Arvostelussa The Lord Of The Rings: The Two Towers

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 5.tammikuu 2003

Peliarvostelu

Pelin nimi The Lord Of The Rings: The Two Towers
Alusta Playstation 2
Pelaajamäärä 1
Versio Lehdistö
Avaa pelin lisätiedot

Taru Sormusten Herrasta elokuvatrilogian ensimmäinen osa, Fellowship Of The Ring (suomeksi Sormusten Ritarit) on varmastikin tuttu jokaiselle vähänkään elokuvia katsoville. Tuo kyseinen elokuvahan myi lippuja todella hyvin ilmestyessään Suomenkin katsojalukujen ylittäessä 700 000 rajan, eikä elokuvan DVD-julkaisukaan jäänyt missään nimessä huonoksi kakkoseksi. Eikä kyllä edellä mainittua voi paljoa ihmetelläkään, sillä kyseisen elokuvan nähneenä voin vain sanoa, että elokuva on mielestäni yksi parhaimmista pitkään aikaan.

Elokuvatrilogian toinen osa, The Two Towers(Kaksi Tornia) sai maailman ensi-iltansa Suomi mukaanluettuna 18.12.2002. Itse en kyseistä kakkososaa ole vielä tätä kirjoittaessani ehtinyt näkemään, mutta sen saamien arvosanojen perusteella toinen osa ei häpeä ensimmäiselle lainkaan. Niin ja onhan kakkososaakin tietojen mukaan katsottu jo aika monella silmäparilla. Lähes aina elokuvan kuin elokuvan mennessä kaupaksi alkaa kaikenlainen oheisroinan ynnä muun elokuvaan liittyvän materiaalin kaupustelu.
Samalla tavalla on käynyt myös Sormusten Herran kanssa ja tarina on eksynyt jo pelienkin maailmaan. Vivendi Universal ehti napata itselleen lisenssin trilogian ensimmäiseen osaan ja samalla oikeuden kutsua peliään ”viralliseksi” ykkösosaan sijoittuvaksi peliksi. Kakkua jakaamaan halunnut Electronic Arts joutui tyytymään kakkososan nimikkeeseen, vaikka pelissä pääseekin nimestään huolimatta pelailemaan myös ykkösosan tapahtumiakin.

Vivendi päätti oman lisenssinsä kanssa pelata varman päälle ja pyrki tekemään kyseisestä elokuvasta pelin joka matkisi mahdollisimman paljon esikuvaansa. Oliko tämä onnistunut veto vaiko ei, se selviää lukemalla meidän vielä tätä kirjoittaessa työn alla oleva Xbox-arvostelumme kyseisestä pelistä. Mutta palataksemme tämän pelin pariin, miten EA on sitten onnistunut hyödyntämään omaa, suhteellisen arvokasta lisenssiään?

Peli alkaa ensimmäisen elokuvan ajoilta ja kertoo lyhyesti eräänlaisen ”tiivistelmän” sen tapahtumista. Tätä ei ole onneksi toteutettu siten, että olisi vain läntätty pelin alkuun ensimmäisen elokuvan traileri vaan on napsittu pätkiä elokuvasta, tosin jokseenkin satunnaisesti ja ne rullaavat saumattomasti pelaamisen välissä sulautuen yht’ äkkiä takaisin pelattavaksi peliksi. Tämä ehkä kuullostaa hassulta ja ehkä jopa typerältäkin, mutta lopputulos on aivan uskomattoman hienosti toteutettu.

Pelin ensimmäisessä ja varsin näyttävässä, paljon porukkaa sisältävässä toimintakohtauksessa pelaaja pääsee ohjaamaan Isilduria taistelun keskelle, jonka lopussa Aragornin isää opulta kukistss ison pahan Lordi Sauronin saaden itselleen tämän sormuksen. Tämän jälkeen siirrytään videokuvaan ja kun aika koittaa pääsee pelaaja toiseen kohtaukseen, jossa Aragorn kohtaa yhdessä Frodon kanssa sormusaaveita. Kuten elokuvassakin, aaveet täytyy tietysti tuhota jonka jälkeen peli taas kuljettaa hommaa eteenpäin videonpätkillä, sitten taas pelataan pätkän verran ja niin edespäin. Tämä tyyli jatkuu pelin läpi ja kieltämättä toteutus onkin ihan hieno ja toimiva. Varsinkin erityismaininnan peli saa siitä miten elokuva vaivihkaa muuttuu peliksi ja toisinpäin.

Yksi huono homma tässä kuitenkin piilee. Koska videonpätkät ovat periaatteessa osa peliä, ei niitä eikä mitään muitakaan pelin omalla moottorilla tehtyjä välianimaatioita pysty koskaan jättää katsomatta, vaan pelaaja pakotetaan yhä uudelleen ja uudelleen katsomaan kaikki videot ja animaatiot mitä tuleman pitää. Tämä aiheuttaakin harmaita hiuksia varsinkin silloin kun tulee eteen vaikea kohta ja joutuu pelaamaan joitain kohtia useampaan otteeseen.. Saman videon katsominen kolme neljä kertaa peräkkäin ei ole hauskaa.

Itse pelissä edetään siis tuttujen paikkojen läpi ensimmäisen elokuvan tapahtumapaikoista kakkososan loppuun. Homma ei ole mitään seikkailemista tai puzzlejen ratkomista vaan suoraviivaista toimintaa, jossa elokuvista tutut pahikset, pääasiassa örkit saavat tuntea miekan maun suussaan. Pientä vaihtelua peliin luo mukavasti mahdollisuus valita taistelijansa Aragornin, Legolasin ja Gimlin väliltä. Mikäli vain jaksaa, voi pelaaja pelata vaikka kaikki kentät jokaisella hahmolla vuoron perään läpi. Mikään suuri huokutus tämä ei itselleni ainakaan ollut, sillä kentät ovat varsin yksinkertaisia. Vaikkakin maisemat ovat ihan hienoja ja elokuvannäköisiä, ei putkimaisiksi ja ”yksisuuntaisiksi” suunniteltuja kenttiä jaksanut uudelleen alkaa tahkoamaan.

Yksisuuntaisella tarkoitan lähinnä sitä, että vaikka peli onkin kolmiulotteinen ei pelaajalla ole mahdollisuutta valita(paria poikkeusta lukuunottamatta) etenemisreittiänsä, joka tuntuu hieman hölmöltä varsinkin kun pelissä usein näkee örkkien hyökkäävän pelaajan kimppuun sivumaastosta ”polun” ulkopuolelta. Hieno ominaisuus olisi ollut myös, jos pelaaja olisi saanut vaihtaa hahmoaan kesken pelin esimerkiksi Gimlistä Legolasiin niin halutessaan, mutta ei niin ei. Aina kunkin läpäistyn tehtävän jälkeen pelaaja palkitaan menestyksen ja pelin mielestä ”hienojen” tappojen perusteella taitopisteillä, joilla voi sitten kenttien välissä kehittää pelin kolmea hahmoa ”ostamalla” heille uusia liikkeitä tai parempia aseita, kuten paremman miekan tai kilven.

Liikkeistä puheen ollen, on yksi pelin hienoimmista visuaalisista yksityiskohdista pelin erilaiset taisteluliikkeet. Hahmoanimaatiot ja hahmot yleensäkin ovat muutenkin toteutettu varsin näyttävästi ja näyttävän lähes oikeilta esikuviltaan. Edellä mainittu pelin siirtyminen videosta peliksi(tai toisinpäin) on hienoa katsottavaa juuri siksi koska pelin grafiikka on niin hienoa, että on melkein kuin pelaaja itse olisi hääräämässä itse elokuvassa, eikä pelissä.
Yksi pelin parhaista puolista on sen äänet. Äänellisesti peli nimittäin onnistuu luomaan varsin aitoa sormusten herra ”elokuvafiilistä”, joka tietysti tekee pelistä nautittavamman. Pelin äänien laadukkuudesta kertoo jotain sekin, että muun muassa elokuvassa Frodoa näytellyt Elijah Wood, Aragornia näytellyt Viggo Mortensen ja Gandalfia näytellyt Ian McKellen ovat kukin suostuneet antamaan omat äänensä peliversiosta löytyville roolihahmoilleen. Elokvien hieno musiikki on otettu elokuvista lähes sellaisenaan ja miksi sitä kannattaisikaan korjata tai muuttaa sellaista mikä toimii jo valmiiksi.

Pelin läpipeluun jälkeen ei hirvittävästi mitään jää käteen, kun ei pelissä ole minkäänlaista moninpelimahdollisuuttakaan. Tietysti olisi ollut hienoa, jos pelin tehtäviä olisi voinut pelata yhdessä kaverin kanssa mutta koska peli on kuitenkin suunniteltu nopeasti julkaistavaksi hetken massatuotteeksi/Sormusten Herra oheisroinaksi, ei tällaisia pidemmän linjan työrupeamia olisi pelin myyntiluvut varmastikaan kestäneet. Mikäli tieto lohduttaa, niin löytyy pelistä sentään muutamien Sormusten Herra -elokuvien näyttelijöiden haastatteluja joita voi ilokseen tai surukseen katsella.

Yhteenveto

Keskivertotasoa

Hyvää

  • + Enemmän kuin yksi pelattava hahmo
  • + Äänimaailma
  • + Näyttävä visuaalisuus
  • + Toteutus
  • + Taisteleminen

Huonoa

  • - Videonpätkiä/animaatioita ei voi ohittaa
  • - Pelaaja aina ylivoimaa vastassa
  • - Putkimaiset kentät