Arvostelussa Steel Battalion – Heavy Armor

Kirjoittanut: Petteri Hemmilä, 13.helmikuu 2013

Peliarvostelu

Pelin nimi Steel Battalion - Heavy Armor
Alusta XBOX360
Arvostelukappale: PAN Vision
Ikäraja: 18
Avaa pelin lisätiedot

Kun ryhtyy kirjoittamaan kesäkuussa julkaistun pelin arvostelua seuraavan vuoden helmikuussa, on tavallisesti ollut tapana aloittaa joko anteeksipyynnöin tai selityksin. Kinectin hardcore-pelinä markkinoidun Steel Battalion – Heavy Armorin kanssa jälkimmäinen tuntuu luontevammalta. Kyseessä on näet yksinkertaisesti niin rikkinäinen ja epäpelattava teos, että sen sysääminen yhä syvemmälle arvostelupinkan pohjalle on ollut ainut järkevä tapaa hoitaa ensikokeilun jälkeistä shokkia. Syy miksi siitä kannattaa yleensäkin kohkata vielä yli puoli vuotta myöhässä on potentiaalisten ostajien varoittaminen. Jos tämän rienan poimisi suurperhemarketin alelaarista kympilläkin, olisi se jo kahden tuopin tai yhden leffalipun arvosta hukkaan heitettyä rahaa.

Steel Battalionin lohduttomassa tulevaisuudessa maailma on liekeissä. Klassiset riitapukarit, Yhdysvallat ja Kiina – tai Yhdysvallat ja ?YK?, kuten peli kaunistellusti ilmaisee – tappelevat pienen pallomme vähistä resursseista. Tulevaisuuden taistelukentillä jylläävät matalan teknologian aseet, pelottavimpina niin sanotut VT:t, vertikaaliset tankit, eli toisten maailmansodan panssarivaunuja muistuttavat mekaaniset taistelurobotit. Pelaajan osaksi lankeaa tällaisen teräshäkkyrän ohjastus, apunaan kolmihenkinen miehistö ja kuurosokea Kinect.
Pelin kantava idea piilee juurikin Kinect-kontrolleissa. Pelaaja istutetaan klaustrofobiseen virtuaaliohjaamoon, jonka vipuja ja namiskoja väännellään pantomiimina, ojentelemalla käsiä eri suuntiin. Idea on intuitiivinen ja periaatteessa aika hieno: tankki hurahtaa käyntiin nykäisemällä etuoikealta löytyvää isoa vipua ja vasemman käden vierestä löytyy kaksiasentoinen vaihde. Osa liikkeistä tunnistetaan suurpiirteisesti. Esimerkiksi kansiluukusta tähystämiseen riittää kun nousee seisomaan. Osa, kuten vaikkapa käytetyn ammustyypin vaihtaminen vaatii enemmän tarkkuutta. Varsinainen ohjaus ja tähtäys hoidetaan perinteisin keinoin, Xboxin analogiohjaimesta.

Kuten sanottu, Steel Battalionin idea on mitä parahin, mutta toteutus jotain ihan muuta. Kinect tunnistaa pelaajan eleitä nirsosti, usein täysin väärin. Yrität kurottaa kohti tähystysikkunaa, mutta tuletkin sulkeneeksi aukkoa peittävän sälekaihtimen. Yrität tyhjentää ohjaamon savusta, mutta tuletkin laittaneeksi vain valot päälle. Yrität laittaa valot päälle, mutta tulet poistaneeksi itsetuhosta varmistimen. Peli ei anna armoa edestakaisin sekoilevalle pelaajalle, vaan viholliset pommittavat lakkaamatta ja miehistö tukehtuu häkämyrkytykseen. Huonojen kontrollien aiheuttamat komplikaatiot ovat Steel Battalionin maailmassa ylivoimaisesti yleisin kuolinsyy.

Olisi täysin mahdollista lopettaa kirjoittaminen tähän, sillä kontrollit ovat niin rikkinäiset, että pelin arviointi miltään muulta osin on täysin redundanttia. Steel Battalionia ei yksinkertaisesti voi pelata siten kuin tekijät ovat tarkoittaneet, eikä mikään määrä risuja tai ruusuja tule tätä tosiasiaa muuttamaan. Kuriositeetin omaisesti voinee kuitenkin mainita, ettei pelisuunnittelu ole mennyt muiltakaan osiltaan ihan nappiin. Tehtävät ovat vaikeustasoltaan epätasaisia sekä täynnä hatusta vedettyjä aikarajoja, maastoon hukkuvia vihollisia ja miinakentiksi puettuja näkymättömiä seiniä. Luulot otetaan pois jo heti tutoriaalia seuraavassa tehtävässä, jossa pelaaja osallistuu hieman Normandian maihinnousua muistuttavaan operaatioon Manhattanilla. Liikkeelle lähdetään suoraan tulilinjalta ja pienistäkin hidastelusta tulee turpaan niin että kolisee. Suosittuja ovat myös näennäisen avoimet tasot, joissa harha-askel ennalta määritellyltä reitiltä päätyy miinakenttään. Kun kovettaa itsensä selvitäkseen näistä sadistisista kuvioista, saattaa peli seuraavaksi edellyttääkin pelkkää paikoillaan seisomista ja kulman takaa tallustavan vertikaalitankin väijytystä. Ikinä ei tiedä, tuleeko vastaan jokin täysin triviaali vaiko ärsyttävän vaikea tehtävä. Siitä voi onneksi olla aika varma, että jälkimmäiset ovat jollain tapaa perua huonosta suunnittelusta tai toimimattomista kontrolleista.
Ainoat asiat, joista Steel Battalionia voisi vähän jopa kehua, ovat sen mielenkiintoinen scifi-miljöö sekä äänisuunnittelu. Konekiväärien ja tykkien laulannassa on potkua, joka yhdistyessään panssarista koliseviin ammuksiin luo uskottavan illuusion sodan kaaoksesta. Myös pelissä esiintyvien hahmojen ääninäyttely on ihan mukiinmenevää. Käsikirjoituskin menettelee, mikäli ei anna K-18 -leiman oikeuttaman pakkokiroilun häiritä ja unohtaa sen, että suurin piirtein jokainen dialoginpätkä on peräisin jostain olemassa olevasta sotaleffasta. Ajatus tulevaisuuden low-fi -sodasta klaustrofobisine ja kolisevine kävelyrobotteineen tuntuu sen sijaan tuoreelta ja kutkuttavalta. Olisi tavallaan ihan kiva nähdä Steel Battalionin fantasian syntyvän joskus uudestaan, mutta vain parempana pelinä.

Tämän enempää ei Steel Battalionin hyviä puolia kannata vatvoa, sillä totuus on yhä se että kyseessä on pahemman kerran rikkinäinen ja epäpelattava peli. Kelpo sotascifi on pilattu amatöörimäisellä ja vaikeustasoltaan epäjohdonmukaisella tehtäväsuunnittelulla sekä totaalisen särkyneillä kontrolleilla. Vaikka kuinka kaipaisi hardcoremmalle yleisölle suunnattua Kinect-peliä, ei tähän miinaan kannata tieten tahtoen astua. Yhtenä ensimmäisistä Kinect-ohjatuista toiminnoista pelaajan odotetaan ottavan kiinni omena, jonka päälle on roiskunut virtsaa. Tämä on mielestäni osuva tiivistys siitä, mistä Steel Battalion – Heavy Armorissa on loppujen lopuksi kyse.

Lue loput arvostelusta

Yhteenveto

Kasa surkeutta

Hyvää

  • + Uskottava äänimaailma
  • + Matalan teknologian sotascifistä mielenkiintoiset puitteet

Huonoa

  • - Sanoinkuvaamattoman turhauttava
  • - Rajoittava ja rankaiseva tehtäväsuunnittelu
  • - Villisti vaihteleva vaikeustaso
  • - Kinect-kontrollit eivät tottele