Arvostelussa The Sly Trilogy

Kirjoittanut: Petteri Hemmilä, 29.maaliskuu 2011

Peliarvostelu

Pelin nimi The Sly Trilogy
Alusta Playstation 3
3D-TV -tuki On
Verkkopelituki Ei
< >
Avaa pelin lisätiedot

Tunnustan rinnastaneeni Gran Turismo 5:n pitkän kehityskaaren vuosikertaviinin kypsymiseen, mutta tyypillisestä konsoli- tai tietokonepelistä puhuttaessa, mikään rinnastus ei voisi olla kauempana todellisuudesta. Yleensä ei tarvitse palata kovinkaan montaa vuotta taaksepäin huomatakseen, kuinka jokin aikoinaan tuore ja raikas idea onkin etikoitunut kitkeräksi litkuksi, jota on vaikea niellä edes nostalgian avulla. Ei siis liene ihme, että suhtauduin maineeltaan legendaariseen, mutta itselleni aiemmin tuntemattomaan Sly Cooper ?trilogiaan tietyin varauksin. Tällä kertaa onneksi turhaan.

Eurooppalaisittain The Sly Trilogyna tunnettu paketti jatkaa viimeaikojen nousujohteista trendiä remasteroida menneitä klassikkopelisarjoja yksiin kuoriin. Pakettiin on ympätty vuosina 2002, 2004 ja 2005 ilmestyneet kolme Sly ?peliä, sekä Move-ohjainta hyödyntävä minipelilisuke. Aiemmin julkaistun Prince of Persia ?kokoelman tavoin, mukaan putkahtanut myös tuki 3D-televisioille, mikä varmasti miellyttää teknologia-aallon harjalla eläviä.
3D:tä tai ei, The Sly Trilogy on vaikuttava esitys. Jo paketin ensimmäinen peli, Sly Raccoon, ottaa luulot pois suoraviivaisella, mutta viimeistellyllä toteutuksellaan. Ykkösosassa pelin nimikkopesukarhu, Sly, metsästää tärkeän sukukirjansa, Thievius Raccoonuksen, sivuja, apunaan älykkökilpikonna Bentley, sekä autokuskin ja muskelimiehen roolissa häärivä virtahepo, Murray. Homma ei ole aivan helppo, sillä kirjan sivut ovat jakautuneet maailman pahamaineisimmille rikollispomoille ja kolmikon kintereillä roikkuu yli-innokas etsivätär Carmelita Fox.

Pelaaminen taittuu pitkälti tasohyppelyn keinoin, mutta soppaan on sekoitettu myös hieman genrelleen harvinaisempia hiiviskelyelementtejä. Tavoitteena on kerätä tason loppuun kätketty avain, jonka äärelle pääseminen edellyttää liikkuvien laser-esteiden, valokeilojen, vihollisten, ynnä muiden hidasteiden välttelyä. Peli käyttää elementtejään luovasti, eikä persoonallisessa ja tiiviissä tasosuunnittelussakaan ole napisemista. Välillä uskaltaudutaan käväisemään peruskaavan ulkopuolella jonkin minipelin tai loppuvihollisen voimin. Julkaisun iästä kertoo ainoastaan nykypeleistä lähes tyystin kitketty ?laaki ja vainaa? ?menttaliteetti, jonka ansiosta pienikin virhe kostautuu elämän menetyksenä. Sly Raccoon ei ole tästäkään huolimatta erityisen vaikea ja kokonaisuudessa loksahtaa niin monta palaa kohdalleen, ettei edes platformerikliseiden, kuten kolikoiden keräilyn ja tuplahyppyjen viljely haittaa.

Sly Raccoon kakkosessa, Band of Thievesissä, etsitään edellisen pelin pääpahiksen, robottilintu Clockwerkin osia. Peruskaava on tuttu: palaset on haalittava James Bond ?syndroomasta kärsivien superrikollisten kynsistä samalla, kun niskaan hengittää Cooper-jengin vangitsemisen elämäntehtäväkseen ottanut Carmelita. Itse pelaaminen on harpannut eteenpäin jättiaskelin: ensimmäisen osan lineaarisuus on vaihtunut avoimiin ympäristöihin ja pelaaja pääsee Slyn ohella ohjastamaan myös pommein ja nukutusnuolin varustautunutta Bentleytä sekä muskelein ja nyrkein työskentelevää Murrayta. Painopiste on siirtynyt yhä tiiviimmin kohti hiiviskelyä, sillä etenkin Slylla ja Bentleyllä on hankaluuksia selvitä suorista viholliskontakteista naarmuitta. Pelin kenties suurin vahvuus on edellisosan tavoin rytmityksessä ja vaihtelussa. Tehtäväsuunnittelu onnistuu pukemaan perushyvän tasohyppelyn päälle nokkelia ideoita aina ryöstökohteiden valokuvauksesta laskuvarjohyppyihin, eikä pelaajasta tunnu oikeastaan koskaan siltä, että hyviäkään ideoita kulutettaisiin puhki.

Kolmannesta pelistä, Sly Cooper ? Honor Among Thievesistä, on vähän vähemmän sanottavaa, sillä se toistaa edeltäjänsä hyväksi havaittua kaavaa. Kaikki on hieman viilatumpaa ja viimeistellympää, mutta perusideana on yhä suorittaa mitä mielikuvituksellisimpia tehtäviä avoimissa tasoissa. Sankarikolmikon tähtäimessä on tällä kertaa Cooper-suvun legendaarinen aarreholvi, jota piirittää mystinen tohtori M. Holvin murtaminen hullun neron nenän alla vaatiikin jo vähän isompaa porukkaa ja suurin osa pelistä taittuukin kartuttaen Cooper-jengin rivejä toinen toistaan värikkäämmillä, pelattavilla sivuhahmoilla. Hieman odottamattomana bonuksena, pelaaja pääsee tällä kertaa ohjastamaan myös Slyn arkkivihollista, Carmelita Foxia.

Sly ?trilogia yllätti positiivisesti monella tasolla. Pelit ovat vaihtelevine tasoineen sekä omalaatuisine ideoineen kuin oppikirjaesimerkki hyvästä pelisuunnittelusta ja viittauksia yli osien viljellään niin tiiviisti, että tuntuu kuin trio olisi alkujaankin suunniteltu myytäväksi yksissä kuorissa. Iloinen yllätys odottaa myös käsikirjoituksessa ja ääninäyttelyssä. Pelien hahmot ? niin hyvikset, kuin pahikset ? ovat omaperäisiä ja loppuun saakka mietittyjä, eikä kenenkään kohtalo tunnu yhdentekevältä. Aivan kaikkia kliseitä ei ole edes yritetty välttää, mutta näin kevyessä ja hyväntuulisessa viihteessä rikos tuntuu suorastaan mitättömältä.

Audiovisuaalisesti Cooperin seikkailut jäävät remasteroituinakin nykypelien jalkoihin, mutta grafiikan sarjakuvamaisuus on suitsinut ikääntymistä kiitettävästi. Tekstuurit ovat paikoin vähän karuja, mutta korkeampi resoluutio ja tasaisena rullaava ruudunpäivitysnopeus ovat tervetulleita parannuksia. Ajattomuutta ilmentää myös Lucasartsin entisenä hovimuusikkona tunnetun Peter McConnelin film noir ?vaikutteinen jazz-ääniraita. Toivomisen varaa jättävät ainoastaan alhaiselle piirtotarkkuudelle renderöidyt välianimaatiot suhisevine äänineen. En tosin tiedä kannattaako tästä käännöstyön tekijöille vauhkota, sillä alkuperäistä korkean tarkkuuden lähdemateriaalia ei välttämättä ole enää olemassakaan.
The Sly Trilogy on iloinen yllätys. Erehdyin luulemaan kokoelmaa pelkäksi fanipalveluksi alkuperäisten Sly-pelien ystäville, mutta nerokkaasti rakentuva toimintaseikkailutrilogia imaisi mukaansa niin vahvasti, etten tahtonut saada arvostelua kasaan pelaamiseltani. Kokoelman heikoksi lenkiksi jää Move-liikeohjainta hyödyntävä minipelikimara, mutta kunhan tietää olla tarttumatta pakettiin yksinomaan etukanteen liimatun mainostarran perusteella, ei lisukkeesta ole haittaakaan. Muutoin kyseessä on vallan timanttinen tasohyppelypläjäys, joka on saanut ansaitsemansa lisäelämän. Toivottavasti tulevaisuus tuo tullessaan myös neljännen osan.

Yhteenveto

Lähes täydellinen

Hyvää

  • + Täynnä tuoreita ideoita
  • + Ei junnaa paikallaan
  • + Vahva peruspelattavuus
  • + Sympaattiset hahmot ja nokkela käsikirjoitus

Huonoa

  • - Välianimaatioita ei ole remasteroitu
  • - Turhat Move-minipelit