Arvostelussa Thimbleweed Park

Kirjoittanut: Petteri Hemmilä, 6.huhtikuu 2017

Peliarvostelu

Pelin nimi Thimbleweed Park
Alusta PC
Kehittäjä: Terrible Toybox
Julkaisija: Terrible Toybox
Avaa pelin lisätiedot

Perinteiset graafiset seikkailupelit edustavat retropelaajien optimismista huolimatta genreä, jolle ei tahdo löytyä pysyvää jalansijaa tämän päivän pelimarkkinoilta. Double Finen Kickstarter-pöhinää herättänyt Broken Age jäi hyvästä yrityksestä huolimatta varsin vaisuksi tähdenlennoksi, ja vaikka Tim Schaferin intoon remasteroida vanhoja LucasArts-klassikoita on helppo yhtyä, jaksaa nuoruuden Grim Fandangoihin ja Full Throttleihin tosiasiassa palata vain äärimmäisessä hädässä. Lääkettä keski-ikää lähestyvien seikkailupeli-intoilijoiden krooniseen puutostilaan tuo Thimbleweed Park, joka lupaa tinkimätöntä paluuta seikkailupelien kulta-aikaan. Katetta lupaukselle tuovat Gary Winnick ja Ron Gilbert, joiden ansioluetteloista löytyvät monet LucasFilmin/LucasArtsin alkuaikojen merkkiteokset aina Maniac Mansionista Monkey Islandeihin.

Thimbleweed Park ottaa lupauksensa tosissaan. Kyse on ruudun alalaidasta löytyvää verbivalikkoa myöten uskollisesta Maniac Mansion -pastissista, joka tarjoilee absurdeja tilanteita ja lainailee populaarikulttuuria Twin Peaksista X-Filesiin ja jopa Simpsoneihin. Tarina käynnistyy sota-ajan tyynyteollisuuden ympärille rakentuneen Thimbleweed Parkin laidalta, jossa FBI-agentit Rayes ja Ray ryhtyvät selvittämään joessa pikselöityvän ruumiin mysteeriä. Kaikki merkit viittaavat rikoksen liittyvän jollain tapaa vastikään menehtyneen tyyny- ja tekoälymogulin, Chuck Edmundin, bisneksiin, eikä aikaakaan kun murhasta tulee pelkkä sivujuonne suuremmassa vyyhdissä. Rayn ja Reyesin joukkoon liittyvät pian nuori pelisuunnittelija Delores, pahasuinen klovni, Ransome, sekä hotellikummitus Franklin – jokaisella oma motiivinsa selvittää tuoreeltaan hautaholviinsa kylmenneen tyynymiljonäärin salaisuuksia.

Thimbleweed Park on yhtäaikaisesti tunnelmallinen ja mystinen, mutta myös kepeä ja humoristinen seikkailu. Se muistuttaa läheisesti Gilbertin ja Winnickin muinaista Maniac Mansionia sekä Zak McKrackenia. Tarina ei ole erityisen kekseliäs tai koherentti, mutta pisteitä kerätään hyvillä hahmoilla ja absurdilla huumorilla. Hulvaton monivalintadialogi kirvoitti aitoja nauruja ja Thimbleweed Parkin omituiset asukkaat lintupukuisine putkimiehineen vetävät vertoja paikoin jopa Gilbert/Winnick-duon aiemmille töille. Käsikirjoitus kompuroi ainoastaan sellaisina hetkinä, kun se intoutuu käsittelemään liikaa seikkailupelien suunnittelua tai piikittelemään Sierra On-Linea. Neljännen seinän rikkominen on toki tuttua Gilbertin aiemmistakin seikkailuista, mutta neljännesvuosisadan jälkeen vitsi tuntuu kuluneelta ja hetkin jopa mauttomalta.

Pelinä Thimbleweed Park on lähes täydellinen kopio LucasFilmin/LucasArtsin SCUMM-pelimoottoria käyttävistä seikkailuista. Ruudun alalaidasta löytyvästä verbivalikosta poimitaan sopiva toimenpide ja kohde valitaan joko ruudulle kätketyistä kiintopisteistä tai inventaariosta. Läppärin kosketuspinnalla pelatessani jäin kaipaamaan pikanäppäimiä, mutta muutoin systeemi toimii jotakuinkin odotetulla tavalla. Tekijät ovat filtteröineet jonkin verran täysin järjettömiä yhdistelmiä, eikä esimerkiksi hahmoihin voi käytännössä soveltaa kuin puhumista. Menetetyn huumoripotentiaalin vastapainoksi tuntuu toisaalta myös helpottavalta, ettei ihan kaikkia sanayhdistelmiä voi kokeilla, sillä pelillä on myös hassu tapa tuputtaa pelaajalle kilokaupalla esineitä, joilla ei ole käyttöä yhdenkään ongelman ratkaisemisessa.

Ongelmanratkonnan ja pelin rytmityksen näkövinkkelistä Thimbleweed Park suoriutuu erinomaisesti. Pelin puzzlet ovat pääsääntöisesti loogisia, mutta juuri sopivan haastavia saadakseen pelaajan tuntemaan itsensä nokkelaksi. Hahmot kantavat seikkailupelikonventioista poiketen tehtävälistaa ja useimmiten peli antaa jonkinmoisia vinkkejä kiperimpiin ongelmiin. Genrelle ominaista pallo hukassa haahuilua ollut nimeksikään. Peli ei ole täysin immuuni seikkailupelien helmasynneille, kuten huomaamatta jääville kiintopisteille, mutta näin jälkikäteen arvioituna, viidestä jumiutumiskerrastani vain yksi hyvin piilotettu moottorisaha menee täysin pelisuunnittelijoiden piikkiin ja loput oman huolimattomuuden. Jumahtaminen ei Internetin ja helposti saatavilla olevien läpipeluuohjeiden aikakautena ole muutenkaan niin kovin vaarallista, mutta mikäli lapsuus on mennyt muuta kuin seikkailupelilogiikkaa opiskellessa, löytyy Thimbleweed Parkista myös hieman suoraviivaistettu “Casual mode”.

Thimbleweed Park on hauska, tunnelmallinen ja seikkailupelien mittapuulla erinomaisen hyvin suunniteltu, mutta siinä on myös omat kummallisuutensa. Pelaajan ohjastamien hahmojen välinen interaktio jää omituisen ohueksi, eivätkä hahmot voi esimerkiksi jutella toistensa kanssa kuin ennalta määrätyissä kohdissa. Esineitä voi antaa hahmolta toiselle ja kekseliäimmät ongelmat edellyttävät useamman hahmon yhteistyötä, mutta tuntuu hämmentävältä, miksi esimerkiksi ihmisiä vihaava klovni auttaisi kahta FBI-agenttia tai miksi agentit ottavat samaiselta klovnilta vastaan murhatun miehen verisen lompakon ilman ainuttakaan kysymystä. Esineiden vaihtelu hahmojen välillä tuo myös omat ongelmansa: toisaalta se on elintärkeä mekaniikka puzzlesuunnittelun kannalta, mutta toisaalta tilanteen vaatimat esineet tuppaavat olemaan usein väärään aikaan väärällä hahmolla, johtaen turhaan ravaamiseen ja klikkailuun.

Audiovisuaalisesti Thimbleweed Park on sekoitus uutta ja vanhaa. Ääninäyttely on kautta linjan erinomaista ja taustamusiikit ovat niin LucasArts-henkiset, että selkärangassa väreilee. Visuaalisesti peli mukailee LucasFilm-kauden seikkailupelien VGA-versioita aina parin kuvan hahmoanimaatioita myöten. Itseäni pelin retroestetiikka viehätti, mutta on tietenkin vaikea sanoa, miten tyyli uppoaa ihmiseen, joka ei ole elänyt graafisten seikkailupelien historiaa. En olisi pistänyt pahakseni pientä modernisointia tai kuvan jälkiprosessointina, sillä pikselien skaalautuminen näytti ainakin oman läppärini 2560 * 1600 resoluutiolla melko kurjalta.

Thimbleweed Park on loppujen lopuksi viehättävä ja hyvin suunniteltu seikkailupeli, joka kestää mainiosti vertailua LucasArts-seikkailujen parhaimmistoon. Se miellyttää varmasti kroonisesta seikkailupelipulasta kärsivää kohdeyleisöään, mutta on kuitenkin niin kiinni juurissaan, etten jaksa uskoa sen houkuttelevan juurikaan uusia pelaajia. Eri vuosikymmenellä Thimbleweed Park olisi voinut olla klassikko. Tänä päivänä se jää vain oman nostalgiahiekkalaatikkonsa kuninkaaksi, mikä on ihan kelpo suoritus sekin.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Hauskasti kirjoitettu ja täynnä hyviä hahmoja
  • + Tasapainoiset ja kekseliäät ongelmat
  • + Musiikit ja ääninäyttely, etenkin musiikit

Huonoa

  • - Visuaalisesti vähän liiankin retroa
  • - Neljännen seinän rikkominen alkaa olla kulunut vitsi
  • - Pelaajahahmojen välinen interaktio ohutta