Arvostelussa Tales Of Monkey Island Chapter Three – Lair Of The Leviathan

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 29.syyskuu 2009

Peliarvostelu

Pelin nimi Tales Of Monkey Island Chapter Three - Lair Of The Leviathan
Alusta PC
Arvostelukappale Telltale Games
Ikäraja -
< >
Avaa pelin lisätiedot

Tales Of Monkey Islandin uusin episodi, Lair Of The Leviathan jatkaa uusimman Monkey Island -seikkailun tarinaa jälleen siitä mihin viime kerralla jäätiin. Oletetaan, että lukiessasi tätä arvostelua, olet läpäissyt edellisen episodin ja tiedät mitä sen lopussa tapahtui. Tales Of Monkey Island -pelisarjan toisen episodin lopussahan Guybrush ja kumppanit joutuivat jättimäisen merilehmän nielaisemaksi, juuri kun muinaisten, esiin manattujen meriotusten piti opastaa Guybrush La Esponja Granden, eli voodoo-kirouksen kumoavan jättisienen luokse.

Herättyään otuksen mahalaukusta Guybrushilla on edessään uusi ensisijainen haaste: Päästä pois otuksen sisältä! Sarjan kolmas osa tarjoaa jälleen kerran kivana asiana täysin uusia pelialueita tutkaitavaksi, vaikka alueiden koko sinänsä ei häikäisekään. Merilehmän sisällä on tarjolla käytännössä kaksi eri seikkailuruutua, kun taas pois pääsemisen jälkeen seikkaillaan vielä meren pohjassa, sekä Narwhalin kannella, joista viimeksi mainittu tosin on jo jokseenkin tuttu paikka.
Siinä missä The Siege Of Spinner Cay oli jokseenkin ensimmäistä osaa heikompi esitys lyhyemmällä kestollaan, muutamilla oudoilla puzzleillaan, mutta eritoten oudoilla uusilla hahmoillaan (merikansa), on Lair Of The Leviathan jälleen askel takaisin oikeaan suuntaan. Sarjan tuorein episodi on ehkäpä hitusen helpompi kuin aiemmat kaksi ja sisältää ehkä muutaman yritys-erehdys -tyyppise puzzlen, mutta näin muutoin tarjolla on muutamia varsin nokkelia puzzleja, hauskoja uusia hahmoja, sekä yksi entinen tuttavuus: Murray, demoninen ja maailmanvalloitusta halajava pääkallo, joka teki aikoinaan debyyttinsä LucasArtsin Monkey Island -pelisarjan kolmannessa seikkailupelissä, The Curse Of Monkey Islandissa.

Muita uusia hahmotuttavuuksia ovat Voodoo Ladyn entinen heila, Coronado De Cava, joka asustaa merilehmän sisuksissa kolmen muun miehistön jäsenensä kanssa. Kuten mainitsinkin, on Lair Of The Leviathan sarjan aiempia episodeja jossain määrin helpompi, tai ainakin omalla kohdallani tämä tuntui siltä. Jäin pidemmäksi aikaa jumiin vain yhdessä kohdassa, siinä missä kaksi muuta pelin vaikeimpaa puzzlea oli niitä yritys-erehdys -puzzleja, joihin ei käytännössä voinut tietää mitään valmista loogista ratkaisua, muuta kuin kokeilemalla eri vaihtoehtoja. Sentään tällä kertaa mukana ei ole yhtäkään sokkelopuzzleja aiempien episodien tapaan, joka on loistavaa. Pelin ehkä hauskin puzzle on kohta, jossa Guybrush pääsee Voodoo Ladyn pään sisälle. Tässä kohtaa ovat muutamat Guybrushin äänellä, mutta Voodoo Ladyn naamalla ja huulilla lauotut repliikit todella huvittavaa kuunneltavaa ja naurattavat jopa pariin otteeseen ääneenkin.

Uudet hahmotuttavuudet ovat erittäin tervetulleita pelin muun jäsenkastin joukkoon ja ovat jälleen paluu ”järkevien” hahmojen joukkoon, edellisen episodin merikansan jälkeen. Onneksi merikansan edustajia ei myöskään tässä uudessa episodissa esiinny. Kaikki uudet hahmot ovat vieläpä kaikki varsin persoonallisia ja riittävän erilaisia toisistaan. De Cava on jokseenkin mielipuolisen kuvan itsestään antava, Voodoo Ladya pakkomielteisen omaisesti itselleen halajava tapaus, kun taas esimerkiksi puhuva pääkallo, Murray on jälleen kerran se oma, muka-ilkeä itsensä. Hienoa on se, että Murrayn ääninäyttelijä on Guybrushin tapaan se yksi ja sama, joka on ollut mukana The Curse Of Monkey Islandista lähtien.

Graafisesti uusin episodi jatkaa edellisen linjausta, eli kyseessä on aika lailla mielikuvituksettomasti suunniteltuja pelialueita. Merilehmän maha olisi voinut olla paljon mielenkiintoisempikin paikka seikkailla, mutta nyt se on vain erittäin yksinkertainen, parin ruudun pinkki- ja punasävytteinen paikka vailla sen suurempia yksityiskohtaisuuksia. Merenpohjassa seikkaillessa sen sijaan tulee hauskasti mieleen The Secret Of Monkey Island sekä Guybrushin kuuluisa ”kymmenen minuutin hengityksenpidätyskyky,” joten propsit siitä.

Kokonaisuutena Lair Of The Leviathan tuo mukanaan mielenkiintoisia uusia hahmoja, sekä vie episodipohjaista Tales Of Monkey Islandia jälleen oikeaan suuntaan tylsähkön kakkosepisodin jälkeen, mutta tuoreimman episodin loppu olisi voinut päättyä paljon mielenkiintoisempaankin cliffhangeriin. Siitäkin huolimatta, että peli jatkuu muutaman sekunnin verran lopputekstienkin jälkeen, on loppu jokseenkin kuivakka ja mielikuvitukseton. Jäämme siitä huolimatta kuitenkin odottelemaan jatkoa innolla!
Tales Of Monkey Islandin koko viiden episodin kattavan paketin voi ostaa itselleen Telltale Gamesin sivuilta täällä ja paketti maksaa yhteensä noin 26 euroa.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Ei merikansan kaltaista yliampuvaa hömpötystä
  • + Uudet hahmot ovat mielenkiintoisia (Murray!)
  • + Puzzlet pääosin nokkelia

Huonoa

  • - Muutamat yritys-erehdys puzzlet
  • - Merilehmän sisuskalut olisivat voineet olla mielenkiintoisempikin paikka
  • - Tähänastisista episodeista helpoin