Arvostelussa SoulCalibur V

Kirjoittanut: Petteri Hemmilä, 20.toukokuu 2012

Peliarvostelu

Pelin nimi SoulCalibur V
Alusta XBOX360
Arvostelukappale: Namco Bandai Partners
Ikäraja: 16
Avaa pelin lisätiedot

Tappelupelitarjontaa löytyy tätä nykyä moneen makuun, mutta oluthuuruisten illanistujaisten kuninkuuskamppailu on käyty perinteisesti vain Tekkenin ja SoulCaliburin kesken. Kaksikkoa yhdistää se, että ne ovat nopeita oppia, mutta vaikeita hallita, mikä tekee niistä oivallista yhteisviihdettä taidoiltaan heterogeenisille peliporukoille. Vuosi 2012 tarjoaa mannaa kummankin sarjan ystäville. Sen starttasi SoulCalibur V ja lopussa häämöttää pitkään ja hartaasti odotettu Tekken Tag Tournament 2.

SoulCalibur V on julkaisu, jonka moni tuttuni on tiivistänyt virkkeeseen: ?ihan kuin SoulCalibur IV, mutta uusilla hahmoilla ja taustoilla?. Kuvaus on helppo allekirjoittaa, sillä pintapuolisella tarkastelulla peli näyttää ja tuntuu edeltäjältään. Kyse on yhä hektisestä miekkamittelöstä, jossa erot voittajien ja häviäjien välillä tehdään salamannopeilla reflekseillä sekä hyvin ajoitetuilla lyöntisarjoilla. Kontrollit ovat vanhat tutut: vauriota jaellaan kolmella hyökkäysnapilla, joista kaksi on varattu lyönneille, yksi potkuille ja sitä vältellään torjuntapainikkeesta sekä ristiohjaimeen upotetuista sivuaskelista. Pelaaminen tuntuu alusta pitäen intuitiiviselta ja taisteluissa pääsee pitkälle, vaikkei osaisi ensimmäistäkään komboa. Kokemuksen karttuessa tuuri ja sähläys väistyvät oikea-aikaisten torjuntojen ja murhaavan tehokkaiden iskusarjojen tieltä. Ammattilaisen käsissä SoulCalibur V saa suorastaan taktisia ulottuvuuksia.

Peli on valitettavasti myös tyylillisesti edeltäjänsä näköinen. Presentaatio on japanilaisittain mahtipontista, länsimaalaisittain kornia. Jo pelkkä orkesterimusiikein säestetty hahmon valinta saa punavärin nousemaan pitkin kasvoja, eikä myötähäpeää vähennä vakavaäänisen juontajan kuolemattomat lausahdukset akselilta ?If life is a battle, then duel is the epitome of one?s life? tai ?Victory belongs to the last one standing?. Joku vähemmän kyyninen voisi yrittää vääntää tämän camp-huumoriksi. Itse en voi kuin arvailla, kuinkahan monta tuntia studioaikaa on haaskaantunut silkkaan nauramiseen, englanninkielisten ääninäyttelijöiden yrittäessä kakistella vakavin naamoin käsikirjoittajien surkuhupaisia kliseitä.
Uudistuksiltaan SoulCalibur V on hämmentävän konservatiivinen. Taistelun tempo tuntuu tiivistyneen hieman ja hahmojen liikerepertuaariin on ympätty uusia torjunnan ohittavia ?Critical Edge? -superkomboja sekä hyökkäyksen murentavia ?Guard Impact? -torjuntoja. Halpalyöntien ylikäyttöä hillitään taistelun myötä latautuvalla Edge-mittarilla, joka määrittää milloin liikkeet ovat käytettävissä. Fanien suhtautuminen tähän, lähes suoraan Ultimate Marvel vs Capcomista pöllittyyn, mekanismiin on ollut kaksijakoista, mutta maallikon näkökulmasta Soulcaliburin tasapaino on pysynyt suurin piirtein ennallaan. Meikäläisille viihdepelaajille muutos on suorastaan huomaamaton.

Myös hahmovalikoima on uusittu varovaisin ottein. Tarjolla on noin kymmenen uutta hahmoa, joista maininnan arvoisia ovat Maxin jalanjäljissä kulkeva keppitaistelija, Xiba, mystinen miekkamies, Z.W.E.I, sekä juonimoodin keskiössä häärivä sisaruspari Patrokolos ja Pyrrha. Pakollisesta naapuriuniversumin cameo-esiintymisestä vastaa tällä kertaa Assassins Creedin Ezio Auditore. Sarjan kestosuosikit, Taki ja Sophitia ovat saaneet kenkää. Tilalle on tuotu ensimmäisessä SoulCaliburissa nähty imitaattori, Edge Master. Neljännestä osasta tuttuna bonuksena, pelaaja voi luoda myös ihan oman soturinsa. Ulkoiseen tuunaamiseen tarjotaan rutkasti vaihtoehtoja, mutta taistelutyyli pitää lainata jo olemassa olevilta hahmoilta.

Uusi osa on tuonut mukanaan myös uusia pelityyppejä. Tutun mutta koruttoman ?Arcade?-tilan rinnalle on nostettu hardcore-yleisöä kosiskeleva ?Legendary Souls?, joka pisti ainakin allekirjoittaneelle kapulaa rattaisiin ihan kunnolla. Niille, jotka ovat laajemmin kiinnostuneita SoulCaliburin maailmasta, on tarjolla ?Story -1607 A.D.-? -juonimoodi. Pääasiassa konseptipiirrosten ja kirjoitetun sanan varassa lipuva tarina kertoo legendaaristen miekkojen, Soul Edgen sekä Soul Caliburin kamppailusta Patrokolosin ja Pyrrhan käsissä. Meno on dramaattista, juoni ponneton ja hahmot naiiveja. Harmillisinta on kuitenkin se, ettei pelaajaa päästetä muiden kuin Patrokolosin kenkiin paria ohikiitävää poikkeusta lukuun ottamatta. Tämä saa taistelut tuntumaan itseään toistavilta ja pelin tekijät tuleva samalla hukanneeksi oivan tilaisuuden esitellä SoulCaliburin värikästä hahmokaartia. Käteen jää sarja tylsiä yhteenottoja, plus angstinen fiktio sisarusparista ja taikamiekoista.
Tympäisevät uudistukset pois lukien, SoulCalibur V tarjoaa hyvin ennakko-odotusten mukaisen kokemuksen. Yksinpelimoodeja jaksaa tahkota suurin piirtein siihen saakka, kunnes tekoälyn tarkkuus ja nopeus ottaa päähän. Moninpelinä kyseessä on kestohitti, joka palvelee niin hampaat irvessä vääntäviä tosikoita, kuin kalja kädessä ja ohjain toisessa räpeltäviä amatöörejäkin. Hahmot ovat tasapainoisia, ohjaustuntuma napakka ja aloittamiskynnys matalalla. Kehuja ansaitsee myös pelin visuaalinen toteutus. Sulavat hahmoanimaatiot, kuvankauniit, yksityiskohtia pursuilevat taustat sekä 60 kuvan sekuntivauhdilla rullaava ruudunpäivitys. Tarvitseeko sitä muuta sanoakaan?

Loppujen lopuksi SoulCalibur V jättää vähän kahden vaiheille. Toisaalta se tarjoaa juuri sitä mehevää beat?em upia, jota siltä vaaditaankin, mutta toisaalta siitä haiskahtaa japanilaiselle peliteollisuudelle ominainen pysähtyneisyys. Viides osa ei tuo ensimmäistäkään relevanttia uudistusta, enkä oikeastaan keksi yhtäkään kuluttajalähtöistä syytä sille, miksei koko pakettia olisi voitu tarjota SoulCalibur IV:n myytävänä laajennoksena. Pohjimmiltaan kyseessä on yhä yksi kotikonsolien parhaista tappelupeleistä, mutta jatko-osana se olisi voinut ottaa oppia esimerkiksi tuoreimmasta Mortal Kombatista. Toivottavasti SoulCalibur VI tarttuu muutokseen rohkeammin.

Lue loput arvostelusta

Yhteenveto

Keskivertotasoa parempi

Hyvää

  • + Visuaalisesti genrensä huippua
  • + Helppo oppia, vaikea hallita
  • + Miellyttää sekä hardcore-yleisöä että viihdepelaajia

Huonoa

  • - Ei merkittävästi edeltäjäänsä parempi
  • - Ankea juonimoodi ja yksinpelitarjonta
  • - Todella, todella korni