä erilaisemmissa silmukoista putoamatta niistä päälleen maahan. Segan lopetettua viimeisimmän konsolinsa Dreamcastin valmistuksen joutui Sonic niin sanotusti siirtymään vieraalle maalle pompatessaan Xboxille ja PS2:lle sarjan uusimmassa pelissä nimeltä Sonic Heroes.

Sonic Heroes on nykyajan pelejä vastaamaan siirretty kokonaan sivuttain skrollaavasta 2D-hyppelystä kokonaan 3D-maailmaan. 3D:n lisäksi kun nykyään kaikki vähänkin piirretyltä näyttävä on niin Pokemonia, että vanhempaa ihmistä hirvittää on sanomattakin selvää. On helppo tajuta, että myös Sonic kavereineen on ehkä jopa hieman pakonomaisesti joutunut tähän pyörteeseen. Ei ole asiat enää niin kuin hyvinä vanhoina aikoina, kun nuoremmat ja vanhemmat pelaajat pelasivat käytännössä samoja pelejä. Xboxin omistavien, vanhojen Sonic-veteraanien onkin todennäköisesti aivan turha haaveilla tästä uudesta pelistä, sillä tämä on selkeästi suunnattu perheen nuorimmille pelaajille siinä missä esimerkiksi Crash Bandicoot -ja Ratchet & Clank sarjan pelejä voi pelata vähän vanhempi-ikäinenkin ihminen.
Saatuani yllä mainitun pois sydämeltäni, on aika siirtyä tarkastelemaan itse peliä. Sonic Heroesissa Sonicin perivihollinen Dr. Eggman hautoo(enkös olekin hauska)uutta katalaa juonta tietysti tuhotakseen maailman. Eihän tälläistä voi hyväksyä, kun kerran ollaan näyttämässä pienille lapsille hyvää esimerkkiä. Sonicin täytyykin estää Eggmanin katalat aikeet, mutta tällä kertaa Sonic saakin apua kavereiltaan Knucklesilta ja Milesilta. Sonic on siili, Miles kettu ja Knuckles.. No, jätettäköön se arvailujen varaan. Oli miten oli, eläinkunta kunniaan!

Huolimatta siitä, että kaikki ovat vähän eri rotuisia ovat ne kaikki silti keskenään hyviä ystävyksiä ja ystäviähän aina tarvitaan. Tässä pelissä niitä todella tarvitaankin, sillä Sonic ei kuuluisista vikkelistä jaloistaan huolimatta yksinään tällä kertaa hommasta suoriudu. Sonic Heroesissa mukaillaankin hieman esimerkiksi takavuosien PC-peliä The Lost Vikings, jossa kolme kaverusta tarvitsevat kukin toisiaan selvittääkseen tiensä pelin lävitse. Sonic Heroesissa tätä kaavaa on tosin hieman yksinkertaistettu ja muutenkin sovitettu tasohyppelymuottiin. Sonicilla päästään parhaiten tilanteissa jotka vaativat vikkelyyttä ja nopeutta, kun taas Knuckles tuo mukanaan nimensä mukaisesti rystysensä ja antaa parhaiten köniin Eggmanin kätyreille. Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä pikkukettu Miles osaa lennättää kolmikkoa ilmassa superhäntänsä avulla paikkoihin jonne ei pelkällä hyppäämisellä yletä. Häntä ei tosin kestä rasitusta pidemmän päälle ja kettu joutuukin toisinaan lepäilemään.

Jokainen tiimin jäsen tosin saa aivan yhtä paljon hommaa pelin aikana ja pelattavaa hahmoa voi helposti vaihtaa lennossa ohjaimen Y ja B-nappuloilla. Pelin kontrollit ovat muutenkin varsin helposti omaksuttavat; vasemmalla tatilla liikutetaan sankareita(kaikki liikkuvat samanaikaisesti), oikealla tatilla ja liipaisimilla voidaan käännellään vapaasti kameraa, kun taas A -ja X-nappulat toimittavat hyppelemisen ja lyöntilikkeiden virkaa. Lisäksi peli opastaa pelaajaa silloin kun vastaan tulee kohta, jossa tarkoituksena olisi hyödyntää jotain uutta toimintoa. Kontrolleiden yksinkertaisuus on muutenkin hyvä asia, sillä monimutkaiset kontrollit olisivat pilanneet pelattavuuden varmasti suurimmaksi osaksi.

Pelissä on nimittäin paikoitellen jo aivan tarpeeksi kestämistä osittain huonon kamerakuvakulmasysteemin takia. Paikoitellen kamera seuraa vähän turhan laiskasti pelaajan menoa tai sitten muuten vaan esimerkiksi isoissa ja vauhdikkaissa silmukoissa menee suuntavaisto ja siinä samassa kontrolli hahmoihin, kun kamerakuvakulma muuttuu aivan liian etäiseksi tai sitten muuten vaan päättää heitellä miten sattuu. Silmukat ovatkin pelin pelottavimpia kohtia, sillä niihin tultaessa ei saisi periaatteessa yhtään liikauttaakaan sivulle vasenta tattia millä hahmoa siis ohjataan, sillä jos näin tekee käy helposti niin, että Sonic kavereineen lentää silmukasta suoraan järveen. Itselleni kävi juuri edellä mainitulla tavalla monta kertaa peräkkäin erään kentän yhdessä ja samassa silmukassa.. Jokainen voi varmasti kuvitella sitä ilon ja riemun tunnetta mikä siitä syntyy.. Tietenkään en voinut hermostua pelille, koska superpirteä musiikki oli nostanut pelifiilikseni jo niin korkealle. Yleisesti ottaen pelikentät ovat kyllä varsin Sonicia, eli voisi helposti sanoa, vanhojen 2D-Sonicien kentät olisi vain käännetty uljaaseen kolmiulotteiseen muottiin. Mikä on siis hyvä asia.

Yksinpeliä ei ole pakko pelata lävitse pelkästään Sonic teamin avulla, vaan sen voi pelata lävitse myös kolmella muulla tiimillä. Team Chaotix ja Team Dark ovat pelin pahisjoukkueet, kun taas Team Sonicin kanssa samalla kiltteystasolla on Team Rose niminen joukkue. Kaikkilla joukkueilla pitäisi pelimanuaalin mukaan olla erilainen tarina. Teoriassa tämä pitääkin paikkaansa, mutta ei käytännössä. Homma on nimittäin niin, että toisistaan eroavilla tarinoilla tässä kohdin tarkoitetaan pelin välianimaatioita, jotka ovat jokaiselle joukkueelle erilaiset, mutta pelikentät ovat jokaiselle joukkueelle täysin identtiset. Eri joukkueilla ei muutenkaan ole oikeastaan mitään eroja ja juuri kuin aloin ajatella, että Sonicin tiimillä on pullat hyvin uunissa kun heillä on lentävä kettu joukkueessaan niin tulinkin huomanneeksi, että Team Darkilla, Team Rosella ja Team Chaotixilla on niin ikään lentokyvyn omaava tiimin jäsen. Tosin ne ovat muotoa lepakko, jänis ja ampiainen. Lentoeläimen lisäksi jokainen tiimi omaa tietysti muutkin Team Sonicin jäsentyypit, eli sen nopean ja sen nyrkkejään heiluttelevan. On kuitenkin ihan kiva yksityiskohta, että pelaaja saa valita useammasta eri vaihtoehdosta millä pelata. Itse tykkäsinkin hieman enemmän Team Chaotixista kuin mistään muusta.

Tarinallisen yksinpelin(Story mode)ja alkuun opastavan tutoriaalin lisäksi pelissä on myös Challenge niminen pelimuoto, jossa pelaaja voi yrittää saavuttaa parempia pisteitä ja loppuarvosanaa pelaamalla tarinamoodissa jo lävitse pelaamiaan tasoja uudelleen lävitse.. Ihan osuva nimi sinänsä kyseiselle pelimuodolle, sillä siinä on jo pelkästään tarpeeksi haastetta, että edes lähtisi ylipäätään toista kertaa läpipelattua tasoa uudelleen tahkoamaan. Mukana on myös kaksinpelihupia, joskin alussa kaksinpelistä on lukittu kaikki pelimuodot paitsi action race. Action Racessa maksimissaan kaksi pelaajaa voi kisata kumpi ehtii ensimmäisenä valitussa kentässä maaliin.

Audiovisuaalisesti peli antaa itsestään entistä vahvemmin sen kuvan, että pienempiä pelaajia tässä ajatellaan. Hahmojen vähäinen ääninäyttely on todella söpösöpöä, kuin Pokemonissa ikään ja musiikki on sellaista lastenpiirretyistä tuttua..No, enpä nyt osaa tässä vaiheessa mennä sanomaan, että mitä musiikkigenreä peli oikein edustaa, mutta kuitenkin. Grafiikka on piirrosmaista ja varsin värikästä ja hahmot hempeän suloisia ja iloisen näköisiä.. Jopa ne Team darkinkin jäsenet. Ainut oikeastaan mikä tällä osa-alueella pelissä itseäni ärsytti oli suunnattomasti se fakta, että pelin taustamusiikki junnaa ja junnaa paikallaan, kun yhtä lyhyttä ja superpirteätä kipaletta toistetaan loputtomiin välillä pitkiksikin venyvissä kentissä.
Vaikka toisaalta peliin grafiikka siihen sopiikin niin olisivat nyt siitä huolimatta voineet panostaa sen tasoon, koska tällaisenaan se on Xbox-peliksi aika vaatimaton esitys. Toisaalta en usko, että pienemmät lapset niin hirveästi välittäisivätkään ultrahienosta grafiikasta. Onhan pelin grafiikassa toki se hyvä puoli, että se myös pyörii Xboxilla erittäin sulavasti ja silloin kun Sonic(tai hänen vastaavat klooninsa)kentällä vipeltävät lujaa tuntuukin se myös siltä, että nyt mennään ja lujaa. Niin ja onpahan kerrankin sellainen peli, jossa ei niin hirveästi tarvitse hermoilla vaikeiden ja ylitsepääsemättömien kohtien takia, jos ei nyt lasketa joitain silmukoita mukaan.

Yhteenveto

Keskivertotasoa

Hyvää

  • + Helpot kontrollit
  • + Vauhdikasta menoa

Huonoa

  • - Taustamusiikki junnaa paikoillaan
  • - Ajoittaiset kamerakuvakulmaongelmat
  • - Vaatimaton grafiikka