Arvostelussa The Lord Of The Rings – Fellowship Of The Ring

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 5.helmikuu 2003

Peliarvostelu

Pelin nimi The Lord Of The Rings - Fellowship Of The Ring
Alusta Xbox
Moninpeli Ei
Pelaajamäärä 1
< >
Avaa pelin lisätiedot

Sormusten Herra trilogia tulee eittämättä olemaan yksi historian katsotuimmista elokuvasarjoista kolmannen, Return Of The King osan päästyä teattereihin asti. Ennen trilogian päättävää kolmatta osaa on kuitenkin vain nautittava kahdesta erinomaisesta jo ulos tulleesta osasta, tai jos elokuvat on jo katsottu useaan kymmenen kertaan ja kirjat luettu puhki niin addiktiota voi lievittää hetkellisesti pelaamalla Sormusten Herra pelejä.

Joistain muistakin suosituista elokuvista on ennenkin vuosien varrella väännetty enemmän tai vähemmän laadukkaita pelejä ja nyt vuorossa on Vivendin näkemys pelinä Lord Of The Rings – The Fellowship Of The Ring(Suomeksi Sormusten Herra – Sormusten Ritarit) elokuvasta. Minkätyyppisen pelin voi sitten tehdä kyseisestä elokuvasarjasta? No, EA:n The Two Towers pelin PS2-versiohan meillä ehti jo arvostelussa olemaankin ja peli luotti yksinkertaiseen toiminnalliseen mättämiseen hienon visuaalisuuden kera. Ei peli mikään aivan täysin huono ollut, mutta en nyt sitä niin kovin hyväksikään kehuisi.
Tiedä sitten ovatko EA ja Vivendi ottaneet toisiltaan vaikutteita, mutta myös Vivendin peli luottaa tähän samaan kaavaan, joskin Vivendin pelissä on taistelemisen lisäksi myös mukana hieman seikkailupelin tyylisiä vivahteitakin. EA:n pelihän sisälsi tapahtumia suoraan kummastakin elokuvasta, vaikka elokuvien kohtauksista mukaan oli valittu oikeastaan vain niitä missä oli eniten toimintaa. Vivendin peli ei kopioi materiaaliaan niinkään itse elokuvasta, vaan on tehty enemmänkin kirja-version pohjalta.. Tai näin olen ainakin kuullut, mutta en voi tätä itse varmistaa koska en ole kirjaa lukenut. Jos tosin oman näkemäni perusteella pitäisi sanoa jokin kommentti tähän, niin voisi kyllä melkein vannoa että elokuvan pohjaltahan tämäkin peli on tehty. Peli alkaa Frodon kotoa Konnusta ja vie pelaajan aina River Anduiniin. Näiden kahden paikan välillä pelaaja kulkee yöaikaan pois Konnusta, kulkien ison metsän läpi Breessä sijaitsevaan majataloon. Sieltä matka jatkuu kohti Rivendelliä, jossa pelaaja tapaa muut Sormuksen Ritarit jonka jälkeen matka taas jatkuu ja niin edelleen.

Edellä mainitsemistani Sormuksen ritareista puheen ollen tämä kyseinen käsite ei oikein toiminut pelissä. Elokuvassa ritarit toimivat ja kokivat kaiken yhdessä Rivendellistä eteenpäin, mutta pelissä pelaaja on lähes aina paria poikkeusta lukuunottamatta yksin kaikkia vastaan. Kaikista naurettavinta on se, että jokaisen ”jakson” alussa pelaajan mukana edellisessä jaksossa olleet kaverit ovatkin mystisesti kadonneet ja sitten kun pelaaja on selvittänyt tiensä läpi jonkin kiperän taistelutilanteen ja esimerkiksi kivunnut korkean vuoren huipulle, kaverit ilmaantuvatkin taas näköpiiriin olemalla jo ennen pelaajaa vuorella.. Ihan kuin muut olisivatkin tuosta vain kävelleet edeltä sinne vuorelle saamatta vastaansa yhtään vihollista. Naurettava yksityiskohta, joka toden teolla särkee illuusiota koko sormuksen ritarit käsitteestä.

Pelin kuluessa pääsee pelaaman kolmella hahmolla joita ovat Frodo, Aragorn ja Gandalf. Siinä missä kahdella jälkimmäisellä pelaaminen on sitä mainittua mättämistä, on Frodolla pelaaminen hieman hauskempaa sisältäen enemmän seikkailupelielementtejä taistelun vastapainoksi. Esimerkiksi pelin alussa Konnussa ollessaan Frodon pitäisi auttaa kyläläisiä erilaisissa askareissaan. Aivan kaikkia näitä ”tehtäviä” ei ole pakko tehdä mikäli ei halua, tosin osa taas on mikäli mielii edetä pelissä. Tehtäviin kuuluu muun muassa karanneiden sikojen palauttaminen takaisin aitaukseen, soittokellon korjaaminen, jauhosäkin noutaminen, aineksien noutaminen eräälle henkilölle tämän kurpitsapiirastaan varten ja niin edelleen.

Omasta mielestäni pelaaminen Frodolla olikin pelin parasta antia ja kuka ties, ehkä pelistä olisi saanut paljon paremman jos olisi keskittänyt pääpainon seikkailemiselle taistelemisen sijasta. Tehtävien toteuttamisesta ei saa pelkästään mielihyvää, sillä koska Frodolla on mukanaan Sormus jota käyttäessään hänen ”hyveensä” kuluu. Lisää hyvettä saa tekemällä näitä tehtäviä ja se kannattaakin aina tuon tuosta, sillä jos sormusta tulee käyttäneeksi niin paljon, että hyve ehtii kulua loppuun, Frodo joutuu kokonaisuudessaan sormuksen valtaan ja peli loppuu siihen paikkaan. Pelkkää haittaa sormuksen käyttämisestä pelissä ei kuitenkaan ole, nimittäin sormus sormessaan Frodosta tulee näkymätön vihollisille ja pelaajalle paljastuu salaisia paikkoja joihin ei ilman sormusta pääse. ”Himo” sormusta kohtaan esitetään pelissä siten, että aina kun lähistölle ilmaantuu esimerkiksi juuri salaisia paikkoja, alkaa sormus pyöriä vinhasti ympyrää tavaravalikossa, ”houkuttaen” pelaajaa käyttämään sitä.

Kovin vaikeaksi kokonaisuudessaan Vivendin seikkailua ei ole tehty ja ehkä pelin vaikein, sokkelomaiseksi tehty kohta on kulkea ison metsän läpi. Sokkelo on ärsyttävyytensä lisäksi myös erittäin hyvä esimerkki siitä kuinka putkimaisia pelin kentät oikein ovatkaan. Metsässä kulkee useita kapeita polkuja ja polut ovat ainoita joita pitkin voi kävellä, jos yrittää poiketa hiemankaan sivulle tulee näkymätön seinä vastaan. Kun pääsee hieman pidemmälle metsässä, tulee vastaan avarampia alueita jotka nekin tosin ovat typerän putkimaisia; Jos pitää ylittää pienen pieni puro päästäkseen sen toiselle puolelle on kierrettävä puoli metsää ja käytettävä tarpeettoman suurta siltaa apuna ja niin edelleen.

EA:n pelin tapaan putkimaisuus ei koske yhtä kohtaa vaan on läsnä pelin alusta loppuun saakka. Tämä olikin yksi ikävimmistä piireistä, joka vähensi mielenkiintoa peliä kohtaan. Pituudeltaankaan peli ei ole mitenkään kovin pitkä, peli käsittää yhdeksän melko lyhyttä ”episodia” jotka jakautuvat muutamaan alileveliin. Vaikeutta ei pelin tekoälylläkään oikein ole tarjota ja pelaajan isku on muutenkin yleensä sen verran voimakas ettei yhdestä vastustajasta ole haastamaan pelaajaa.. Isompi joukkio on jo sitten eri asia, näitä tosin tulee harvoin pelissä vastaan. Mikäli ei jää jumiin pelin sokkelomaisuuksiin joita ison metsän lisäksi löytyy esimerkiksi Morian kaivoksista, niin pelin pelaa helposti lävitse muutamassa päivässä.

Siitä huolimatta, että EA:n peli perustui elokuviin ja Vivendin kirjaan niin yhtäläisyyksiä pelien toimintaa sisältävillä kohtauksilla on paljon. Tässä kohtaa Lord Of The Rings – The Fellowship Of The Ring kaatuukin, sillä toteutus on EA:n versiota paljon kehnompi. EA onnistui oman pelinsä kanssa luomaan todella näyttäviä toimintakohtauksia ja siten myös vangitsemaan elokuvan hengen ainakin toiminnan osalta. The Fellowship Of The Ringissä toiminta ontuu oikeastaan kahdelta osalta. Toinen näistä syistä, jossa on eniten syytä on yksinkertaisen huono taistelusysteemi.

No siis kyllähän se yksinkertainen ja helppo oppia on, mutta kun erilaisia taisteluliikkeitä ei ole kuin kaksi: perus isku ja hieman tehokkaampi isku. Taisteleminen on kankeaa ja se välittyy siten, että hahmot hakkaavat kuin pienellä viiveellä ja toisekseen välillä miekat eivät tunnu oikein osuvan kohteisiinsa, vaikka aivan selvästi asia näin graafisesti olisikin. Taisteluissa sitä joutuukin huitomaan kuin viimeistä päivää ja samalla koko ajan häärien vihollisen ympärillä ja toivoen, että miekanterä osuisi kohteeseen.

Toinen vähemmän ikävä tosiasia oli se, että pelattaessa hahmoa seuraava kamera tuntui jäävän jotenkin jälkeen. Kameraa saikin aina vähän väliä itse olla korjailemassa oikeaan ja tyydyttävään asentoon. No, onneksi sitä sentään edes sai korjailla, joka tapahtui vasenta tattia pyörittelemällä kun taas liikkuminen hoitui vasemmalla. Jos halajaa kunnon taistelua Lord Of The Ringsin hengessä kannattaa mieluummin kääntyä EA:n The Two Towersin puoleen.

Myös visuaalinen ero on pelien välillä melkoinen. Esimerkiksi ensimmäisestä elokuvasta löytyvä kohtaus, jossa Aragorn pieksee sormusaaveita soihdun ja miekan kanssa on kummankin pelissä läsnä ja siinä missä EA on onnistunut toteutuksessaan hyvin on Vivendin versio siitä jotenkin orpo ja puutteellinen. Grafiikka ei muutenkaan tässä pelissä loista ja niin pelihahmotkin kuin ympäristötkin ovat korkeintaan keskinkertaisen näköisiä. Ainoa mikä pelissä nyt näytti ihan hienolta ja jopa niin sanotusti tutulta oli alun Kontu. Pelihahmot eivät näytä elokuvaversioiltaan, mutta kuten alussa totesinkin peli perustuu enemmänkin kirjaan kuin itse elokuvaan, joten syynä saattaa siis olla se.
Ääninäyttelyn osalta pelille olisi tehnyt hyvää mikäli mukaan olisi saatu EA:n pelin tapaan hahmoja vastaavat elokuvista tutut näyttelijät, kuten Elijah Wood, Viggo Mortensen ja niin edelleen, sillä pelissä on toimintaluontoisuudestaan huolimatta suhteellisen paljon dialogia, johon pelaaja itse ei tosin voi vaikuttaa mitenkään. Jotkin pelin ääninäyttelijöistä tosin osasivat hommansa hyvin ja esimerkiksi Frodoa ja Gandalfia näytelleet henkilöt saivat hyvin hahmoonsa puhallettua hieman sitä sielua, mutta esimerkiksi Aragorn kuullosti kamalan möreä ääniseltä juopolta(ja näyttikin siltä). Musiikkikaan ei ennestään elokuvasta tuttua ollut, mutta hyvin se kuitenkin oli tehty ja sillä oli saatu aitoa Sormusten Herra tunnelmaa peliin mukaan. Valitettavasti musiikki ei tätä peliä pelasta.

Yhteenveto

Rimaa hipoen julkaisukelpoinen

Hyvää

  • + Frodolla pelaaminen
  • + Musiikki

Huonoa

  • - "Sormusten Ritarit" ei toimi pelissä
  • - Putkimaiset kentät
  • - Taisteleminen kankeaa
  • - Lyhyt
  • - Grafiikka
  • - Kamera kenkkuilee