Arvostelussa Transformers Armada: Prelude To Energon

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 21.kesäkuu 2004

Peliarvostelu

Pelin nimi Transformers Armada: Prelude To Energon
Alusta Playstation 2
Arvostelukappale Atari
Ikäraja 7
< >
Avaa pelin lisätiedot

Transformers on jo nimikkeenä vanha, sillä nämä roboteista erilaisiksi menopeleiksi kuten lentokoneiksi ja autoiksi ja siitä takaisin muuntautuvat kaverit ovat olleet olemassa jo 80-luvulla. Sarjakuvat, piirretyt ja toimintaukkelit ovat monelle fanille varmasti vuosien varrella tulleet tutuiksi. Muun muassa teini-ikäisten mutanttikilpikonnien tapaan Transformers sarja on ehtinyt kokea ylösnousemuksensa ja esittäytymisensä uudelle niin sanotulle ”pokemonsukupolvelle” uuden piirrossarjan ja uusien toimintaukkeleiden myötä. Näiden talonkokoisten robottien uudistettuja seikkailuja nähdään nykyisin Suomessa MTV3-kanavalla kotimaan kielellemme käännettynä.

Tämänkertaisessa arvostelussamme nähtävä Transformers Armada: Prelude To Energon niminen toimintapeli perustuu juuri nimenomaan tähän uuden sukupolven Transformers-piirrossarjaan, jossa rauhaa rakastavat Autobotit käyvät loputonta taisteluaan pahoja Decepticonseja vastaan robottiplaneetta Cybertronilla. Pelin alussa kumpikin osapuoli saa selville, että kauan kadoksissa olleet Mini-cons robotit, jotka ovat miniatyyrikokoisia Transformerseja ja joita yhdistelemällä omaan peltikroppaansa voidaan saada aikaan erittäin tehokkaita aseita ovat tehneet pakkolaskun eri puolille maapalloa. Toki kumpainenkin osapuoli haluaa nämä saada haltuunsa oman sotakaluston parantamiseksi ja niinpä alkaa armoton kilpajuoksu niiden löytämiseksi.
Transformersissa ohjataan Autobotteja ja jokaista tehtävää varten pelaajan täytyy valita hahmonsa kolmen eri Autobot kaveruksen väliltä. Mukana on Autobottien johtaja Optimus Prime, sekä tämän kaksi kaveria Hot Shot ja Red Alert. Kukin roboteista osaa muuntua erilaiseksi vekottimeksi, kuten varmasti sarjan fanit tämän jo tietävätkin. Optimus Prime osaa muuttua rekaksi, Hot Shot nopeaksi urheiluautoksi ja Red Alert maasturiksi. Vekotinominaisuudesta on pelissä se hyöty, että silloin voi kiihdyttää joidenkin kuilujen ylitse sekä ajaa karkuun vihollisia tai eliminoimalla ne kaahaamalla niitä päin. Kivana yksityiskohtana kukin kolmesta Autoboteista eroaa kaveristaan voimakkuuden, nopeuden, hyökkäyksen ja puolustuksen osalta. Aina ennen jokaiseen tehtävään lähtemistä saa pelaaja valita päämajassaan haluamansa robotin ja tälle mahdolliset lisäaseet kerättyjen mini-consien joukosta.

Pelistä löytyy pelattavaksi kahdeksan yksinpelitarinan ympärille rakentuvaa kenttää, joista jokaisessa metsästetään Mini-cons robotteja ja ammuskellaan laumoittain pahan Megatronin johtamia Decepticonsjoukkoja, jotka niin ikään siis himoitsevat näitä pikkuruisia robotteja. Monimutkaisia eivät pelin tehtävät rakenteeltaan eikä tavoitteeltaankaan ole. Käytännössä pelin tehtävät koostuvat juuri siitä mitä ylempänä tuli jo mainittuakin eli ammutaan laumoittain vihollisia, kerätään tavaraa, kamppaillaan kentän lopuksi isomman ja vaikeamman loppupomon kanssa sekä tallennetaan peliä aika ajoin.

Tallennuspisteinä toimivia warppausportteja pelissä on melko tiheään kussakin kentässä, jolloin turhautuminen ja vaikeimpien kohtien uudelleen pelaaminen ei ole niin näkyvää tai ärsyttävää. Warppausporttien kautta voi pelaaja myös ikäänkuin pelin aikana käydä päämajassa, joko säätämässä mini-cons aseistustaan tai sitten vaihtamassa pelattavaa robottia tai molempia. Hieno ominaisuus sinänsä vaikka uskoisinkin, että tämän olisi voinut toteuttaa niinkin ettei ihan pelin valikoihin saakka olisi tarvinnut palata. Onneksi pelin lataustauot ovat sieltä PS2-pelien lyhimmästä päästä.

Mikään helppo tapaus peli ei yksinkertaisesta tehtävärakenteestaan kuitenkaan ole. Hieman kokemattomamman pelaajan on syytä aloittaa pelin pelaaminen helpoimmalla vaikeustasolla, sillä jo keskimmäinen vaikeustaso on erittäin haastava, helpoimmankin vaikeustasonkin ollessa vielä riittävän haasteellinen.

Mini-conseja keräämällä robottien räiskimiseen tulee tosin hieman helpotusta, kun robonahkaansa saa pultata uusia ja tehokkaampia aseita kuten robottihakuisia ohjuksia, kranaatinheittimen tai energiasuojakilven. Jos aseita ei halua heti valjastaa käyttöön niin voi ne myös halutessaan teleportata suoraan päämajaankin myöhempää käyttöä varten. Mini-conseja voi olla samanaikaisesti käytössään maksimissaan neljä kappaletta ja niitä käytetään L1, L2, R1 -ja R2-nappuloiden kautta.

Peliympäristöistä on myös mahdollista löytää data-cons nimisiä bonuksia, joita keräämällä voi pelaaja avata käyttöönsä erilaisia ekstroja, kuten vanhoja Transformers TV-mainoksia, lelujen tuotantokuvia ja niin edelleen. Transformers faneille tämä on varmasti ehdotonta plussaa, mutta muille varmastikin melko turha ominaisuus. Siitä huolimatta hienoa, että Melbourne House on jaksanut tällaiseenkin yksityiskohtaan panostaa. Kaiken kaikkiaan yhdestä pelikentästä löytyy yleensä yhdeksän mini-consia ja hieman yli kymmenen kappaletta data-conseja. Kerättäviä tavaroita ei ole mitenkään erityisen vaikea löytää, sillä ne yleensä loistavat keltaista valoaan kilometrin päähän samaan tapaan kuin tallennuspisteet sinistä.

Kaikkia mini -ja data-conseja ei kuitenkaan ole pakko edes kerätä, sillä kunhan kussakin kentässä etenee tarpeeksi pitkälle tulee kohdanneeksi kentän loppupomon, joka on toki kukistettava ennenkuin seuraavaan voi edetä. Etenkin pelin loppupomot ovat sieltä pelien haastavimmasta päästä ja niissä tarvitseekin kaiken mahdollisen mini-cons aseistuksen mikä vain pelaajan varastosta irti lähtee. Pelaaja kun joutuu muutenkin robotillaan tallomaan pitkin maita ja mantuja yksinään siinä missä piirrossarjassa robotit toimivat yhdessä. Tämä onkin ehkäpä pieni kummallisuus ja ainakin itse olisin ehkä toivonut jonkinlaista tekoälykaverien avustusta.. Ellei sitten mukaan lasketa kolmen millin korkuisia mini-cons avustajia, jotka lyöttäytyvät pelaajan matkaan joihinkin tehtäviin.

Robotteja ammuskellessa ja maisemia katsellessa huomaa nopeasti kuinka Melbourne House on osannut ottaa PS2:n tehoista kaiken irti pelin ollessa yksi hienoimpia PS2-pelejä mitä vähään aikaan ollaan nähty. Peli-alueet sijoittuvat muun muassa Amazonin viidakkoon, Pohjoisnavalle, Alaskaan ja Atlanttin valtamerelle. Laajat peli-alueet ovat näyttäviä Amazonin tiheästä viidakosta aina Pohjoisnavan hienoon lumimyrskyyn asti. Yksityiskohtaisuutta lisää näyttävän näköiset räjähdykset joiden yhteydessä lentää usein roppakaupalla metalliromua ympäriinsä.

Toiminta itse pelin aikana tapahtuu valtasosan ajasta 3rd person kuvakulmasta selän takaa pällisteltynä. Ruudulla jatkuvasti killuvat pelaajan ohjastamat Transformersit ovatkin ihan mainitsemisen arvoinen asia, sillä ne ovat erittäin hienonnäköisesti mallinnettuja ja muistuttavat hyvin paljon oikeita esikuviaan niin robottimaisessa muodossaan kuin vekotinmuodossaankin. Visuaalisen loiston haittavaikutuksia, eli hidastumisia en itse ainakaan tullut nähneeksi kuin pari kertaa kaikkein suurimpia vihollislaumoja ammuskeltaessa. Valtaosan ajasta peli pyöri erittäin sulavasti ja oli kaunis katsoa.

Aseiden käyttämisen ohella myös muut pelin kontrollit ovat yksinkertaisuudessaan hyvät ja niiden käytön oppiikin helposti. Vasemmalla tatilla liikutetaan robottia, oikealla käännellään vapaasti kamerakulmaa. L1-nappulalla hahmo hypppää ja ympyrää painamalla vaihtuu kuvakulma 3rd personista perinteiseen räiskintäpelikuvakulmaan, joka on kätevä ominaisuus esimerkiksi vikkeliä loppupomoja vastaan taistellessa kun tarvetta löytyy tarkemmallekin tähtäämiselle.

Kolmio-nappulalla Transformer voi ottaa pikkurobotin selkäänsä, jos sellainen sattuu mukana olemaan. Tämän tempun hyötyä en niinkään tullut pelatessani havainneeksi. Haittapuolena näkyi olevan se, että oman robotin terveys alkoi haihtumaan itsestään pois. Transformerseilta muuntuminen erilaiseksi vekottimeksi onnistuu käden käänteessä kolmio-nappulaa painamalla. Vekotinmuodossa kontrollit toimivat siten, että vasemmalla tatilla käännetään ajokkia, kun taas R1-nappula toimii kaasuna ja L1-nappula jarruna/pakkina.

Äänipuolella peli on graafisuuden kanssa samalla viivalla, joskaan äänien autenttisuudesta en mene vannomaan lähinnä siitä syystä, että englanniksi puhutut höpinät kuuluvat täällä Suomessa ihan kotimaan kielellä. Äänipuoli on joka tapauksessa kunnossa ja niin aseiden äänet, robottien jaloista lähtevä valtava töminä, massiiviset räjähdykset, sekä musiikki kaikki ovat luomassa peliin sitä oikeanlaista tunnelmaa.
Melbourne House on osannut hienosti hyödyntää Transformers lisenssiään pelin ollessa yksi niistä harvoista lisenssipeleistä, jotka oikeasti ovat kunnollisia. Nopeasti käy kuitenkin ahkeralle pelaajalle ilmi, ettei pelin kahdeksan tehtävää ole mikään pitkä elämys. Moninpelin täydellinen puuttuminen on harmittava puute ja osaltaan vaikuttaa pelin lyhyeen elinkaareen. Transformersiin olisi sopinut mitä erinomaisemmin esimerkiksi mahdollisuus pelata yksinpeli lävitse kaverin kera tyyliin Halo. Tekopidennystä pelille tuo toki hieman kaikkien dataconsien kerääminen, sekä pelin pelaaminen lävitse jokaisella vaikeustasolla, joskin epäilen ettei näitä asioita kovin moni jaksa tehdä.

Yhteenveto

Keskivertotasoa parempi

Hyvää

  • + Audiovisuaalisuus
  • + Hyvät kontrollit
  • + Pelattavuus

Huonoa

  • - Lyhyt
  • - Itseään toistava