Arvostelussa Tom Clancy’s Rainbow Six: Siege

Kirjoittanut: Teemu Laitinen, 14.tammikuu 2016

Peliarvostelu

Pelin nimi Tom Clancy's Rainbow Six: Siege
Alusta Playstation 4
Muuta: -
Arvostelukappale: Visionist
< >
Avaa pelin lisätiedot

Kirjailija Tom Clancyn nimeä kantavia pelejä on jo julkaistu aikamoinen liuta ja on vaikea pysyä perillä siitä, että mikä peli on julkaistu milloinkin. Vaikka moni Clancy-peli on ollut laadultaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, ovat yhdistävät tekijät aina läsnä ja huomattavissa. Ydin pysyy kuitenkin samana ja siitä tuntee sen Clancyn tavaramerkin, joka eroaa muista FPS-räiskinnöistä, kuten viime vuonna arvostelemamme uusin Call of Duty. Tästä eroavaisuudesta johtuen on vaikea suositella peliä aivan kaikille FPS-pelien ystäville, toisaalta tämä Rainbow-sarjan uusin voisi purra paremmin kuin aikaisemmat osat, moninpelimuotonsa ansiosta.

Mitään kummempaa juonikuviota ei ole keksitty. Rainbow Six -ryhmä on koottu jälleen kerran kokoon, ryhmän hajottamisen jälkeen. Joukkion paimentajana on näpsäkän näköinen tumma nainen, joka ei kuitenkaan pelissä esiinny erittäin kauniin alkuvideon jälkeen, muuta kuin äänensä avuin. Eipä siinä, syvä juonikuvio tuntuisi oudolta lisukkeelta, eikä sitä Rainbow Six -sarjassa osaa kaivata.
Rainbow Six: Siege on hyvin suoraviivainen ja simppeli, ihan pelin valikoista lähtien. Navigoiminen on tehty mahdollisimman yksinkertaiseksi. Ainoa asia mikä häiritsee on se, että mistään ei tunnu löytyvän pelin mikromaksuvaluuttaa (sininen R6). Sitäkin nimittäin tämä peli tarjoaa, aivan kuten moni muukin uutuuspeli valitettavasti. Mikromaksuihin ei kuitenkaan pakoteta, joitain aseisiin ostettavia kuvioita voi ostaa oikealla rahalla ja pelissä käytettävää ?renown? rahaa voi myös ostaa. Tämä pelin oma raha on hyvin olennainen osa koko Rainbow Six: Siegen meininkiä. Normaalisti tätä renownia saadaan kun pelataan ja voitetaan, suoritetaan moninpelihaaste tai kun yksinpelissä saadaan ansaittua tehtävästä haaste. Season passin omistajat saavat aina pienen lisukkeen omaan kassaan pelierän päätyttyä, joskaan tämä määrä ei päätä huomaa ? noin kymmenen renownia per tehtävä, riippuen erän kokonaissaldosta.

Rainbow Six: Siegen yksinpeli on eräänlaista pelaajan tutustuttamista moninpelin eri pelimuotoihin ja myös erilaisten ukkojen ohjailuun. Rainbow Six: Siegessä ohjaillaan yhtä erikoisjoukon jäsentä per peli. Erilaisia erikoisjoukkoja on viisi erilaista, esimerkiksi FBI, SAS ja Spetznas, joista jokaisessa on kaksi hyökkääjää ja kaksi puolustukseen erikoistunutta hahmoa. Yksinpelissä opitaan liikkumisen perusteiden lisäksi eri ukkojen erikoiskykyjä.

Rahalla avattavia hahmoja on hyvin monta. Kymmenen hyökkääjää ja saman verran puolustajia. Ostettavat hahmot on jaoteltu näihin kahteen ryhmään sen takia, että he erikoistuvat omalta osaamiseltaan vain jompaan kumpaan. Esimerkiksi Sledge -nimeä kantava herrasmies on hyökkääjä ja yllätys, yllätys hänen erikoisuutensa on se, että tämä kyseinen hahmo pystyy tuhoamaan salaluukkuja lattiassa tai vaikka seiniä. Puolustajia ovat esimerkiksi Kapkan Spetsznas-erikoisjoukoista, joka puolustaa omaa kohdettaan asentamalla oviin ja ikkunoihin ansat, sekä virittämällä lattialle piikkilankaa. Mainittakoon hemmoista vielä Smoke ja Twitch, jotta tulee selväksi se, että millä tyylillä operaattorit on nimetty. Vaikka varsinaisia omia nimiä ei ole, heille on keksitty taustatarina, liittyen omaan erikoisuuteensa. Ehkä nämä tarinat tulevat sieltä Clancyn kirjoista, mene ja tiedä.

Rainbow Six: Siege tavallaan pakottaa pelaamaan yksinpeliä ainakin jonkun verran ja tämä pikkasen kismitti aluksi. Toisaalta se on pelin rahasysteemin takia aika suotavaa pelata yksinpelin tehtäviä ? eli tilanteita ? enemmänkin, sillä jokainen tehtävä sisältää kolme eri haastetta joita voi yrittää saada puhkottua auki. Jokaisesta haasteesta nimittäin saa kaksisataa pelikolikkoa ja näillä saa lisää hahmoja auki. Sekin pitää huomioida, että mitä enemmän on saanut aukaistua joukon jäseniä, sitä enemmän seuraava aukaisu maksaa. Hinta nousee asteittain.

Yksinpelin kampanjassa tehtäviä riittää kymmenen + yksi. Viimeinen on eroteltu siitä syystä, että se on moninpeli ja niin sanottu tositilanne, kun aikaisemmat tehtävät on ollut jonkinlaista harjoittelua, kovilla ammuksilla tosin. Tästä syytä tehtävä on myös piilotettu tilannelistalta, kunnes pelaajan on mahdollista päästä sitä yrittämään. Tehtävien pituus vaihtelee, osa haasteista kuitenkin hoputtaa pelaajaa läpäisemään tilanne viiteen minuuttiin ja vielä lisää rahaa on tulossa jos on puolet energiasta vielä jäljellä.

Vaikeustaso myös vaikuttaa saatuun rahamäärään. Vaikeustasoja on mukavat kolme. Helppo vaikeustaso on jätetty kokonaan pois ja hypätty suoraan normaaliin. Seuraava on vaikea ja viimeisenä realistinen. Balanssi näiden kesken toimii hyvin ja tuo viimeinen tosiaan antaa sen kovimman haasteen. Yhdestä osumasta ei kuolemaa tule, mutta luoti kyllä napsahtaa räväkästi ja keinoäly on paljon tarkempi kuin normaalilla vaikeustasolla.

Eron vihollisen tähtäämisessä huomaa hyvin, kun vaihtaa vaikeustasoa. Sen sijaan vihollisen muu toiminta on aika lailla samaa tasoa vaikeustasosta riippumatta. Vaikea sanoa, että onko se mitenkään huonoa vai käyttäytyvätkö realistisesti. Tehtäviä suorittaessa on mahdollista käyttää kameralla varustettua radio-ohjattavaa, joka osaa hyppiä. Vihollinen kun huomaa tämän laitteen niin hän epäystävällisesti koittaa tuhota sen. Mutta jos pääsee kirmailemaan vehkeellä karkuun, jättää vihollinen sen huomiotta aivan kuin koko tilannetta ei olisi tapahtunutkaan. Mutta toisaalta tätä voi jokainen miettiä ihan oikean elämän kannalta: terroristi istuu asemissa, odottaen vihollista. Näkee radio-ohjattavan ja ei saa sitä tuhottua. Lähteekö jahtaamaan laitetta vai pitääkö asemansa kädet täristen? Vihollinen kuitenkin reagoi uskottavaan tyyliin itse pelaajaan ja saattaa lähteä etenemään häntä kohti, jos tilanne näyttää sopivalta. Terroristit huutelevat toisilleen, esimerkiksi jos lipas on tyhjä ja ase täytyy ladata. Tämä luonnollisesti antaa pelaajalle loistavan tilaisuuden hyökätä.

Moninpelistä voi nauttia netin välityksellä tuntemattomia vastaan tai voi muodostaa pelikavereista oman viiden hengen ryhmän ja lähteä taistoon. Ennen kuin vannoutuneemmille pelaajille tarkoitetun osion saa avattua joutuu tyytymään satunnaistaisteluihin, siihen asti kunnes on saanut kerättyä itselleen kaksikymmentä kokemustasoa. Tämä onkin ainoa asia mihin tätä kokemuspistettä tarvitsee kerätä. Lopun aikaa keräillään sitä rahaa, josta on jo aikaisemmin puhuttu ja sitä saa myös moninpelin haasteista, kuten tietty myös voitoilla. Tämä rahan ympärillä pyöriminen saattaa tuntua ärsyttävältä, mutta toisaalta se vaikuttaa paljon pirteämmältä systeemiltä, kuin esimerkiksi CoD- ja Battlefield-peleissä käytetty tasosysteemi, jonka avulla edetään pelissä availlen uusia aseita.

Pelaajan on mahdollista luoda omat säännöt omaan pelihuoneeseensa. Voi määrittää esimerkiksi erämäärän, kartan, pelimuodon, osumien tehokkuuden ja monta muuta valintaa. Kartat ovat samoja jotka ovat tuttuja myös yksinpelin tehtävistä ja niitä on kymmenen erilaista. Pelimuotoja on vain muutama, ne keskittyvät hyökkäämiseen ja puolustamiseen. Peliryhmät vaihtelevat vuoroja erän päätyttyä. Vaihtelua tuo päivä- sekä yöasetukset sekä pommit ja panttivangit vaihtelevat paikkaa. On myös mahdollista äänestää näitä aloituspaikkoja.

Jokainen ryhmä valitsee itselleen hahmon kun peli on alkamaisillaan. Vain yksi jokaista erikoisjoukon jäsentä on valittavana, joten kaikki eivät voi olla sledgejä tai jaegereita. Häiritsevä asia, mikäli ei ole saanut montaa hahmoa vielä auki. Tästä syystä niitä kannattaa aukoa useampi, ellei sitten ulkomuistista jatkuvasti koita saada samaa hemmoa valittua. Mikäli ei valitse tai kerkeä valita pelin alussa omaa hahmoa joutuu tyytymään untuvikkoon, jolla ei mitään erikoisuuksia ole.

Terroristijahti on Rainbow Six: Siegen pelimuoto, jossa on mahdollista taistella soolona tai muiden pelaajien kanssa tekoälyä vastaan. Kartat ja tilanteet ovat samoja kuin oikeaa ihmistä vastaan taistellessa ja ne vaihtelevat satunnaisesti. Kuten yksinpelin tehtävissä, myös terroristijahdissa on mahdollista valita vaikeustaso. Se luonnollisesti myös vaikuttaa samalla tavalla saatuun pistemäärään.

Pelin hahmoilla on monia erilaisia aseita, eikä ole tullut huomattua mitään yhtä ylivoimaista. Jokaisella erikoisjoukon jäsenellä on omat rynkkynsä ja käsiaseensa, jollain toisella on luodinkestävä kilpi aseen sijaan. Jokaisella ei siis ole samaa asetta kädessä tai valittavana. Aseita voi muokata kerätyllä renown-rahalla ? laserosoitin, grippi ja äänenvaimennin ovat mahdollisia. Tähtäinvaihtoehtojakin on muutama erilaista, kuten hologrammi ja Acog-tähtäimet. Vaikka ryhmän jäsenten aseet ovat erilaisia, heillä on kaikki samat muokkausvaihtoehdot. Ostettavat aseiden kuviot ovat kuitenkin taas hahmokohtaisia. Black Ops III -tyylinen aseenmuokkaus olisi ollut mukava lisä.

Graafisesti Rainbow Six: Siege on ihan ok. Ei ehkä mitenkään yhtä kiilloteltu kuin Black Ops III, mutta pelimoottorin painopiste onkin aivan muualla kuin aikaisemmin mainitulla pelillä. Siegen yksi viehätysvoima on kyky tuhota lähes mitä tahansa ja tämä on toteutettu erittäin vaikuttavalla tavalla. Lekalla on kiva tehdä lattiaan reikä ja ampua terroristit sitä kautta. Paukkulanka poraa seinään uuden oven, kyynärpäällä ikkunanlautoja raolleen ja kranaattia perään. On monia tapoja yrittää murtautua sisään kohteeseen. Katoltakin voi roikkua pää alaspäin ja hyökätä laudoitetusta ikkunasta sisään. Grafiikasta johtuvia nykimisiä ei silmään osunut ollenkaan.

Äänimaailman puolesta ei ole muuta moitittavaa kuin se, että dialogia ei juurikaan ole. Alkudemo ja Rainbow-ryhmän hahmoesittelyvideot ja siinäpä se. Musiikki on sitä samaa mitä tämäntyylisissä peleissä on totuttu kuuntelemaan jo vuosia. Ei sinänsä mitään moitittavaa, mutta vaikea kuvitella ostavansa mitään pelin musiikkilevyä hyllyyn. Toisaalta samapa tuo, kun paukkujen äänet on se mikä eniten kuuluu, sekä ahdistava pommivyöterroristin ääni, joka välillä tuo kauhuelementtiä mukaan. Tämän terroristin puuskutus kun on välillä erittäin ahdistavaa kuunneltavaa.
Rainbow Six: Siege ei vaadi mitään järjettömiä määriä kovalevytilaa ja tämä löi ihan ällikällä, varsinkin kun vertaa muihin PS4-peleihin. Tilan puute on akuutti ongelma liian monella PS4 pelaajalla ? itse allekirjoittanut mukaan lukien ? joten mitä vähemmän pelin asennus vie, sen parempi. Varsinkin, kun pelin laatu ei tästä millään lailla kärsi vaan kaikki pyörii ruudulla aivan kuten pitääkin. Minkäänlaisia nykimisiä ole luvassa, ainakaan grafiikasta johtuen, vaikka kuinka paljon ruudulla tapahtuu asioita.

Rainbow Six: Siege on juuri se, mitä FPS-peligenre on tarvinnut. Pientä hiomista esimerkiksi terroristijahdin nettiyhteyksissä ja syvempää juonen tynkää, niin paketissa olisi jokaiselle räiskijälle jotakin. Laatukamaa Siege on nytkin, peliyhteisökin ansaitsee plussaa ja peukkua. Pelikunta tuntuu koostuvan enimmäkseen varttuneemmasta väestä. Kaikki Rainbow Six: Siegessä tuntuu hyvin huolitellulta ja mikä kaikkein tärkeintä, itse pelaaminen on hauskaa.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Serverit ovat julkaisupäivästä lähtien toimineet moitteitta, suurimmaksi osaksi
  • + Moninpeli toimii ja on erittäin viihdyttävä
  • + Nykimisiä ei esiinny, vaikka ruudulla tuhoutuu seinää ja savuefektit valtaavat ruudun

Huonoa

  • - Jotkut pelattavista hahmoista tuntuu turhemmilta kuin toiset
  • - Sisältää mikromaksuja, mutta ei niihin pakko ole koskea
  • - Moninpelin ranked-osion avaamisen eteen täytyy tehdä liian kauan töitä