Arvostelussa The Sims 3

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 21.heinäkuu 2009

Peliarvostelu

Pelin nimi The Sims 3
Alusta PC
Arvostelukappale EA
Ikäraja 12
< >
Avaa pelin lisätiedot

The Sims 3 on jokseenkin llätyksetöntä jatkoa Electronic Artsin varmasti tälläkin hetkellä miljoonia takovalle, erittäin menestyksekkäälle ja lähestulkoon aina myyntilistojen yläpäässä keikkuvalle pelisarjalle. Pikkuhiljaa The Sims 2 -pelin lukuisten lisäosien, sekä kamasettien ilmestyminen on hiipunut kokonaan uuden ruljanssin aloittavan, pelisarjan kolmannen osan myötä.

Vaikka kyseessä on jo sarjan kolmas osa, on harva asia silti muuttununut sitten ensimmäisen pelin. Toki peligrafiikka on parantunut ykkösen ajoilta ja miksei kakkosenkin ajoilta ? joskaan ei mitenkään mielettömästi kakkoseen nähden ? mutta muutoin pelattavuus ja yleinen pelimekaniikka on melko lailla samaa kauraa.
Käynnistäessään pelin, pelaaja luo itselleen yhden tai usemman simihahmon ulkonäköä ja vaatetusta myöten, tai valitsee simiensä ulkonäöt valmiista malleista tai pelin satunnaisgeneraattorin avulla. Sen jälkeen simeille annetaan nimet, sekä sukunimi, sekä mikäli simejä on useampi valitaan heidän väliset suhteensa. Uutta The Sims 3:ssa on muun muassa juuri hahmonluontiin lisätyt uudet ominaisuudet.

Nyt pelaaja saa simiään luodessa valita tälle lisäksi viisi erilaista luonteenpiirrettä, jotka jakautuvat neljään eri kategoriaan. Erilaisia kategorioita ovat henkinen, fyysinen, sosiaalinen, sekä elämäntyyli ja näistä kaikista löytyy vähintään kolmetoista erilaista luonteenpiirrevaihtoehtoa. Esimerkiksi pelaajan simistä voisi tehdä vaikkapa hajamielisen pelkurin, mutta joka olisi samalla kaikesta kiinnostunut säästeliäs pummi. Tai vaikkapa neron lukutoukan, joka pelkää vettä, on yksinäinen susi ja inhoaa ulkoilua. Erilaisia luonteenpiireitä löytyy pelistä kiitettävä määrä ja niitä yhdistelemällä jokainen saa takuulla aikaiseksi persoonallisia simejä.

Erilaiset luonteenpiirteet vaikuttavat luonnollisesti siihen, miten omat simit pelissä käyttäytyvät eri asioita kohtaan, mutta niillä on myös toinenkin vaikutus. Kasvaessaan simit luovat kokonaan uusia piirteitä itselleen ja mikäli oma simi onkin ollut menestyvää sorttia, saattaa pelaaja päästä ehkä jopa valitsemaan hänelle sen piirteen. Ne simit, joiden elämä ei suju niin kuin pitäisi, saattavat kehittää jopa negatiivisia piirteitä. Erilaiset luonteenpiirteet vaikuttavat myös siihen, kuinka simit tulevat keskenään toimeen. Sanomattakin selvää on se, että simit joilla on vähintään yksi sama piirre heitä yhdistämässä, sietävät paremmin toisiaan. Kun simit on luotu ja luonteenpiirteet valittu, on aika siirtyä asuntovaiheeseen. Tuttuun tapaan tässä kohtaa valitaan joko valmiiksi osittain kalustettu asumus tai luodaan kokonaan oma alusta alkaen, jolloin mööpelit joutuu hankkimaan itse. Jokainen aiempia The Sims -pelejä tietää miten tämä alkuruljanssi sujuu, sillä se ei juurikaan ole muuttunut sarjan uusimman osan myötä. Nyt on aika siirtyä itse peliin.

Pelikaupunkinsa osalta The Sims 3 on hieman erilainen kuin aiemmat The Sims -pelit. Pelaaja on edelleen sidottu pelikaupungin sisälle, eli edelleenkään ei ole mahdollista lähteä talvilomalle tai rantalomalle pois kaupungista, sillä eittämättä nämä kaikki isommat reissailut julkaistaan erikseen lisälevyjen muodossa jälkikäteen ennemmin tai myöhemmin. Tästä huolimatta pelaaja saa kuitenkin tällä kertaa hieman vapaammat kädet pelin kaupungissa liikuskeluun. Sen lisäksi, että pelaaja voi kutsua naapureita kylään, voi pelaaja nyt myös liikkua itsekin kaupungissa ja tutustua kaupungin asukkaisiin myös tällä tavoin. Keskustelemalla muiden simien kanssa pelaajan hahmot saavat selville muun muassa näiden luonteenpiirteitä, sekä esimerkiksi sen onko kyseinen simi sinkku vaiko varattu. Naapuruston simeihin voi myös tutustua lähemminkin ja niistä voi saada hyviä ystäviä ja kenties jopa rakastajia. Pelaaja voikin halutessaan aiheuttaa saman katon alla asustavien simien välille suunnatonta kitkaa, jomman kumman iskiessä mukaan kolmannen pyörän, kuten vaikkapa kaupungin korjaajan. Simien ja näiden asumuksien ohella kaupunkia kansoittavat lisäksi myös muunkinlaiset tarpeelliset ja hyödylliset rakennukset.

Kaupungista löytyvät lisäksi muun muassa ruokakauppa, kirjakauppa, kylpylä, teatteri, taidegalleria ja niin edespäin. Näissä kaikissa kohteissa voi vierailla ja tehdä asiaankuuluvia juttuja. Kirja -ja ruokakaupasta voi ostaa simeille tuotteita ja pelaaja pääsee tarkasti valikoimaan vieläpä mitä ostaa. Esimerkiksi ruokakaupassa on mahdollista valita mitä raaka-aineita ostaa ja kuinka paljon. Kaupungin ulko-ilmassa pelaajan simit sen sijaan voivat kalastaa läheisistä vesistöistä, etsiä jalokiviä, sekä metallia luonnosta, tai vaikkapa keräillä perhosia ja kovakuoriaisia. Näitä kaikkia yhdistää yksi asia; ne voi pitää itsellään, tai sitten myydä erinäisillä hinnoilla, jolloin pelaajalle kertyy pientä lisätienestiä.

Kaupungin teatterissa voi esimerkiksi sen jälkeen käydä piipahtamassa iltasella katsomassa näytöksen. Erilaisissa taitojen kehityskohteissa käyminen sen sijaan vaikuttaa simien asioiden oppimiseen ja pelaajan simit voivatkin käydä ”tee-se-itse -opiskelun” ohella kokonaan erillisillä taitokursseilla oppimassa uusia taitoja, kuten vaikkapa kitaransoittoa.

Pelin edetessä on tarkoitus tuttuun tapaan yrittää tasapainotella parisuhteiden, sekä elämisen välillä. Pelaajan tulee pitää huolta simiensä hyvinvoinnista, kuten positiivisesta mielialasta, kunnollisesta hygieniasta, sekä riittävästä ravinnon saannista, mutta samalla pitää simien henkinen puoli myös kunnossa kalustamalla taloa uusilla tavaroilla, kutsumalla ystäviä kylään, järjestämällä juhlia ja niin edelleen. Melkein kaikkeen hauskanpitoon tarvitaan kuitenkin rahaa, niin kuin oikeassakin elämässä ja siksi vähintään yhden pelaajan simin onkin käytävä säännöllisesti töissä, jotta voisi maksaa laskut, ostaa ruokaa sekä viihdykkeitä, kuten elektroniikkaa ja niin edelleen. Aiemmista sarjan peleistä poiketen simit voivat tietokoneen sekä sanomalehden ohella hakea työpaikkaa nyt myös suoraan itse paikan päältä. Tämä tapahtuu siten, että pelaaja klikkaa haluttua rakennusta ja sen sijaan, että menisi kirjakauppaan esimerkiksi ostelemaan kirjoja, klikkaakin hiirellä vaihtoehtoa ”hae työpaikkaa.”

Kun työpaikka löytyy ja rahaa rupeaa jäämään käteenkin, on pelin eteneminen periaatteessa paljolti siitä kiinni, mitä pelaaja itse haluaa pelatessa saavuttaa. Oletusasetuksena simit vanhenevat ja riippuen siitä mistä elämänvaiheesta omien simiensä elämänkaaren aloittaa, on simeillä edessään erilainen elämä ja erilaiset elämäntavoitteet. Kuten sanottua, pelaaja voi panostaa talonsa sistustamiseen ja simiensä vaatettamiseen, mutta lisäksi pelissä ovat The Sims 2 -pelin myötä tutuiksi tulleet tavoitteetkin mukana. Pelaaja voi antaa simeilleen pieniä tavoitteita, joihin pyrkiä ja joiden onnistunut suorittaminen tuottaa kyseiselle simille onnellisuuspisteitä. Mitä onnellisempi simi, sen paremmin ja tehokkaammin kaikki hommat sujuu. Aivan kuin oikeassa elämässä, kyllä vain.

Pienempien tavoitteiden ohella pelaaja saa simejä luodessaan antaa näille myös yhden suuren, niin sanotun elämäntavoitteen. Vaihtoehtoja on esimerkiksi kuuluisaksi tuleminen tai sitten vaikkapa astronautin ammatti. Uutena ominaisuutena pelaaja voi säädellä simien työtapaa rennosti työskentelevästä ankarasti työskentelevään tai pomoa mielistelevään ja muutama muu vaihtoehto näiden väliltä. Ankarammalla työtahdilla on näkyvämpiä saavutuksia, mutta samalla se kuluttaa ja uuvuttaa simin nopeammin. Pomon mielisteleminen, sekä ajoittainen panostaminen työhön kuitenkin kannattaa, sillä tämä tuo mukanaan uusia haasteita, sekä lopulta palkankorotuksia, jotka ovat varsin mieluisia, mikäli meinaa elää vähän leveämmin. Pienien sekä suurien elämäntavoitteiden rinnalle tuo kolmas The Sims -peli työelämän tehtävät. Ajoittain pelaajan simeille tarjoutuu mahdollisuuksia suorittaa erityistehtäviä, joihin saattaa lukeutua esimerkiksi tärkeiden papereiden vienti poliisiasemalle, tai vaikkapa jonkin tietyn kirjan lukeminen tai kalan onkiminen. Näihin erilaisiin tehtäviin suostuminen ja niiden onnistunut suorittaminen tuo pelaajan tilille ylimääräistä bonuskahisevaa, joka on aina varsin tervetullutta.

Siinä missä The Sims 3 on kakkoseen nähden kasvanut sisällöltään jonkin verran ? joskaan ei hirveästi ? on pelin audiovisuaalinen puoli jämähtänyt vielä enemmän paikoilleen. Grafiikka on jonkin verran parantunut sitten viime näkemän, mutta varmasti paljon parempaankin oltaisiin pystytty. Epäilemättä tähän saattaa vaikuttaa naisvaltaisemman peliyleisön kosiskelu ja siten se, ettei laitevaatimuksia ole kolmospelinkään kanssa haluttu nostaa liian korkeiksi. Kahden gigahertsin prosessori, gigatavu keskusmuistia, sekä 128 megatavun näytönohjain kun ovat olleet sen edullisemman pään laitteistoa jo hyvän tovin. Vaikka ulkoisesti on lähestytty entistä tarkempaa ja realistisemman oloista grafiikkaa ? etenkin itse simsien osalta ? on pelissä silti edelleenkin läsnä hieaman piirroselokuvamaista grafiikkaa muistuttava tyylisuunta, joka ei välttämättä ole lainkaan pahaksi. Musiikkipuoli on tuttua The Sims -tyylistä pimputtelua ja pamputtelua, joskaan itse pelin aikana musiikkia ei kuule lainkaan, mikäli pelaaja ei osta simsiensä taloon radiota tai stereolaitteistoa. Ääninäyttely ? mikäli sellaisesta nyt voidaan edes puhua ? on sitä tuttua muminaa, jota aiemmissakin osissa on kuultu ja joka toimii edelleen ja ikään kuin erottaa simit hienovaraisesti oikeasta maailmasta.
Grafiikka ja äänipuolella The Sims 3:ssa ei ole juuri valittamisen sanaa, mutta pelin audiovisuaalinen toteutus heijastaa samalla koko peliä; kaikki on hieman uudistettua ja paranneltua, mutta mitään radikaalia, eikä vallankumouksellista ole sarjan uusinta osaa varten luotu. Epäilemättä sarjan aiempia osia pelanneet (etenkin ne, jotka ovat hankkineet lisälevytkin) arvostavat The Sims 3:a sellaisenaan kuin se on, sen tuodessa juuri riittävän määrän uutta alkaa sen miljoonannen kerran rakentamaan ja sisustamaan sitä virtuaalikotia. Silti kannattanee kuitenkin miettiä, onko The Sims 3 kaiken sen rahan arvoinen ja josko The Sims 2 voisi vielä (kaikkine lisälevyineen) mahdollisesti viihdyttää. Koukkuunhan pelin mikronysväämiseen kaikesta huolimatta jää, sitä ei voi kiistää edes allekirjoittanut.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Uudet ominaisuudet ja pelilliset muutokset tuovat uutuuden tunnetta..

Huonoa

  • - ..Mutta muutoin ero The Sims 2 -peliin ei ole kovin suuri