Arvostelussa The Witcher 2 – Assassins Of Kings

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 24.toukokuu 2012

Peliarvostelu

Pelin nimi The Witcher 2 - Assassins Of Kings
Alusta XBOX360
Arvostelukappale Namco Bandai Partners
Ikäraja 18
Avaa pelin lisätiedot

The Witcher 2 ? Assassins Of Kings (Enchanced Edition) on Xbox 360-julkaisu, jonka myötä myös Xbox-pelaajat pääsevät viimein kokemaan tämän varsin loistavan puolalaisen roolipelin tunnelman ja vetovoiman. Alunperin vain PC:lle viime vuoden toukokuussa julkaistu The Witcher 2 ? Assassins Of Kings on jatkoa vuonna 2007 ilmestyneelle ensimmäiselle The Witcher-pelille.

Lisänimeä Enchanced Edition kantava Xbox-versio tuo mukanaan jos jonkinlaista ekstrasälää, joka sinänsä ainakin jossain määrin hyvittää Xbox-pelaajien pitkään kestänyttä odotusta. Enchanced Editionin mukana tulee hieno (joskin käytännönarvoltaan) koristeellinen paperinen kartta pelin maailmasta, cd-äänilevy johon on pakattu kaikki pelissä kuultava musiikki, ratkaisut pelin tehtäviin sisältävä quest handbook ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä lisäksi mukana on kaikki PC-versiolle aikoinaan julkaistu ladattava lisäsisältö.
The Witcher 2 jatkaa ykkösen tarinaa ja pääosassa on jälleen kerran Riviasta kotoisin oleva Geralt, puoli-ihminen (geneettisesti muunneltu mutantti), joka on erikoistunut kaikenlaisten hirviöiden tappamiseen. Pelin ensimmäisessä osassa hirviöntappaja joutui sivummaksi omasta kutsumuksestaan ja poliittisten selkkauksien keskelle. Yksi asia johti toiseen ja lopulta Geralt päätyi pelastamaan Temerian alueen kuninkaan, Foltestin, hengen mystisen ?kuninkaantappajan? kynsistä.

The Witcher 2:n Xbox-versio alkaa lyhyellä ?takautuma-introlla? siitä, kun ykkösessä onnistuneesti ennen Foltestin salamurhayritystä listitty toinen kuningas, Demevend, menettää henkensä samaisen kuninkaantappajan vuoksi. Pelastettuaan Foltestin hengen ykkösessä, Temerian kuningas on nyt palkannut Geraltin suojelemaan henkeään. Yksikään kuningas ei kuitenkaan ole turvassa fyysisesti kookkaalta kuninkaantappajalta, jonka joku on palkannut viemään kuninkailta kuin kuninkailta päitä The Witcherin moneen valtakuntaan jakautuneessa maailmassa.

Ennen pitkää Geralt löytää itsensä jälleen kiperästä tilanteesta: mies lavastetaan tahtomattaan syylliseksi Foltestin murhaan jo heti alkuvaiheessa ja Geralt joutuu yhdessä hiljalleen palailevan muistinsa kanssa puhdistamaan oman maineensa jahtaamalla kuninkaantappajaa pitkin pelin maailmaa.

The Witcher 2:sta on tätä kirjoittaessa jo tullut aikapäiviä sitten suurmenestys: pelkästään pelin PC-versio on myynyt yli miljoona yksikköä. En toisaalta ihmettele tätä yhtään; sen lisäksi, että pelin kehittäjä, CD Projekt RED teki PC-versiosta näinä vainoharhaisina ja kuluttajia syrjivinä aikoina pelistään täysin kopiosuojausvapaan, on The Witcher 2 näin muutoinkin melko loistava paketti Taru Sormusten Herrasta tyyppistä fantasiaroolipelikokemusta etsivälle.

Toki tarjolla on Xboxillekin jo jonkin aikaa ollut muun muassa Biowaren Dragon Age-pelit, mutta omasta mielestäni ensimmäinen Dragon Age (kakkosta en ole pelannut) ei onnistu vetämään vertoja Witcher 2:lle ? joka ei sarjan ensimmäisestä pelistä poiketen enää käytä Biowarelta lisensoitua Aurora-pelimoottoria, vaan sen sijaan kehittäjän omaa RED Engineä.

Pelattavuudeltaan The Witcher 2 kuitenkin silti muistuttaa paljolti Biowaren pelejä. Pelissä niin sanottuna pääjuonena toimii siis kuninkaantappajan jäljittäminen ja lopulta pysäyttäminen, mutta koska mystinen tappaja on liikkeistään liukas ja nopea, ei häntä noin vain saada kiinni.

Pääjuonen edistämistä odotellessa Geralt pääsee kehittelemään ja parantelemaan taitojaan. Matkan varrella kohdattavista lukuisista taisteluista niin ihmisiä kuin erilaisia hirviöitäkin vastaan kertyy kokemuspisteitä ja kun niitä on tarpeeksi nousee hahmotaso ylöspäin. Geraltilla on neljä eri osa-aluetta, joihin taitopisteitä voi käyttää. Ominaisuudet ovat taistelutehokkuus, taiankäyttö, alkemian taitaminen sekä Witcher-taidot, joista viimeksi mainittu lähinnä käsittää erilaisia parannuksia taikakonsteihin käytettävän mittarin parantamiseen ja täyttymisen nopeutumiseen.
Geraltia itseään voi tuttuun tapaan varustella ja siten paremmin suojata erilaisilla varusteilla, kuten rintapanssarilla, hansikkailla, saappailla, housuilla. Geraltilla voi roikkua selässään maksimissaan kaksi miekkaa samanaikaisesti ja lisäaseina voi vyöllään roikottaa esimerkiksi heiteltäviä tikareita, erilaisia pommeja, tai sitten viritettäviä ansoja, joita voi jättää maastoon ja houkutella viholliset taistelun aikana pahaa-aavistamattomina niiden kohdalle.

Matkan varrella pelaaja pääsee tutkailemaan pelin maailmaa sekä sen hienoja ja paikoitellen melko laajojakin ympäristöjä melko vapaasti sivutehtäviä suorittaessaan. Sivutehtäviin on saatu mukavasti vaihtelua ja tyypillisten muille hahmoille tehtävien palveluksien ohella pelistä löytyy nyrkkitappeluturnauksia, kädenvääntökisoja, nopanheittoa kuin myös hieman enemmän tutkimista ja päättelyä vaativia tehtäviäkin. Tehtävien ohella tuon tuosta käteen tarttuu jos ei palkintona suoritetusta tehtävästä niin oman käden kautta jos jonkinlaista enemmän tai vähemmän arvokasta ja tarpeellista aarretta.

Pelaaja voi löytää parempien varusteiden ohella myös parempia kättä pidempiäkin. Pelin asevalikoima rajoittuu miekkoihin, kirveisiin ja muihin lyöntiaseisiin sekä aiemmin mainittuihin pommeihin sekä tikareihin, (jousipyssyjä tarjolla esimerkiksi ei ole)mutta omia aseitaan voi parannella kaikenlaisilla lisävarusteilla. Apunaan Geraltilla on kättä pidempien lisäksi myös taikakonstinsakin. Geralt omaa viisi erilaista taikakeinoa, kuten esimerkiksi kyky ampua tulipalloja, hypnotisoida viholliset toisiaan vastaan sekä kyky taikoa ympärilleen vihollista vahingoittavan suojakentän.

Tärkeimpänä taikojen sekä kättä pidempien ohella ovat erilaiset useita minuutteja voimassa kerrallaan pysyvät litkut, joita pelaaja voi hieroa aseisiinsa tai sitten nauttia niitä suun kautta, mikäli kyseessä on Geraltia itseään jollain tapaa tehostava litku. Geralt osaa luoda erilaisia sekoituksia itse, mutta tämä vaatii kutakin litkua varten sen valmistuskaavan sekä kaavaan vaadittavien aineksien omaamista. Aineksia löytyy pitkin luontoa (esimerkiksi sienet ja kukat) sekä muilta hahmoilta, tavarakauppiailta kuin tapetuista hirviöistäkin. Kaavoja voi niin ikään löytää tutkiessaan arkkuja ja paikkoja, mutta myös etenkin harvinaisia kaavoja löytyy kauppiailta.

Omia litkuja voi luoda meditaatiotilassa, johon pääsee kätevästi käsiksi Xbox-versiota varten luodussa toimintavalikossa, jota käytetään ohjaimen LB-nappulaa pohjassa pitämällä. Aktivoituessaan pelin kulku hidastuu lähes etanan mateluksi, joten jos pelaajan tarvitsee vaihtaa vaikkapa miekkaa toiseen tai ottaa käsiin tikari taistelun aikana, onnistuvat nämä kaikki toimintavalikon kautta kaikkein nopeiten ilman sen kummempaa harmia.

Kun toimintavalikon kautta sen sijaan aktivoidaan ominaisuus meditointi, pääsee pelaaja (kunhan ei ole taistelutilanteessa) juomaan litkuja, sekä luomaan niitä. Meditointitilassa pelaaja voi myös nukkua paikallaan ja siten edistää ajan kulua haluamansa määrän erittäin nopeasti. Ajan kulumisen pelissä huomaa vuorokaudenajan ja valoisuuden muuttumisella, mutta samalla osa sivutehtävistä tai jotkin tietyt jututettavat hahmot eivät ole saatavilla tiettyyn kellonaikaan. Erilaiset litkut, kuten etenkin kestävyyttä tai energianpalautumista nopeuttavat sekoitukset, sekä miekkojen tehokkuutta tehostavat sellaiset nousevat pelin aikana erittäin tärkeään rooliin, sillä ilman niitä on normaalivaikeustasolla ja sitä korkeammilla vaikea pärjätä.

Pelin helpoimmalla vaikeustasolla taistelukohtaukset ovat huomattavasti helpompia, eikä litkuja välttämättä tarvitse edes käyttää tehokkaampien miekkojen ja suojuksien ilmaannuttua kuvioihin, kun taas normaalivaikeustasolla saa itselleen aikaiseksi melko sopivan haastavuuden joidenkin vaikeimpien taisteluiden ollessa sitten todella haastavia.

Hienona yksityiskohtana pelin vaikeustasoa voi koska tahansa muuttaa, vaikka kesken jo aloitetun kampanjan. Tällä tavoin ne kaikkein vaikeimmatkaan taistelukohtaukset eivät aiheuta loputtomia yrityksiä ja turhautumista. Pelin vaikeimmalla vaikeustasolla jos lähdetään pelaamaan, saadaan koettavaksi myös muutamia sellaisia sivutehtäviä, joita ei millään muulla vaikeustasolla pääse kokemaan. Kokonaisuutena missään vaiheessa pelin tekoäly ei kuitenkaan ole epäreilu tai, että pelattavuus muodostuisi tekniseltä kantiltaan keinotekoisen epäpelattavaksi. Kaikki pelattavuudessa ja ohjattavuudessa toimii todella hienosti, vaikka Xbox-versiota varten kontrolleja ja käyttöliittymää onkin hiottu ja muuteltu ? ehkä juuri siksi kaikki toimii.

Biowaren roolipeleistä poiketen The Witcher 2:ssa ei kerätä kokoon yhtä suurta possea, joista muutaman kanssa kerrallaan sitten sivu- ja päätehtäviä suoritettaisiin ja vihollisia listittäisiin. Pääosan ajasta Geralt toimii tehtävissään ja tutkaillessaan yksin, mutta jossain taisteluissa sitten soditaankin yhdessä muiden matkan varrella Geraltille tutuiksi tulleiden hahmojen kanssa. Joskus pelaaja saa myös vapauden valita ottaako mukaansa jonkin mukaan kinunneen hahmon tai ei. Yleensä seuralainen kannattaa mukaan ottaa, sillä pelin tekoäly on tarpeeksi älykäs, jotta siitä on oikeasti hyötyäkin taistelussa.

Lähin ja yleisin apuri Geraltille pelin aikana on viehättävä naisvelho Triss Merigold, kuningas Foltestin entinen alainen. Triss ja Geralt ovat jo pelin alussa erittäin läheistä sorttia ja pelin aikana onkin mahdollista harrastaa pientä ?romantiikkaa? pelin aikana ? eikä välttämättä pelkästään vain Trissin kanssa. Romantiikkaominaisuuskin eroaa Biowaren peleistä sillä, että varsinaista jatkuvaa liehittelyä ja mielistelyä ei tarvitse harrastaa, vaan oikeat ?hetket? dialogissa tulevat eteen silloin kun ne ovat mahdollisia. The Witcher 2 ei myöskään harrasta sensuroitua ?vaatteet päällä peuhaamista? vaan pelissä on ihan oikeaa virtuaalialastomuutta ? naisten osalta siis, Geraltilla pysyy housut jalassa tilanteessa kuin tilanteessa, eikä varsinaista yhdyntää tässäkään pelissä näytetä, vaikka ikäsuositus pelille 18 ikävuotta onkin.

Alastonkohtauksienkaan aikana ei tarvitse juuri katsoa häpeällisen tönkköä virtuaalialastomuutta ja piehtarointia, koska pelin liikeanimointi on todella näyttävää. Eikä lainkaan pahalta näytä muukaan peligrafiikka. Jo melko vanhalle Xbox 360:lle julkaistu The Witcher 2 on nimittäin yksi pelikoneen komeimmista peleistä, tai ainakin ihan takuuvarmasti yksi näyttävimmistä roolipeleistä. Mass Effectit, Dragon Aget ja muut jäävät kakkoseksi ilman miettimistä. The Witcher 2:sta löytyy paljon melko laajojakin maisemia tutkailtaviksi, samalla kun niiden yksityiskohtaisuuksiin on panostettu. Metsäiset maisemat ovat metsäisiä ja erilaisissa hirviöissä on käytetty mielikuvitusta.

Lähikuvissa dialogien aikana nähtävät päähahmot ovat nekin upeannäköisiä ja saavat osaltaan myös välittämään hahmoista sekä antamaan niille sen ekstrasilauksen persoonallisuutta. Geralt on valkotukkainen, varsin mystinen ja paikoin vaikeasti luettava hahmo, kun taas esimerkiksi Triss tuo peliin sen varsin tervetulleen naiskauneuden. Geraltin mukana seikkailevat sivuhahmot, kuten Vernon Roache, naissotilas Ves, skottilaisittain ääntävä kääpiö Zoltan kuin haltija Dandelionkin ovat nekin kaikki varsin mielenkiintoisesti toteutettuja kiehtovia ja erittäin sielullisia sivuhahmoja.

Sielullisuuden hakemisessa totta kai auttaa paljon hahmojen ääninäyttely, joka on varsin ensiluokkaista tasoa kauttaaltaan. Mukana on paljon brittiläisnäyttelijöitä ? tai ainakin suurin osa pelin hahmoista puhuu brittiläisellä aksentilla, Geraltin ollessa lähes ainoita poikkeuksia hänen puhuessaan melko amerikkalaisittain. Pelin mahtipontista ääniraitaakaan ei sovi unohtaa joka on erittäin fantasiahenkistä ja juurikin sitä Taru Sormusten Herraa tai muuta vastaavaa keskiaikaistyylistä turnajaismusiikkia tai miksikä sitä haluaakaan kutsua. Ei pelin musiikkeja suotta olekaan pakattu erilliselle ääniraitalevylle.

The Witcher 2:sta on todella vaikeaa löytää oikeastaan mitään pahaa sanottavaa. Se tarjoaa pitkiksi aikaa pelattavaa ? pelattavasta määrästä jotain kertonee pelin kahdelle dvd:lle jaettu kokemuskin ? minkä lisäksi pelin hahmonkehityksessä on paljon erilaisia yhdistelmämahdollisuuksia, eikä niitä erilaisia loppuvaihtoehtojakaan ole pelistä unohdettu. The Witcher 2:ssa ei ole Biowaren peleille kaltaista selkeää hyvä-paha-jaottelua mittarin kera, vaan pelaajan ohjastaman Geraltin valinnat ja tekemiset pelin aikana vaikuttavat pelin kulkuun, mutta se miten, jää mukavalla tavalla häilyväksi ja tekee valintojen tekemisestä kiehtovampaa, koska ei tarvitse luokitella itseään heti pahikseksi tai hyveyden perikuvaksi muutaman tehdyn valinnan perusteella.

Varsinaisen yksinpelitarinan rinnalle tarjoillaan arena-nimistä pelimuotoa, joka on pelattavuudeltaan paljolti survival tyyppistä pelattavuutta, tai esimerkiksi Gears Of War-sarjan peleistä tuttua horde modea muistuttava pelimuoto.

Arenassa Geralt saa vastaansa loputtomat määrät vihollisia areenamaisella, pienikokoisella taistelualueella. Peli päättyy, kun pelaaja kuolee tai luovuttaa. Kohdattavat vihollisaallot kovenevat ja monilukuistuvat aalto aallon jälkeen. Jokaisen voitetun vihollisaallon jälkeen pelaaja pääse takaisin suojaan ?nuolemaan haavojaan?. Toisin sanoen pääsee kokeilemaan uutta aaltoa täysillä elinvoimilla. Jokaisesta voitetusta aallosta pelaajaa palkitaan rahalla, sekä yhdellä valinnaisella esineellä, kolmesta tarjolla olevasta. Pelaajan voittaessa aaltoja ja pysyessä hengissä Geraltin tehokkuus siis paranee, koska tarjolle ilmaantuu palkinnoksi parempia miekkoja, suojaavampia varusteita ja niin edelleen. Tarpeettomia palkintovarusteitaan ja ihan uusiakin voi sitten ostella suojapaikassa kauppiaalta. Kauppiaalta saa myös kaikkea muuta mahdollista aina litkuista pommeihin ? kuten varsinaisessa yksinpelissäkin.

Myös tasonnousu onnistuu arenaa pelatessa ja pelaaja pääsee tietyin väliajoin parantelemaan Geraltin henkilökohtaisia ominaisuuksia. Aaltojen välissä vierailtavassa suojapaikassa oleskelee myös muutamia muitakin hahmoja, joita pelaaja voi rahaa vastaan palkata avukseen seuraavia aaltoja nujertamaan. Palkollinen apuri taistelee mukana niin kauan kuin vain pysyy hengissä.

Arena on horde-tyyppisenä pelimuotona Gears Of War-pelien tapaan varsin koukuttavaa ajanvietettä, koska se palkitsee pelaajaansa aalto toisensa jälkeen ja vaikka haaste kovenee, myös pelaajan mahdollisuudet pärjätä paranevat. Arenaa voi pelata useilla eri vaikeustasoilla, jotka vaikuttavat saatavan rahan sekä arena-pisteiden määrään. Arenapisteet määrittävät pelaajan lopullisen sijoituksen Liven huippulistoilla tämän kuollessaan. Kuolemisen jälkeenkin pelaamista voi jatkaa, mutta arena-pisteitä ei enää kerry. Harjoitus kai kuitenkin tekee lopulta mestarin…
Koska Arena-pelimuotokin on varsin menevää ajanvietettä yksinpelin jälkeen, liittyvätkin The Witcher 2:n ainoat, pienemmät nipottamisen aiheet oikeastaan pelin tekniseen toteutukseen. Johtuen siitä, että kaikki pelimaailman alueet ovat kerrallaan melko suurikokoisia tutkittavia, on peli pilkottu melko moneen lataustaukoon. Avaat yhden oven, peli alkaa ladata, siirryt jonnekin syvemmälle metsään tai muualle maisemien sekaan, seuraa lataustauko ja niin edelleen. Lataustauot eivät muutoinkaan ole kovin mielikuvituksellisia tai huomaamattomia: peliruudun tilalle ilmestyy musta ruutu, jonka reunassa latausviiva pyörii. Ennen kuin lataustaukoihin lopulta tottuu, ne särkevätkin jokseenkin pelitunnelman muuten vahvaa eheyttä.
Heti alussa peli suosittelee peli-dvd:n asentamista Xboxin kovalevylle suorituskyvyn sekä visuaalisuuden parantamiseksi. No, pelin visuaalisuus siitä ei parantunut (se on jo valmiiksi todella hienoa), mutta lataustauot lyhenivät kyllä hieman. Lataustaukojen määrään nähden levyn/levyjen asentaminen ehkä jopa kannattaa. Toinen nipottamisen aihe koskee ruudunpäivitystä. Pelin aikana ruutu tuntuu aika ajoin jossain määrin näkyvästi ?repeilevän? tai ?lainehtivan?, joka kielii v-sync ominaisuuden puutteesta. Kuvan ?repeily? vähenee hiukan levyn asentamisen jälkeen, mutta ei kuitenkaan täysin missään vaiheessa poistu. Pelissä pidemmälle mentäessä sitä ei enää ilmene yhtä paljon ? tai sitten siihenkin vain tottuu.

Kokonaisuutena The Witcher 2 ? Assassins Of Kings on pitkästä aikaa todella nautittava roolipelikokemus. Jos olet kyllästynyt Biowaren peleihin EA:n mukaantulon jälkeen, on CD Projekt REDin luoma varsin koukuttava pelikokemus lämpimästi tutustumisen arvoinen.

Lue loput arvostelusta

Yhteenveto

Lähes täydellinen

Hyvää

  • + Onnistunut tunnelma
  • + Kiinnostavat hahmot sekä tarina
  • + Teknisesti toimiva pelattavuus
  • + Upea grafiikka ja hieno äänimaailma
  • + Pelin maailmassa riittää tekemistä
  • + Enchanced Editionin mukana tulevat ekstrat
  • + Arena-moodi on pelattava

Huonoa

  • - Lataustaukoja on todella paljon
  • - Kuvan ajoittainen "repeily"