Arvostelussa The Lord Of The Rings: Battle For Middle Earth

Kirjoittanut: Jani Clarén, 2.helmikuu 2005

Peliarvostelu

Pelin nimi The Lord Of The Rings: Battle For Middle Earth
Alusta PC
Moninpeli Internet
Versio Kauppaversio
< >
Avaa pelin lisätiedot

Lord of the Ringsiä on tässä vaiheessa ehditty kokeilemaan jo monilla eri genreillä. Strategiapuolta on tähän mennessä kuitenkin edustanut vain Sierran War of the Ring, miltei suora käännös Warcraft 3:sta, jossa saagan tunnelmasta ei ollut tietoakaan. EA:lla ei siis kovinkaan suuria saappaita täytettävänään peliä tehdessään ollut, siksipä ainakin itse suhtauduin siihen hiukan varauksella. Useissa elokuvista luoduissa lisenssipeleissä kun on jo pidemmän aikaa ollut ongelmana pikainen toteutustapa, jonka johdosta erot elokuvan ja pelin luomilla maailmoilla sekä usein myös hahmoilla, ovat kaikkea muuta kuin hiuksenhienoja.

Moninpelin sekä yksinpelattavan skirmish – moodin lisäksi peliin kuuluu perinteisesti kaksi kampanjaa. Hyvien kampanjassa autetaan sormuksen saattuetta taistelemaan tiensä läpi suurien örkkimassojen, kun Sauronin kampanja taas kääntää saagan täysin ylösalaisin. Kauaa ei nimittäin örkkejä tarvitse komennella ennen kuin ensimmäisen sormuksen saattueen sankarin saa jo kylmäksi. Erilaiset variaatiot juonesta olivat toki odotettavissa, etenkin kampanjassa, jossa pelataan Sauronilla. Itseäni jäi kuitenkin ihmetyttämään miksi juonen täytyi olla täysin erilainen. Merri ja Pippinkin kun tulee koristella nuolisateella melkein pelin alkumetreillä. Moninpeli ei valitettavasti tarjoa mitään uutta genrelle, joten hyvän ja pahan välille sijoittuvaa jatkuvaa taistelua siltä on turha odottaa. Se tukee maksimissaan 8 pelaajaa, jotka voidaan jakaa eri tiimeihin ilman sen suurempia rajoituksia.
Vaikka EA:n omia, omalaatuisia ratkaisuja pelistä löytyy useaan otteeseen, on middle earthissa pystytty kuitenkin säilyttämään elokuvien luoma tunnelma. Suurelta osin siihen vaikuttaa elokuvista tuttu musiikki, sekä videopätkät joita esitetään tehtävien aikana. Suuri osa videoista soveltuu tehtävän juoneen, mutta mahtuupa mukaan myös muutama tehtävä, joissa kyseisiä kohtauksia on valittu täysin sattumanvaraisesti. Toisin sanoen niillä ei ole välttämättä yhtikäs mitään tekemistä itse tehtävän juonen kanssa.

Kampanjat koostuvat monista erilaisista tehtävistä. Yhden tehtävän läpäistyään, pelaaja saa siihen kuuluvan ”palkinnon”. Se voi olla esimerkiksi lisää komentopisteitä, joiden avulla voi tehtävissä komentaa aina yhä suurempaa joukkoa. Palkinto voi myös olla tietty määrä voimapisteitä, joita käytetään etupäässä uusien kykyjen ostoon. Itse kuitenkin jäin kaipaamaan monipuolisempaa strategiointia kenttien välillä. Käytännössä vihulaisten ja omien joukkojen liikkeitä voi seurata tehtävien edetessä, mutta jo aikoinaan Dune II:sta tutuksi tullut systeemi antaa pelaajan ainoastaan valita sen, mihin vastustajan hallitsemaan ruutuun hän haluaa hyökätä. Silloin tällöin pelaajalle myös suodaan kunnia päättää, kumpaa armeijoistaan hän haluaa käyttää vihollisen kukistamiseen. Tämä soveltuu mainiosti siihen jos haluaa kehittää vaikkapa yhtä sankariaan mahdollisimman nopeasti.

Pelissä esiintyvät yksiköt olivat itselleni täysi yllätys. Kaikki elokuvan taisteluissa tutuiksi tulleet yksikkötyypit aina Gondorin samoojista mordorin peikkorumpaleihin, on otettu mukaan. Jokainen pelissä esiintyvä yksikkö myös on ulkonäöllisesti sekä animoinniltaan melkeinpä täysin identtinen sen elokuvasta tutuksi tulleen esikuvansa kanssa. Realistisuudesta ei ole myöskään tingitty yksiköiden voimankäyttöä suunnitellessa. Esimerkiksi Rohanin hevosratsastajat vyöryvät elokuvan tapaan vaivatta örkkimassojen eturintamien lävitse, mutta kunnon töytäisy edellyttää myös riittävän etäisyyden. Mikäli örkkimassalta kuitenkin löytyy keihäitä, Rohanin miehet pysähtyvät kuin kivi seinään. Yksilötasolla näpräämisen sijaan useimmat yksiköt voidaan valmistaa viiden ryhmissä ja ne kehittyvät sekä taistelevat ainoastaan ryhmänä. Mikäli ryhmästä kaatuu sotureita, ne saa mystisesti herätettyä vaikkapa parantamiseen soveltuvan loitsun avulla.

Verrattaessa Battle of Middle-Earthia War of the Ringiin, voi huomata näiden kahden sisältävän yllättävän paljon yhteisiä piirteitä. Vihollisia lahtaamalla eivät pelkästään kehity sankarit, vaan pelaajalle kertyy myös pikkuhiljaa pisteitä, joiden avulla voi ostaa erilaisia kykyjä. Hyvien kampanjassa on Palanthir valjastettu tähän käyttöön, vaikka elokuvissa Gandalf varjeleekin sen salassa pysymistä henkeen ja vereen. Kyseisen vekottimen avulla voi ennen pitkää manata esiin vaikkapa enttejä tai aarnikotkia. Löytyypä keskimaan kyvyistä myös kaksi tornia – elokuvasta tuttu taivaallinen valokin, joka sokaisee kokonaisia örkkiarmeijoita. Pahan kampanjassa sen sijaan Palanthirin sijasta käytetään sormuksen voimaa ja kyvyt painottuvat pitkälti erilaisten raaka-aineiden keräilyn ympärille, mutta mukaan mahtuu myös esimerkiksi helmin syvänteen taistelusta tuttu, jäätävä vesisade.

Tehtävien alussa pelaaja saa useimmiten käyttöönsä perinteisesti tukikohdan – oli se sitten linna tai kyläpahanen -, jossa rakennetaan yksikkötuotantoon ja -paranteluun soveltuvat talot. Talojen sijoittelussa pelaajalla ei kuitenkaan juurikaan sananvaltaa ole, sillä jokaisessa tukikohdassa on ennalta määritelty kohdat, joihin talon, vartiotornin tai jonkin muun laitoksen voi rakentaa. Gondorin linnoihin saa myös viritettyä katapultteja, joilla voi näppärästi kylvää tuhoa piirittävien örkkien keskuuteen.

Keskimaan asukkaiden sotastrategioissa on huimia eroja Sauronin voimiin verrattuna. Aivan kuten elokuvissa, örkit luottavat teollisuuden sekä häpeilemättömän siittämisen antoisaan voimaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Sauronin puolella ovat yksiköt erittäin halpoja ja niiden luomiseen käytettäviä materiaaleja kertyy tilille huomattavasti nopeammin kuin vastapuolella. Toisin kuin Mordorin joukoilla, hyvien voimilla pelatessa on tie voittoon useimmiten tarkkaan harkittu hyökkäys, jossa pienetkin tappiot tuntuvat.

Vaikka perus-yksiköiden taistelukyvyt ovat uskollisia elokuvalle, on sankareiden kohdalla jouduttu lisäämään hieman ylimääräisyyksiä. Tämä ilmenee eritoten velhojen kohdalla: Gandalfilla on käytössään loitsu, joilla hänen ympärillään sijaitsevat viholliset saa kaikki kertaheitolla hengiltä. Saruman taas puolestaan syöksee tulipalloja ja pystyy höpinöillään muutamassa sekunnissa käännyttämään vastapuolen joukot hetkeksi puolelleen, joita jostain syystä ei tunnu sillä hetkellä häiritsevän ajatus siitä, että velhon aikeet johtavat aina heidän kotiovelleen asti. Kyvyn nimi on nimetty osuvasti ”wormtongue”, mutta Grimaa ei kuitenkaan tällä kertaa näy missään. Myös Aragornille on War of The Ringin jalanjälkiä seuraten, annettu kyky parantaa ystäviään hädän hetkellä.

Sankareiden kehitys tapahtuu tappamalla suuria massoja vihollisia. Uuden tason saavutettuaan, sankarin aiheuttama vahinko kehittyy ja mikäli kyseiselle tasolle on määritetty uusi erikoisliike, saa sen myös valjastettua käyttöönsä. Useat sankareiden erikoiskyvyt ovat kuitenkin hatusta temmattuja, mutta suurelta osin sankareiden aitojen äänien ansiosta, pelin tunnelma ei kärsi siitä tippaakaan. Itselleni ehkä mieleenpainuvin kokemus sankareiden osalta oli Helmin syvänteen taistelun temmellyksen keskeltä ajoittain kuuluvat Gimlin sekä Legolaksen äänet, heidän laskiessaan lahtaamiaan örkkejä.
Battle for Middle-Earth käyttää Command & Conquer: Generalsin paranneltua pelimoottoria. Maastollisesti peli on melko kaunista katseltavaa, mutta eeppisten taisteluiden johdosta yksiköt eivät kuitenkaan ole kovinkaan yksityiskohtaisesti mallinnettu. Tämän lisäksi kameran liikettä on rajoitettu ikävästi. Vähäisistä kamerakulmista johtuen esimerkiksi elokuvissa uljaina korkeuksiin kohonneet, Helmin syvänteen tornit ovat enää pieniä tynkiä. Silti kyseisessä taistelussa on vihollisten tultava erittäin lähelle, ennen kuin ne saa samaan kuvaan omien joukkojensa kanssa. Todennäköisesti Middle Earthin mittakaavan taisteluissa olisi kuitenkin katse horisonttiin vienyt kovemmankin koneen polvilleen. Pelimoottori ei ole varsinaisesti raskas, mutta latausajat kenttien välillä saattavat usein olla hermoja raastavan pitkiä.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Musiikki
  • + Ei hetkessä hutaistu
  • + Tavoittaa saagan hengen
  • + Yksiköissä ei omia ratkaisuja

Huonoa

  • - Kenttien välinen strategiaosuus
  • - Paikoin onneton tekoäly