Arvostelussa True Crime: New York City

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 18.joulukuu 2005

Peliarvostelu

Pelin nimi True Crime: New York City
Alusta Xbox
Moninpeli Ei
Pelaajamäärä 1
< >
Avaa pelin lisätiedot

Peliteollisuutta vaivaa näinä päivinä yletön toisten ideoiden kopiointi. Toki tätä harrastetaan paljon myös muuallakin, niin elokuvateollisuuden keskuudessa, kuin yritysmaailmassakin. Ja miksikäs sitä ei kopioisi jotain hyväksi havaittua. Onhan se helppo ja nopea tapa tehdä jotain mikä tuottaa rahaa. Tai niin ainakin monet tuntuvat luulevan.

Tässä kohdin on hyvä kaivaa esimerkkitapaukseksi Rockstar Gamesin Grand Theft Auto -pelisarja, sarja josta jokainen itseään kunnioittava pelijulkaisija tuo kauppoihin jonkinlaisen kopionsa. Ja onhan niitä nähtykin ihan tarpeeksi. Mafia, The Getaway, Driv3r, Mercenaries, True Crime, sekä muun muassa vielä tekeillä olevat Scarface ja Godfather. Mikään edellä mainituista(tai muista mainitsemattomista), jo julkaistuista peleistä ei kuitenkaan ole missään vaiheessa osannut apinoida GTA -pelejä niin toimivalla tavalla, että ne olisivat päässeet samalle tasolle. Yritystä kuitenkin tuntuu riittävän loputtomiin.
Activision julkaisi pari vuotta sitten oman GTA-kopionsa, edelläkin mainitun True Crime: Streets Of LA -pelin, joka sai aikanaan varsin keskinkertaisen pelin leiman. Yritystä ja uskoa omaan pelisarjaan kuitenkin ilmeisesti vielä löytyy, sillä Activision julkaisi hiljattain uuden osan pelisarjaansa, joka kantaa nimeä True Crime: New York City.

Nimensä mukaisesti pelin tapahtumat sijoittuvat New Yorkin kaupunkiin. Pelissä omaksutaan entisen jengiläisen, nykyisin New Yorkin poliisina työskentelevän tummaihoisen Marcus Reedin rooli. Jo melkein heti pelin alkupuolella Marcuksen ”oppi-isä” tapetaan ja tietysti pelaajan tehtäväksi jää etsiä tekijä käsiinsä. Tämä tarkoittaa muun muassa sekaantumista New Yorkin rikollisliigojen hämäräpuuhiin, rikollisten pamputtamista ja pidätystä, eli normaalia poliisihommaa siis.

True Crime -pelit ovatkin siinä mielessä mukavan erilainen tuulahdus lukuisten GTA-kloonien rintamalla, että on vaihteeksi hienoa päästä pelaamaan virkavallan puolella, sen oikeasti sitten näkyenkin pelimekaniikassa edes jollain tapaa, kun niin kovin usein nykyisin peleissä olemme aina sen virkamerkin väärällä puolella. Rikollisia onkin vaihteeksi ihan kiva jahdata ja raudoittaa.

Marcuksen jengiläistausta yhdistettynä virkamerkkiin tarkoittaa sitä, että pelaaja voi ratkaista asiat omalla tavallaan, joko virkamerkin kanssa tai ilman. Pelaaja voi pidättää rikollisia tai sitten yksinkertaisesti säästää veronmaksajien rahoja ja ampua nämä hengiltä. ”Hyvä poliisi” leikki tietää ylennyksiä ja sitä myöten palkan nousua ja käsiksi pääsyä uusiin ajoneuvoihin poliisien autotallissa, kun taas ”pahana poliisina” pelaaminen tietää alennuksia uralle ja negatiivista kehitystä. Loputon pahana poliisina toimiminen ei kannata muutoinkaan, sillä tällä tavoin tosiaan alenee työssä, eikä sen jälkeen pääse edes ratkomaan pelin isompia juttuja, toisin sanoen edistämään varsinaista päätarinaa. Äkkiäkös sitä kuitenkin pääsee takaisin kaidalle tielle; ei tarvitse kuin pidättää kolme pikkurikollista, niin johan annetaan työpaikalla anteeksi kaikkien niiden viattomien ja ei viattomien ihmisten suruton tappaminen, joiden yli tuli juuri autolla kaahattua tai jotka tuli juuri räiskittyä hengiltä.

Pelityyliltään True Crime: New York.City kuitenkin on virkamerkistä huolimatta edellisen osan tapaan erittäin GTA-henkistä menoa. Vaikka ollaankin poliisin leivissä, ei se estä pelaajaa juoksentelemasta ympäriinsä isokokoista ja ihan kiitettävästi mallinnettua New Yorkin kaupunkia aseella ammuskellen ihmisiä ja erilaisia ajoneuvoja, sekä moottoripyöriä itselleen anastaen tehtävien suorittamisen ohella. Koska True Crime: New York edeltäjänsä tapaan niin selvästi yrittää apinoida jo jotain olemassa olevaa ja vieläpä suosittua ja hyvin toteutettua sellaista, on siitä myös niin paljon helpompi huomata kuinka huonosti se oikeastaan onnistuu siinä mihin se pyrkii.

Näkyvin kopio True Crime: New York.City -pelissä on tietysti se tummaihoinen sankari Grand Theft Auto: San Andreas -pelin tapaan. Pelihahmona Marcus ei kuitenkaan onnistu olemaan läheskään yhtä kiinnostava hahmo kuin mitä San Andreaksen CJ oli. Lisäksi siinä missä San Andreasta pelasi alusta loppuun täydellä mielenkiinnolla, paikkoja tutkiskellen, tehtäviä suorittaen ja erilaisten minipelien(kuten biljardi)parissa aikaansa kuluttaen, toivoo True Crime: New York.Cityssä sen sijaan nopeasti vain pääsevänsä kulloinkin suoritettavan tehtävän nopeasti lävitse, jotta pääsisi jatkamaan pelin tarinaa eteenpäin. Ja lopulta pois pelin äärestä?

Tämä siksi, koska pelin tarina(joskin melko tylsä sellainen)on ainut oikeasti kiinnostava asia pelissä. Todella typeränä yksityiskohtana on usein pelaajan ajettava puolikaupunkia päästäkseen seuraavan tehtäväpaikan luokse. Koska pelin kaupunki on oikeasti todella isokokoinen, menee köröttelyssä tehtäväpaikasta toiseen ärsyttävän pitkä aika. Paras keino onkin jättää oma auto tien varteen ja hypätä taksiin, jonka kyydissä pääsee haluamaansa paikkaan silmänräpäyksessä.

Kun vihdoin tehtävää suorittamaan päästään, ei pelaajaa palkita riittävän nautinnollisilla tehtävillä. Huristellaan paikasta toiseen, vilautetaan virkamerkkiä/ammutaan varoituslaukaus ja pidätetään aggressiiviset henkilöt/rosvot. Jos kyseessä on aseistautunut henkilö, täytyy tämä ensin potkia, hakata tai ampua siihen kuntoon, että käsiraudat voidaan laittaa hänelle ongelmitta. Välillä aseistettujen tappaminen on ihan Ok. Kun työt on tehty painutaan takaisin autoon ja otetaan vastaan uusi, pienellä variaatiolla höystetty lähes samankaltainen keikka. Olipa sitten kyseessä pääjuonen tehtävä tai sivutehtävä, joista jälkimmäisiä suorittamalla on tarkoituksena puhdistaa New Yorkin kaupunki rikollisuudesta. Pelissä ei ole tietoakaan GTA-tyylisistä, humoristisista sekä samalla erittäin nautittavan tyylisistä tehtävistä, kuten kokaiinipellon polttaminen ennen poliisien saapumista tai muuta vastaavaa. Tehtävät ovat yleisesti ottaen turhan vakavahenkisiä ja juuri siksi myös niin koomisia, eikä lopputulos toimi täten siten kuin toivoisi.

Toki, kuten sanottua, voi pelaaja melko vapaasti riehua ja ammuskella ympäriinsä ja kaahailla menopeleillä pitkin kaupunkia aiheuttaen kaaosta, mutta tämä ei vain jostain syystä innosta samalla tavalla kuin GTA-peleissä. Ehkä siksi, että pelin kaupunki on hienosta(ja autenttisesta?)virtuaalimallinnuksestaan huolimatta melko tylsä ja kolkko paikka. Ehkä siksi, että pelin kaupungista puuttuvat kaikki ne pienet yksityiskohtaisuudet, jotka innostivat pelaajan San Andreasissa tutkimaan paikkoja ja vaikkapa yksinkertaisesti ottamaan moottoripyörän ja ajamaan kauas kaupungin ulkopuolelle korkealle kukkulalle ihmettelemään pitkälle kantautuvaa maisemaa.

Tehtäväpaikkojen lisäksi pelin kaupungissa ei oikein ole mitään muuta mikä kiinnostaisi, vaikka kaupungista löytyykin esimerkiksi muutama auto -ja musiikkikauppakin. Ehkä osittain on syyttäminen myös pelin tekoälyä, joka on paikoitellen todella huono. Viholliset osaavat pistää hanttiin ainoastaan tyydyttävästi ja muutoinkin tekoälyn ohjastamat jalankulkijat, rikolliset kuin pelaajan kollegatkin käyttäytyvät lievästi sanottuna kummasti. Jalankulkijat juoksentelevat sinne tänne, jäävät helposti auton alle ja jäävät ihmettelemään paikoilleen maailman menoa. Tämä koskee myös autoilijoita, jotka eivät välillä tunnu osaavan liikennesääntöjä lainkaan ja ylimääräisiä törmäilyjäkin sattuu vähän turhan paljon.

Pelaajan runnoman partioauton sisällä olevat poliisitkaan eivät oikein tunnu osaavan tehdä yhtään mitään. Esimerkkinä saattavat tulla ulos autostaan ja hokea loputtomiin ”Shit! What the hell?!” ennen kuin pelaaja kyllästyy hokemiseen ja ampuu näistä ilmat pihalle. Tai vaihtoehtoisesti tulevat joskus ulos autostaan, repivät pelaajan ulos omastaan ja antavat tälle kerran turpiin(jos onnistuvat)ja unohtavat tämän sen jälkeen tyystin maahan makaamaan ja juoksevat jonnekin aivan toisaalle tai alkavat juoksentelemaan autonsa ympärillä. Edellä mainitusta huolimatta, ei poliiseista ole muiden GTA-tyylisten pelien tapaan ole pelaajalle minkäänlaista uhkaa pelissä, koska kaikki teot, esimerkkinä ylenpalttinen poliisien teurastuskin annetaan tuosta vain anteeksi, kunhan ammuskelun jälkeen muistaa vilauttaa virkamerkkiään, jolloin poliisit tajuavat pelaajan olevan heidän puolella. Äly hoi.

Ainut lohtu pelin tekoälyssä onkin oikeastaan se, että useimmiten pelaajan avuksi aggressiivisien ihmisten taltuttamiseen paikalle ryntää myös muita poliiseja pieksemään porukkaa. Kuitenkin surkean tekoälyn takia pelin tehtävissä ei ole oikein mitään haastetta.

Audiovisuaalisella osastolla True Crime: New York.City ei yllä läheskään GTA: San Andreaksen tasolle. Eikä San Andreas ole edes hienoimmista päästä olevia pelejä mitä visuaalisuuteen tulee. True Crime: New York.City ei graafisesti loistakaan edes yleiseltä kantilta katsottuna. Peliin mallinnettu New Yorkin kaupunki on kyllä laaja, mutta niin kovin vaisunnäköinen ja rujo kauttaaltaan. Tunnetta ei paranna lainkaan kokonaisuudessaan jo aivan liian pimeä peli-alue, vaikka olisikin päivä, eivätkä myöskään silloin tällöin vilkkuvat tekstuurit, kuten esimerkiksi välkkyvä taivas tai katu, joka saattaa välkähdellä tummasta valoisaan. Pelihahmotkin ovat yksityiskohdattomia, parhaimpien ollessa itse Marcus ja tarinan kannalta muut oleelliset hahmot. Pelin kauttaaltaan rumaa grafiikkaa yhtään myöskään pelasta paikoitellen todella epätasainen ruudunpäivitys, joka on välillä ärsyttävän töksähtelevää.

Äänimaailma on se joka pelastaa edes osan audiovisuaalisesta kokonaisuudesta, mutta se ei ole paljoa se. Etenkin päähahmojen osalta ääninäyttely on varsin laadukasta ja siihen on osattu eläytyä. Etenkin räppiä kuuntelevia lökäpöksyjä(joita on jo pelottavan paljon)kalastellaan sillä, että pelin Marcus-hahmo on ulkonäöltään ja ääneltään Snoop Doggin(meniköhän oikein)oloinen heppu. Erittäin katu-uskottava poliisi, kyllä.

Pelistä löytyvä ja autolla ajeltaessa kuunneltava musiikkivalikoima on hyvä ja vaikka ei San Andreaksen tasolle ylläkään, niin silti muun muassa rokki, hip hop ja tanssimusiikkigenret kattava valikoima on tarpeeksi hyvä ja erilaisia ihan kuunneltavia biisejä on kiitettävä määrä. Kiva lisä on myös mahdollisuus arvostella pelin biisejä asteikolla 1-5, joka tarkoittaa sitä, että arvosanan 1 saaneet biisit soivat kaikkein vähiten ja niin edelleen. Silloin kun riehutaan pitkin katuja jalan ei taustalla kuulu mitään musiikkia, jolloin pelin äänimaailman yleinen mitäänsanomattomuus nouseekin hyvin esille. Äänimaailma automusiikkeja ja ääninäyttelyä lukuun ottamatta onkin nimitäin erittäin vaisu ja kokonaisuudessaan koko ääniosasto kuuluu vieläpä todella hiljaisella. Nupit saakin vääntää kaakkoon mikäli tuhnuista äänistä(tai hyvästä musiikista)mielii kuulla edes jotain.
Toisaalta pelin audiovisuaalinen toteutus ja pelin kokonaisuus kulkevat käsikädessä; kaikki mitä pelistä löytyy on niin kovin keskinkertaista ja lisäksi puolet pelin sisällöstä, eli autoilu New Yorkin kaupungissa on todella tönkköä ja ei-nautittavaa, siinä missä sisätiloissa suoritettavat tehtävät ovat idioottimaisen yksinkertaisia.

Yhteenveto

Ei suositella

Hyvää

  • + Mahdollisuus kerrankin pelata poliisina
  • + Musiikit ja ääninäyttely..

Huonoa

  • - Autoilu tönkköä
  • - Yleinen keskinkertaisuus
  • - Tekoäly
  • - .Muuten audiovisuaalisesti varsin heikko esitys
  • - Liian pitkät välimatkat tehtäviin
  • - Epätasainen ruudunpäivitys