Arvostelussa The Order: 1886

Kirjoittanut: Petteri Hemmilä, 22.helmikuu 2015

Peliarvostelu

Pelin nimi The Order: 1886
Alusta Playstation 4
Arvostelukappale: Republic of Communications
Ikäraja: 18
Avaa pelin lisätiedot

Kalifornialainen Ready at Dawn tunnetaan pääasiassa Sonyn kakkosketjun pelitalona, jonka tehtävänä on ollut työstää God of Warin ja Jak & Daxterin kaltaisia tunnettuja brändejä PlayStation Portablen mobiilimuottiin. The Order: 1886 on studion ensimmäinen todellinen yritys repäistä irti kahleistaan, suoraan etulinjan tuottajaksi. Tyylilajiksi on valittu elokuvamainen kolmannen persoonan toiminta, mikä kuulostaa hurjalta riskiltä huomioiden Sonyn omien Uncharted ja God of War -sarjojen asettaman pilviä hipovan riman. The Order: 1886 ei aivan näihin sfääreihin yletä, mutta tekee monia asioita silti yllättävän hyvin.

The Order: 1886 sijoittuu nimensä mukaisesti toissa vuosisadan loppuun, joskin vahvasti fiktiivisen maailmanhistorian puolelle. Pelaaja on Sir Galahad, yksi Graalin maljalla ikäänsä pidentäneistä pyöreän pöydän ritareista, jonka nykyiseen toimenkuvaan lukeutuvat muun muassa ihmissusien sekä kuningaskuntaa uhkaavien kapinallisten metsästys. Tarina on tyypillinen sekoitus ystävyyttä, petosta ja salaliittoja, valopilkkunaan auttamattoman kliseinen, mutta muutoin kelvollinen hahmokaarti. Inhimillisimpänä mieleen painuu ranskalais-amerikkalainen naistenmies, Marquis de Lafayette, joka osoittaa leikkisyytensä ohella huomattavaa vastuuntuntoa. Galahad itse tuppaa jäämään vähän kahden moodin stereotyypiksi, joka osaa olla vuoroin joko uljas tai vihainen. Myöskään käsikirjoitus ei kliseissä pihistele, joskin ajan henkeä myötäilevät sanavalinnat tekevät tavanomaisuuksistakin vähän helpommin nieltäviä. Korvat punoittavat ainoastaan silloin, kun käsikirjoittajat unohtavat aikakautensa viljelemällä nykyaikaisia kirosanoja tai tunkemalla Galahadin suuhun ?reloading? ja ?target down? -tyyppisiä modernin maailman videopeliarmeijoista tuttuja fraaseja. Outoa kyllä, läheskään kaikkia keskeisiä juonenkäänteitä ei viedä loppuun, mikä vihjaa joko tuotannon aikatauluongelmista tai häikäilemättömästä jatko-osan petaamisesta.
Pelinä The Order: 1886 on piinallisen tavanomainen kolmannen persoonan toimintapeli, jossa kaikki tapahtuu elokuvamaisuuden ehdoilla. Rytmityksen, pelillisen vaihtelun sekä audiovisuaalisen toteutuksen näkökulmasta tämä on pelkästään hyvä asia, mutta hinta maksetaan pelimekaniikkojen pinnallisuutena. The Order: 1886:n keskeinen pelillinen haaste nojaa suojien takaa tapahtuvaan ammuskeluun, jossa käytännössä kytätään sopivaa hetkeä tulen avaamiseen tai nuollaan haavoja piilossa. Ympäristöt ovat useimmiten liian rajoittuneita tarjotakseen minkään sortin taktista syvyyttä, eikä vihollisten tekoälyssäkään kehumista ole. Välillä elokuvamainen ohjaus talloo vapauksia niinkin häikäilemättä, ettei pelaajan anneta itse valita edes asetta saati suojapaikkaa. Vaikkei itse ammuskelu- ja suojamekaniikoissa ole mikään erityisesti pielessä, huomasin kaipaavani vaihtelua; viholliset ovat yliluonnollisesta teemasta huolimatta lähes aina pelkkiä aseistettuja lontoolaisia ja aseetkin videopeleille tyypillisiä kiväärejä, pistooleja ja konepistooleja. Ne pari poikkeusta, jossa pelaajaa hemmotellaan scifi-henkisemmällä arsenaalilla tai vastaan lykätään ihmissusia, tuntuvat sitten sitäkin raikkaammilta.

Tarinan elokuvamainen rytmitys edellyttää välillä toki muutakin kuin räiskintää. Mukaan on mahtunut pitkiäkin pätkiä, joissa yksinkertaisesti kävellään ja tutkitaan ympäristöä pyörittelemällä mielenkiintoisen näköisiä esineitä. Välillä avataan lukittuja ovia alipelein ja onpa mukaan mahtunut myös perinteisen epäonnistunut hiiviskelyosiokin, jossa virheet kostetaan välittömällä kuolemalla. Ei sovi tietenkään unohtaa animaatioiden sekaan ujutettuja Quick Time Event -refleksitestejä, jotka ovat onneksi tällä kertaa armollisen helppoja. Pitäisi kenties myös mainita ajoittaiset kiipeily- ja hyppimisosiot, joissa ei kylläkään ole nappulan painamista kummempaa pelillistä haastetta.

On turha kierrellä sitä tosiasiaa, että perinteisin videopelimittarein The Order: 1886 on laiha soppa lusikoitavaksi. Interaktiivisen elokuvana se pärjää jo paljon paremmin. Vaikkei tarinasta ehkä ihan valkokankaalle olisikaan, kerrotaan se sentään hienosti ja näyttävissä kulisseissa. The Order: 1886 onnistuu erityisen hyvin pelin ja kerronnan yhdistelyssä. Visuaalinen ilme tai hahmoanimoinnin taso eivät eroa käytännössä mitenkään peliosioiden sekä ennalta purkitettujen animaatioiden välillä, eikä pelissä ole alkua lukuun ottamatta ensimmäistäkään latailutaukoa. Myös elokuvamainen kuvasuhde sekä kameran fokusta simuloivat jälkiprosessointitehosteet toistuvat peliosioissa sellaisenaan. Kehuja ansaitsee niin ikään jo aiemmin mainitsemani tekijöiden rohkeus rytmittää etenemistä tarinan ehdoilla. Pelin ensimmäisestä tunnista vain noin 20 minuuttia menee ammuskellessa ja loput ympäristöjä sekä tarinankerrontaa ihmetellessä. The Order: 1886:a on luonnehdittu jo ennakkoon liian lyhyeksi, mutta rehellisesti sanoen reilu kuusituntinen tarina oli paljon toimivampi, kuin esimerkiksi Resident Evil 6:n väsyttävä parikymmentuntinen zombieepos.
Visuaalisesti The Order: 1886 on nykyisen konsolisukupolven edelläkävijä, joka tarjoaa inspiroivan katsauksen videopeligrafiikan lähitulevaisuuteen. Valaistus, varjot sekä pintamateriaalit tuntuvat aivan eri tavalla uskottavilta, kuin missään aiemmin näkemässäni pelissä ja lisäksi viktoriaaninen miljöö puu-, kivi- sekä metallipintoineen tarjoaa oivan tilaisuuden henkselien paukutteluun. Tasosuunnittelu on valitettavasti hieman staattista ja esimerkiksi fysiikkamoottoria käytetään niukanlaisesti muualla kuin päähenkilön vaatetuksessa. Runsas pehmennystehosteiden käyttö jakaa varmasti mielipiteitä, eikä näytä parasta puoltaan kuvakaappauksissa, mutta liikkeessä The Order 1886: on yksi säväyttävimmistä koskaan näkemistäni peleistä.

Loppujen lopuksi käteen jää näyttävä interaktiivinen tarina, jonka pelilliset ansiot talloutuvat kerronnan ja visuaalisuuden jalkoihin. Tarinan ja pelimekaniikkojen keskinkertaisuus tiputtaa The Order: 1886:n The Last of Us:n kaltaisten elokuvapelien eliitistä, muttei kuitenkaan toivottoman kauas. Ottaen huomioon, että kyseessä on kuitenkin liki ensikertalaisen studion työnäyte, ei lopputulosta voi olla ihan vähän ihailematta. Hyvää ja pitkäkestoista pelikokemusta halajavalle The Order: 1886 ei kenties mittansa ja pinnallisuutensa ansiosta sovellu, mutta jos kaipaa demokappaletta PlayStation 4:n potentiaalin esittelyyn, pitäisi päätöksen olla helppo.

Yhteenveto

Keskivertotasoa

Hyvää

  • + Näyttää ilmiömäisen hyvältä
  • + Tarina pakottaa vaihtelua peliosuuksiin
  • + Tarinankerronnan ja peliosuuksien saumattomuus

Huonoa

  • - Olematon uudelleenpeluuarvo
  • - Tarina ei riittävän vahva oikeuttaakseen pelillisiä kompromisseja
  • - Ammuskelupelinä aivan liian tavallinen