Arvostelussa The Hulk

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 17.kesäkuu 2003

Peliarvostelu

Pelin nimi The Hulk
Alusta PC
Arvostelukappale PAN Vision
Ikäraja 12
< >
Avaa pelin lisätiedot

Vivendi Universalin peli The Hulk yrittää niittää mainetta ja menestystä vielä tämän kesän aikana elokuvateattereihin saapuvan samannimisen elokuvan rinnalla, joka tämän päivän leffatrendiä noudattaen perustuu Marvelin omistamaan ja Stan Leen vuonna 1962 luomaan sarjakuvasankariin The Incredible Hulk. Kuten esimerkiksi Hämähäkkimiehelle ja Daredevilillekin, myös Hulkille on olemassa oma tarinansa siitä miten hän ”syntyi”.

Alkuperäisen sarjakuvan sankari on tiedemies nimeltään Bruce Banner ja tuikitavallisesta hepusta tuleekin jotain erikoisempaa kun hän altistuu tutkimuslaboratoriossa tapahtuvasta ydinräjähdyksestä syntyvälle gammasäteilylle. Tästä eteenpäin miekkonen joka kerta pultit ottaessaan muuttuu isoksi ja voimakkaaksi sekä vihreänväriseksi hirviöksi nimeltä Hulk jolla on melkoinen halu pistää kaikki paikat remonttiin.
Sisäistä vihaa tältä mieheltä sitten löytyykin, sillä sarjakuvan mukaan tämän alkoholisoitunut isä tappoi Brucen äidin jonka jälkeen Brucen siskon tehtäväksi jäi kasvattaa hänet ja niin edelleen. Elokuvassa riehuvaa Hulkia pysäyttämään kutsutaan armeija kenraali ?Thunderbolt? Rossin johdolla ja kuten vielä julkaisemattoman elokuvan trailereista jotkut ovat varmastikin nähneet, antaa Hulk näyttävästi köniin armeijalle muun muassa pyörittelemällä tankkia sen piipusta ja mättämällä sotilaita niin edelleen.

The Hulk peli ei liity oikeastaan mitenkään elokuvaversion tarinaan, vaan Radical Entertainment on kehittänyt erillisen juonen päästään pelin suolana toimivaa tarinamoodia varten, mutta siitä huolimatta varsin samankaltaisesti Hulk käyttäytyy myös pelissäkin. Pelin tarinan mukaan Leader niminen vallanhimoinen heppu hamuaa itselleen Hulkilta löytyviä voimia ja sen avulla pyrkii luomaan itselleen valtavan gammasotureiden armeijan, jolla ottaa maailma haltuunsa.

Hulkin on pysäytettävä tämä touhu kokonaisuudessaan. Käytännössä tämä tarkoittaa tarinamoodin 21 kentän läpitahkoamista, joissa jokaisessa on yksinkertainen tavoite: etene lähtöpaikasta A loppuun B hinnalla millä hyvänsä. Yksinkertaisemmin kiteytettynä tämä tarkoittaa sitä, että pelaaja rymyää erilaisten paikkojen läpi aina alun tutkimuslaboratioriosta, viemäreihin, kuuluisaan Alcatraz vankilaan, sotilastukikohtaan ja niin edelleen. Vastaansa pelaaja saa joka paikassa minne meneekään tuhatpäisen lauman vihulaisia. Pelin vaikeustaso perustuukin juuri siihen seikkaan, että pelaajan kimppuun vyörytetään iso ylivoima jota saakin sitten kerrallaan hakata ihan tarpeeksi kauan.

Yleensä jokaisesta tapetusta vihulaisesta saa pienen energianlisäyspallon, mutta aina se ei auta kun porukkaa on yksinkertaisesti niin paljon, ettei oikea käsi ehdi hakata nappuloita niin tiuhaan tahtiin, jotta voitto olisi varma ja välillä sitä joutuu vihreä hirviökin selätetyksi vihollisen edessä. Peliä pelaa ihan mielellään varsinkin Hulkina ja oikeastaan vasta pelin loppupuolella tämä saman toistaminen yhä uudelleen ja uudelleen, sekä ylivoiman kanssa läträäminen alkaa maistua puulta ja itse lopetinkin pelin pelaamisen loppupuolella, kun vihollisia tuli yksinkertaisesti liikaa. On sitä parempiakin pelejä olemassa, joten ei sitä välttämättä viitsi kaikkea aikaansa tuhlata turhanpäiväiseen ja turhauttavaan hakkaamiseen…

Alkupuolella peliä mätetään turpiin ja tapetaan jenkkisotilaita niin tiuhaan tahtiin, että jopa George Bush olisi kauhuissaan. Useimmiten monilukuisina vastaan tulevat pikkusotilaiden laumat on helppoja teilattavia, koska niitä voi helposti tapaa vaikkapa pudottamalla tavarankuljetuskontin niiden päälle tai sitten esimerkiksi tarraamalla rinnuksista kiinni ja paiskaamalla pilvenpiirtäjän katolta alas. Pidemmälle kun edetään, alkaa pelaaja saamaan vastaansa tavallisten sotilaiden lisäksi myös Hulkin itsensä kokoisia mutanttikoiria sekä mutanttisotureita, joita ei sitten enää niin vaan tuonpuoleiseen passitetakaan. Tasojen lomassa saadaan aina jossain välissä vastaan myös niin sanottu loppupahis ja Hulk törmääkin muun muassa sellaisiin hahmoihin kuin Half-Life, Flux ja Ravage. Lopuksi kohdataan sitten se hassuniminen Leader.

Koska Hulkin tavaramerkkinä toimii tuhon aiheuttaminen, on Radical joutunut kyhäämään peliänsä varten interaktiiviset ja tuhoutuvat ympäristöt. Vihollislaumojen kurmottaminen onnistuukin nyrkkien ja jalkojen lisäksi myös Hulkin omalla gamma säteellä, sekä erilaisten apuvälineiden turvin. Apuvälineiksi lukeutuu kaikki mikä irti lähtee ja niinpä Hulk voi nostaa vaikka autonromun, laatikon taikka ison kiven lohkareen ja paiskata sen päin vihulaisen naamaa. Aina tarjolla ei kuitenkaan ole valmiiksi irrallaan olevaa tavaraa, vaan ne on revittävä irti. Niinpä taisteluapuna toimii hyvin myös seinistä irtirevityt vesiputket, kuin myös seinistä irti lohkeavat betonimurikat.

Joitain kenttiä varten Bruce Banner saa raivonsa hallintaan ja muuttuu takaisin omaksi itsekseen ja koska miekkonen on alter egoansa paljon heikompi, on tämän käytettävä enemmänkin älykkyyttä apunaan tavallisena heppuna ollessaan. Tämä tarkoittaa käytännössä rasittavien hiippailutehtävien toteuttamista tyyliin Metal Gear Solid. Ympäriinsä partioiville vartijoille ei sovi näyttäytyä, sillä sen jälkeen ne tulevat pieksemään Bannerin mistä mies suuttuu ja muuttuu punai.. Eikun siis vihreäksi ja näin ei nimenomaan pelin hiippailutehtävissä missään nimessä saa kertaakaan käydä tai peli on välittömästi ohitse. Eikä se ole kovin kivaa varsikaan, kun pelinaikaista tallennusmahdollisuutta ei ole vaan pelin saa tallentaa vasta jokaisen tason jälkeen.

Edellä mainittujen seikkojen lisäksi tehtävistä rasittavia tekee kaksi muutakin asiaa; ensimmäinen on se, että koska on pakko liikkua varjoissa, on pelaajan jokaisessa tällaisessa kentässä työnneltävä idioottimaisia laatikoita, jotta pääsisi jonkin matalan hökötyksen katolle ja sitä kautta jatkamaan matkaa huomaamattomasti. Näitä laatikkoja on melkein aina yksi iso ja yksi pieni laatikko per kiipeilykohta ja laatikot pitää työntää siten, että pienen päältä pääsee kiipeämään isomman päälle ja sitä kautta eteenpäin. Ainut huono puoli tässä on se, että laatikoiden täytyy jostain kumman syystä olla millilleen oikeassa kohdassa jotta Banner suostuu niille kiipeämään.

Toinen rasittavuus Bannerin tehtävissä, tai itseasiassa koko pelissä on kameraongelmat. Bannerilla pelattaessa kamera on lukittu tiettyyn asentoon Resident Evil pelisarjan tyyliin ja pelaajan liikkuessa ympäriinsä vaihtaa kamera automaattisesti kuvakulmaa. Tämä on ollut ärsyttävää RE-peleissä aina alusta asti, eikä The Hulk tee mitään poikkeusta asian tiimoilta. Välillä sitä tuleekin sitten vartijoiden huomaamaksi vain sen takia, että pelaaja ei mitenkään voinut nähdä edessään olevaa sotilasta kuvakulman takia. Lohdutukseksi tarjoillaan mahdollisuutta käyttää first person kuvakulmaa, jolla voi tiirailla eteensä mutta ei kuitenkaan liikkua samanaikaisesti. Hulkilla pelattaessa kamera ei onneksi ole samalla tavoin lukittu, mutta kyllä silloinkin kameralla on omat ongelmansa sen seuratessa pelaajaa välillä aika laiskastikin aiheuttaen turhia turpiinsaamisia pelin aikana.

Kontrolliensa osalta The Hulkia Xboxilla ja PC:llä pelatessa ei ollut oikeastaan minkäänlaista eroa. Pelin yksinkertaiset ja simppelit kontrollit olivat helppo omaksua kummallakin laitteella, joskin PC:n näppämistöllä pelaaminen oli ehkä hieman Xboxin ohjainta tunnottomampaa. PC-versiosta löytyi kuitenkin myös ohjaintukikin ja itse testasin peliä Microsoftin Sidewinder ohjaimella, jolla peliä olikin paljon kivempi pelata kuin näppäimistöltä. Hieman ihmetyttää, että mikseivät voineet laittaa PC-versioon hiiritukea, koska kuitenkin pelin valikoissa hiirellä hosuminen on mahdollista. Mene ja tiedä.

Kun The Hulkin tarinamoodi on tahkottu läpi ei jäljelle jää oikeastaan mitään. Toki tarjolla on viisi kenttää pelattavaksi Challenge modessa, joista jokaisessa pelaajan pitää puolustautua ja samalla yrittää säilyä hengissä loputtomien vihollislaumojen vain vyöryessä ja vyöryessä päälle. Järjetöntä, itse pelasinkin tätä pelimuotoa muutaman minuutin jonka jälkeen kyllästyin samalla todeten sen äärimmäisen turhauttavaksi. Minkäänlaista moninpeliä ei kummassakaan PC, eikä Xbox-versiossa ole, joten käytännössä Story ja Challenge pelimuotojen jälkeen pelaajalla on enää vaihtoehtona pällistellä joko mukana tulevaa Hulk elokuvan traileria, The making of dokumenttia pelistä/elokuvan erikoisefekteistä tai sitten katsoa tuotantokuvia elokuvan tiimoilta. Todella kiinnostavaa.

Harvoissa sarjakuvamaiseksi tarkoitetuissa peleissä on takavuosina onnistuttu siten, että ne oikeasti näyttäisivät sarjakuvilta tai edes sarjakuvasta tehdyltä animaatiosarjalta. Melko uuden cel-shading tekniikan ansiosta nykyään tällaisessa voidaan kuitenkin jo onnistua. Muutamia tällaisia pelejä onkin ulos jo tullut ja myös The Hulk käyttää hyväkseen tätä tekniikkaa. cel-shadingia ei tosin ole käytetty pelissä muuhun kuin pelihahmoihin, mutta siitä huolimatta se antaa kivan tunnelman siitä kuin katselisi juuri jotain TV:n animaatiosarjaa samalla antaen koko peligrafiikalle kivan ja hieman tavallisuudesta poikkeavan ilmeen. Varsinkin pelin tarinamoodin juonta eteenpäin kuljettavat välianimatiot olivat kiva piristysruiske kaiken sen tuhoamisen välille ja vielä kun olivat ihan ammattimaisesti toteutettujakin niin kyllä niitä kelpasi katsella.

Ei grafiikassa muutenkaan ole mitään moittimista, sillä se on melko näyttävän näköistä. Xboxilla peli tosin tuppasi hieman kärsimään ruudunpäivitysongelmista silloin tällöin hektisimmissä toimintakohtauksissa, mutta ei mitenkään kovin pahasti. PC-versio sen sijaan pyöri erittäin sulavasti testikoneella 1024×768 resoluutiolla 6x antialiasingin, sekä 16 anisotropic filteröinnin turvin tehden lopputuloksesta varsin komeaa katsottavaa. Graafisesti Xbox -ja PC-versioiden välillä ei ollut oikeastaan minkäänlaista eroa, mutta toki PC:llä kaikilla edellä mainituilla asetuksilla pelistä sai hieman näyttävämmän näköisen.

Äänimaailma on grafiikan kanssa käytännössä samalla tasolla, eli se mitä peliin ollaan tehty on myös tehty hyvin. Hulkin rymistäessä ympäriinsä lähtee tämän jaloista valtava töminä ja vastaavasti äänimaailma on yhtä kohdallaan kun paiskotaan tavaroita ympäriinsä ja hakataan nyrkeillä seiniä sekä vihulaisten naamavärkkejä ynnä muuta. Varsinkin jättikokoisten teräsovien takominen tuottaa varsin autenttiselta kuullostavia ääniefektejä.

Ääninäyttelyäkin pelistä löytyy, mutta oikeastaan enimmäkseen vain välianimaatioiden aikana. Bruce Banneria ääntelemään ollaan saatu elokuvaversiossakin Banneria tulkitseva Eric Bana, eikä kyllä muidenkaan pelihahmojen ääninäyttelijöiden roolisuoritusta voi mennä haukkumaan koska kaikki pelissä esiintyvät hahmot on saatu aidonoloisiksi ja persoonallisiksi, tai ainakin niin persoonallisiksi kuin vain lyhyissä välianimaatioissa voi päästä.

Yhteenveto

Keskivertotasoa

Hyvää

  • + Kontrollit
  • + Grafiikka ja äänet
  • + Hulkillla hauska mättää

Huonoa

  • - Kameraongelmat
  • - Vaikeustason ärsyttävä nousu loppupuolella
  • - Bruce Bannerin peliosuudet
  • - Lyhyt ja itseääntoistava pelikokemus