Arvostelussa The Simpsons Game

Kirjoittanut: Petteri Hemmilä, 27.marraskuu 2007

Peliarvostelu

Pelin nimi The Simpsons Game
Alusta Wii/Wii U/3DS
Verkkopelituki Ei
Äänituki Dolby Pro Logic II
< >
Avaa pelin lisätiedot

Jo likimain kaksikymmentä vuotta yleisöään viihdyttänyt Simpsonien perhe se vaan jaksaa porskuttaa; ensimmäinen täyspitkä The Simpsons -elokuva näki päivänvalon vasta viime kesänä, sarjan viimeisin (joskaan ei varmasti viimeinen) tuotantokausi käynnistyi rapakon takan vasta vajaa kuukausi sitten ja nyt, joulun kolkutaessa jo ovella, tekevät keltaihoiset ystävämme Electronic Artsin armosta laajamittaisen miehityksen kodin pelilaitteisiin. Vaikka Simpsonien tilannekomiikan ja terävän satiirin luulisi tarjoavan enemmän kuin riittävästi aineksia pelintekijöille, ovat tämänastiset lisenssirävellykset The Simpson – Hit & Runia lukuun ottamatta epäonnistuneet yrityksissään valjastaa tämän eriskummallisen amerikkalaisperheen ympärillä pyörivän sarjan omalaatuista huumoria menoa ryydittämään. On aika uudelle yritykselle.

Electronic Arts on päättänyt korjata edeltäjiensä virheet kertaheitolla; tällä kertaa raha on puhunut ja The Simpsons Gamen tekijätiimi on saanut vahvistuksia alkuperäisen sarjan käsikirjoittajista, sekä tietenkin ääninäyttelijöistä. Ilman aluperäistä näyttelijäkaartia, ei hommasta varmasti voisikaan tulla mitään, mutta todellisen pisteen i:n päälle laittaa käsikirjoitus, joka nostaa tunnelman ajoittain jopa keskiverto-televisiojaksoakin hysteerisemmäksi. Pelin varsin itsetietoinen tarina lähtee vauhtiinsa Bartin törmättyä sattumalta The Simpsons Game -manuaaliin, joka mahdollistaa koko perheelle tukun videopelimäisiä erikoiskykyjä. Elämä supervoimien kanssa tuntuu jännittävältä ja mutkattomalta, kunnes sarjastakin tutut avaruusoliot Kodos ja Kang tekevät invaasion Springfieldiin ja Simpsoneillekin alkaa hiljalleen hahmottua se hirveä kohtalo, joka eilispäivän videopelisankareita lopulta odottaa.
Pelin hauskuutta on vaikea alleviivata riittävästi. Tarjolla on täyslaidallinen perinteistä ympäröivälle maailmalle ivallista Simpsons-huumoria, joka tällä kertaa keskittyy enimmiltä osin pelimaailman ilmiöihin. Osansa saavat The Simsin (ja monen muun Sim-pelin) isä Will Wright, populismilla ja peliväkivallalla surffaava jenkkijuristi, Jack Thompson, sekä lukuisat nykyiset ja menneet peliklassikot loputtomine kliseineen. Erityisen maukkaat naurut hekotellaan Electronic Artsin ja Grand Theft Auton kustannuksella. Ironista sinänsä, että GTA-sarjassaan hyvin samantapaiseen huumoriin syyllistyvä Rockstar Games on vetäissyt julkisesti herneitä sieraimeensa sinänsä viattomista (ja hupaisista) Grand Theft Scrachy -irvailuista, siinä missä huomattavasti rajumman huumorin ravisteluun joutunut EA on ottanut touhun vastaan itseironian kannalta. Laskelmoitua pr-toimintaahan tuo itseironiakin lienee, mutta väliäkö sillä niin kauan kun homma naurattaa pelaajaa enemmän kuin pussillinen apinoita. Siispä, pisteet kotiin EA:lle.

Pelillisesti The Simpsons lankeaa yllättävänkin tavanomaiseen kolmannen persoonan toimintapelin muottiin. Olipa käytössä Bart, Lisa, Homer tai Marge, matkaa pelaaja läpi sarjalle uskollisella graafisella tyylillä toteutettuja tasohyppelykenttiä, päihittäen milloin laumoittain päälle rynnistäviä mini-Krustyja, milloin Itchyn ja Scratchyn parittajaversioita. Arsenaaliin kuuluvat jokaisella hahmolla varsin epäsimpsonsmaisesti nyrkit sekä kasa uniikkeja erikoistaitoja. Homer osaa muuttua vihollisten yli jyrääväksi ihrapalloksi sekä gelatiiniammuksia nakkelevaksi Gummi-Homeriksi, Bart ampuu ritsalla sekä riippuliitää Bartman-asusteeseen kuuluvalla viitallaan ja Lisa usuttaa hämmentävällä saksofonimusiikillaan viholliset toistensa kurkkuun sekä siirtelee valtavia esineitä Hand of Buddha-voimallaan. Mielenkiintoisimman erikoistaidon palkinnon kerää Marge, joka komentelee megafonilla sivullisia ympäristön purku- ja rakennuspuuhiin, sekä vihollisten niskaan. Hauskana, mutta turhan harvoin käytettynä yksityiskohtana, Marge voi pistää repussaan kulkevan Maggien ryömimään erinnäisiin ahtaisiin ilmastointikanaviin, ym. putkiin, jolloin pelaaja pääsee hetkeksi ihmettelemään maailmaa tutin takaa.

Tasosuunnittelu ei pelillisessä mielessä ole kovinkaan ihmeellistä, joskin pelin läpi kantava, yhteistyömoodissa pelattava kaksinpeli, sekä tasojen hyvin valitut teemat paikkaavat tätä puutetta hyvin. Ympäristöt vaihtelevat Matt Groeningin massiivisesta kartanosta Springfieldin luonnonmuseoon, ja vaikka mukaan on ympätty tieten tahtoen fantasiapelien klassisia tusinaluolastoja, on jokaisesta tasosta saatu sorvattua oma persoonallinen kokonaisuutensa. Parhaiten mieleeni jäivät pariinkin kertaan koettu roskapelitehtaalta näyttävä ”Game-engine”, japanilaisroolipelien kustannuksella naureskeleva ”Big Super Happy Fun Fun Game”, sekä GTA – San Andreaksen alusta revitty ”Grand Theft Scratchy”-taso. Hieman yllättäen, suurinta pettymystä edusti etukäteen hypetetty ”Medal of Homer” -taso, jolla ei näin loppujen lopuksi ollut kovinkaan paljoa tekemistä WW2-räiskintäpeliparodioinnin kanssa.

Enimmäkseen persoonallisista tasoista huolimatta, toteuttaa The Simpsonsin näin pelisuunnittelumielessä lähes kaikki putkimaiseen kolmannen persoonan toimintapelin kuluneimmat lainalaisuudet mukisematta. Elementit, kuten loputtomat ja yksitoikkoiset taistelut, kytkinten vääntelyt, kuolettavat pudotukset, ynnä muut arkipäiväisyydet toteutuvat pelissä jopa häiritsevän uskollisesti. Tuskaa helpottaa The Simpsonsin erittäin itsetietoinen suhtautuminen tavanomaisuuteensa: aina kun pelaaja törmää uuteen toimintapelikliseeseen, ponnahtaa ruudulle Simpsoneista tuttu lihava ja sarkastinen sarjakuvanörtti onnittelemaan pelaajaa uuden kliseen löytämisestä, sekä luonnollisesti mollaamaan peliä samaisesta syystä. Vaikkakin, ajatuksena omien heikkouksiensa esiintuominen on melko omaperäinen ja hauska, ei se kuitenkaan muuta miksikään sitä tosiasiaa, että pelikliseet ovat aina pelikliseitä, eikä pelillinen kokemus siitä huumorin avulla innovatiiviseksikaan muutu.

Kuten joulumarkkinoille hyökkäävältä peliltä sopiikin odottaa, tyrkyttää The Simpsons Game itseään kaikille suurimmille pelialustoille. Poikkeuksellisesti toimitustamme siunattiin tällä kertaa pelin PS2-, PS3-, XBox360-, sekä Wii-versioilla, houkuttaen vertailemaan eri alustajulkaisuja keskenään. Pakan päällimmäisenä komeilevat PS3- ja XBox360-versiot, jotka paitsi näyttävät paremman resoluutionsa ansioista muita versioita terävämmiltä, sisältävät myös kasoittain Wii- ja PS2-versiosta puuttuvia yksityiskohtia, kuten esimerkiksi ympäristöön kohdistuvaa fysiikkaa. Vaikka erot ”edellisen sukupolven” versioon ovatkin enimmäkseen kosmeettisia, on PS3- ja XBox360-versioon ympätty myös tasojen välisenä portaalina toimiva virtuaalispringfield, joka nivoo etenkin pelin alkuvaiheen tapahtumia loogisesti yhteen, sekä tarjoaa muutamat makoisat naurut kaduilla vaeltavien springfieldiläisten suilla. Keskinäisiä eroja PS3- ja XBox360-versioilla ei yksin pelattuna ole, mutta kaksinpelimoodissa Pleikkarin ruudunpäivitysnopeus kokee silminnähtävän pudotuksen, joka varmasti kaikkia kultasilmiä kismittää.

PS2 ja Wii eivät nykimisestä liioin kärsi, eikä hieman karsitulla graafisten yksityiskohtien tasollakaan ole väliä niin kauan, kun ei tiedä paremmasta. Sisällöllisesti PS2 ja Wii-versiot ovat keskenään identtiset, poislukien yhdentekevät ”Wii-moment”-alipelit, jotka eivät tuo mitään kuriositeettiarvoa kummempaa kokonaisuuteen. Visuaalisesti PS2-Simpsons jää piirun verran Wiin jalkoihin, mutta vastapainona Wii-version ohjaustuntuma jää vain askeleen päähän täydellisestä epäonnistumisesta; joka versiossa melkoisen tönköksi osoittautunutta kameraa joutuu ohjastamaan Wiimoten vain neljään suuntaan taipuvalla ristiohjaimella, eikä turhan epätarkaksi kalibroitu Nunchuk-ohjaimen analogitattikaan juuri pelattavuutta palvellut. Myöskin ohjainten heiluttelusta aktivoituvat erikoisliikkeet tuntuivat reagoivan pelaajan toimiin viiveellä, mikä aiheutti kontrollien yleistuntumaan oman epäluonnollisen lisänsä. D’oh!
Loppujen lopuksi The Simpsons Game jää melko tavanomaiseksi toimintapelikokemukseksi, jota väritetään hyvällä huumorilla. Kaksinpeli tuo soppaan toki oman mausteensa, mutta mikäli pelistä tiputtaisi pois Simpsons-teeman, jäisi käteen kokonaisuus joka olisi tuomittu uppoamaan keskinkertaisuuden suohon. Hyvän huumorin arvoa ei kuitenkaan sovi vähätellä, sillä kaikkine pelillisine keskinkertaisuuksineenkin The Simpsonsin kymmentuntinen läpäisy jätti toivomaan mahdollisimman pikaista jatkoa. Nähtäväksi jää, kuinka toiveen käy.

Yhteenveto

Keskivertotasoa

Hyvää

  • + Näyttää, kuulostaa ja tuntuu Simpsoneilta
  • + Täynnä loistavaa huumoria
  • + Kaksinpeli

Huonoa

  • - Pelattavuudessa ei mitään ennennäkemätöntä
  • - Lyhyt
  • - Wii-version kontrollit kysyvät pitkää pinnaa