Arvostelussa Uncharted 2 ? Among Thieves

Kirjoittanut: Petteri Hemmilä, 23.marraskuu 2009

Peliarvostelu

Pelin nimi Uncharted 2 ? Among Thieves
Alusta Playstation 3
Arvostelukappale Nordisk Film
Ikäraja 16
< >
Avaa pelin lisätiedot

Jos joku olisi kertonut vuonna 2006, että yksi Playstation 3:n lippulaivapelejä olisi nokkeluuksia latelevan päähenkilön varaan rakennettu Tomb Raider / Gears of War -hybridi, olisin hymähtänyt epäuskoisesti ja hankkinut Wiin. Neljä vuotta ja pari Unchartedia myöhemmin väite ei kuulosta enää yhtä eksoottiselta. Onhan se kieltämättä yllättävää, että Playstation 3:n mahdollisesti jopa paras peli on B-luokan Hollywood-elokuvia myötäilevä toimintaseikkailu, jolla on loppujen lopuksi vain muutama oma idea, mutta sillä detailien määrällä, jonka Naughty Dog upotti alkuperäiseen Unchartediin raaputtaisi kultaa vaikka ruosteisista muttereista. Uncharted 2 ottaa nämä mutterit ja puristaa niistä timanteja.

Tämänkertainen tarina käynnistyy kirjaimellisesta cliffhangerista, jossa ykkösosasta tuttu Nathan Drake herää verta vuotavana kielekkeen reunalla kiikkuvasta junanvaunusta. Kontrollit tulevat tutuksi pelajan kivutessa pitkin käsiin hajoavaa vaunua ja peli leikkaa sopiviin väleihin animaatiopätkiä, joissa valotetaan kuinka Nate tulee sotkeutuneeksi Marco Polon jalanjäljissä kulkevaan aarrejahtiin. Kun loputkin kontrollit on käyty läpi, hyppää peli pysyvästi kolme viikkoa taaksepäin, josta varsinainen tarina lähtee liikkeelle. Juoni on melko tavanomaista, muinaisten johtolankojen perässä laahaavaa seikkailuhuttua, jossa vastavoimana häärää psykoottinen sotarikollinen, kaverinaan se pakollinen brittiaksenttia vääntävä kätyri. Käsikirjoitus on hetkittäin nokkelaa, mutta hahmoilta on turha odottaa edes sitä määrää ulottuvuuksia kuin mitä peruskoulun fysiikankirjoista irtoaa. Tarinasta on silti vaikea olla pahoillaan, sillä kerronta on vahvaa: pelikoneistolla tehdyt välianimaatiot ovat kuin animaatioelokuvasta ja ennalta skriptatut toimintakohtaukset sekä hahmojen välinen dialogi istuvat peliin niin luontevasti, etten muista kokeneeni vastaavaa sitten Half-Life 2:n.
Itse pelaaminen on ensimmäisestä Unchartedista tuttua 3D-akrobatiaa ja suojien takaa tapahtuvaa kyykkyräiskintää. Konsepti on olemassaolonsa velkaa Tomb Raiderille ja ennen kaikkea Gears of Warille, mutta toteutus on sen verran ensiluokkaista ettei edes häpeilemättömän suora plagiaatio häiritse. Taisteluissa jippona on ammuskella suojien takaa, tai vaimentaa pahikset leffamaisilla lähitaistelukombolla. Viholliset kestävät osumaa kuin John McClaine Diehardissa, mutta sätkivät sen verran tyydyttävästi pienimmästäkin hernepyssystä, ettei ylikunto pääse pilaamaan peli-iloa. Draken terveys hiipuu jo muutamasta peräkkäisestä osumasta, mutta palautuu Halo-tyylisesti parin sekunnin odottelulla. Paranteluun jää vähänlaisesti aikaa, sillä pelin tekoäly käy päälle kuin yleinen syyttäjä: viholliset savustavat pelaajaa herkeämättä kranaatein sekä sivustoista koukkimalla, ja osaavatpa mokomat suojata päälle rynnäköiviä kavereitaankin. Meininki on juuri niin hektistä ja adrenaliinipitoista kuin voisi kuvitella.

Vaikka taistelu on hyvin toimivaa, luotti ensimmäinen Uncharted siihen jopa liikaa, syöttämällä pelaajalle aalto toisensa jälkeen niskaan hyökyviä vihollislaumoja. Uncharted 2:ssa tätä ongelmaa ei ole: taistelut ovat lyhyitä ja ytimekkäitä, ja juuri kun ammuskelun määrä uhkaa mielenterveyttä, tiputetaan eteen jokin tempoa rauhoittava kiipeily- tai puzzleosio. Ongelmanratkonta on suoraviivaista: vastaukset voi lukea käytännössä suoraan Draken hauskasti kuvitetusta muistikirjasta, eivätkä pulmat ole muutenkaan kimuranteimmasta päästä. Kiipeilyosiotkin ovat melkoista hermolepoa, sillä koordinaatiokykyä edellytetään sen verran vähän, ettei turhia kuolemanloikkia tule juuri tehtyä, ja salamarefleksinen Drake nappaa tasogeometriasta kiinni usein silloinkin kun pelaaja juoksisi kielekkeeltä alas kuolemaansa. Meininkiä voisi luonnehtia jopa liiankin helpoksi, mutta koko homman pointti taitaa olla enemmän toimintaepisodien rytmityksessä ja kauniiden maisemien esittelyssä kuin pelillisen haasteen tuottamisessa.

Peruspelattavuudeltaan Uncharted 2 on likimain identtinen edeltäjänsä kanssa, paria pientä parannusta lukuun ottamatta. Ensimmäisen pelin sixaxis-kokeilut on ymmärretty tiputtaa pois. Kranaatit lentävät intuitiivisesti alaliipasimista ja tyhjänpäiväiset tukkitasapainottelut loistavat poissaolollaan. Myös suojien takana piilottelu tuntuu ensimmäistä Unchartedia jouhevammalta. Drake osaa liukua esteen taakse suoraan juoksusta, eikä tasosuunnittelukaan tuo enää mieleen ykkösosan paintball-areenoja.

Pelattavuuden viilailu on aina plussaa, mutta se yksi asia joka nostaa Uncharted 2:n pelkästä hyvän pelin jatko-osasta omaksi täysipainoiseksi klassikokseen, on rytmitys. Toimintaa, suvantokohtia ja kerrontaa viljellään juuri sopivassa suhteessa, ja peli suorastaan vilisee leukoja loksauttavan näyttäviä toimintajaksoja. Täytemateriaalia ei ole mukana nimeksikään. Jotta tämän vuoristoradan intensiteetistä saisi oikean kuvan, kannattaa käydä vaikka Youtubesta lunttaamassa pätkä, jossa Nathan pakenee taisteluhelikopteria nepalilaisen kaupungin katoilla. Kolikon kääntöpuolena, tiukasti käsikirjoitetut tapahtumat syövät uudelleenpeluuarvoa, ja kun tasosuunnittelusta on leikattu ylimääräiset läskit pois, ei ensimmäinenkään läpäisy vie ihan kymmentä tuntia. Parempi kuitenkin kourallinen kultaa kuin säkkikaupalla kiviä.
Ikään kuin täydellisyyttä hipova yksinpeli ei riittäisi perusteeksi Uncharted 2:n hintalapulle, peliin on ympätty myös varsin toimiva moninpeli. Moodit ovat sitä tuttua peruskauraa tehtäväpohjaisesta co-opista perinteiseen deathmatchiin, mutta Uncharted 2 tekee pesäeroa muihin netin tusinaräiskintöihin, siirtämällä kiipeilyä ja kykkimistä sisältävän yksinpelimekaniikkansa sellaisenaan verkkoon. Olin suorastaan yllättynyt siitä, kuinka hyvin homma pelitti: tasoista löytyi rutkasti kiipeilymahdollisuuksia ja sellaisetkin yksityiskohdat, kuten kielekkeellä notkuvan pelaajan repiminen alas kuolemaansa, olivat kääntyneet hienosti monelle pelaajalle. Ainoastaan lähitaistelu tuntui hieman turhalta huidonnalta.

Yhteenveto

Lähes virheetön suoritus

Hyvää

  • + Kaikin puolin onnistunut pelattavuus
  • + Pirullinen tekoäly
  • + Intensiivisesti esitetty tarina
  • + Onnistunut rytmitys
  • + Visuaalisesti näyttävä

Huonoa

  • - Ei kovin omaperäinen juoni
  • - Kertakäyttöinen