Arvostelussa TimeSplitters: Future Perfect

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 6.huhtikuu 2005

Peliarvostelu

Pelin nimi TimeSplitters: Future Perfect
Alusta Xbox
Moninpeli Samalla koneella, Live, System link
Pelaajamäärä 1-16
Avaa pelin lisätiedot

TimeSplitters: Future Perfect on kyseisen pelisarjan kolmas osa. Peli istuttaa pelaajan edellisistä osista tutun, Vin Diesel tyylisen avaruusmariini Cortezin saappaisiin. Pahat TimeSplitters hirviöt ovat jälleen sotajalalla ja tällä kertaa Cortezin tehtäväksi jää seurata mystistä aikamatkaajaa halki eri aikajaksojen selvittääkseen TimeSplittersien alkuperän ja samalla löytää tarvittavat aikakristallit.

Pelimekaniikaltaan TimeSplitters: Future Perfect on perusräiskintää isolla P:llä ja ovien availun ja vipujen vääntelyn lisäksi paljon muuta ei tarvitse ajatella, mutta hieman muista eroavan pelikokemuksen siitä tekee sen hauska huumori ja kiitettävästi teemaltaan vaihtelevat pelikentät. Peli itseasiassa tuntuu paikoitellen siltä kuin pelaisi Monolithin No One Lives Forever pelejä, jotka olivat käytännössä hauskoja parodioita James Bond 007 elokuvista. TimeSplitters: Future Perfect on sekin eräänlainen parodia, mutta peli ei ota naurunaiheitaan pelkästään eri elokuvista, vaan pääasiassa muista peleistä. Selkeitä parodian aiheita pelissä ovat muun muassa Doom 3, Half-Life, Terminator-elokuvat ja Resident Evil-pelit. Ei homma kuitenkaan pelkän parodian tasolle jää, sillä pelintekijöiltä on riittänyt huumoria aivan omasta takaatakin.
Valitettavan lyhyen yksinpelin aikana, joka käsittää kaiken kaikkiaan 13 tehtävää, joutuu Cortez matkaamaan kuuden eri aikajakson halki nykyajasta menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Homma aloitetaan nykyajasta, vuodesta 2051 ja siitä peli pelaaja kuljetetaan vuosiin 1924, 1969, 1994, 2052 ja 2243. Jokainen taso on teemaltaan erilainen, vaikka saman pahiksen kätyreitä kussakin kentässä käytännössä metsästetäänkin. Esimerkiksi vuodessa 1994 päästään kartanoon pätkimään zombeilta päitä irti pesäpallomailalla, siinä missä vuosi 2243 tarjoaa Terminator tyylisen asetelman, jossa pelaaja sotii kapinallisten puolella pahoja UltraNetin robotteja vastaan ja vuosi 1969 tarjoaa No One Lives Forever henkistä 60-luvun menoa.

Pelin yksi hauskimpia ominaisuuksia on se, että yksinpelin kuluessa törmätään useampaan kertaan aikamatkailun aiheuttamiin madonreikiin, joista Cortez itsepäisesti menee toki jokaisella kerralla lävitse. Tämä aiheuttaa eräänlaisia aikavääristymiä ja tarkoittaa käytännössä sitä, että silloin tällöin avuksi taisteluun ilmestyy tulevaisuuden Cortez, tai sitten vaihtoehtoisesti pelaajan täytyy itse suojella menneisyyden Cortezia. Peli ei laita pelaajaa kuitenkaan seurustelemaan pelkästään itsensä kanssa, vaan jokaisessa tehtävässä on joku apuri pelaajan rinnalla taistelemassa, oli se sitten robotti tai minihameeseen sonnustautunut tyttö, jonka paidassa lukee ”slut”. Tekoälytoverit osaavat taistella hyvin rinnalla, vaikka eivät mitään tappokoneita olekaan, jättäen usein pelaajan ammuttavaksi suurimman osan vihollisista, mikä on tietysti hyvä asia. Vihollistekoäly on sekin niin ikään ihan kelvollista tasoa ja antaa ihan kohtalaisen vastuksen, vaikka mitään ennennäkemätöntä tai muita FPS-pelejä parempaa vastusta se ei tarjoakaan.

Vaikka yksinpeli ei olekaan normaali-vaikeustasolla mikään turhan vaikea, tulee pelissä silti vastaan muutamia sellaisiakin kohtia, joita ei välttämättä ensimmäisellä yrityksellä pääse tai ehdi pelata lävitse. Tässä kohtaa tuleekin vastaan yksi pelin huonoista puolista ja se koskee pelin tallennustapaa. Pelissä ei nimittäin saa tallentaa silloin kun pelaaja itse haluaa, vaan tallennus tapahtuu automaattisesti ennalta määrätyissä kohdissa niin sanottuna checkpoint-tallennuksena. Tämäkin tallennus pysyy Xboxin muistissa vain sen aikaa kun kone on päällä. Eli jos kuolet ja yrität uudelleen saat aloittaa edellisestä checkpointista, mutta jos sammutat koneen ja kokeilet myöhemmin uudelleen joudut pelaaman koko tason alusta alkaen siihen kohtaan mihin jäit.

Edellä mainittu seikka nousee ärsyttäväksi tosin onneksi vain harvoissa pelin kohdissa ja ottaen huomioon yksinpelin lyhytikäisyyden, on tämä ehkä sittenkin parempi asia, ehkä… Yksinpelin parissa ei todellakaan kauaa nokka tuhise ja kokeneimmat FPS-pelaajat pelaavatkin pelin lävitse alle päivässä. Yksinpelitehtäviä läpäisemällä saa avattua käyttöönsä uusia hahmoja käytettäviksi moninpelissä. Kaiken kaikkiaan erilaisia valittavia hahmoja on hulppeat 150 kappaletta, joka kertoo myös siitä ettei pelin pääpaino suinkaan ole sen yksinpelissä vaan nimenomaan moninpelissä. Pelihahmojen kirjo ei sekään ole mitenkään tavanomaisinta laatua. Toki valikoimasta löytyy pelattavaksi esimerkiksi Cortez, useampi tusinasotilas ja muita yksinpelin aikana nähtäviä, enemmän taikka vähemmän kiinnostavia pelihahmoja, mutta entä miltä sitten kuulostaisi pelata piparkakku-ukolla, ankalla, dinosauruksella, zombiehirvellä, ninja-apinalla, Robocopin näköisellä apinalla tai kenties robotilla, jonka nimi on SecuriDroid XP? Free Radical on mennyt hahmojen suunnittelussa niinkin pitkälle, että on jaksanut kirjoittaa lähes jokaisesta valittavana olevasta moninpelihahmosta vielä lyhyen, mutta hauskan ja humoristisen kuvauksenkin.

Moninpeliosuus ei ole kattava pelkästään hahmojen osalta, vaan myös pelimuotojensa. Aivan ensimmäiseksi täytyy mainita Halo-tyylinen, erittäin tervetullut ja toimiva mahdollisuus pelata yksinpeli yhdessä kaverin kanssa lävitse. Yhteistyömoninpelin osalta Free Radical on onnistunut luomaan ehkä hitusen verran saumattomamman pelikokemuksen, sillä koska jokaisessa tehtävässä yksinpelatessa on joku apuri mukana taistelemassa, on yhteistyömoninpelissä tämä apuri toinen pelaajista. Näin ollen ruudulla ei jatkuvasti pompi mitään kahta Cortez-hahmoa.

Yhteistyömoninpelin lisäksi tarjolla on 13 muuta pelimuotoa mukaan lukien perus deathmatch -ja team deathmatch, mutta myös sellaiset pelimuodot kuin elimination, capture the bag, gladiator, assault, monkey assistant ja niin edelleen. Tarjolla on varmasti jokaiselle jotain ja mikäli aina ei tohdi saada vierelleen kavereita pelaamaan kanssa/vastaan, on mukana myös mahdollisuus pelata bottejakin vastaan, jotka ovat vieläpä suhteellisen älykkäitä ja hyviä pelaamaan.

Varsinaisen kavereiden kanssa pelattavan moninpelin lisäksi tarjolla on vielä challenges ja league pelimuodot. Ensinnä mainittu tarjoaa nipun haasteita, seitsemän erilaista haastemuotoa tarkalleen ottaen ja joista jokaisesta löytyy kolme tasoa. Haasteissa pääsee muun muassa ampumaan zombie-apinoita haulikolla, ajamaan aikaa vastaan pyörillä varustetulla kissalla, rikkomaan astioita ja ikkunoita sekä latailemaan antamaan virtaa tanssiville robottiapinoille 60-luvun henkisessä diskossa. Jälkimmäinen pelimuoto on pelkästään botteja vastaan pelattava eräänlainen turnaus, joka on ehkäpä kaikista vähiten kiintoisa pelimuoto ainakin allekirjoittaneen mielestä. Viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä peli pitää sisällään myös karttaeditorin, jolla pelaaja voi tehdä omia moninpelikarttojaan -ja tarinapohjaisia-karttojaan, joita voi myös jakaa muille pelaajille Xbox Liven kautta ja toisinpäin.
Graafisesti peli ei ole Xbox-pelien räiskintöjen kärkeä ja onkin ehkäpä lähempänä samaa tasoa hiljattain julkaistun Star Wars: Republic Commandon kanssa kuin esimerkiksi visuaalisesti upean Chronicles Of Riddickin kanssa, joskin pelin grafiikka on allekirjoittaneen mielestä paljon värikkäämpää ja ”eloisampaa” kuin edellä mainitussa Republic Commando pelissä(Huom. arvostelussa mukana olevat kuvat eivät tee lainkaan oikeutta pelille, mutta ne olivat parasta mitä tuntui olevan tarjolla). Äänipuolella tarjoillaan laadukasta ja pelin humoristiseen henkeen sopivaa ei-niin-vakavaa ääninäyttelyä toimivan musiikin kera. Audiovisuaalisesti peli ei missään vaiheessa tuota mitään ”ooh ja aah!” elämyksiä, mutta se ajaa asiansa ja sopii pelin muuhun yleisilmeeseen varsin hyvin.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Moninpeli
  • + Mahdollisuus pelata yksinpeli kavereiden kanssa
  • + Hauska
  • + Mukana tuleva karttaeditori

Huonoa

  • - Yksinpelin tallennustapa
  • - Yksinpelin lyhyt kesto